Paino ei putoa. Miten saan aineenvaihduntaa vilkkaammaksi?
Nyt alkaa jo hermot mennä.
Ylipainoa on reilusti eli luulisi 500-1000 kalorin tiputtavan painoa. Painan 88 kiloaja olen 164cm pitkä.
Minulla on lääke joka vähentää ruokahalua eikä ruoka edes maistu. Syön pari kolme kertaa päivässä ja pieniä annoksia. Eilen söin aamupäivällä desin verran maitorahkaa jossa vähän pilkottuja hedelmiä(pari senttiä banaanista, ananasta vähän ja omenasta pala ja päärynän puolikas) lisäksi laitoin ruokalusikallisen kauraleseitä.
Päivälliseksi söin siivun limppua jossa päällä sipaisu oivariinia ja kinkkusiivu.
Iltapalaksi sananlainen rahka-annos muttei niitä leseitä ollut ja puolikas reissumiesleipä jossa päällä vähän oivariinia ja kinkkusiivu.
Lisäksi maistoin pienen haukkaisun pullavaa kun lapsi sanoi että se maistuu pahalta.
Naposteluporkkanoita söin vielä ennen nukkumaan menoa.
Paino näytti nousseen muutaman sata grammaa eilisestä.
Syön joka päivä suunnilleen samalla tavalla. Joskus syön lämpimän ruuan leipälautaselta tai korvaan aamupalan rasvattomalla jugurtilla, puurolla tai en syö ollenkaan. Silloin kun en syö ollenkaan aamupalaa niin saatan syödä sen lämpimän lounaan.
Olen myös laskenut kaloreita jo pidempään ja päivittäiset kalorit pyörii 500-1300 luokassa. Ruoka ei siis vain maistu eli laihduttaminen on helppoa. Paitsi ettei mitään tapahdu muulloin kun menkkojen aikaan. Silloin paino tippuukin ihan yllättäen pari kiloa ja siihen se taas jää kunnes taas menkat ja taas tippuu pari kiloa jne. 7 kiloa olen tällä tyylillä laihtunut mutta aikaa tähän on mennytkin useampi kuukausi! Menkkojen aikaan en tee mitään toisin.
Kakkoshädällä en käy päivittäin ja tuntuu että suolikin on jossain lepotilassa. Ei ole ummetusta, ei vaan ole hätä kuin muutaman kerran viikossa.
Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Voiko se vaikuttaa oikeasti noin paljon?
Liikuntaa en hirveästi harrasta muuten kuin kotitöinä joissa kyllä tulee ihan kunnolla hiki ja ulkoilua taaperon kanssa ja välillä vaunulenkkejä.
Vettä juon mielestäni riittävästi. Joinain päivinä en niin paljoa mutta vähintään litran joka päivä ja aamulla heti aina ison lasillisen joka monesti puolen litran tuoppi.
Tämä turhauttaa oikeasti. Nytkin tuntuu kuin kroppa olisi ihan jumissa. Tämä tunne on ollut pitkään, ennen tämän laihdutuksen aloittamista jo.
Kommentit (36)
Syöt liian vähän, jos lääkkeet vie ruokahalua, nii syömiseen pitää opetella, koita syödä joka päivä monipuolisesti ja säännöllisesti.
Anna sille kropalle ruokaa!! Ei se aineenvaihdunta toimi jos ei syö. Itse olen laihduttanut 88kg>74kg (167cm pitkä) syömällä säännöllisesti (ei toki toimi kaikilla, mutta varmaan useammalla) mutta terveellisesti. Todella paljon kasviksia ja marjoja, sopivasti proteiinia ja hiilareita niukasti. Herkkuja en ole syönyt vuoteen, se nyt vaan on fakta että jostain pitää luopua.. Mutta syön aika reilusti ja vessassa saa kyllä rampata! Eikä ole nälkä.
Kyllä se varmaan liittyy jotenkin kilppareihin ja lisäksi nestetasapainoon, jos menkkojen aikana tippuu yllättäen se pari kiloa. Sinälläänhän 2 kiloa neljään viikkoon on juurikin se suositeltu tahti.
Kun syöt noin vähän niin on ihan normaalia ettei suoli toimi joka päivä, siellä ei yksinkertaisesti ole niin paljoa tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Syötkö herkkuja tai juotko limua?
