Olen vuokralla asumisen ja lomailun kannattaja, haluatko kysyä jotakin?
Meillä ei ole omistusasuntoa, eikä tule. Sen vuoksi maksamme vuokraa, että siihen kuuluu kaikki palvelut, mm. huoltoyhtiö, isännöitsijä järjestää uudet jääkaapit vanhojen rikkoonnuttua eikä meidän tarvitse huolehtia juuri mistään. Kotia saa kunnostaa kun sen tekee kunnolla. Ei tarvitse miettiä paljonko on vielä lainaa maksamatta, voidaan muuttaa asunnosta vaikka ensi kuussa pois jos haluamme. Kodin kunnostustyöt maksaa ja teettää joku ihan muu kuin minä tai mieheni. Sen kuin ilmoitamme missä vikaa on.
Mökkiä emme osta, sillä emme halua joka kesä lomailla samalla mökillä jossa varmasti vuosien saatossa löytyy myös vikaa ja remonttia sun muuta työleiriä jota tuossa toisessakin ketjussa juuri mietittiin. Voimme myös vuokrata mielettömän lukaalin vaikkapa tälle kesälle, mutta ostaa emme uskaltaisi. Kulut jää todellakin siihen vuokraan eikä budjetti voi ylittyä (jollei tuhoa tarkoituksella mökkiä..).
Tästä kaikesta olemme valmiita maksamaan hieman enemmän pitkällä aikavälillä. Saamme myös hieman enemmän palvelua sillä rahalla. Sillä välin teemme isoja säästöjä säästötilille ja rahastosäästetään myös.
En ole varma kumpi tapa tulee taloudellisemmaksi meille, olla luottokortitta ja elää rahalla jonka tienaamme (ei korkoja eikä tilinhoitokuluja, vuosimaksuja), säästötiliä kartuttaen ja isompia säästöjä rahastosäästämisellä vai se, että olisimmekin ostaneet asunnon, maksaisimme lainaa ja korkoja ja kaikenmaailman lainanhoitokuluja, remontit ja jääkaapit itse, sekä jos emme haluaisi itse tehdä pieniä kunnostustöitä, nekin pitää maksaa.
Mutta ainakin vapauden olemme säilyttäneet näin.
Kysyttävää?
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 22:29"]
Itseäni pelottaisi tavassanne elää se,että se asunto menee jossain vaiheessa alta.Olen todistanut monta kertaa miten sekä yksityinen,tai esim.kotimainen vakavarainen vuokranantaja päättääkin myydä kohteen.Lisäksi vuokrat nousevat jatkuvasti huomattavastikin hyvissä kohteissa.Omassa ei ole pienintäkään pelkoa vastaavasta.
[/quote]
Se onkin ainoa jännittävin asia. Mutta siis asumme kaupungin asunnoissa vuokralla (oikeasti, kyllä! kun selätin ennakkoluuloni niin ymmärsin että ihmisiä ne täälläkin asujat ovat) eikä tässä oikeastaan ole vaaraa pihalle pistämisestä ja vuokrat on yleistä vuokratasoa reilusti alhaisemmat. Korotus tuli tänäkin vuonna, mutta silti reilusti pienempänä kuin vapaille markkinoille.
Ja jos kävisi niin että joutuisi muuttamaan pois, meillä on varallisuutta hoitaa asia, ei jäätäisi tyhjän päälle.
Toisaalta omassa olisi pelko vaikkapa näinä aikoina työttömyydestä tai lomautuksesta, vuokralla ei. Aina voi muuttaa halvempaan tai jos todella huonosti käy, vuokra-asuntoon saa etuuksia, omaan niinkään ei.
Sinä joka sanoit ettei teillä olisi varaa vuokrata teidän omakotitaloa itsellenne, ei varmaan sitten. Meillä ei olisi varaa ottaa riskiä asuntolainan kanssa näin arvokkaaseen asuntoon kuin missä nyt asumme. Alue on todella haluttua ja hintataso tuossa viereisessä talossa joka siis on omistusasuntoja, on sen 450 000e. Aika kamalan suuri lainataakka.
ap
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:32"]
Vuokra-asumiseen siirryimme vuonna 2006, euron kuvat silmissä vilkkuen :)
Kannatti kyllä, ei olla kaduttu ollenkaan. Jonkinlainen elintason nousu siinä tapahtui, mutta sehän on luonnollista kun hankkiutuu eroon lainasta ja alkaa elämään sillä rahalla mitä on jo tienattu. Silloin mitään menneitä hankintoja ei tässä hetkessä tarvitse maksaa.
ap
[/quote]
Jos me hankkiutuisimme eron lainasta, meille tulisi n. 100 000 e käteen asunnon myymisen jälkeen. Tosin sitten kun asuisimme vuokralla, ei asunto-omaisuus enää karttuisi.
ja eihän kukaan pakota remontoimaan ok-taloaan, jos ei sitä halua tehdä. Kyllät siitä kämpästä silti jäämyydessä enemmän käteen kuin vuokralaisuuden jälkeen.
