"Helppoja synnytyksiä" - onko niitä muillakin?

olet

no tuo on jo aika paljon, että olet saanut liikkua. moneltahan tuo liikkuminen kielletään synnytyksessä ja joudutaan vaan selällään makaamaan. Yritäpä siinä maailman epäluonnollisemmassa asennossa ängätä. 

Missä synnytit? Jossain pienessä sairaalassa?

minulla takana yksi synnytys, oli helppo. kesto 5h, ei repeytymiä, väliliha piti leikata. Epiduraalin otin, että voimia ponnistus vaiheessa. Voimat oli aika vähissä kun oksensin koko ajan.

minä koen päässeeni todella helpolla.

nyt toista lasta odotan, ja kieltämättä pelottaa, että jos tällä kertaa onkin kamala synnytys .

mulla ihan samat kokemukset. Eka synnytys tosin meni ilman mitään kivunlievitystä, siinä vaiheessa kun sitä pyysin, ei enää kannattanut, kun olin auki 10 cm, ja tyttö syntyi sen jäljeen puolessa tunnissa. Toisen kohdalla pyysin epiduraalia jo hyvissä ajoin, antoivat spinaalipuuduksen, kun synnytys oli niin pitkällä. Kyllä olikin sitten leppoisaa, kun pariin tuntiin ei tuntunut mitään ennenkuin ponnistusvaihe alkoi ja poika tuli 15 minuutissa. Kotiin päästiin 2,5 vuorokauden ikäisenä molempien kanssa.

Kyllähän niitä on joilla synnytys ei satu juuri yhtään. Just oli juttua syöksysynnytyksistä jossain lehdessä, lapsi oli syntynyt tyyliin synnärin aulaan. Kätilö oli moittinut äitiä että olisit nyt vähän aikaisemmin lähtenyt, ja äiti oli todennut siihen että joo mutta kun en herännyt. Sitten kun heräs niin oli jo kiire. Voi video, jos mun synnytykset olis niin helppoja ettei edes herää kuin vasta viime tipassa niin tekisin 10 lasta...

OT, mutta päästetäänkö ekan lapsen synnyttämisen jälkeenkin heti seuraavana päivänä pois?

Mulla eka synnytys oli aika kamala. Vedet meni rv35 ja supistuksia ei kuulunut. Mua sitten käynnisteltiin 64 tuntia kunnes tyttö syntyi ja päätyi seurantaan lastenteholle. Oli epiduraali, oksitosiinitippa, episiotomia, kamalia repeämiä silti. Ponnistusvaihe kesti melkein tunnin. Synnytyksen jälkeen olo oli lähinnä kuin jyrän alle olisin jäänyt.

Toinen tytär syntyi kuin itsestään rv41. Sairaalaan kolmen aikaan yöllä. Sain kohdunkaulan puudutuksen ja aamulla puoli kuuden aikaan oli tyttö kainalossa. Ponnistusvaihe vaivaiset kuusi minuuttia! ;) 

ihmettelen samaa, että päästetäänkö todella ekan lapsen synnyttämisen jälkeen heti eka päivänä pois. sitä vähän epäilen.

Mulla kolme synnytystä, kaikki helppoja. Ekalla kerralla välilihaa jouduttiin vähän leikkaamaan, sen jälkeen muissa ei.

Ekalla kerralla kesto 10h, seuraavat 2-3h. Kivunlievitys kaksi ekaa kertaa ilokaasu, kolmannella ei mitään. Ponnistusvaihe ekalla kerralla 10 min, seuraavat alle puolet siitä.

Odotin kauhulla sitä ponnistusvaihetta, lapsi ikäänkuin luiskahti vaan ulos. Varmasti epiduraali vaikutti asiaan, mutta mielestäni ponnistin sitä ulos vähemmän kuin ponnistan kakatessa.

koen, että oma synnytykseni oli helppo, koska mitään komplikaatioita tai vaaratilanteita ei ollut. 12,5 tuntia kesti, sain epiduraalin, kipu oli hallinnassa. en pysynyt jaloillani, joten makasin sängyllä tuon ajan. repeytymiä ei tullut, ponnistusvaihe oli kaikkein helpoin ja kestikin vain 20 minuuttia. itsekin kuulin paljon pelotteluja synnytyksestä, mutta ei se ollut niin kamalaa kuin luulin. kipu kuuluu asiaan ja muita ongelmia ei ollut, joten eikö sillon synnytys ole ns. "helppo"?