En. Tämä lääke vie ruokahalun eikä tee mieli.
Ennen joulua söin herkkuja tosi paljon eli muutos on ollut todella radikaali. Joskus olen tarkoituksella väkisin syönyt pienen suklaapatukan ja katsonut muuttaako mitään muttei muuta. Paino vaihtelee muutaman sata grammaa paitsi menkkojen aikaan jolloin lähtee se parisen kiloa ja silloin tunnenkin että hoikistuu.
Limsaa en juo ikinä ja jos kerran kuussa juon lasillisen niin se on light limsaa.
Ja siis kalorit siinä 500-1300 kieppeillä ja useimmiten alle 1000. Joskus juon nutriletteja korvaamaan aterian.
Ap
Juotko LIGHT limpparia? Jos juot ja kuvittelet ettei se aiheuta ongelmia, koska on 0 kcal kaloritonta juomaa, niin alkaisin tutkimaan voisiko se olla ongelma.
Nimittäin googlesta löytyy aiheesta paljon.
Paljastus: se on yksi ongelma, jota harva edes miettii (koska on "kaloritonta") laihduttamisessaan.
Cut that shit out.
Et liiku, olet niin huonossa kunnossa että kotitöistä tulee hiki, et syö juuri ollenkaan kasviksia (minimi on puoli kiloa!), et juuri ollenkaan proteiinia tai rasvaa, ja veden juonti on minimaalista.
Että ihanko tosissaan kysyt mitä voisit tehdä toisin?
"korvaan aamupalan rasvattomalla jugurtilla"
Jos tuotteesta otetaan rasva pois niin tiedätkö mitä yleensä tulee tilalle?
Sokeria.
Syöt liikaa hiilihydraatteja. Sokeriset hedelmät ja pullaleivät pois niin paino putoaa.
Ala nauttimaan inkivääriä vaikka teen muodossa. Eli päivittäin inkivääri-sitruuna-teetä. Googlaa.
Lihoin aikanaan tosi nopeeta 30 kiloa. Reilussa vuodessa. Silloin todettiin tuo kilpparikin mutta kyllä söinkin tosi paljon eli ihan syömällä sain painon nousemaan. Suklaata söin päivittäin ja monesti levynkin.
Nyt ekaa kertaa olen onnistunut laihtumaan. Sen jälkeen kun paino nousi ja siihen reiluun 90 kiloon jäi olin vuosia sen painoinen eikä juuri mitään tapahtunut.
En uskalla lisätä kaloreita ainakaan kun lihon kyllä sitten.
Mietin vaan millainen ruokavalio olisi paras. Joku mahdollisimman kuitupitoinen?
Lääkäriinkin menoa olen miettinyt mutta mietin että uskooko minua jos sanon ettei paino putoa kuin menkkojen aikana. Ja ne kilot jotka menkkojen aikana putoaa ei tule takaisin eli tuskin on pelkkää nestettä joka poistuu. Farkutkin on jääneet hieman isoiksi ja aina menkkojen jälkern olo tuntuukin hoikistuneen.
Silloin vatsakin toimii normaalisti sen muutaman päivän jolloin laihtuminen tapahtuu.
Ap
Ihastuminen/rakastuminen, mieluummin sellaiseen, jota et voi saada.
Syöt tosi vähän. Hedelmiä ei edes tarvitse niin paljon, mutta kasvikset, juurekset ja hyvät rasvat puuttuvat kokonaan. Säännöllinen ryokarytmi olisi hyvä pitää myös. Kinkku ja prosessoitu suolainen liha kannattaa korvata jollain terveellisemmällä tai lisätä leivän päälle vihanneksia.
Todennäköisesti sinulla on insuliiniresistenssi. Eli liikaa insuliinia kehossa koko ajan ja se ei saa kaikkia hiilihydraatteja enää jemmattu kudoksiin kun sulla on jo liikaa sokeria kehossa. Kokeile sitä että tutustut vähähiilihydraattiseen ruokaa. Ja koitat pitää syömiskerrat 2/pv. Minulla on tippunut alle vuodessa 37kg ja aiemmin olin sellainen joka ei millään saanut painoa alas
Osta apteekista vaikka aterian korvikkeita jos et todellakaan pysty syömään, nykyiset eväät eivät riittäisi edes pienen lapsen energian kulutukseen!
