Elämä bipoa sairastavan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Mulla kanssa 4v avoliitto kaatui ja kun lähdin, lähdin niin, ettei minusta ollut mitään jäljellä. :( Mies oli alkuun ihana. En tiennyt totuutta, kun valehteli niin paljon. Ja se menevyys kiehtoi. Komea, hyvä töissään. Muutin melkein heti yhteen ja sitten jäin kun "jo asuttiin yhdessä".. Alkuun mies siis meni koko ajan. Koooko ajan. Vuosien varrella kun ei jaksanut sitten enää edes yrittää, repesi päihteiden käyttö ihan totaalisesti. Oli toki kova kaljoittelemaan jo kun tapasimme mutta sitten siirtyi vähän kovempiin aineisiin ja alkoi juoda itseään ihan sammumiskuntoon 2-5krt viikossa. Kuuden viikon kesälomallaan näin miehen nukkumassa yön meillä kotona kahdesti. Lisäksi oli patologinen valehtelija. En tiedä kuuluuko tämä yleisesti sairauteen, mutta äitinsä oli myös kaksisuuntainen ja ei koskaan tiennyt mikä suusta tullut oli totta.

Olin ihan voimaton kun ei maanisen kanssa auta mikään keskustelu/apu. Mun miehellä kanssa saattoi olla vaikka 2 laskupäivää ja sit 8 maniapäivää, yks lasku jne. Eli lääkkeillä eikä millään ollut vaikutusta. Koska tajusin alle vuodessa, että mies on bipo, jaksoin myös koska ajattelin, etten voi antaa sairauden olla ainoa itsekäs syy miksi eroaisimme. Tavallaan aloin pitää hänestä huolta.

Sitten alkoi pettäminen. Kävi itseasiassa ilmi että mies oli seurustellutkin jo suhteemme alkuvaiheessa muidenkin kanssa yhtäaikaa. Ja tälläkin hetkellä oli suhde aluillaan toiseen. Se riitti.

Se oli sääli, koska tiedän kyllä että jossain siellä pään sisällä oli kiltti ihminen mutten nähnyt sitä loppuaikana enää vuosiin. Kaikki hänen läheisensä kärsivät suuresti ympärillään, oma perheensä, sisaruksensa, minä. Mutta tietysti kavereilleen mahtavaa menoseuraa aina käytettävissä. Yritin nimittäin puhua ystävilleenkin, useasti, mutta he näkivät minut tanttana ja lehmänä joka yrittää rajoittaa miestä.

Ei siis koskaan pystynyt olemaan minulle tukena, viimeisinä vuosina taisimme viettää vain yhden selvän lauantain yhdessä, ei pystynyt puhumaan totta. Ei pystynyt rauhoittumaan ja koko ajan oli mentävä, ihan sama minne, aina jostain löytyy jotain. Ja ihan turha oli kysyä minne, missä olet, milloin tulet takaisin kun mies ei puhunut totta kuitenkaan.

Olen jo itselleni päättänyt, ettei koskaan enää. :(

Ja tässäkin tarinassa se pettäminen oli vaan ajan kysymys ja ihmettelin, miten sitä loppujen lopuksi oli niin vähän. On impulsiivinen, seikkailunhaluinen. On käynyt vaikka kuukauden aikana kotona vaan kääntymässä, eli ei meilläkään ehtinyt peitto heilumaan. Meillä oli asiasta tietysti paljon keskusteluja ja riitojakin. Mies oli ihan älyttömän päihtynyt, istui 99% ajasta jossain pubissa, yökerhossa, ravintolassa, keskustassa, menomestassa, keilahallissa... Bileissä, kotibileissä tai työporukassa. Kaikki muutkin yleensä päihtyneitä. Kuka tahansa sitten kysyikin, mies lähti, mies tai nainen, entinen heila, naispuoleinen ihastunut työkaveri, entinen koulukaveri, baarista juuri vastaantullut nainen. Ja mies vastaa kaikkeen kyllä. Ihme ettei näitä tullut enempää. Kaikki ainekset oli kyllä 24/7 kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat lapsia, niin mieti tarkkaat. On melko voimakkaasti periytyvä sairaus, eikä vain niin että periytyisi bipo vaan on suurempi riski tietyn ryhmän mielisairauksille, pahimpana skitsofrenia. On aika tavallista, että suvuissa on bipoja ja skitsofreenikkoja sekaisin, skitson lapsi on saanut bipolaarihäiriön ja tämän lapsi taas ehkä skitsofreenikko.

