Naiset ja työmarkkinat - miksi keskusteluissa unohdetaan isien osuus?

Vanhemmuuden kustannukset tulisi jakaa. Itse asiassa tekeillä on kansalaisaloite, jonka voi allekirjoittaa täällä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/71

Jostain syystä linkkejä tulee kaksi, itselläni toimi niistä jälkimmäinen? 

(ja selvennykseksi, kyse on todella aloitteesta eikä mistään adressista...)

Tuli mieleen myös, että pelkästään molempien työnantajien verottaminen olisi siinä mielessä riittämätön ratkaisu, että se ei tasoita hoitovastuun epätasaisen jakautumisen aiheuttamaa eroa työkokemuksen kertymisessä. Tai siis tasoittaa siinä määrin, että työsuhteen saanti helpottuisi naisilla, mutta niitä työvuosia kertyy silti vähemmän ja naisen palkkaus voidaan edelleen nähdä riskinä esim. yllättävien sairauspoissaolojen aiheuttaman päänvaivan vuoksi. Vaikka työnantajien osa olisikin taloudellisesti tasattu, miesten vähempi hoitovastuu tekisi edelleen heistä ehkä mutkattomampia palkattavia.

Kuutosellakin on pointtinsa. Mikäs tässä naisena ollessa hyvinvointivaltiossa. Mielestäni kuitenkin on niin, että vaikka jossain muualla naisen työmarkkina-asema on 100 kertaa huonompi, niin se ei vie pois sitä tosiasiaa, että Suomessakin on korjattavaa.

Isejä ei toki voi pakottaa jäämään kotiin, mutta onko äideillä sitten muuta vaihtoehtoa? Jonkinlaisia kannustimia pitäisi mielestäni ratkaisuksi kehitellä, että kuva vanhemmuudesta alkaisi muuttua molempien vanhemmuudeksi. Että vanhemmista tuntuisi luonnolliselta se hoitovastuu, joka lapsen saamiseen liittyy. Imetyskään ei sinänsä ole minusta ongelma, koska lapsen ensimmäisen vuoden jälkeen toisen vuoden voisi hienosti hoitaa isä. Mutta nämä nyt ovat vain haaveita siitä, miten homma ideaalitilanteessa menisi.

Ja tämä harmittaa minua nyt siksi, että vapaaehtoisesti lapsettomana ja vastavalmistuneena maisterina olen juuri siinä tilanteessa, että työnsaantini kärsii tästä perheenisien osallistumattomuudesta. Juurikin eräs työhaastattelu sössääntyi osaltani ehkä siihen, kun haastattelija töksäytti kysymyksen "oletko sinkku?". Hämmentyneenä osasin vastata vain "en, pitäiskö olla", vaikkei tuollaisiin kysymyksiin tarvitse edes vastata mitään. Tuntui hyvin selvältä, että syynä uteluun oli ikäni ja sukupuoleni.

Tämäkin palsta täynnä kolmikymppisiä naisia eikä kenelläkään näytä olevan asiasta sanottavaa. Onko se nyt kulttuurissamme jotenkin outo ajatus, että miesten kotiin jäämättömyys olisi kyseisen ongelman takana vai miksi syvä kommentoimattomuus?

Tästä päästäisiin eroon, jos raskauden kulut puolitettaisiin isän ja äidin työnantajan välillä, eikä kaikkea kaadettaisi naisvaltaisten alojen työnantajien niskaan.

Mielestäni olisi huonoa tasa-arvoa, että isätkin "pakotetaan" jäämään kotiin saman verran kuin äiti tai seuraa rahan menetystä. Siinä parempi sukupuolten tasa-arvo maksettaisiin perheiden eriarvoistumisella, kaikilla kun ei ole yhtä hyviä isiä kotiin jäämään.

Lapsista aiheutuvat kulut tulisi ottaa molemmilta työnantajilta, lapsia hoitakoon se joka parhaiten taitaa ja haluaa. Sitä miten tämä käytännössä hoidetaan, en tiedä...

En osaa sanoa tähän oikein mitään järkevää, mutta kyllä asia minuakin mietityttää. Ihan siltä itsekkäältä kannalta, että olen 26 ja valmistun lähiaikoina ammattiin. Jätetäänkö minut sitten palkkaamatta, koska olen ikäni ja sukupuoleni takia riski? Tuntuu todella epäreilulta, että naisen työnantaja on se, joka kärsii yksittäisten naisten lisääntymispäätösten takia. Ja sitten monet naiset seurauksena kärsivät työnantajien epäluottamuksesta. Jotenkin tilannetta pitäisi tasata, mutta en tiedä, mikä olisi hyvä ratkaisu.

Minulla on lapset jo tehty. Lisäännyin "viisaasti" siinä kolmenkympin tienoilla samalla, kun tein väitöskirjaa. Luonnollisesti mitään kansainvälistä vaihtoa ei silloin tullut harrastettua. Nyt hieman myöhemmin olen lähtenyt ulkomaille koko perheen kanssa.

Vaikka lapseni ovatkin jo kouluiässä, kyllä täällä selvästi huomaa, kuinka paljon paremmin asiat on Suomessa. Minä olen poikkeus monien kansallisuuksien keskellä, koska minulla on sekä lapset (ja mieskin) että akateeminen ura + olen niin nuori (siis alle neljäkymppinen). Tyypillisesti vastaavalla paikalla oleva ihminen on (okei, mahdollisesti muutaman vuoden nuorempi mutta ei välttämättä), miespuolinen (lapsia saattaa olla yksi), tai naispuolinen parisuhteessa tai sinkku ilman lapsia.

En usko, että mikään muu asia voi tähän vaikuttaa, paitsi naisen ja perheen hyvä asema Suomessa. Ei ole tarkoitus lytätä millään tavalla aloittajan asian tärkeyttä. Tottahan se on, että miehetkin pitäisi saada mukaan, vaikka imetyksen kannalta se onkin hieman hankalaa lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana.

Kuitenkin sivusta seuraten olen todella tyytyväinen omiin ratkaisuihini. Täällä nykyisessä asuinmaassani äitiysvapaat ja -oikeudet ovat ihan naurettavia Suomeen verrattuna, samoin sairaan lapsen kotona hoitaminen jne. Lapsen saamisesta todella rankaistaan.