[/quote]
Siinä voi sitten jo hyvin maksella luottokorttivelat, opintovelat, osamaksuvelat ja autolainat pois ja siirtyä käyttämään velattomia autoja ja asumaan velattomassa vuokra-asunnossa. Siitä huolimatta, että kaiken edellämainitun maksaa pois, jää vielä suuri summa vaikkapa sijoittamiseen ja matkusteluun. Ja sen vuokra-asunnon sisustamiseen tai jos oikein radikaaliksi heittäytyy, voi vaikka opiskella niillä rahoilla uuden ammatin.
Omistusasunto ei pysy kunnossa vuosikausia tekemättä sille mitään. Kyllä sitä pitää päivittää ja huoltaa, vai mitä olet mieltä? Välttämättömiä remontteja tulee kyllä, asui sitten vuokralla tai omassa.
ap
[/quote]
NO meillä ei ole kuin asuntolainaa, autot on velattomia, opinnot rahoitettu työllä, osamaksuja ei harrasteta, luottokorteilla ei ostella. Metsälainaa meillä on varmaan kohta n 15 000 euroa, kun lunastetaan miehen siskon osuus miehen ja siskonsa perimästä metsäpalstasta.
Ja toki joo asunnosta on hyvä pitää huolta, mutta ei omakotiasujaa siihen kukaan sinänsä pakota. Ja ihan samalla rahalla, minkä vuokra-asuja maksaa ekstraa vastikkeen osuudessa vuokrasta, omakotiasuja voi pistää syrjään ja teettää ammattilaisella ne remonttityöt.
Mutta siis noin muuten, en mä ole nyt todellakaan myymässä taloamme, jotta voisin jokusen vuoden matkustella enemmän tms. Kyllä meillä nytkin jää rahaa matkusteluun ja muuhun ihan mukavasti. Ja kuten sanottu, tällaisia 200m2 omakotitaloja ei ole juurikaan tarjolla vuokralle, ainakaan sellaisella hinnalla mitä me nyt maksamme lainaa. On kiva asua väljästi, ja on ihanaa kun on se oma piha. En ole yhtään kyllästynyt vielä.
Ei varsinaisesti mitään kysyttävää, ilmoitan vaan, että meitä ihmisiä taitaa olla aika moneen junaan.
Olen omassa talossa asuva ja silti me matkustamme ja meillä on säästöjä. Lainaa ei ole enää yhtään. Toiset osaavat käyttää pieniäkin rahoja, toisille ei riitä mikään.
Nautin siitä, että meillä on talo maaseudun rauhassa, 200 neliötä ja oma piha. Asumiskustannukset noin 350€/kk.
Kiva, että sinäkin olet löytänyt itsellesi sopivan elämänmuodon.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 22:48"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:45"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:40"]
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 17:32"]
Vuokra-asumiseen siirryimme vuonna 2006, euron kuvat silmissä vilkkuen :)
Kannatti kyllä, ei olla kaduttu ollenkaan. Jonkinlainen elintason nousu siinä tapahtui, mutta sehän on luonnollista kun hankkiutuu eroon lainasta ja alkaa elämään sillä rahalla mitä on jo tienattu. Silloin mitään menneitä hankintoja ei tässä hetkessä tarvitse maksaa.
ap
[/quote]
Jos me hankkiutuisimme eron lainasta, meille tulisi n. 100 000 e käteen asunnon myymisen jälkeen. Tosin sitten kun asuisimme vuokralla, ei asunto-omaisuus enää karttuisi.
ja eihän kukaan pakota remontoimaan ok-taloaan, jos ei sitä halua tehdä. Kyllät siitä kämpästä silti jäämyydessä enemmän käteen kuin vuokralaisuuden jälkeen.
[/quote]
Siinä voi sitten jo hyvin maksella luottokorttivelat, opintovelat, osamaksuvelat ja autolainat pois ja siirtyä käyttämään velattomia autoja ja asumaan velattomassa vuokra-asunnossa. Siitä huolimatta, että kaiken edellämainitun maksaa pois, jää vielä suuri summa vaikkapa sijoittamiseen ja matkusteluun. Ja sen vuokra-asunnon sisustamiseen tai jos oikein radikaaliksi heittäytyy, voi vaikka opiskella niillä rahoilla uuden ammatin.
