Ostettiin ulos työstä - miten selitän työnhaussa
Työskentelin pari vuotta vaativassa asiantuntijatehtävässä. Osaamisessani tai käytöksessäni ei ollut moittittavaa, mutta esimieheni on yrittänyt savustaa minua ulos lähes koko ajan. Syynä henkilökemiat, näkemykseni hän koki osaamiseni ja saamani kehut uhkana.
Tiimissä (meitä on 3) on ollut uupumusta ja huonoa ilmapiiriä jo ennen tuloani, mutta lopulta esimies sai vakuutettua esimiehensä siitä, että minä olen syypää siihen. Esimerkkejä tai konkreettisia syitä hän ei pystynyt antamaan. Olin hoitanut hommat hyvin ja yrittänyt olla ärsyttämättä esimiestä, joten irtisanomissyitä ei ollut.
Tarjottiin eropakettia, jotta irtisanon itse itseni. Ja tämähän on laillista. Liiton mielestä menettely oli törkeä, mutta muuta ei voi kun neuvotella korvaukset.
Olen aina ollut tunnollinen ja panostanut siihen, joten pahalta tuntuu.
Uusi työ pitäisi hakea, mutta miten selitän potkut? Yt-potkut vielä on helppo selittää, mutta tämä? Haastattelussa ei voi haukkua työnantajaa, vaikka täysi syy olisi. Ja sopimus kieltää sanomasta muuta kuin että työsuhteen lopettamisesta sovittiin yhdessä.
Kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Tuntuu, että elämäni on tästä pilalla. Harmittelen, etten ehtinyt hakemaan pois ensin. Pari rekryprosessia oli hiljattain, tulin kakkoseksi. Luulin, että on aikaa hissukseen hakea, kun potkuista ei ollut ennakkomerkkejä. Sikäli tätä kyseistä työpaikkaa ei tule ikävä. Olisin sairastunut ennen pitkää pomon metkuihin. Ja talossa oli rakenteellisia ongelmia ja huonoa ilmapiiriä muillakin osastoilla. Potkut vaan katkaisivat työurani, näinköhän enää pääsen työelämään?
Kommentit (44)
Pystyykö sitä paria vuotta kokonaan häivyttämään CV:stä?
Irtisanomisaika olisi ollut vain 1 kk, mutta onneksi perusteita ei ollut. Ja todellakaan en häivytä näin hyvää työkokemusta cv:stä. Eikä se onnistuisikaan, koska alalla on pienet piirit ja kaikki tietävät toisensa liikkeet. Lisäksi netistä löytyy runsaasti osumia, jossa minut mainitaan nimeltä ja titteliltä.
Eihän nyt yhdet potkut pitäisi mitään uraa tuhota? Kokoajanhan ihmisiä potkitaan ja uusia otetaan tilalle. Kyllä työnantajankin pitää tietää minkälaista K...päätä esimiehenä voi olla. Ahdistavan Pohjois-Korealainen ajatus ettei voisi töistä lähteä halutessaan.
Sinänsä paketti on kyllä ehdottomasti parempi kuin irtisanominen, taloudellisesti ja muutenkin. Mietin vain miten selitän, että taustalla oli se, ettei esimies voinut sietää minua. Vaikka yritin miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Jos edellisestä työpaikasta kysytään haastattelussa vastaat, että vastaanotit tarjotun eropaketin. Älä enempää. Asia on sillä selvä.
Vaadi hyvä työtodistus käteen ennenkuin allekirjoitat eropakettisopimuksen. Entä suosittelija? Miten saat suosittelijan ko. Firmasta, jos tilanne eskaloitui näin? Suosittelijan tai kaksi tarvitset työnhaussa.
Kannattaa myös varmistaa liitolta miten tuollaiseen yksittäiseen veropakettiin pitäisi suhtautua ennen alkekirjoittamista. Tiedäthän, että lain mukaan sinulla on 6 kk irtisanomisaika. Eropaketti ei saa siis olla sitä pienempi.
