Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Löysin lopultakin kunnollisen miehen - olen mielettömän rakastunut.

Vierailija
23.03.2019 |

Nuorena rakastuin mieheen, jonka kanssa menin naimisiin ja perustin perheen. Rakkautta riitti useampi vuosikymmen, mutta silti välillä mietin, että tätäkö joudun loppuelämäni kestämään. Kärsin suuresti mieheni tupakanpoltosta ja jokaviikonloppuisesta tissuttelusta. Seksi oli aluksi hyvää, mutta muuttui vuosien myötä onnettomaksi kännisähläämiseksi, eikä siitä lopulta tullut enää yhtään mitään. Mies ei pitänyt itsestään huolta, vaan söi epäterveellisesti niin rasvaista mättöruokaa kuin sokerisia herkkuja. Tuntui, että hän oli myös aina pahalla päällä ja kaikki vapaa-aika meni joko kotisohvalla maaten tai omissa harrastuksissaan. Kahdenkeskisiä menoja meillä ei enää ollut ja perhereissuilla kävimme pääasiassa erikseen lasten kanssa. Voin huonosti, mutta silti pidin itsestäni huolta.

Nyt keski-ikäisenä olen ollut ihmeissäni uudesta nettideittailukulttuurista, mutta lähdin ennakkoluulottomasti mukaan siihen. Tein seuranhakuilmoituksen muutamalle eri sivustolle. Olin pettynyt miesten tasoon. Suurin osa näyttää olevan ylipainoisia, tupakoitsijoita, alkoholin kanssa läträäviä, elämänkoululaisia, eri elämänvaiheessa, liian kaukana tai muuten vain yhteensopimattomia kanssani.

Melkein puoli vuotta kirjoittelin, kävin treffeillä ja tapailin nettimiehiä, kunnes lopulta se oikea osui kohdalle. Mies on paljon enemmän kuin uskalsin toivoakaan. Hän ei polta tupakkaa, ei käytä huumeita, alkoholia käyttää vain satunnaisesti erityistilanteissa, pitää ruoanlaitosta, harrastaa paljon liikuntaa, omaa kultaisen sydämen ja luonteen, on taitava rakastaja, todella älykäs, vartalo on upea, on vähintäänkin yhtä hulluna minuun kuin minä häneen, on hyvä isä lapselleen, rauhallinen introvertti, joka kuitenkin osaa keskustella ja kertoa tunteensa, kunnioittaa naista, auttaa läheisiään. Voi miten onnellinen olenkaan. Ihanaa kokea näin valtava rakastuminen vielä keski-ikäisenä.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

#Kiinnostiv*tusti

Vierailija
2/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa upeaa, onnea!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinhän ne on aina alussa ihania.

Vierailija
4/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Löytyykö täältä muita vanhemmalla iällä rakastuneita? ap

Vierailija
5/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onnea! :) nauti tästä ajasta. Täältä saat ilkeitä kommentteja mutta älä välitä.

Vierailija
6/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Löytyykö täältä muita vanhemmalla iällä rakastuneita? ap

Kyllä löytyy. Minä löysin omani 39-vuotiaana. Aiempikin mies oli kyllä todella hyvä ja upea, ja erosimme vain siksi että tulevaisuutta koskevat haaveemme alkoivat mennä ajan myötä enemmän eri suuntiin. Seksi oli ihan hyvää, arki sujui hyvin, mies oli vastuullinen, älykäs, tasapainoinen, järkevä, uskollinen jne.

Nykyinen mies on kaikkea tuota mutta lisäksi vielä uskomattoman taitava rakastaja, poikkeuksellisen empaattinen ja romanttinen, menestyvä, luovassa ammatissa, eikä hän rajoita elämistäni ja olemistani samoin kuin edellinen (ei hänkään pahasti rajoittanut mutta vasta nykyisen kanssa olen aidosti vapaa).

Olen ap todella onnellinen puolestasi. Älä kuuntele niitä, jotka väittävät ettei onnesi kestä. Minä tiedän omasta kokemuksesta että ihan hyvin voi kestää. Tässä iässä ihmisten välillä on jo aika suuret erot siinä, minkä verran kukakin on kehittänyt henkisiä ominaisuuksiaan ja elämäntaitojaan elämänsä aikana. Hyvä että löysit itsesi "tasoisen" kumppanin! (Mielestäni ainoa järkevä tapa puhua tasoista liittyy henkisiin ominaisuuksiin, koska itse olen ainakin jo sen verran kypsä ihmisenä että ulkonäköasiat eivät kiinnosta tippaakaan.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanu ees lukea.

