Miten suhteesi parisuhteesi ulkopuoliseen henkilöön alkoi?

Up

Hyviä kysymyksiä. Lisäksi voisi kysyä, mikset kunnioittanut menellä olevaa suhdetta?

Töissä tapasin. Useamman vuoden olimme työkavereita. Sitten ihastuin. Olin huonossa avioliitossa, jossa ei ollut enää mitään avioelämää, koska ex ei halunnut koskea minuun ollenkaan. Ei myöskään halunnut viettää aikaa kanssani. Ei ollut mitään syytä kunnioittaa tuollaista suhdetta.

Kävi niin, että sain tältä työkaverilta huomiota ja sanoi pitävänsä minusta. Suhde alkoi varovasti ja oli viikkojen ajan täysin puhelinsuhde. Tavattiin vain ohimennen työpaikalla. Heti ilmoitin exälle erohaluni. Mitään ns pettämistä ei tapahtunut. Tunteilleni ei vain voinut mitään eikä ollut mitään syytä jäädä exän luo.

Puhelimessa tuli puhuttua kymmeniä tunteja uuden rakkaan kanssa. Ymmärsi tilanteeni ja tiesi minun olevan tosissaan, kun puhuin erosta ja toteutinkin sen nopeasti.

Netin kautta sain yhteyden, olimme ennestään jo tuttuja vuosien takaa. Aluksi se oli vain uteliaisuutta, mutta heti tavattuamme tuli ilmi, kuinka juttu etenee. Rakastuin palavasti hetkessä. Silloiseen parisuhteeseen ei ollut kunnioitusta, olin pitkän tehnyt eroa, mies uhkaili itsemurhalla, oli agressiivinen (kävi kurkkuun kiinni pari kertaa, töni, rikkoi asuntoomme) sekä kiristi kaikella mahdollisella. En uskaltanut erota, mutta tämän myötä uskalsin. Lapsia meillä ei ollut, kyseessä oli ihan avoero. Jätin exäni aika lailla heti, ehdin olla salasuhteessa alle viikon.

Nykyisen kanssa olen naimisissa ja lapsikin löytyy. Olen edelleen aivan uskomattoman rakastunut enkä voisi kuvitellakaan parempaa ja upeampaa miestä. Enkä todella tätä miestä myöskään pettäisi.

Jälkikäteen ajateltuna olisi vaan pitänyt uskaltaa lähteä tästä toisesta suhteesta. En osannut olla niin ”itsekäs” kun toinen vaati jäämään, sanoi ettei selviä. Käytti myös taloudellisesti hyväksi. Tämä johti siihen, että olin loppupeleissä vielä itsekkäämpi, mikä ei tietenkään ollut hyvä juttu.

Missä tapasit uuden kumppanisi? Ravintolassa yhteisten ystävien seurassa.

Miten suhteenne eteni? Jutellen, tapaamisin, siten kuten suhteet etenee yleensäkin. Varsin nopeasti muutettiin yhteen.

Miten uusi kumppanisi suhtautui siihen, että olit jo suhteessa? Aikaisempi suhde ei käytännössä jatkunut meifän suhteen alettua, mutta ei aikaisempi tai aikaisemmat suhteet mikään ongelma kumppanille ollut.

Oliko hänkin tahollaan parisuhteessa jonkun toisen kanssa? Ei.

Vierailija kirjoitti:

Töissä tapasin. Useamman vuoden olimme työkavereita. Sitten ihastuin. Olin huonossa avioliitossa, jossa ei ollut enää mitään avioelämää, koska ex ei halunnut koskea minuun ollenkaan. Ei myöskään halunnut viettää aikaa kanssani. Ei ollut mitään syytä kunnioittaa tuollaista suhdetta.

Kävi niin, että sain tältä työkaverilta huomiota ja sanoi pitävänsä minusta. Suhde alkoi varovasti ja oli viikkojen ajan täysin puhelinsuhde. Tavattiin vain ohimennen työpaikalla. Heti ilmoitin exälle erohaluni. Mitään ns pettämistä ei tapahtunut. Tunteilleni ei vain voinut mitään eikä ollut mitään syytä jäädä exän luo.

Puhelimessa tuli puhuttua kymmeniä tunteja uuden rakkaan kanssa. Ymmärsi tilanteeni ja tiesi minun olevan tosissaan, kun puhuin erosta ja toteutinkin sen nopeasti.

