Lue keskustelun säännöt.
Eroperhe, vuoroviikkosysteemi ja teinien kommentit
22.03.2019 |
Olen eronnut lasten isästä jo parisen vuotta sitten ja sen jälkeen lapset olleet vuoroviikottain meidän vanhempien luona. Isä jäi asumaan entistä omakotitaloamme, minä muutin rivitaloasuntoon.
Ymmärrän ettei ero ole helppo juttu lapsillekaan ja teiniys tekee käytökseen vielä omansa.
Mutta pikku hiljaa olen alkanut kypsymään siihen, miten nuoret luonani jatkuvasti ehdollistavat olemistaan luonani. Olen ollut lapsien lapsuusajan se ”läheisempi” vanhempi, joka on ollut ja tehnyt asiat lasten kanssa. Isä oli paljon työnsä vuoksi pois ja kotona ollessaan vapaalla vietti paljon aikaa alkoholin ääressä. Hänen luonaan lapsilla on oleminen vapaata ja rajatonta, itse taas koitan pitää terveistä rajoista kiinni, mutten kuitenkaan pidä rajoja niiden pitämisen ilosta. Luonani ollessaan teinit arvostelevat miten ovat tottuneet asumaan isossa talossa ja tarvisivat enemmän tilaa, vaikka asunto on ihan normaalikokoinen rivitaloasunto, jossa kaikilla on omaa tilaa riittävästi. Luonani myös oletetaan, että koko ajan osteltaisiin jotakin tai saisi rahaa (vaatteisiin, roskaruokaan, herkkuihin jne.). En tietenkään siihen suostu, vaatteita ostetaan normaalisti muttei ostamisen ilosta, lämmin ruoka on päivittäin kotona tehtynä valmiina, käyttörahaa saa viikonloppuna, kun on tehnyt oman osansa kotitöistä.
Tänään jälleen katsoimme leffaa yhdessä ja yhtäkkiä poika mainoskatkolla keittiöstä tullessaan letkauttaa yhtäkkiä, että hermot menee ”tähän kämppään”. On kuulemma tottunut kunnolliseen isoon keittiöön ja ärsyttää kuulemma tuommonen aivan turha keittiö, jossa ei mahdu mitään tekemään. En ymmärrä mistä reaktio jälleen lähti, mutta paha mieli tuli. Sitä ennen oli hyvä tunnelma, yhdessä katsottiin leffaa ja höpöteltiin. Sen jälkeen poika häipyi huoneeseensa yläkertaan.
Olenko siis turha mielensä pahoittaja vai miten tähän pitäisi suhtautua? En vaan käsitä...
Kommentit (31)
Tuosta itkemisestä. Teini-iässä ollaan julmia ja vanhemman itkeminen voi olla jopa meriitti. Hah, olet heikompi kuin minä! Sillä kehuskellaan myös kaveripiirissä (näin olen ihan kuullut). Toki kannatan ehdottomasti tunteiden näyttämistä ja niiden sanoittamista ihan niin kuin niiden uhmaikäistenkin kanssa (samanlainen kausi mutta vain isommat kohteet) eli ilman muuta voi näyttää siltä, että pahoitti mielensä ja voi sanoa ääneen, että oli ikävästi sanottu, tämä on minun kotini ja pidän siitä itse kovasti. Mutta heikkoutta ei kannata näyttää ainakaa niin, että teini ns. pääsisi niskan päälle vaan niin, että olen vahva, koska voin näyttää sen. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Vähän riippuu teinistä, mutta sanoisin, että kyynel tai kaksi voi olla jonkun kanssa ok, toisen kanssa taas ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta itkemisestä. Teini-iässä ollaan julmia ja vanhemman itkeminen voi olla jopa meriitti. Hah, olet heikompi kuin minä! Sillä kehuskellaan myös kaveripiirissä (näin olen ihan kuullut). Toki kannatan ehdottomasti tunteiden näyttämistä ja niiden sanoittamista ihan niin kuin niiden uhmaikäistenkin kanssa (samanlainen kausi mutta vain isommat kohteet) eli ilman muuta voi näyttää siltä, että pahoitti mielensä ja voi sanoa ääneen, että oli ikävästi sanottu, tämä on minun kotini ja pidän siitä itse kovasti. Mutta heikkoutta ei kannata näyttää ainakaa niin, että teini ns. pääsisi niskan päälle vaan niin, että olen vahva, koska voin näyttää sen. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? Vähän riippuu teinistä, mutta sanoisin, että kyynel tai kaksi voi olla jonkun kanssa ok, toisen kanssa taas ei.
Pitäisikö nyt, jo vuonna 2019 päästä pikkuhiljaa eroon siitä että itkeminen on heikkouden merkki? Jo kymmeniä vuosia on asiantuntijoiden ja kasvattajien toimesta tuotu esiin sitä että lapselle, varsinkin poikalapselle on vahingollista pitää itkevää lasta heikkona itkupillinä. Aina vain sama jatkuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Ei tehoa kaikkiin teineihin. Itse haistatin perheenrikkojahuoralle vitut, jos edes puhui mulle.
Ei tietenkään. Joihinkin tehoaa vain kuolema, mutta mitä sitten?
Lähipiirissä teinit on toivoneet, että vaihto on kahden viikon välein. Ehtivät vähän edes asettua ennen seuraavaa vaihtoa. Heillä on toiminut hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Ei tehoa kaikkiin teineihin. Itse haistatin perheenrikkojahuoralle vitut, jos edes puhui mulle.
Ei tietenkään. Joihinkin tehoaa vain kuolema, mutta mitä sitten?