[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:16"]

no tuo on jo aika paljon, että olet saanut liikkua. moneltahan tuo liikkuminen kielletään synnytyksessä ja joudutaan vaan selällään makaamaan. Yritäpä siinä maailman epäluonnollisemmassa asennossa ängätä. 

Missä synnytit? Jossain pienessä sairaalassa?

[/quote]

kyllä ennen ponnistusvaihetta saa kävellä kaikissa sairaalaloissa. Ponnistaessa se ei ole enää kovinkaan järkevää. Jos sairaala synnytyspaikkana ahdistaa, niin synnytä kotona.

 Minun synnytys oli helppoo. Yöllä heräsin siihen, että selkää vähän särki aaltomaisesti, ei pahasti, nukahdin uudelleen. Aamulla klo 10 tuntui kaksi kunnon supistusta sen verran, että sanoin "au".  Tunnin päästä tuntui taas kaksi vähän edellistä kipeämpää supistusta. Ja ajattelin että alanko imuroimaan ja pesisin ikkunat (kun oli niin kaunis kevätpäivä), mutta sitten tuli taas kaksi supistusta. Jotenkin olo oli erilainen, vaikka niitä supistuksia tuli tosi harvaan, eivätkä olleet mitenkään tosi kipeitä, mutta kirpaisivat kyllä jonkin verran. Jokin vaisto sanoi, että nyt lähdetään synnärille. Matkalla ei sitten tietty tullutkaan yhtään supistusta! Vähän häpeillen sitten menin näyttämään itseäni, sanoin vielä kätilölle, että ehkä pitäisi mennä pesemään ne ikkunat, niin alkaisi ehkä tämäkin synnytys, kun antaa vaan merkkejä. Kätilö katsoi minua hömistyneenä, ja sitten tiukasti: "Hyvä Rouva, te olette 8 centtiä auki, ja te menette NYT heti synnytyssaliin!" Tunnin kuluttua lapsi oli jo käsivarsillani.

Mutta se täytyy sanoa, että heti kun päästiin synnytyssaliin alkoi ihan siten jo kunnon supistukset! Ja ne kyllä tuntui! Luomuna kuitenkin mentiin, ei ollut niin kovat, että ei olisi niitä kestänyt.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:16"]

no tuo on jo aika paljon, että olet saanut liikkua. moneltahan tuo liikkuminen kielletään synnytyksessä ja joudutaan vaan selällään makaamaan. Yritäpä siinä maailman epäluonnollisemmassa asennossa ängätä. 

Missä synnytit? Jossain pienessä sairaalassa?

[/quote]

Miksi tottelette? Multakin yritettiin kieltää liikkuminen, mutta minä en suostunut makaamaan. Ei ne nyt tule käsiraudoilla sänkyynkään kahlitsemaan...  

Mulla myös molemmat synnytykset aika helppoja. En ole ottanut enkä tarvinnut minkäänlaista kivunlievistystä kummassakaan. Ekassa synnytyksessä repesin ihan hieman lopussa emättimen suulta, mutta ei pahasti. Toisessa ei sitäkään, ja se synnytys kestikin vain 3 tuntia. Supistukset mulla on ollut vain luokkaa kuukautiskivut (jotka sinänsä mulla on varsin kovat, mutta supistuskivuiksi ihan siedettävää) ja epämiellyttävin tunne venymisen ja "kahtia halkeamisen" tunne kun lapsi alkaa tulla alas emättimeen. Mutta ei mtiään mihin olisi kipulääkettä tarvinnut. 

Ja mä siis tosiaan oon kävellyt ja liikuskellut riippumatta kätilön mielipiteistä molemmissa synnytyksissä. Olen vaatinut oikeaa lääketieteellistä syytä miksi pitäisi maata, ja kun sellaista ei ole löytynyt, en ole suostunut. Minulle ainakin tosi hyvä kivunlievityskeino oli kävellä edestakaisin ja pyöritellä vähän lantiota, hypähdellä tms. Menin sitten aina sänkyyn jos tarvi jotain tarkastaa mutta nousin heti ylös taas. Itse loppuvaiheen hoidin hankalassa puolimakaavassa asennossa sängyssä koska ei ollut muuta mahdollisuutta, mutta hyvin pitkälle ravasin ja touhusin ja koin että se edisti lapsen alaspäin tuloa.