En ymmärrä sinua. Miksi roikuit huonossa suhteessa etkä eronnut?? Et edes kunnioittanut toista, mutta et siltikään eronnut? Mikä ihmeen tahdoton lapamato tekee noin? Toisena tyyppinä olisin pyöritellyt silmiä moiselle typeryydelle ja juossut kauas.

Miksi roikuit huonossa suhteessa etkä eronnut?? Suhde ei ollut huono, saamattomuutta siinä tosin varmasti oli puolin ja toisin.

Mikä ihmeen tahdoton lapamato tekee noin? Varmaakin molemmat jotenkin ajattelimme että suhdetta on kunnioitettava kun siihen on lähtenyt vaikka suhde ei kummallekaan enää ollut tärkeä. Enemmän mielestäni pitääkin kunnioittaa sitä kumppania kuin suhdetta, sen tosin opin vasta uuden suhteen alettua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi roikuit huonossa suhteessa etkä eronnut?? Suhde ei ollut huono, saamattomuutta siinä tosin varmasti oli puolin ja toisin.

Mikä ihmeen tahdoton lapamato tekee noin? Varmaakin molemmat jotenkin ajattelimme että suhdetta on kunnioitettava kun siihen on lähtenyt vaikka suhde ei kummallekaan enää ollut tärkeä. Enemmän mielestäni pitääkin kunnioittaa sitä kumppania kuin suhdetta, sen tosin opin vasta uuden suhteen alettua.

Selittele vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi roikuit huonossa suhteessa etkä eronnut?? Suhde ei ollut huono, saamattomuutta siinä tosin varmasti oli puolin ja toisin.

Mikä ihmeen tahdoton lapamato tekee noin? Varmaakin molemmat jotenkin ajattelimme että suhdetta on kunnioitettava kun siihen on lähtenyt vaikka suhde ei kummallekaan enää ollut tärkeä. Enemmän mielestäni pitääkin kunnioittaa sitä kumppania kuin suhdetta, sen tosin opin vasta uuden suhteen alettua.

Selittele vaan.

Ei ole mitään syytä selitellä. Jos sinä vaadit kumppaniltasi sitä, saat ihan rauhassa vaatia mutta en usko että suhde kovin pitkään kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä tapasin. Useamman vuoden olimme työkavereita. Sitten ihastuin. Olin huonossa avioliitossa, jossa ei ollut enää mitään avioelämää, koska ex ei halunnut koskea minuun ollenkaan. Ei myöskään halunnut viettää aikaa kanssani. Ei ollut mitään syytä kunnioittaa tuollaista suhdetta.

Kävi niin, että sain tältä työkaverilta huomiota ja sanoi pitävänsä minusta. Suhde alkoi varovasti ja oli viikkojen ajan täysin puhelinsuhde. Tavattiin vain ohimennen työpaikalla. Heti ilmoitin exälle erohaluni. Mitään ns pettämistä ei tapahtunut. Tunteilleni ei vain voinut mitään eikä ollut mitään syytä jäädä exän luo.

Puhelimessa tuli puhuttua kymmeniä tunteja uuden rakkaan kanssa. Ymmärsi tilanteeni ja tiesi minun olevan tosissaan, kun puhuin erosta ja toteutinkin sen nopeasti.

En ymmärrä sinua. Miksi roikuit huonossa suhteessa etkä eronnut?? Et edes kunnioittanut toista, mutta et siltikään eronnut? Mikä ihmeen tahdoton lapamato tekee noin? Toisena tyyppinä olisin pyöritellyt silmiä moiselle typeryydelle ja juossut kauas.

Yritin viimeiseen asti. Rakastin exääni. Usein itkin, kun sain kylmää kohtelua. Välillä ex ei edes puhunut minulle eikä antanut mitään selitystä käytökselleen. Kolme alaikäistä lasta on, joten en ihan kevyesti ei suhteesta lähdetä.

Kaikki tapahtui todella nopeasti. Kun ihastuminen tapahtui niin muutamassa päivässä tajusin tilanteeni ja tiesiin etten exää enää rakastanut. Kun rakkaus loppuu niin ei ole enää mitään. Siitä oli helppo tehdä päätöksiä ja jatkaa.

Miksi kyselette tällaisia, kun kuitenkin haluatte vain arvostella ja tuomita elämänmuutoksen tehneitä ihmisiä? Joskus elämässä vaan käy niin, että huomaa eläneensä omien arvojensa ja toiveidensa vastaisesti vuosia. Ihminen myös muuttuu iän myötä, joten nuorempana aloitettu ihmissuhde voi elämäntapahtumien myötä osoittautua lopulta itselleen sopimattomaksi.

