Vuoden äiti palkinto ei tuu ainakaan mulle :(

Onko lapsilla isää samassa kodissa? Hän voi (aina kun on kotona) hoitaa ainakin esikoisen nukuttamiset. Ettet joudu aina kamppailemaan!

Meillä on säännöllisesti joka toinen ilta nukuttamisvuoro :) Vain jos jompikumpi vanhemmista on poissa iltatöissä voi joutua nukuttamaan kaksi iltaa peräkkäin. Toimii!!

Tsemppiä.

Lasket vaikka ensin sataan mielessäsi ennen kuin teet mitään. Siinä ajassa ehtii hetken mielijohdetoiminnot karista.

Et voi olla mitenkään varma, ettet räjähdä. Jotkut tekevät kauheita tekoja, ikävä että lapsentekoon ei tarvitse kuin toimivat genitaalit.

Normaalia, jos noin ei käy usein. Kerran viikossakin on mielestäni usein. Yritä muistaa, että lapsi ei oo tahallaan hankala. Tsemppiä!

Ap, sinä olet maailman paras äiti sinun lapsillesi!

Silloin kun huomaan, että nyt ne hermot menee,menen toiseen huoneeseen kihisemään ja hoilotan jotain älytöntä "rauhoitus mantraa" tyyliin "nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa, ei mikään poista tätä tunnelmaa paitsi tämä typerä epämääräinen mutinaa". Sillä tavoin tsemppaan itseäni :D eli pois lapsen luota niin ei mene överiksi.

On täysin normaalia myös vihastua, turhautua, pettyä näissä lapsiin liittyvissä asioissa. Koska kaikki em tunteet ovat hyvin voimakkaita, on niiden sisällä pitäminen hyvin vaikeaa. Monella vanhemmalla on myös liikaa odotuksia lapsen suhteen ja siksi nuo tunteet tulevat herkästi pintaan.

Sinun vain on keksittävä itsellesi jokin tapa purkaa noita tunteita. Nyrkkeilysäkki?

Vauvat nukkuvat suht sikeästi yleensä. Minusta sinun kannattaisi nyt muutama päivä, max viikko, käyttää unikoulutukseen. Viikkoa kauempaa siihen ei varmasti mene. Tuo aika tulee olemaan väsyttävää, mutta se on sen arvoista.

Voimia.

Mulla on kanssa 2,5v:n kanssa ongelmia nukkumaan menon kanssa, Mä olen useammin kuin kerran laskenut kymmeneen sängyllä etten räjähdä :)

Meillä ei vinguta pois, tietää ettei sängystä nousta enää kun sinne on kerran menty. Vaan se myllääminen ja rapsuttelu ja pupulla leikkiminen yms. Ahdistaa. Lapsi ei suostu yksin jäämään makkariin ja mä sitten siinä vieressä makaan ja odotan että koska nuori herra suostuu nukahtamaan.. Vaikka olis parempaakin tekemistä. Tällä hetkellä en edes yritä kaveria jättää yksin nukahtamaan. Mielikuvitus laukkaa tässä iässä, sängystä pitää tutkia onko siellä hirviöitä yms.  joka yö heräilee erilaisiin uniin, yleensä pahoja unia.

Nyt sun pitää ottaa käyttöön iltarutiinit mitä noudatat orjallisesti ja lapsikin oppii niitä noudattamaan. Käytte pesulla, pisulla ja juomassa ennen sänkyyn menoa, iltasatu, vähän höpöttelyä ja silittelyä, sitten valot pois ja unta palloon. Sängystä ei nousta enää uudestaan vaan siellä pysytään niin kauan että nukahdetaan.. voi mennä tuntikin mutta kyllä se aikaa myöten oppii että on helpompi nukahtaa kuin taistella. Tottakai se vinkuu kun tietää että sieltä pääsee vinkumalla pois :)

Kiitos vastauksista. Nyt oli kyse päiväunille menosta ja siinä onkin aina kovat paineet itsellä kun ainoa "rauhallinen"hetkeni menee sitten siinä jos nukutukset tökkii.

Mies hoitaa meillä usein nuo ilta nukutukset,minä kaiken muun.

