Kun oma sisko hylkää?! =(

On vaikeaa uskoa todeksi, ihmisten käytöstä......

Siskoni 50 v. katkaisi välit minuun yli 2 vuotta sitten. Hän lähetti minulle 5 haukkuma tekstiviestiä mistä sain selvitettyä seuraavat syyt eroon: 1. Olin nöyryyttänyt häntä 2 kk aikaisemmin. (hänen ystävänsä joka oli silloin paikalla, oli sitä mieltä, että kyseessä ei todellakaan ollut nöyryytys…). 2. Minä olen hänen, juuri avautuneen henkisen kasvun jarruna. 3. Olemme ihmisinä niin erilaisia. (hyvin läheisiä oltiin ennen – ainakin minun mielestä ja myös hänen sanojensa mukaan olin hänelle tärkeä ihminen). 4. Hän on nyt aikuinen, eikä tarvitse kenenkään neuvoja. 5. Minun vitsitkin ovat niin huonoja, etteivät ne enää häntä naurata. (en ole koskaan ollutkaan mikään vitsiniekka, niin kuin hän??)

Syvän haavan hän minuun pisti. En uskonut todeksi, että siskoni kylmästi ja julmasti heitti minut ulos elämästään. Aluksi yritin tehdä sovintoa, vaan ei kelvannut hänelle. Kelasin ja kelasi uudelleen ja uudelleen hänen sanojaan. Olin aivan hukassa, olin menettänyt mieheni ja kohta perää siskoni. Kaksi vuotta on mennyt, mutta nyt vasta ymmärrän, että ainut ihmisessä oleva luonteenpiirre on mustasukkaisuus ja kateus mistä seuraa niin vahva viha joka saa ihmisen toimimaan niin kuin siskoni toimi. Olinpa minä tyhmä kun en sitä heti tajunnut ja uskonut.

Minun mieheni oli kuollut 1 ½ vuotta aikaisemmin ennen tuota tapausta. Siskoni oli paljon miehensä kanssa minun luona (heillä oli oma pikkumökki käytössä).  Siskoni oli silloin kesällä viikot töissä ja hänen miehensä vietti lomaansa mökilläni saunoen ja kalastaen. Siskollani on aina ollut huono itsetunto ylipainostaan, vaikka hän siitä vitsiä aina väänsikin. Surin ja suren edelleen mieheni kuolemaa joten en varmasti vikitellyt hänen miestään, eikä tulisi muutenkaan mieleeni, koska hän ei ole minun miestyyppiäni lainkaan.

Voiko kukaan, jos ei sitten ole aivan tyhmä itsekeskeinen narsisti, laittaa välejä poikki viiden edellä mainitun syyn vuoksi? Minä ainakin tulin siihen tulokseen, että ei voi. Se on nyt aivan ilmiselvää minulle, että siskooni tuli niin mustasukkaiseksi miehestään, että lemppasi minut ulos elämästään. En ole mikään kaunotar, enkä ole koskaan ollut mikään flirttailija, vaan ihan tavallinen positiivisuuteen taipuvainen ihminen. Siskoni ei ole ainut jota mustasukkaisuus vaivaa, mutta hän oli ainut joka käänsi totaalisesti minulle selkänsä.  Leskeyteni myötä jouduin kokemaan sen, mistä olin joskus lukenut, vaan en uskonut. Sain tuta, että leskinaisena olen uhka sukulaisteni naisille ja vain siksi, koska tulen hyvin toimeen myös heidän miehien kanssa. Tämä on säälittävää, mutta totta. Säälittävintä tässä kaikessa on se, että siskoni yritti kääntää ystäväni ja lapsenikin minua vastaan, luojan kiitos, kuitenkaan onnistumatta siinä.

Ei taida siskoni ymmärtää kuinka paljon hän on aiheuttanut pahaa mieltä ja murhetta tällä teollaan, niin omille lapsilleen, kuin myös minun lapsilleni, meidän äidille ja monelle muulle, näin olen kuullut puhuttavan.