Vierailija
8/18 |

Juuri näin. Olen reilusti yli nelikymppinen ja allekirjoitan sen, että ulkonäköasiat ovat täysin toissijaisia. Mitä enemmän ikää tulee sitä pienemmäksi on käynyt ulkoiset seikat. Tärkeää on vain se, että toinen pitää huolta itsestään. Entinen mieheni oli todella komea, mutta oma silmä tottui siihen pian ja viimeisinä vuosina en enää viitsinyt lotkauttaa korvaani sille, kun mummelit ja muut naiset kehuivat mieheni komeutta, koska sillä ei ollut mitään merkitystä minulle. Uusi rakkaus on tavallisen näköinen, mutta minun silmissäni hän on maailman ihanin ja haluttavin. Arvostan todella paljon miehen arkirealismin tajua ja henkistä kypsyyttä. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisättäköön vielä, että tämä ihastukseni on aivan oikeasti kiltti mies. Ottakaa mallia te, jotka vingutte naisenpuutteesta. ap

Vierailija
10/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Great story grandma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Great story grandma.

Ihana tositarina omasta mielestänikin, mutta isoäidiksi en ole vielä päässyt. Lapseni ovat vasta koululaisia. ap

Vierailija
12/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin voi käydä kun aktivoituu ja tietää itsensä sekä myös mitä hakee.

Jos jää odottelemaan soffalle postiluukusta tipahtavaa puolisoa joka tuo elämän, saapi odotella kaikessa rauhassa ja sitä on turha katkeroitua kun sitä "joku"a ei sitten odotuksista huolimatta ilmesty.

Rohkeasti elämään omaa elämää niin voi löytää itselleen kivan kumppanin. Tai ainakin saa itselleen kivan ja mielekkään elämän.

Onnea!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana kuulla tällainen rohkaiseva kertomus. Olen nyt samassa tilanteessa kuin sinä ennen kumppanin löytymistä ja tähän astiset kokemukset treffipalstojen miehistä ovat täysin negatiivisia. Toivotaan että oma tarinani päättyy myös sopivan kumppanin löytymiseen. Tsemppiä ap:n elämään!

Vierailija
14/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No en pidä itseäni tai miestäni erityisen vanhana, mutta löysin mieheni viisi vuotta sitten 35-vuotiaana ja aivan upea mies on edelleen. On ihanaa löytää huonojen kokemusten jälkeen oikeasti itselle sopiva, rakastava kumppani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihana kuulla tällainen rohkaiseva kertomus. Olen nyt samassa tilanteessa kuin sinä ennen kumppanin löytymistä ja tähän astiset kokemukset treffipalstojen miehistä ovat täysin negatiivisia. Toivotaan että oma tarinani päättyy myös sopivan kumppanin löytymiseen. Tsemppiä ap:n elämään!

Kiitos. Tsemppiä sinullekin, älä anna ikävien kokemusten lannistaa. Toivottavasti sinäkin löydät pian oman helmesi! ap

Vierailija
16/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No en pidä itseäni tai miestäni erityisen vanhana, mutta löysin mieheni viisi vuotta sitten 35-vuotiaana ja aivan upea mies on edelleen. On ihanaa löytää huonojen kokemusten jälkeen oikeasti itselle sopiva, rakastava kumppani.

Kiva kuulla, että se joka näyttää kullalta voi todellisuudessa myös olla sitä pidemmän päälle. Toivottavasti omakin suhteeni tulee kestämään. Ainakin nyt molemmat toivomme tämän kestävän loppuelämämme ajan. ap

Vierailija
17/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehen kiltteydestä et voi valitettavasti sanoa vielä mitään. Katsotaan parin kolmen vuoden päästä uudelleen.

Vierailija
18/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehen kiltteydestä et voi valitettavasti sanoa vielä mitään. Katsotaan parin kolmen vuoden päästä uudelleen.

Ainakin näin alkuun vaikuttaa rauhalliselta, hyväsydämiseltä ja kunnolliselta. Aika näyttää, pitääkö ensivaikutelma paikkansa. Nyt ainakin nautin tästä suhteesta täysillä, koska olen huomannut, että hyvät miehet ovat harvassa. ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä neljä kaksi