Se sama kuolema tehoaa myös kusipäisiin äiti- ja isäpuoliin. Erittäin hyvin tehoaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Ei tehoa kaikkiin teineihin. Itse haistatin perheenrikkojahuoralle vitut, jos edes puhui mulle.
Ei tietenkään. Joihinkin tehoaa vain kuolema, mutta mitä sitten?
Se sama kuolema tehoaa myös kusipäisiin äiti- ja isäpuoliin. Erittäin hyvin tehoaakin.
Noin raskaalla painolastilla voisi olla hyvä avata ihan oma ketju aiheesta. Ta oikeastaan, käynti mielenterveystoimistossa voisi olla vieläkin parempi idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Ei tehoa kaikkiin teineihin. Itse haistatin perheenrikkojahuoralle vitut, jos edes puhui mulle.
Ei tietenkään. Joihinkin tehoaa vain kuolema, mutta mitä sitten?
Se sama kuolema tehoaa myös kusipäisiin äiti- ja isäpuoliin. Erittäin hyvin tehoaakin.
Noin raskaalla painolastilla voisi olla hyvä avata ihan oma ketju aiheesta. Ta oikeastaan, käynti mielenterveystoimistossa voisi olla vieläkin parempi idea.
Vai olisiko perheenrikkojien aika alkaa miettiä mitä erot aiheuttavat lapsille? Kaikki lapset ja nuoret eivät todellakaan sopeudu eroon ja ventovieraiden ihmisiin, joiden kanssa yritetään pakottaa saman katon alle. Ei tietenkään, teini on hullu, koska minähän vain elän itselleni ja minun onneni on tärkein. Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tekisin varmaan niin, että seuraavan kerran kun tulee tuollainen kommentti siitä että sinä asut paskassa kämpässä, niin alkaisin ihan suoraan vain itkemään. Katsoisin miten siihen reagoidaan.
Ei ole lastenkaan etujen mukaista ettei heidän toiminnastaan anneta mitään palautetta. Eli: vanhempi saa itkeä jos hänelä on paha olo, saa huutaa mikäi on vihainen, ja tietysti nauraa kun naurattaa. Virhe tehdään siinä että teinien edessä aletaan olla niin kuin mikään ei liikuttaisi mihinkään suuntaan, ja sitten sitä pidetään vielä jonain kasvatuksellisena meriittinä, että tätä vasten teinin on hyvä kiukutella. Lapsi hakee nimen omaan sitä rajaa mihin asti vanhempi venyy ilmekään värähtämättä. Parasta mitä voi tehdä teinille, on se että näyttää omalla esimerkillään miltä heidän ilkeät sanansa tuntuvat.
Samaa mieltä. Meillä asustaa äärimmäisen hankala teini ja AINOA tapa millä saan häneen jotain rotia on osoittaa miten pahalta hänen möläytyksensä tuntuvat. Olen muutaman kerran itkenyt hänen edessään ja sen jälkeen käytös on muuttunut täysin ja olen saanut jopa anteeksipyynnön. Kova kovaa vastaan tai ilmeettömyys ei ole toiminut lainkaan.
Ei tehoa kaikkiin teineihin. Itse haistatin perheenrikkojahuoralle vitut, jos edes puhui mulle.
Ei tietenkään. Joihinkin tehoaa vain kuolema, mutta mitä sitten?
Se sama kuolema tehoaa myös kusipäisiin äiti- ja isäpuoliin. Erittäin hyvin tehoaakin.
Noin raskaalla painolastilla voisi olla hyvä avata ihan oma ketju aiheesta. Ta oikeastaan, käynti mielenterveystoimistossa voisi olla vieläkin parempi idea.
Vai olisiko perheenrikkojien aika alkaa miettiä mitä erot aiheuttavat lapsille? Kaikki lapset ja nuoret eivät todellakaan sopeudu eroon ja ventovieraiden ihmisiin, joiden kanssa yritetään pakottaa saman katon alle. Ei tietenkään, teini on hullu, koska minähän vain elän itselleni ja minun onneni on tärkein. Eikö?
Vai olisiko aika sittenkin varata aika mt-toimistosta, jos on noin pahat traumat itsellä. Eikö? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Vai olisiko perheenrikkojien aika alkaa miettiä mitä erot aiheuttavat lapsille? Kaikki lapset ja nuoret eivät todellakaan sopeudu eroon ja ventovieraiden ihmisiin, joiden kanssa yritetään pakottaa saman katon alle. Ei tietenkään, teini on hullu, koska minähän vain elän itselleni ja minun onneni on tärkein. Eikö”
Itse eroa en kadu lainkaan. Kotonamme vallitsi riitaisa ilmapiiri, miehen puolelta täydellinen arvostuksen ja kunnioituksen puute sekä säännöllinen alkoholin liikakäyttö. Ilmapiiri oli jatkuvasti huonompi eikä taatusti hyvä kasvualusta kellekään. Onneksi nykypäivänä ei ole enää pakko olla yhdessä mahdottomissa parisuhteissa.
Meillä ei liioin uusperhettä ole alettu perustamaan eikä yritetty pakkoasuttaa kahta perhettä saman katon alle. Ihan keskenään me täällä ollaan lasten täällä ollessa.
Meillä eron myötä lapset joutui muuttaan omakotitalosta luokseni. Esikoinen 18v haukkuu tätä kerrostaloasuntoa slummiksi. Olen sanonut, että tämä on minun koti ja täällä ei ole kenenkään pakko asua. Koti tämä onkin ja viihdyn hyvin. Isälleen eivät ole tervetulleita.