Tehtiin lapset enemmän tai vähemmän vahingossa putkeen eli siinäkin mielessä rankkaa on ollut,oma "moka" mutta tuossa nuo nyt ovat joten siitä myöhäistä nyt rutistakaan.

Rakastan noita apinoita yli kaiken! En itsekään ymmärrä miten voin noina hetkinä tuntea tuollaista raivoa omia pieniä lapsia kohtaan. Ajatus on vain päässä että"nuku nyt saatana"tms. tosi lempeää ja äidillistä :(

Juuri tuo tilanne minkä kuvasin yllä oli sellainen että mulla ei ollut aikaa laskea esim.sataan tms. kun pienempi olisi herännyt muutoin siihen huutoon. Toki sekin parempi jos en saa raivariani hallittua muutoin. ap

Olet aivan samanlainen kuin minä! Mutta onko se vanhempi lapsi herännyt pienemmän ääniin? Minä huomasin että vanhempi lapsi samassa huoneessa ei herää mihinkään vaikka pienempi kuinka mesoaa nukuttaessa, joten jos vaan antaisit möykätä ja koitat saada nukahtamaan olemalla mahdollisimman eleetön, pitämällä kättä lapsen masun päällä tms. Toimi meillä. Tsemppiä sinulle kovasti :)

Voin hyvin samastua tilanteeseesiin. Mikään, ei siis mikään, ole raivostuttavampaa kuin se, että isompi lapsi herättää pienimmän, jonka on työllä ja tuskalla saanut nukahtamaan ja jossain siintää se ihana oma aika :) Et ole huono äitiä eikä kannata jäädä liikaa syyllistämään itseään. 

Vinkkinä ihan, että kannattaa miettiä onko järkevää edes yrittää saada 2v nukkumaan päiväunet jos se on työlästä. Kokeile yhtenä päivänä jättää pois ja laitat sitten jo vaikka ennen 19 yöunille. Tilalle voit ottaa rauhoittumishetken, jolloin lapsi voi katsoa lastenohjelmia ja sinä lukea lehteä ja juoda kahvia.

Ihan mahtavaa etten olekaan mikään supermätä-äiti. Miehelle on turha näistä edes puhua kun tosiaan on meistä se osapuoli joka huomattavasti vähemmän lasten kanssa ja harvemmin tosiaan yksin edes heidän kanssaan.

Oikeastaan omaa fiilistä pahentaa se kun ei voi omalle miehelle puhua,hän on oikeassa kun sanoo ettei lapselle saa raivostua. Välillä vaan jos molemmat lapset ovat hetkenkin vinkumassa hänen lahkeissaan niin huomaan että hänen pinna alkaa tosi nopeasti rakoilla.

Tekisi tavallaan mieli nähdä että miten tuo ah niin rauhallinen mieheni hoitaisi edes viikon yksin muksuja.

Kai mullakin on ollut vähän kaunisteltu siloteltu kuva äidistä ja äitiydestä.

ap

Kyllä- tuttua...Joskus käy vahinkoja, kuten nyt kävi. Siitä ei varmasti seuraa mitään kamalaa, lapset kaatuilee itsekin silloin tällöin. 

Suosittelen, että henkisesti "luovut" siitä omasta hetkestä kokonaan. Niin kauan kuin itse odotin ja toivoin sitä, niin päiväunille meno oli juuri tuota ahdistusta. Sitten tajusin, että ei, minun lapseni eivät nuku samaan aikaan päiväunia. Ensin nukkuu vauva, sitten iso ja sitten taas vauva. Tämän kuin hyväksyin, niin olen ollut paremmalla päällä, ei ole ollut niitä pettymyksiä sitten... mutta ei siis yhteisiä päiväuniakaan. Olen nyt oppinut nauttimaan siitä, että on vain yksi hereillä kerrallaan. Tosin sitä omaa aikaa on sitten löydyttävä muulloin- illalla tai joskus, muutenhan järki lähtee.