Omistusasunto ei pysy kunnossa vuosikausia tekemättä sille mitään. Kyllä sitä pitää päivittää ja huoltaa, vai mitä olet mieltä? Välttämättömiä remontteja tulee kyllä, asui sitten vuokralla tai omassa.
ap
[/quote]
NO meillä ei ole kuin asuntolainaa, autot on velattomia, opinnot rahoitettu työllä, osamaksuja ei harrasteta, luottokorteilla ei ostella. Metsälainaa meillä on varmaan kohta n 15 000 euroa, kun lunastetaan miehen siskon osuus miehen ja siskonsa perimästä metsäpalstasta.
Ja toki joo asunnosta on hyvä pitää huolta, mutta ei omakotiasujaa siihen kukaan sinänsä pakota. Ja ihan samalla rahalla, minkä vuokra-asuja maksaa ekstraa vastikkeen osuudessa vuokrasta, omakotiasuja voi pistää syrjään ja teettää ammattilaisella ne remonttityöt.
Mutta siis noin muuten, en mä ole nyt todellakaan myymässä taloamme, jotta voisin jokusen vuoden matkustella enemmän tms. Kyllä meillä nytkin jää rahaa matkusteluun ja muuhun ihan mukavasti. Ja kuten sanottu, tällaisia 200m2 omakotitaloja ei ole juurikaan tarjolla vuokralle, ainakaan sellaisella hinnalla mitä me nyt maksamme lainaa. On kiva asua väljästi, ja on ihanaa kun on se oma piha. En ole yhtään kyllästynyt vielä.
[/quote]
Mä luulen että teillä on huimasti suuremmat kuukausitulot kuin meillä. Tuohan on optimi tietenkin että kaikki omaisuus on velattomia. Ja mistäs sen tietää vaikka joskus mekin näillä säästöillämme hommaamme sen omistusasunnon.
Sen kyllä sanon noin vielä, että tyhmää on ostaa arvokasta omaisuutta, kuten omakotitalo, jos ei sen arvosta huolehdi eli tee niitä kunnostustöitä.
Onnea velattomalle omistusasumisellenne!
ap
Paljonko teillä ap on kuukauden nettotulot?
Ei kysyttävää. Itse olen omistusasumisen ja lomailun kannattaja.
Miten sä nyt kaupungin asunnossa asut jos toi on vaan "vapaaehtoinen" valinta.Itse muutin juuri pois kaupungin asunnosta,ehdin asua vain puolivuotta kunnes tajusin että mielummin maksan enemmän vuokraa(1500e)kuin asun huonommin.
Olette selkeästi lottovoittajia, kun olette saaneet kaupungilta perheasunnon. Uskon, että tuo on oikeasti taloudellisesti erittäin järkevä juttu.
Itse asustelen kans vuokralla ja nautitaan siitä vapaudesta. Tietty on vähän huolta siitäkin, että mihin latinsa laittaa eli jos eurot eivät ole asunnossa, niin pitäähän ne jonnekin muualle laittaa sitten kuitenkin.
Mitähän kysyisin? No kysytään vaikka että tuleeko teille muilta ympäriltä ihmettelyä valinnoistanne?
no niin mäkin luulin olleena "lottovoittajaa"
enpäs ollutkaan....muutin pois kaupungilta.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 16:59"]
Meillä ei ole omistusasuntoa, eikä tule. Sen vuoksi maksamme vuokraa, että siihen kuuluu kaikki palvelut, mm. huoltoyhtiö, isännöitsijä järjestää uudet jääkaapit vanhojen rikkoonnuttua eikä meidän tarvitse huolehtia juuri mistään. Kotia saa kunnostaa kun sen tekee kunnolla. Ei tarvitse miettiä paljonko on vielä lainaa maksamatta, voidaan muuttaa asunnosta vaikka ensi kuussa pois jos haluamme. Kodin kunnostustyöt maksaa ja teettää joku ihan muu kuin minä tai mieheni. Sen kuin ilmoitamme missä vikaa on.