Asutteko Kanadassa? Ymmarran yskasi.Itse meille kavi aikoinaan niin etta veljelle syntyi lapsi,ei paasty nakemaan ja sitten loukkaantuivat.Asutaan kaikki siis ympari Kanadaa kolme sisarusta.Toiseen valit on hyvat toiseen ei.Perhe on pahin.

Ei asuta, me asutaan suomessa sisko ainoastaan ulkomailla. Mä en vaan ymmärrä tässä sitä että miksi hyvläksi myös meidät sisarukset jos ei vanhempien kanssa ole väleissä.  =(

ap

Sen takia, että te muut ilmeisesti hyväksytte sen kaiken paskan jota vanhempanne on tehnyt siskollesi. Epäilen, että olet vanhempiesi suosikkilapsi ja siskosi on syntipukki. Suoiskin on tietysti hyvin vaikea nähdä vanhemmissaan mitään vikaa.

Palstamammojen mukaan tällainen ei ole mitenkään mahdollista. Palstamammat ovat aina sanoneet, että sisarukset eivät koskaan hylkää. Palstamammojen mukaan sisaruksista on aina pelkkää iloa.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 12:44"]

Sen takia, että te muut ilmeisesti hyväksytte sen kaiken paskan jota vanhempanne on tehnyt siskollesi. Epäilen, että olet vanhempiesi suosikkilapsi ja siskosi on syntipukki. Suoiskin on tietysti hyvin vaikea nähdä vanhemmissaan mitään vikaa.

[/quote]

Juuri tuon takia minun on vaikea avautua pikkusiskolleni. Joskus olemme lapsuudesta puhuneet, hänellä on aivan erilainen muisto siitä ajasta kuin minulla. Ikäeroa 3v. Isä hakkasi minua, sain aina syyt niskoille pikkusiskonkin tekemisistä. Hän ei muista mitään ja väittää minun keksineen kaiken. En ole katkera isän käytöksestä, tosiaan parempi, että hän löi minua kuin pikkusiskoa.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 12:44"]

Sen takia, että te muut ilmeisesti hyväksytte sen kaiken paskan jota vanhempanne on tehnyt siskollesi. Epäilen, että olet vanhempiesi suosikkilapsi ja siskosi on syntipukki. Suoiskin on tietysti hyvin vaikea nähdä vanhemmissaan mitään vikaa.

[/quote]

Juuri tuon takia minun on vaikea avautua pikkusiskolleni. Joskus olemme lapsuudesta puhuneet, hänellä on aivan erilainen muisto siitä ajasta kuin minulla. Ikäeroa 3v. Isä hakkasi minua, sain aina syyt niskoille pikkusiskonkin tekemisistä. Hän ei muista mitään ja väittää minun keksineen kaiken. En ole katkera isän käytöksestä, tosiaan parempi, että hän löi minua kuin pikkusiskoa.

Vanhin lapsi on usein vanhempien harjoittelukappale, hänen kohdallaan tehdään kaikki virheet ja vasta nuoremmille osataan olla kunnolla äiti ja isä.

Sitten lapset ihmettelevät keskenään miksi käsitykset samoista vanhemmista on niin erilaiset.

Mun veli on hyljännyt mut, en ole ollut missään tekemisissä 15vuoteen, ei siis mitään, tämä on tosi kova paikka mulle ja siitä ei pääse koskaan ylitse.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 13:30"]

Vanhin lapsi on usein vanhempien harjoittelukappale, hänen kohdallaan tehdään kaikki virheet ja vasta nuoremmille osataan olla kunnolla äiti ja isä.

Sitten lapset ihmettelevät keskenään miksi käsitykset samoista vanhemmista on niin erilaiset.

[/quote]

Hyvin sanottu. Minua hakattiin, pikkusiskoani ei.  Olinko minä vain niin ärsyttävä lapsi vai kasvoivatko vanhempani parissa vuodessa? Ja toisaalta etäisyys siskooni johtuu tästä, ettei hänkään ymmärrä miten paljon vaikeampaa elämäni on ollut, vaan on ikäänkuin vanhempien puolella.