Esikoiseni synnytys oli kipua suoraan helvetistä. Synnytyksen kestoksi mitattiin 9,5 tuntia ja siitä ainakin 7 tunnin ajan ajattelin että mä kuolen tähän kipuun. Siitä huolimatta että sain petidiiniä ja epiduraalinkin. Jo ensimmäinen supistus oli paha, en tajunnut muuta kuin supistuksen, kaikki muu häipyi tietoisuudesta. Onneksi oli kotona enkä esim. ajamassa autoa, olisin taatusti ajanut kolarin tai ojaan. Aina kun uusi supistus tuli, se vei niin voimakkaana mukanaan etten edes kyennyt yrittämään rentoutumista. Asiaa ei auttanut tympeä kätilö joka sairaalassa oli ensimmäisten tuntien aikana. Vuoronvaihdon jälkeen sain kivan kätilön ja kätilöopiskelijan mutta siinä vaiheessa ponnistamisentarve oli jo valtava vaikka kohdunsuu ei ollut täysin avautunut. Sekin oli hirveää, pidätellä ponnistamista tunnin ajan ennenkuin paikat oli tarpeeksi auki. Pitkään synnytyksen jälkeen ajattelin ettei enää ikinä. Synnytyksestä ei ole hirveästi muistikuvia vaikka siellä ehdinkin olla monta tuntia.

Toinen lapsi syntyi esikoisen ollessa 3,5-vuotias. Tuleva synnytys pelotti mutta ei sentään valtavan paljon. Ajattelin että selvisin hengissä ekasta synnytyksestä, tottakai selviän tästäkin.

Synnytys ensinnäkin alkoi PALJON lievemmillä supistuksilla. Mahaa kiristi ja selän puolelle vihloi mutta kevyttä kauraa se oli. Olin synnytyksen käynnistyessä kylässä eikä mitään ongelmaa ollut keskustella muiden kanssa. Kun supistukset tulivat säännöllisesti  10 minuutin välein (edelleen kevyinä), lähdimme kuitenkin miehen kanssa terveyskeskuksen päivystykseen näytille sillä lähimpään synnytyssairaalaan on autolla 3 tunnin matka. Päivystyksessä kätilö tarkisti tilanteen ja totesi että nyt lähdetäänkin ambulanssilla, paikat on jo 4 senttiä auki. Matkalla alkoi supistukset tuntumaan napakampina mutta ei vieläkään olleet niin kipeinä mitä esikoisen synnytyksessä. Pystyin esim. kuuntelemaan mitä kätilö ja ambulanssikuskit keskustelivat ja jopa osallistumaankin siihen.

Sairaalaan pääsimme n 1,5 tuntia ennen lapsen syntymää, vasta sen jälkeen alkoivat supistukset tuntumaan kipeiltä. Edelleenkään eivät olleet "tajunnanvieviä" vaan pystyin synnyttämään lapsen ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, vain lämpötyyny selän alla ja muistan paljonkin juttuja mitä kätilö puuhaili synnytyssalissa ja mitä juteltiin.
Tästä synnytyksestä jäi kivat muistot kaikin puolin.

[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:32"]

kyllä ennen ponnistusvaihetta saa kävellä kaikissa sairaalaloissa. Ponnistaessa se ei ole enää kovinkaan järkevää. Jos sairaala synnytyspaikkana ahdistaa, niin synnytä kotona.

[/quote]

Mua ainakin yritettiin pitää pienessä maakuntakeskussairaalassa makuulla heti siitä asti kun sairaalaan tulin. Pitää kuulemma säästää voimia ja kätilö jopa uhkaili että vahingoitan lastani jos kävelen. Kuitenkaan mitään oikeaa syytä ei osannut sanoa, miten ja miiksi lapsi siitä vahingoittuu. 

Toisella kertaa kun synnytin Helsingissä Kättärillä sai vapaasti liikuskella ponnistusvaiheesseen asti ilman että siitä täytyi taistella kätilön kanssa ja tulla syytetyksi lapsesta välinpitämättömäksi tyypiksi joka saa syyttää vaan itseään jos jokin menee synnytyksessä pieleen.

t. 15

Syöksysynnytys voi olla todella vaarallinen vaikka kuulostaakin ihanalta. Kaverini repesi siinä todella pahasti kun vauva tuli niin vauhdilla! 

Lääkkeellinen käynnistys pitkittää yl. synnytystä joten toivottavaa olisi että sitä ei turhaan äidit vaatisi (harva vaatii, mutta kuitenkin)

Täällä taitaa taas olla melko rajallinen otanta, TAYSint tilastojen mukaan 20% tehdään välilihan leikkaus ja täällä 70%. Toisaalta, itse kyllä ottaisin leikkauksen ennemmin kuin repeämän.