Voikohan bipo kehittyä skitsofreniaksi tai jos on bipo onkohan alttius kehittää myös rinnalle skitsofreniakin suurempi? Varsinkin jos lapsena kasvuolosuhteet on olleet huonot, laiminlyö bipon ja elää haitallisesti esimerkiksi päihteiden kautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluat lapsia, niin mieti tarkkaat. On melko voimakkaasti periytyvä sairaus, eikä vain niin että periytyisi bipo vaan on suurempi riski tietyn ryhmän mielisairauksille, pahimpana skitsofrenia. On aika tavallista, että suvuissa on bipoja ja skitsofreenikkoja sekaisin, skitson lapsi on saanut bipolaarihäiriön ja tämän lapsi taas ehkä skitsofreenikko.

Voikohan bipo kehittyä skitsofreniaksi tai jos on bipo onkohan alttius kehittää myös rinnalle skitsofreniakin suurempi? Varsinkin jos lapsena kasvuolosuhteet on olleet huonot, laiminlyö bipon ja elää haitallisesti esimerkiksi päihteiden kautta?

En nyt suoralta kädeltä varmaksi tiedä mutta voisin kyllä kuvitella että voi, tai että jokin yhteys olisi mahdollinen. Päihteet (lähinnä tietysti huumeet) ovat tosin jo itsessään iso riskitekijä skitsofrenialle, mikäli henkilöllä on siihen voimakas geneettinen alttius (ns. riskigeenit).

Se on sairaus niinkuin vaikka diabetes. Pitää kovettaa omat tunteet, kun läheinen ihminen kärsii. Ei ole kyllä kiva katsoa vierestä, kun läheinen kärsii voimakkaista kivuista.

Mutta sitten taas, meillä jokaisella on oma elämänsä elettävänä.

Mielen sairauksien kipu on vaikeampi ymmärtää kuin vaikka syöpähoidot.

Mietin, että maniassa pettäminen, ryyppääminen ja pelaaminen ei varmaan tunnu ihmisestä itsestäänkään kovin mukavalta. Tai siis silloin on aika paha olla. Ja sitten masennus romahdus, ties mitä harhoja siinä on mukana. Ei ole helppoa se. Tsemppiä.

T. Syöpäsairaan omaishoitaja

Kun olin nuori, esim. masennuksesta ei puhuttu niin paljon kuin nykyään. Jossain vaiheessa siitä tuli oikein muotisairaus.

Pahinta oli, kun pahaa oloa ei tunnistettu ja ihmiset ympärillä olivat melkein vihaisia siitä, että illat meni itkiessä ja olotila oli saamaton.

Ennenvanhaan elämä oli niin kovaa, että oli pakko tehdä töitä, että sai leipää pöytään. Varmaan jos olisi elänyt sellaista elämää, olisi masennus unohtunut, kun olisi pitänyt olla jo kello kuusi aamulla pellolla töissä. Toki raskas työ ja raikas ilma olisi tehnyt hyvää mielenterveydellekin. Jos ei pärjännyt mukana ja perhe ei huolehtinut, seuraava etappi oli vaivaistalo. Aika karua.

Uskon, että tulevaisuudessa mielen sairauksista tiedetään enemmän ja löytyy paremmat lääkkeet. Mielenterveydenhoito on lapsenkengissä vielä tänäpäivänä. Vaikka sairaudet olisi peiytyviä, varmasti kahdenkymmenen vuoden päästä on paremmat lääkkeet ja hoito. Ihan valoisalta tulevaisuus näyttää.

Itselläni on diagnoosina ykköstyypin häiriö. Mulle koko elämän onnistumisen kannalta on tärkeää, että ihmiset ympärilläni ovat stabiileja. Koen tarvitsevani turvallisia ihmissuhteita ja rutiineja. Kaikki on ihan hyvin, jos noi asiat ovat noin, mutta en voisi olla jonkun dramaattisen tai takertuvan ihmisen kanssa tai sellaisen, joka pomppii paikasta ja asiasta toiseen kokoajan: menisi hermot ja mania olisi päällä.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori, esim. masennuksesta ei puhuttu niin paljon kuin nykyään. Jossain vaiheessa siitä tuli oikein muotisairaus.