Tapasin toisen töiden kautta. Siinä pisteessä olin ajatellut eroa jo parin vuoden ajan ja siitä puhunutkin. En vain uskaltanut tehdä viimeistä siirtoa ja lähteä, sillä en halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä enkä tuottaa murhetta läheisilleni. Lopulta työtapaaminen muutti kaiken. Olimme molemmat varattuja (ei naimisissa), mutta selvää oli alusta lähtien, että meidän pitää olla yhdessä.

Petturimies halusi oman asunnon, jonne muutti. Ei siis halunnut asua perheensä kanssa, johon kuului kolme lastamme hän ja minä. Alkoi elää omaa elämäänsä ja kuulin, että oli ihastunut toiseen naiseen. Olin itsekin kyllästynyt koko ukkoon, kun oli pitkään ollut niin outo ja etäinen. Ihastuin sitten työpaikallani toiseen. Mies suuttui kun en ollutkaan enää täysin hänen sätkynukkensa. Alkoi mustasukkaiseksi. Teki mm. lasuja ja soitteli vanhemmilleni, kuinka olen huono äiti ja äitikin teki sitten toisen lasun. Sossut lähinnä nauroivat, koska ei ollut mitään perusteita.

Olen kiitollinen, että lasteni isä valitsi toisen ihmisen rakkaakseen. Jospa hän ei valhetelisi hänelle, pettäisi ja löisi, uhkailisi ja rajoittaisi hänen menojaan kuten minun. Olinhan liian kiltti ja uusi nainen kuulemma omaa munaa!

Olen yleensä aina hommannut laastarin valmiiksi eron partaalla ollessani. Paljon mukavampaahan se on että on joku jonka kanssa pääsee erokiemuroissa vällyjen väliin korjailemaan itseään, ja nauttimaan elämästä myös silloin, kun ero on päällä. Mielestäni ei ole mitään järkeä siinä, että näkee vain sen huonon miehen elämässään, ja yrittää antaa tälle kaikkensa, vaikka itse ei saa enää mitään. Kertaakaan en ole vaihtanut niin että parisuhteesta parisuhteeseen, vaan olen aina ollut sellainen että tarvitsen sen sinkkuajan, jolloin saan olla vain oman itseni herra(tar), ja kartoittaa vaihtoehtoja. Silti on ihanaa, että erohumun vastapainona on joku komea ja mukava, sängyssä osaava mies lievittämässä sitä ketutusta kun pakkailee toisen kamoja, riitelee, ja kuuntelee kitinää tulevalta eksältä siitä että miksei muka voida enää suhdetta jatkaa. Laastari jää sitten aikaa myöten pois, ja pääsee tapailemaan erilaisia miehiä, kunnes löytyy sellainen jonka kanssa taitaa haluta jotain enemmänkin :)

Vierailija kirjoitti:

Miksi kyselette tällaisia, kun kuitenkin haluatte vain arvostella ja tuomita elämänmuutoksen tehneitä ihmisiä? Joskus elämässä vaan käy niin, että huomaa eläneensä omien arvojensa ja toiveidensa vastaisesti vuosia. Ihminen myös muuttuu iän myötä, joten nuorempana aloitettu ihmissuhde voi elämäntapahtumien myötä osoittautua lopulta itselleen sopimattomaksi.

Tapasin toisen töiden kautta. Siinä pisteessä olin ajatellut eroa jo parin vuoden ajan ja siitä puhunutkin. En vain uskaltanut tehdä viimeistä siirtoa ja lähteä, sillä en halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä enkä tuottaa murhetta läheisilleni. Lopulta työtapaaminen muutti kaiken. Olimme molemmat varattuja (ei naimisissa), mutta selvää oli alusta lähtien, että meidän pitää olla yhdessä.

Onhan se kiva anonyymisti moralisoida ja kuvitella että parin vastauksen perusteella tietää toisesta ananyymstä henkilöstä kaiken samoin hänen suhteistaan. Ja mitäpä sitä nyt sitten muuta sunnuntain ratoksi tekisi kuin moralusoisi, kun sitä uutta suhdettakaan ei ole näköpiirssä.

Ihmisten pelko yksinoloa kohtaan hämmästyttää aina.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pelko yksinoloa kohtaan hämmästyttää aina.

Se että sinä pelkäät yksinoloa ei tarkoita sitä että me muutkin sitä pelkäisimme.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pelko yksinoloa kohtaan hämmästyttää aina.

Vähän liian kauan jaksoinkin sitä "yksinoloa", mitä exä halusi suhteessa.