Miten selviytyä, kun koko ajan on vain vastoinkäymisiä?

Voi voi te ette tiedä vaikeuksista vielä kovin paljon...entäs kun oot koko lapsuutesi kasvanut juoppoperheessä insestin uhrina kolme vuotiaasta 17 vuotiaaseen saakka? Koulussa rankkaa kiusaamista samalla.olin hyljätty.emme asuneet suomessa tuolloin.olen suomalainen...sen jälkeen pettäjä miehet ja yksinhuoltajuus,koulutusta eikä rahaa ollut,lapset otettiin huostaan minulta vaikka hoidin niitä hyvin yksin jäätyäni,nuorimman lapseni varastaminen jo synnytyssairaalassa,jonka sain takaisin kyllä neljän päivän päästä kun psykiatri totesi terveeksi.lasten isän kuolema....luottotiedot menny,ei ole ees ajokorttia....isä kuoli kun olin 18v.nyt lapset itkee huostassa....hätäpuheluita yölläkin....älkää vain tulko puhumaan kuulkaa vaikeuksista mitään!

No, ei se käänny. Ei sellaisia "valtavia" ilonaiheita koskaan tule niin paljoa, että tuntuisi, että elämä on yhtä juhlaa vain. Pitää oppia olemaan onnellinen ja iloinen todella pienistä asiosta, ja lakata haaveilemasta paremmasta. Siis todella, ole iloinen siitä, että kahvi maistuu tänään hyvältä, aurinko paistaa, et ole sairas, joku ihminen hymyili sinulle ruuhkabussissa. Sillä mä selviydyn. Mulla mahtuu viiteen viime vuoteen kolme kuolemantapausta, kaikki mulle erittäin läheisiä. Yksi murhattiin. Kaksi keskenmenoa, miehen ja mun yhteisen firman konkurssi, avioero, sukupuolitauti, joka ei parane koskaan (kiitos ex-miehelle). Jos mä koko ajan odottaisin jotakin taivaallista väliintuloa, joka korjaisi kaiken ja tekisi elämästä helppoa, mä en kestäisi. Ei auta muu kuin työskennellä itse omaa onneaan kohti ja nauttia siitä, mikä on positiivista - ihan sama miten pieni asia on kyseessä. Voimia sinulle.

KOmppaan kakkosta, valitettavasti. Viimeiseen neljään vuoteen, oma sairastuminen, miehen sairastuminen, avioero, taloushuolia, vesivahinko, lapsen vaikeudet, omien vanhempien terveyshuolet..pitää vaan oppia ottamaan ilo irti sillä hetkellä kun ei ole mitään akuuttia murhetta ja olemaan iloinen ihan pienistäkin asioista. Tsemppia sinne ♥

Sama täällä. Viiden vuoden aikana avioero, rahavaikeudet, lapsen vakava sairaus, omaisten vakavia sairauksia ja taloudellisia menetyksiä jne.

Ilot on otettava hyvin pienistä asioista; ei koske mihinkään juuri nyt, on ehjä läppäri, jolla pitää yhteyttä ulkomaailmaan, sai yöllä nukuttua, lasten nauru, kuppi kahvia. En odota mitään ihmeitä elämältä, pettyisin vain.

Niin itse olen aina ollut jotenkin positiivinen ja aina jaksanut toivoa hyviä asioita, mutta nyt itselläni ainakin usko mennyt. Ärsyttää sitten se kun jos viimein alkaa uskoa, että kaikki vain on vaikeaa niin on negatiivisesti ajattleva. Elämä on epäoikeudenmukainen ja karsea ja ihmiset pääosin pikkusieluisia ja julmia. Itse iloitsemaan kykenevänä ihmisenä tulen lytätyksi muiden kivikasvojen  joukkoon. Tuntuu, että elämässä voi tapahtua käsittämättömiä epäonnen jatkumoja, mutta poissaoloaan loistaa hyvien juttujen ketjut. Minulla on työttömyys, läheisen kuolema, hylkäämiskokemukset ja kaikenmaailman kummalliset vastoinkäymiset.