Vuoden äiti- palkinto. Enpä tiedä kenelle sen myöntäisin, en tunne YHTÄÄN täydellistä äitiä tai ihmistä. Ite en ainakaan ole ollut. 

samaistua voi minäkin, tai siis silloin, kun lapset oli pieniä. Isompi ei millään olis halunnut päiväunille, ja kamppaili sitä vastaan. Välillä tuli huudettua ja raivottua. Jossain vaiheessa lopetin pakkonukuttamiset, annoin pari vuotiaalle sohvalle kasan kirjoja, joita tykkäsi katsella, samalla join kahvit ja luin lehdet. Tai sitten laitoin videon pyörimään ja tyttö katsoi tunnin jotain yksinkertaista piirrettyä. Sillä sitten mentiin.

Kiitos vielä toistamiseen vastauksista,en olisi uskonut että tämä palsta voi oikeasti toimia näin hyvin vertaistukena :)

Otan siis kovat käyttöön.

Täten luovun oikeudestani levähtää kesken päivän yksinäni ja isompi lapsi saa luvan luopua päikkäreistä jos ei mene itse nätisti nukkumaan.

Jos tilanteesta jotain huumoria haluaa löytää niin arvatkaa mitä minä olisi tehnyt tuon opettaja Korhosen kengissä jos en kestä pientä lasta niin odotan innolla teini-ikää ;)

ap

Jaa, tuohan nyt kuulostaa ihan normaalilta. Meilläkin oli joskus tuollaista, kunnes älysin luopua siitä päiväunille pakkonukuttamisesta. Mitä enemmän sitä "omaa hetkeä" odottaa, sitä suurempi pettymys on kun noin käy. Kannattaa ennemmin keksiä lapselle jotain kivaa puuhaa siksi aikaa, että saa itse vähän huokaistua ja juotua vaikka kahvikupin rauhassa, kun pienempi nukkuu. Meillä on lapset lopettaneet päikkärit juuri jossain tuossa 2,5v. tienoilla yksi toisensa jälkeen, kun nukuttaminen vienyt enemmän voimia kuin se itse lepohetki niitä kenellekään tuonut. Meillä on varsinkin esikoinen ollut vähän uniongelmainen, ja se yksi pakkonukutus per päivä eli illalla yöunille on ihan tarpeeksi.

t. neljän äiti

Meillä lapsi lopetti päiväunien nukkumisen 2-vuotiaana. Minusta on turhaa pakottaa lasta päikyille, jos siitä tulee tuollainen sota. Se on varmasti myös lapselle stressaavaa ja tekee lapsen silmissi nukkumaanmenosta negatiivisen asian.

Meillä lapsi nukkui 19-07.30 ja se riitti hänelle vallan mainiosti. Meillä tosin lapsia ei ole koskaan nukutettu mitenkään, viety vain sänkyyn ja sinne on nukahtanut.

Samaa mieltä, pakkonukutukset ovat ihan "turhaa" 2-vuotiaalle. Mutta haluan myös sanoa että se "Lapset ovat kovaa tekoa"-sanonta kannattaa suodattaa ja sillähän äidit usein lohduttelevat itseään ja toisiaan.

Onkohan ap:n oma äiti aikanaan ollut samanlainen kuin ap nyt omille lapsilleen? Minulla nimittäin on tällainen tilanne ja sille ei oikein voi mitään. Ihmettelee miksi käyttäytyy niin agressiivisesti mutta jos on itse saanut smanalaista kohtelua pienenä niin näin se voi myöhemmin näkyä. Tämän olen siis lukenut Jari Sinkkosen kirjasta.

Itseasiassa mun oma äiti on ollut tosi pitkä pinnainen meidän lasten kanssa. Olisi toisaalta kiva vierittää hänelle osasyy käytökseeni ;)

Varmasti alan nyt ottaa rennommin tuon nukutusrumban kanssa juuri niin että jos ei itse suosiolla mene niin ei sitten.

Viimeaikoina on vaan muksu mennyt niin hyvin että tämä päivä tuli "yllärinä".

En minäkään muuten nukuttanut mitenkään lapsiani ennen kuin tuli eka "iltapelko".

Pienemmän voin vieläkin vaan kantaa sänkyyn mutta isommalla tuli n.1,5vuotiaana yhtäkkiä tarve että isi tai äiti on vieressä kunnes nukahtaa ja näillä ollaan menty sitten.

ap