Pahinta oli, kun pahaa oloa ei tunnistettu ja ihmiset ympärillä olivat melkein vihaisia siitä, että illat meni itkiessä ja olotila oli saamaton.

Ennenvanhaan elämä oli niin kovaa, että oli pakko tehdä töitä, että sai leipää pöytään. Varmaan jos olisi elänyt sellaista elämää, olisi masennus unohtunut, kun olisi pitänyt olla jo kello kuusi aamulla pellolla töissä. Toki raskas työ ja raikas ilma olisi tehnyt hyvää mielenterveydellekin. Jos ei pärjännyt mukana ja perhe ei huolehtinut, seuraava etappi oli vaivaistalo. Aika karua.

Pienenä ohjeistuksena: olisi hyvä oppia lisäämään: "minun mielestäni," jos kertoo omista mielipiteistään. Kertomastasi saa kuvan, että asiat todella olivat näin, vaikka asia on todella kaukana todellisuudesta. Eli ovat  mielipiteitäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori, esim. masennuksesta ei puhuttu niin paljon kuin nykyään. Jossain vaiheessa siitä tuli oikein muotisairaus.

Pahinta oli, kun pahaa oloa ei tunnistettu ja ihmiset ympärillä olivat melkein vihaisia siitä, että illat meni itkiessä ja olotila oli saamaton.

Ennenvanhaan elämä oli niin kovaa, että oli pakko tehdä töitä, että sai leipää pöytään. Varmaan jos olisi elänyt sellaista elämää, olisi masennus unohtunut, kun olisi pitänyt olla jo kello kuusi aamulla pellolla töissä. Toki raskas työ ja raikas ilma olisi tehnyt hyvää mielenterveydellekin. Jos ei pärjännyt mukana ja perhe ei huolehtinut, seuraava etappi oli vaivaistalo. Aika karua.

Pienenä ohjeistuksena: olisi hyvä oppia lisäämään: "minun mielestäni," jos kertoo omista mielipiteistään. Kertomastasi saa kuvan, että asiat todella olivat näin, vaikka asia on todella kaukana todellisuudesta. Eli ovat  mielipiteitäsi.

Mihin kohtaan pitäisi lisätä ’minun mielestäni’? Kerron omasta kokemuksestani.

Sata vuotta sitten asiat olivat niin, että mielenterveyspotilaat päätyivät usein vaivaistaloon, jos perhe ei huolehtinut. Tai sitten kyläluudaksi yms. Naisia myös pakkosterilointi hysterian perusteella.

Vähän kärjistäen, mutta tämä on totta.

Sukuni on monta sukupolvea maanviljelijöitä (niin pitkään kuin on dokumentteja), ainakin maaseudulla henkiset ongelmat olivat tabu. Ongelmat pidettiin oman kodin sisällä.

Vasta joskus 1980-1990 luvulla alettiin puhua mediassa masennuksesta.

Ja työ on ollut suomalaisille perinteinen keino paeta ongelmia. Sanotaan, että vielä meissä, jotka on kolmannes sukupolvi sodasta, näkyy sodan jäljet. Sodassa ollut sukupolvi ja heidän lapsensa, työ on ollut se, mihin on ongelmat on purettu.

Tietysti minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia sadan vuoden takaa, mutta olen kuullut juttuja isovanhemmilta ja vanhemmilta.

Maaseudulla oli näin, tämä on se, mitä olen kuullut sukulaisilta. En usko, että kaupungissa oli kovin erillaista. Kun oli paljon köyhyyttä, ei varmasti katsottu hyvällä yhtään ruokittavaa suuta, joka ei tuonut rahaa taloon.

Vaihda jo aihetta, täällä on pienet piirit ja sinun juttusi alkavat tulla jo korvista ulos. Häiriköit kaikkia ja kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vaihda jo aihetta, täällä on pienet piirit ja sinun juttusi alkavat tulla jo korvista ulos. Häiriköit kaikkia ja kaikkea.

Ok, ymmärsin. Ketään ei kiinnosta. Ei sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda jo aihetta, täällä on pienet piirit ja sinun juttusi alkavat tulla jo korvista ulos. Häiriköit kaikkia ja kaikkea.

Ok, ymmärsin. Ketään ei kiinnosta. Ei sitten.

Ärsyttää kun jotkut tulevat kaikkien puolesta puhumaan ja lyttäämään. Esim. minua nämä kyllä kiinnostaa :)