Mökkiä emme osta, sillä emme halua joka kesä lomailla samalla mökillä jossa varmasti vuosien saatossa löytyy myös vikaa ja remonttia sun muuta työleiriä jota tuossa toisessakin ketjussa juuri mietittiin. Voimme myös vuokrata mielettömän lukaalin vaikkapa tälle kesälle, mutta ostaa emme uskaltaisi. Kulut jää todellakin siihen vuokraan eikä budjetti voi ylittyä (jollei tuhoa tarkoituksella mökkiä..).
Tästä kaikesta olemme valmiita maksamaan hieman enemmän pitkällä aikavälillä. Saamme myös hieman enemmän palvelua sillä rahalla. Sillä välin teemme isoja säästöjä säästötilille ja rahastosäästetään myös.
En ole varma kumpi tapa tulee taloudellisemmaksi meille, olla luottokortitta ja elää rahalla jonka tienaamme (ei korkoja eikä tilinhoitokuluja, vuosimaksuja), säästötiliä kartuttaen ja isompia säästöjä rahastosäästämisellä vai se, että olisimmekin ostaneet asunnon, maksaisimme lainaa ja korkoja ja kaikenmaailman lainanhoitokuluja, remontit ja jääkaapit itse, sekä jos emme haluaisi itse tehdä pieniä kunnostustöitä, nekin pitää maksaa.
Mutta ainakin vapauden olemme säilyttäneet näin.
Kysyttävää?
[/quote]
Miten noi korreloi keskenään?? Meillä on oma talo ja lomailemme yleensä n 5 vkoa vuodessa (ulkomailla). Meillä ei olisi varaa asua vuokralla!! Tällaisen ihanan 250m2 omakotitalon vuokraan kun ei rahat riittäis....
Mistä olette löytäneet rahastoja, joihin kannattaa panna rahansa?
Ollaan hajautettu useampaan eri rahastoon. Pääasiassa ollaan tykästytty Seligsonin rahastoihin, sillä niissä on pienet kulut ja rahastonhoito on laadukasta.
ap
Lisään että meillä on pitkäjänteisestä sijoittamisesta kyse eli lyhyen aikavälin heilahtelut ei meitä haittaa.
On myös FIMillä rahastossa, mutta se on kyllä tosi kallis.
ap
No ihan mitä vain. Vaikka juuri tällaisia kuten sinun kysymyksesi :)
ap
Ymmärrän kyllä pointin, mutta kun omistusasuminen tulee oikeasti niiiiin paljon halvemmaksi pitkällä tähtäimellä! Meillä esim. lainan lyhennys omakotitalosta 900 euroa, josta 860 euroa menee pelkkään lainanlyhennykseen, korkojen osuus on tällä hetkellä siis vain muutama hassu kymppi. Tosin meillä ei ole marginaalia ollenkaan, mutta harvoinpa ne kovin suuria on. Eli periaatteessa säästämme 860 euroa kuukaudessa ja kuitenkin asunnon arvo nousee koko ajan, tai ainakin pysyy samana, hyvän sijainnin takia.
Mutta kuten sanottu, ymmärrän pointtisi erittäin hyvin. Olen itsekin hyvin mukavuuden haluinen (en edes asuisi omakotitalossa, ellei mies välttämättä haluaisi) ja olisi ihanaa, jos joku toinen toisi uuden jääkaapin rikkoutuneen tilalle, huoltaisi muutenkin asunnon ja hoitaisi pihahommat minun puolesta. No, olen kuitenkin tällainen järkevä (hah, ainakin tässä asiassa) ja siksi valintamme on omistusasuminen vuokralla asumisen sijaan.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 16:59"]
Meillä ei ole omistusasuntoa, eikä tule. Sen vuoksi maksamme vuokraa, että siihen kuuluu kaikki palvelut, mm. huoltoyhtiö, isännöitsijä järjestää uudet jääkaapit vanhojen rikkoonnuttua eikä meidän tarvitse huolehtia juuri mistään. Kotia saa kunnostaa kun sen tekee kunnolla. Ei tarvitse miettiä paljonko on vielä lainaa maksamatta, voidaan muuttaa asunnosta vaikka ensi kuussa pois jos haluamme. Kodin kunnostustyöt maksaa ja teettää joku ihan muu kuin minä tai mieheni. Sen kuin ilmoitamme missä vikaa on.
Mökkiä emme osta, sillä emme halua joka kesä lomailla samalla mökillä jossa varmasti vuosien saatossa löytyy myös vikaa ja remonttia sun muuta työleiriä jota tuossa toisessakin ketjussa juuri mietittiin. Voimme myös vuokrata mielettömän lukaalin vaikkapa tälle kesälle, mutta ostaa emme uskaltaisi. Kulut jää todellakin siihen vuokraan eikä budjetti voi ylittyä (jollei tuhoa tarkoituksella mökkiä..).