Mulla on tilanne sellainen että enää en halua olla tekemisissä siskoeni kanssa erinäisistä syistä johtuen..alkuun yritin pitää yhteyttä ja selvittää asiat..hankala yksin alkaa asioita käymään läpi jos muilla ei ole siihen halukkuutta.Välillä on tosi ikävä ja varsinki joulun aika on inhottavaa.Toisaalta elämän laatu on parantunut sillä koen että minun piti ns muovautua ja koin etten saanut olla oma itseni mikä olen ja koin etteivät he hyväksyneet ja kohtelivat välillä aika huonosti.En tiiä onko ihan tervettä mutta itsellä sama ajatus siis ajatus siitä että tavallaan ajattelen että he ovat kuolleet auttaa kestämään minua tilannetta.

Minulla on pikkusisko joka ei asunut kotona kuin osan lapsuuttaan eikä nähnyt kaikkea mitä siellä tapahtui, niiden tapahtumien takia en pysty olemaan tekemisissä vanhempieni kanssa. Siskoni haluaisi olla kanssani, haluaa jäljitellä minua ja sanojensa mukaan kokee että olen hänelle äitihahmo. Hän takertuu. Se ahdistaa suunnattomasti koska en jaksa olla muiden kuin lasteni äiti. Hän on naiivi ja sinisilmäinen vaikka ikää lähemmäs kolmekymmentä, elantonsa nyhtää sossusta ja on rasisti. Vähäosaisuus, sekä taloudellinen että henkinen, on elämäntapa ja ansa johon hän on juuttunut. En koe että meillä olisi oikein mitään yhteistä, keskustelumme ovat väkinäisiä (juoruja, yhteiskunnasta valittamista tyyliin sossu on perseestä, ulkonäön murehtimista) enkä saa niistä itselleni mitään, ideologinen kuilu välillämme on syvä. Olen hiljaa pahoillani, mutta minulla ei ole aikaa tässä elämäntilanteessa kuluttaa energiaani muuhun kuin välttämättömään. Ystävät joita tapaan ovat samanhenkisiä ja joilta minäkin saan voimaa. Tukiverkkoja ei oman suvun puolelta ole lainkaan, yritän tarjota omille lapsilleni paremman elämän mikä vie voimani ja olen usein uupunut kuten nytkin. Anteeksi sisko ettet mahdu elämääni juuri nyt.

Kun en voinut enää olla mukana pahanolon teatterissa. Katkaisin välit äitiini ja kaikki muut sitten katkaisivat välit minuun.

Kävin raskaat ongelmani ja taakkani yksin läpi. Olen alkanut arvostamaan itseäni ja voin hyvin nykyään.

Heidän on vaikea hyväksyä hyvinvoivaa minua.

Kateus ja mustasukkaisuus lapsuudenaikaisista asioista on ytimenä ja se kasaa vihaa ympärilleen läpi aikuisiän.

En välitä ottaa pahaa mieltä takaisin, se oli osani lapsuudessa, vaan ei enää.

Mulla kärjistyi tilanne siskojeni kanssa vasta aikuisiällä, kun vanhempani sairastuivat enkä heidän mielestään auttanut riittävästi. Heidän aikuiset terveet lapsensa olivat muuttaneet jo kotoa ja minulla oli kouluikäiset lapset, joista yksi on vahvasti erityistä tukea tarvitseva. Kun ilmaidin kantani enkä sitten kyennyt heidän vaatimuksiensa mukaan toimimaan, he hylkäsivät minut kokonaan. Kukaan ei pidä minuun enää minkäänlaista yhteyttä. Sen sijaan he järjestelevät yhdessä kaikenlaista ja jättävät minut tarkoituksella ulkopuolelle.Kovasti olen surrut tätä, mutta toisaalta he vain jatkavat samaa kaavaa, jonka aloittivat kun olimme lapsia. Jo silloin he jättivät minut yksin ja jopa kiusasivat minua. Vain silloin kun he ovat tarvinneet jotain tai tunteneet velvollisuudekseen kutsua juhliinsa, ovat olleet yhteyksissä. Minäkin olen kovasti surrut sitä, ettei ole siskoa, jonka kanssa jakaa asioita ja se on jopa särkenyt sydämeni. Mutta tiedän, etten ole tehnyt mitään väärää. Autoin vanhempiani niin paljon kuin ehdin työni ja perheeni ohella. Noudatin sydämeni ääntä.