Paljonko on "useampi kuukausi"? 7kg esim 3-4 kuukaudessa on ihan normaalia jos ei kummemmin harrasta liikuntaa. Et laihdu tuota nopeammin ilman liikuntaa.
Ala käymään vaikka salilla 3-4krt viikossa ja treenaa lihaksia. Treenatut lihakset nopeuttaa aineenvaihduntaa koska kuluttavat levossa ja arkiaskareissakin enemmän energiaa kuin treenamattomat lihakset. Näin fitness-urheilijatkin tekee, ensin kasvatetaan lihakset, sen jälkeen treenatut lihakset "syö" läskit pois koska treenattut liha kuluttaa paljon energiaa.
Vierailija kirjoitti:
"korvaan aamupalan rasvattomalla jugurtilla"
Jos tuotteesta otetaan rasva pois niin tiedätkö mitä yleensä tulee tilalle?
Sokeria.
Syöt liikaa hiilihydraatteja. Sokeriset hedelmät ja pullaleivät pois niin paino putoaa.
Kyllä sitä luulisi että se paino putoaa, söit sitten perunaa 1000 kalorilla tai rasvaa.
Monesti syön aamulla rahkan. Joskus vain jugurtin tai en mitään.
Tänään en ole vielä syönyt mitään mutta ajattelin syödä puuroa veteen tehtynä ja lisään leseitä siihen vielä.
Leipänä useimmiten on ruisleipä(koska se on parasta mielestäni) jos leipää syön ja lounaskin saattaa sisältää vain kalaa ja saaattia.
Hedelmistä en luovu. En ole koskaan kuullut että joku olisi sanonut ylipainon johtuvan siitä että söi liikaa omenoita.
Päivässä syön 0-3 hedelmää ja yleensä omenaa tai mandariinia.
En halua karpata vaan syödä kaikkea kohtuudella.
Ap
Minulla on MBO ja insuliiniresistenssi. Paino ei tipu millään. Olen ollut laiha ainoastaan nuorena kun en syönyt oikeastaan yhtään mitään. Suvussa kaikki pyöreitä ja omenavartaloisia. Jokuhan siinä täytyy olla muu syy kuin syöminen tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"korvaan aamupalan rasvattomalla jugurtilla"
Jos tuotteesta otetaan rasva pois niin tiedätkö mitä yleensä tulee tilalle?
Sokeria.
Syöt liikaa hiilihydraatteja. Sokeriset hedelmät ja pullaleivät pois niin paino putoaa.
Monesti syön aamulla rahkan. Joskus vain jugurtin tai en mitään.
Rahkat sisältävät usein sokeria.
Jugurtti on melkein pelkkää sokerimössöä.
Siihen päälle hedelmät, niin syöt aivan liikaa hiilareita suhteessa proteiiniin ja rasvaan.
Vierailija kirjoitti:
Et liiku, olet niin huonossa kunnossa että kotitöistä tulee hiki, et syö juuri ollenkaan kasviksia (minimi on puoli kiloa!), et juuri ollenkaan proteiinia tai rasvaa, ja veden juonti on minimaalista.
Että ihanko tosissaan kysyt mitä voisit tehdä toisin?
Imuroin ja pesen lattiat lähes päivittäin, pyykkiä pesen ja silitän. Iso talo ja iso perhe. Ei minulla hiki tule kevyestä pölyjen pyyhkimisestä ja pikkuimuroinnista. Joka päivä en hiki hatussa siivoa mutta tarkoituksella teen kotityöt vauhdilla kun ajattelen että se on kuntoilua samalla. Musikkki soi ja samalla tanssahdellaan taaperon kanssa joka painaa 12 kiloa. Häntä nostelen ja hyppyytän siinä lomassa.
Ulkoilen ja teen joskus vaunulenkkejä.
Olin ennen himourheilija eli siihen nähden en liiku juurikaan enää.
Mistä nuo muut revit?
Ärsyttää oletusten tekeminen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on MBO ja insuliiniresistenssi. Paino ei tipu millään. Olen ollut laiha ainoastaan nuorena kun en syönyt oikeastaan yhtään mitään. Suvussa kaikki pyöreitä ja omenavartaloisia. Jokuhan siinä täytyy olla muu syy kuin syöminen tms.
Syy voi olla vääränlainen syöminen, jos on insuliiniresistenssi.
Syötkö herkkuja tai juotko limua?