Ero ja haaveiden romuttuminen + toisten perheonni

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsia lakkaa tekemästä/saamasta syystä tai toisesta, niin se on surutyön paikka. Ei varmaan kaikille, eiväthän kaikki halua lapsia. Meidän perheessä sitä surin minä ensin ja sitten vähän viiveellä mies. Tunteet eivät ole sillä tavalla järjen asia, että niitä pystyisi kiitollisuudella häätämään pois. Luultavasti surukin hellittää nopeammin, kun sen tiedostaa ja vatvoo aikansa. Meillä meni sikses nopeasti ohi. Kateudesta sen sijaan en tiedä helpottaako siihen mikään. Ehkä tosiaankin voisi helpottaa, jos tiedostaisi sen, ettei ne toistenkaan idyllit välttämättä ulotu pintaa syvemmälle.

Eihän ne tunteet tosiaan sillä pois mene, että ne kieltää. Vaikka keskittyy hyvään, pitää ne negatiivisetkin tuntemukset itsensä kanssa jotenkin käsitellä. 

Enkä koe tuntevani kateutta niinkään, olen ihan oikeasti onnellinen niiden ystävien puolesta enkä siis koe että se olisi minulta pois tai muuta sellaista. Mutta se heidän tilanne vaan muistuttaa siitä mitä itse on menettänyt ja tunnen surua, en kateutta. 

Ap

Toivon, että olisit todella kiitollinen lapsistasi. Anna näille kahdelle kaikki rakkaus ja hyvä huolenpito.

Meitä on paljon, jotka jäivät ilman lapsia.  Minulla ei ole edes minkäänlaista ydinperhettä.  Aikoinaan oli

alkoholisti mies, joka ei pystynyt saamaan lapsia.  Sitten seurustelukumppanina oli mies, joka ei missään

tapauksessa halunnut lapsia, ja niin sitten olin jo liian vanha saamaan lasta.  Yli kaiken olisin kuitenkin

halunnut lapsen, sen yhdenkin.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että olisit todella kiitollinen lapsistasi. Anna näille kahdelle kaikki rakkaus ja hyvä huolenpito.

Meitä on paljon, jotka jäivät ilman lapsia.  Minulla ei ole edes minkäänlaista ydinperhettä.  Aikoinaan oli

alkoholisti mies, joka ei pystynyt saamaan lapsia.  Sitten seurustelukumppanina oli mies, joka ei missään

tapauksessa halunnut lapsia, ja niin sitten olin jo liian vanha saamaan lasta.  Yli kaiken olisin kuitenkin

halunnut lapsen, sen yhdenkin.

Olen kiitollinen lapsistani. Törkeää että edes vihjaat muuta. Kaikilla meillä on oikeus tunteisiin, negatiivisiinkin. Ja ne olisi hyvä oppia käsittelemään muita halventamatta ja alentamatta. Sinä et selvästi ole ihan sinut omiesi kanssa, tsemppiä. 

Tilanteeni on erilainen, mutta kuitenkin miehen kuoleman myötä leskeksi jääminen murensi minultakin monet unelmat ja haaveet.

Joskus koen valtavaa katkeruutta tilanteestani, mutta en anna sen määrätä minua. Yksin ollessa annan tunteen tulla. Ehkä siitäkin oppii itsestään?

Olen järkeillyt asian niin, että kaikki kokemani avartaa minua ihmisenä. Avaa uusia ovia. Olen irti parisuhteesta, jossa eläisin kuin muut. Löydän muita arvoja, muuta tekemistä, koen maailmaa ja tapaan kaikesta siitä "sovinnaisuudesta" irti olevia mielenkiintoisia ihmisiä. VAhvistun ja tunnen , että minun tieni on nyt valtavirrasta poikkeavaa ja mielenkiintoista . Kasvan henkisesti.

Ennen kuin löysin myönteisiä ajatuksia elin kipuni läpi. Muuten ei pääse yhtään elämässään eteenpäin.  Vertailin itseäni muihin,mutta samalla myös tajusin etten tarvitse samaa kuin muut. Ei sen jälkeen, mitä olen kokenut.  Enää ei se tavanomainen riitä. 

Niin kuin kirjoitit et ole valmis hankkimaan kolmatta lasta vain siksi, että haluat kolmannen lapsen. Siinä on jotakin hyvin vahvaa ja myönteistä jo sinua itseäsi kohtaan?.Uskallat ja haluaolla sitä mieltä, kuulostella itseäsi, ja jolloin olet ottanut todella ison askeleen omalla itsenäiselle elämäntiellesi. Olet kasvanut irti siitä idyllistä, mihin ennen uskoit, ja nyt rakennat uutta idylliä sinun itsesi varaan. Niin kuin pitääkin!

Onnea matkaasi!