Tästä kaikesta olemme valmiita maksamaan hieman enemmän pitkällä aikavälillä. Saamme myös hieman enemmän palvelua sillä rahalla. Sillä välin teemme isoja säästöjä säästötilille ja rahastosäästetään myös.
En ole varma kumpi tapa tulee taloudellisemmaksi meille, olla luottokortitta ja elää rahalla jonka tienaamme (ei korkoja eikä tilinhoitokuluja, vuosimaksuja), säästötiliä kartuttaen ja isompia säästöjä rahastosäästämisellä vai se, että olisimmekin ostaneet asunnon, maksaisimme lainaa ja korkoja ja kaikenmaailman lainanhoitokuluja, remontit ja jääkaapit itse, sekä jos emme haluaisi itse tehdä pieniä kunnostustöitä, nekin pitää maksaa.
Mutta ainakin vapauden olemme säilyttäneet näin.
Kysyttävää?
[/quote]
minkä kokoinen perhe sinulla on, minkälainen asunto ja millaiset asumiskulut? Mun mielestä on ihan ok asua vuokralla, jos se tuntuu itselle parhaaltvaihtoehdolta. Me asutaan omassa 200m2 kämpässä, joka ollaan itse rakennettu. Lainanhoitokulut ( jotka siis käytännössä on lyhennys+ korot+ n. 2 e palvelumaksuja) on pienemmät kuin vastaavassa vuokrakämpässä, joten totta kai meilläkin jää rahaa helposti säästöön.
Aika moni tekee nykyään niinkin, että asuu omistusasunnossa " vuokralla" eli ostaa kämpän lainarahalla, ja makselee pelkkiä korkoja. Siten kuukausittaiset asumismenot on vain murto-osasiitä, mitä pitäisi maksaa vastaavasta kämpästä vuokraa, ja omaisuus kuitenkin karttuu ainakin vähän asunnon arvonnousun muodossa.
Kyllä jääkaapin saa kotiinkuljetuksella jos haluaa.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 16:59"]
Meillä ei ole omistusasuntoa, eikä tule. Sen vuoksi maksamme vuokraa, että siihen kuuluu kaikki palvelut, mm. huoltoyhtiö, isännöitsijä järjestää uudet jääkaapit vanhojen rikkoonnuttua eikä meidän tarvitse huolehtia juuri mistään. Kotia saa kunnostaa kun sen tekee kunnolla. Ei tarvitse miettiä paljonko on vielä lainaa maksamatta, voidaan muuttaa asunnosta vaikka ensi kuussa pois jos haluamme. Kodin kunnostustyöt maksaa ja teettää joku ihan muu kuin minä tai mieheni. Sen kuin ilmoitamme missä vikaa on.
Mökkiä emme osta, sillä emme halua joka kesä lomailla samalla mökillä jossa varmasti vuosien saatossa löytyy myös vikaa ja remonttia sun muuta työleiriä jota tuossa toisessakin ketjussa juuri mietittiin. Voimme myös vuokrata mielettömän lukaalin vaikkapa tälle kesälle, mutta ostaa emme uskaltaisi. Kulut jää todellakin siihen vuokraan eikä budjetti voi ylittyä (jollei tuhoa tarkoituksella mökkiä..).
Tästä kaikesta olemme valmiita maksamaan hieman enemmän pitkällä aikavälillä. Saamme myös hieman enemmän palvelua sillä rahalla. Sillä välin teemme isoja säästöjä säästötilille ja rahastosäästetään myös.
En ole varma kumpi tapa tulee taloudellisemmaksi meille, olla luottokortitta ja elää rahalla jonka tienaamme (ei korkoja eikä tilinhoitokuluja, vuosimaksuja), säästötiliä kartuttaen ja isompia säästöjä rahastosäästämisellä vai se, että olisimmekin ostaneet asunnon, maksaisimme lainaa ja korkoja ja kaikenmaailman lainanhoitokuluja, remontit ja jääkaapit itse, sekä jos emme haluaisi itse tehdä pieniä kunnostustöitä, nekin pitää maksaa.
Mutta ainakin vapauden olemme säilyttäneet näin.
Kysyttävää?
[/quote]
mä en oikein tajua miten vaivalloista teille on uuden Kodinkoneen xhankkiminen? Kun on Oma kämppä, sinne saa ainakin hankkia sellaiset kamppeet kun haluaa, eikä sitä, mihin vuokranantaja pihiyksissään suostuu.