Kurjaa että katkenneita sisarussuhteita on niin paljon. Terapeutti on todennut siskoni psykopaatiksi joten itse en enää välitäkään lämmitellä välejä. Hän ei muuta tee kuin kieroilee, manipuloi ja satuttaa.

Mulla on myös katkennut välit isosiskoon. Lapsuudesta asti muiden elämä pyöri hänen ja hänen draamansa ympärillä. Itse piti tottua olemaan se lapsi, joka ei vain millään tavalla aiheuta lisätaakkaa vanhemmille. Sama juttu myös aikuisiällä. Siskon draamailut vetivät kaikkien muidenkin voimavarat loppuun. Muut joutuivat huolehtimaan hänestä, kun hän taas ei välittänyt lainkaan, mitä muille perheenjäsenille tapahtui. Jatkuvaa syyttelyitä sai sekä siitä, että sekaantui liikaa jos yritti auttaa, että siitä, ettei välitetty tarpeeksi, jos yritti antaa vaadittua tilaa. Meillä oli omat ongelmamme, osin jopa hänestä johtuen, mutta eipä paljon kiinnostanut. Itse aloin päästä pahasta olosta vasta sitten irti, kuin tein tietoisen päätöksen, että siskoni ei enää merkitse minulle niin paljon, että hukkaan elämäni hänen ongelmistaan murehtimiseen.

Liittoutuminen yhtä vastaan kuulostaa kamalalta. Koeta kestää Stillhappy! Olet varmasti tehnyt parhaasi. Toivottavasti siskosi joskus ymmärtävät positiivisen palautteen voiman. Mutta jos eivät, jatka eteenpäin luottaen siihen, että olet todellakin tehnyt hienosti sinnitellessäsi työn ja perheen ja vanhempiesi kanssa. Ei helppoa, tsemppiä!

Minun isosisko laittoi välit poikki pääsiäisenä ja esti minut joka kanavasta. Pyytelin anteeksi, mutta eivätpä ne viestit perille menneet. Lopen sain yhteyden ja laiha sopu syntyi. Sitä ei tosin kestänyt kun muutaman viikon ja taas on uudelleen välit poikki (hänen toimesta) ei halua olla missään tekemisissä kanssani ja on tässä samalla lakannut pitämästä yhteyttä lapsiinkin joihin hänellä ollut ihan hyvät välit. Sitä minun on vaikein ymmärtää, ettei enää lapsiinikaan pidä yhteyttä. 

Olen hyväksynyt hänen päätöksen, mutta suren tilannetta joka päivä. Olen luonteeltani niin erilainen kun hän. Hän menee kuoreensa ja muuttuu kylmäksi kun taas minä haluaisin puhua vaikeatkin asiat selviksi. 

Isäni on kuollut ja äiti on dementoitunut eikä enää edes tunnista minua. Minulla ei ole siis enää ketään jäljellä perheestäni. Aiemmin joku kirjoitti tässä ketjussa että ajattelee että hylännyt sisarus on kuollut niin se ok helpompaa. Ehkä sellainen ajatus olisi helpompi niin ei tarvitsisi joka päivä tuntea Sitä hylkäämisen kipua. 

Tiedän että minussa on vikani ja olen aina ollut perheessäni musta lammas. Äitini ja siskoni ovat aina olleet keskenään hyvää pataa ja kun olin nuorempi niin äitinikin katkaisi minuun välit. Siksi kai tämä tuntuu niin pahalle. Mikä musta on etten kelpaa edes omalle perheelle? 

Kipeitä asioita nämä mutta eteenpäin on mentävä ainakin niin kauan kun lapset tarvitsevat minua. En halua hylätä heitä, koska todellakin tiedän minkälaista vahinkoa siinä saa aikaiseksi.