Monen koettelemukset synnytyksestä ovat dramatisoituja. Kaikki on kauheaa ja hirveää, etenkin jos on saanut elää melko mukavan ja kivuttoman elämän siihen asti. Eräs ystäväni laittoi vauvansa syntymästä dramaattisen kuuloisen tekstiviestin ja kun sitten ammattilaisena kysyin että mikä meni pieleen niin ei mikään.Synnytys nyt vaan kesti sen kaksi vuorokautta. Itse koen että nainen on tehty synnyttämään, synnytys on luonnollinen tapahtuma, johon (luojan kiitos pahoille lääkefirmoille), saa nykyään hyvät kipulääkkeet (btw, petidiniini voi olla vauvalle haitaksi eikä sitä juuri enää käytetä ellei äiti ole hysteerinen). Itselleni ainakinon ihan sama miten pahasti repeän tai meneekö pissanpidätyskyky vuodeksi kunhan lopputuloksena on terve vauva! Täällä kun usein menee se pointti ohi että kaikki lääketieteelliset toimenpiteet (episiotomia, imukuppi, leikkaus) tehdään ensisijaisesti vauvan parhaaksi. 

Mun eka synnytys kesti 5tuntia, ei lääkkeitä, ponnistusvaihe 15minuuttia ja tehtiin eppari.

Toinen synnytys 3tuntia, ei lääkkeitä,ponnistusvaihe 10minuuttia, ei repeämiä.

Kolmas synnytys 5tuntia, spinaali, ponnistusvaihe pari minuuttia,ei repeämiä.

Neljäs synnytys 5tuntia,spinaali, ponnistusvaihe pari minuuttia, ei repeytymiä ja oikeasti polikliininen synnytys, eli 6:n tunnin päästä kotiin.

Helpoksi kuvailisin minäkin :)

14 jatkaa, se miksi halusin siivota, oli juuri se pointi, että touhutessa ehkä synnytys käynnistyy. Minulla supistukset tuli todella harvaan (paitsi se viimeinen tunti). Ehkä neljä supistusta tunnissa tahtiin. Ja siksipä meninkin sinne synnärille vähän nolostellen, toisaalta laskettuaikakin oli mennyt, joten ajattelin, että pääsisin siellä aloittamaan synnytyksen ravaamalla rappusia edestakaisin. No synnytys olikon jo käynnistynyt, aikoja sitten.

Nyt uskon tosiaan, että joillakin synnytys voi olla lähes kivuton. Iitse esim. ponnistusvaiheessa en koe repeämisen tunnetta, valtavaa ponnistamisen tarvetta kylläkin, ja minulla ainakin vauvan pään oleessa jo ulkona (muun vartalon ollessa vielä synnytyskanavassa) jotenkin puutui ne paikat niin, että en kokenut juurikaan kipua ollenkaan siinä vaiheessa. Outoa mutta totta. Jotenkin se vauva painoi hermoja varmaan niin, että tuli se puutumisen tunne, eikä kivun tunne. 

[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:32"]

[quote author="Vierailija" time="09.04.2013 klo 09:16"]

no tuo on jo aika paljon, että olet saanut liikkua. moneltahan tuo liikkuminen kielletään synnytyksessä ja joudutaan vaan selällään makaamaan. Yritäpä siinä maailman epäluonnollisemmassa asennossa ängätä. 

Missä synnytit? Jossain pienessä sairaalassa?

[/quote]

kyllä ennen ponnistusvaihetta saa kävellä kaikissa sairaalaloissa. Ponnistaessa se ei ole enää kovinkaan järkevää. Jos sairaala synnytyspaikkana ahdistaa, niin synnytä kotona.

[/quote]

En ole tuo jolle vastasit. Ensimmäinen lapseni syntyi Jorvin sairaalassa Espoossa ja kätilö koko avautumisvaiheen ajan jankutti: Älä liiku vaan MAKAA. Makaa makaa makaa makaa.... Sitä se eukko (anteeksi kielenkäyttöni) jaksoi jankuttaa. Supistuksen tullessa nousin seisomaan, pidin sängynlaidasta kiinni ja heiluttelin ylävartaloa puolelta toiselle. Kätilö oli kärppänä paikalla jankuttamassa.... En kertakaikkiaan jaksanut ärähtää takaisin ja kai sitä ensisynnyttäjänä ajatteli että kätilö tietää paremmin. Toisen lapsen synnytyksessä tiesin paremmin mutta kätilökin oli sellainen että sanoi että mikä sinua itseäsi vain helpottaa.