Höpöhöpö 6 kk
Joo, lähteä aina voi. En tiedä pitäisikö vaan sanoa, että ”lähdin vapaaehtoisesti”? Lähdin itse olisi vähän totuuden vääntelyä kun en itse tätä halunnut. Ja jos kysyvät miksi lähdin tyhjän päälle? En voi vastata, että esimies oli vaikea luonne ja henki huono tiimissä. Koska sehän se ainoa todellinen syy oli. Työstä ja muista ihmisistä pidin.
Sanot että otit paketin kun tarjottiin. Työnantajat saattavat jopa arvostaa henkilöä joka uskaltaa tarttua tilaisuuteen. Osoitit luottavasi ammattitaitoosi ja mahdollisuuksiisi saada uusia töitä.
Nyt vain itsetunto kohdilleen ja positiivinen asenne.
Oot siis lorvaillut paketin turvin 2 v?
En ole lorvaillut kahta vuotta. Olen vielä työssä.
Ok, sitten haet duunia nyt heti ja paljon. Ei tartte kertoa irtisanomispaketista vielä mitään
Vierailija kirjoitti:
Jos edellisestä työpaikasta kysytään haastattelussa vastaat, että vastaanotit tarjotun eropaketin. Älä enempää. Asia on sillä selvä.
Vaadi hyvä työtodistus käteen ennenkuin allekirjoitat eropakettisopimuksen. Entä suosittelija? Miten saat suosittelijan ko. Firmasta, jos tilanne eskaloitui näin? Suosittelijan tai kaksi tarvitset työnhaussa.
Kannattaa myös varmistaa liitolta miten tuollaiseen yksittäiseen veropakettiin pitäisi suhtautua ennen alkekirjoittamista. Tiedäthän, että lain mukaan sinulla on 6 kk irtisanomisaika. Eropaketti ei saa siis olla sitä pienempi.
Mistä tuon 6kk revit?
Kyllähän tuosta sun esimerkistä käy ilmi, että itse olit ongelma, vaikka pomoa syytteletkin. Tämän tajuaa myös jokainen edes vähän rekrytointeja tehnyt.
Alle 5v kestäneissä työsuhteissa irtisanomisaika on 2 viikkoa.
Kerrot ihan rehellisesti että edellisessä paikassa oli huono työilmapiiri/henkilökemiat eivät vaan mätsänneet jolloin päädyttiin tähän lopputulokseen?
Vierailija kirjoitti:
Alle 5v kestäneissä työsuhteissa irtisanomisaika on 2 viikkoa.
Työntekijän osalta kyllä. Työnantajan puolelta 1 kk.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuosta sun esimerkistä käy ilmi, että itse olit ongelma, vaikka pomoa syytteletkin. Tämän tajuaa myös jokainen edes vähän rekrytointeja tehnyt.
Ammattirekrytoijana en yhdy tähän yhtään. Lähtökohta on, että hakijaa uskotaan. Toki hakijan ei tule dissata noin suoraan entistä esimiestä. Asia kannattaa ilmaista neutraalisti mutta rehellisesti. Arvostan rehtiyttä, mutta sävyn tulee olla neutraali.
Käänny työoikeuden juristin puoleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuosta sun esimerkistä käy ilmi, että itse olit ongelma, vaikka pomoa syytteletkin. Tämän tajuaa myös jokainen edes vähän rekrytointeja tehnyt.
Kiitos, näin minäkin ajattelen. Syyttelen itseäni. Kun nyt kuitenkin kysyin neuvoa, en mollausta, niin mikä on neuvosi? Kyllähän tässä paketin turvin lorvailen hyvinkin 1,5 v. Sen jälkeen sinä veronmaksajana piffaat tällaisen luuserin elämisen.
Vierailija kirjoitti:
Käänny työoikeuden juristin puoleen.
Olen jo kääntynyt. Mutta ei heiltä tule neuvoa asian selvittämiseksi työnhaussa. Lainopillisesti kaikki selvää.