Pelkkien poikien äidit, joilla lapset jo isoja tai aikuisia. Teille kysymys!?
Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.
Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia.
Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä.
Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...
Ja kiitos.
Kommentit (49)
Vastaan vaikka minulla on poika ja tyttö.
Aikuisia, tyttö joka mitä ilmeisemmin tulee muuttamaan ulkomaille pysyvästi ja poika joka ei koskaan edes halunnut opiskeluvaihtoon. Kumpikohan tulee huolehtimaan minusta kun olen vanha.
Vanhainkodissa kun olen töissä niin näen että ne pojat ovat vanhoille äideille monesti rakkaampia kuin tyttäret, en tiedä onko vanhanaikaista pojat on parempia ajatusta, mutta ihan yhtä paljon pojat pitävät huolta vanhoista vanhemmistaan, usein enemmän kuin tyttäret.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:19"]
Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.
Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia.
Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä.
Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...
Ja kiitos.
[/quote]
Millainen on pelkkä poika?
[/quote]
tarkoittaa, että perheessä ei ole tyttöjä. Jos olisin tehnyt otsikoinnin ilman pelkkä sanaa olisi tähän vastannut myös ne äidit joilla tyttäriä ja poikia.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 22:40"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 22:24"]
Jokainen voi miettiä kumpi on enemmän tekemisissä omien vanhempiensa kanssa, onko itse vai onko mies. Miten isovanhemmat on mukana perheenne arjessa ja juhlassa? Onko isän ja äidin vanhemmat samassa asemassa? Lapset usein toistavat aikuisena lapsuudenkodissa opittua mallia.
[/quote]
Juuri näin! Omat vanhempani eivät koskaan järjestä yhtään mitään kivaa kenellekään, miehen vanhemmat järjestää illanistujaisia ja kesän aloittajaisia ja kesän lopettajaisia ja vaikka mitä... Voitte arvata kummassa paikassa kyläillään enemmän?
[/quote]
No tietty siellä, missä itse ei tarvitse tehdä mitään, vaan saa olla palveltavana vieraana. Entä, kun ei enää jaksa järjestää sinulle juhlia? Sittenkö et enää mene käymään?
No heti rikon toiveesi ja en vastaa itsestäni :)
Mutta siskollani "pelkkiä aikuisia poikia"
On aina sanonut, että onneksi näin, ei ole luonteeltaan tyttölapsen äiti. Ja en usko, että valehrtelee, koska olemme läheisiä ja olemme puhuneet monet arat asiat läpi.
Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.
En ole kyllä kokenut jääneeni mistään paitsi "pelkän" pojan äitinä. Toisaalta en ikinä oikein tyttöä kaivannutkaan, oudoksuin sitä, kun raskaana olleet kaverit harmittelivat, ettei taaskaan tule tyttövauvaa. Salaa itse toivoin poikavauvaa ja sen sain, vaikka tyttökin olisi tietysti ollut aivan tervetullut.
Olen viihtynyt pojan äitinä. Olen ehkä aika "miehiset" kiinnostuksenkohteet omaava nainen: en tykkää meikkaamisesta enkä shoppailusta, olen luonnontiet. alalla töissä ja harrastan joukkuepelejä. Kiinnostuksenkohteet menee aika hyvin yhteen pojan ja miehen vastaavien kanssa, en tarvitse mitään erillistä tytärtä, jonka kanssa kokeilla huulipunia tms.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:22"]
Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.
[/quote]
Sinä et ilmeisemmin ole pelkkien poikien äiti? Usein se nimittäin menee niin, että perheissä jossa on MOLMEPiA niin tyttäret jotenkin automaattisesti ottavat sen vanhempiensa hoitaja roolin. Mutta perheet joissa vain poikia, niin kummasti ja erittäin hyvinkin vielä pojat hoitavat saman homman, kun ei ole sisko hoitamassa. Lisäksi pojat jaksaa tehdä lumityöt ja tiputtaa lumet vanhempien katolta, mihin ei moni tytär pysty.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:22"]
Omasta kokemuksestani pojat eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan sitten kun tavitsevat apua. Tytär haluaa auttaa kaikessa missä pystyy. Kaikki samanlaisen kasvatuksen saaneet. Tarkoitan tässä nyt jos sitä aikaa kun lapset ovat keski-ikäisiä ja vanhemmat 70-80 v.
[/quote]
Minun kokemuksen mukaan kyllä ovat kiinnostuneita. Veljeni on päävastuussa äitini hoidosta ja ilman veljeni työpanosta, äiti ei pystyisi elämään yksin kotona.
Onneksi meillä ihmisillä on erilaisia kokemuksia.
Minullakaan ei ole tuollaista kokemusta, että pojat eivät auta vanhempiaan vanhuudessa. Mieheni on vanhempiensa pääasiallinen auttaja, vanhemmat ovat 75-vuotiaita. Mies hoitaa sähkön kilpailutukset, tietokoneen virustorjunnat ja ohjelmien asennukset, telkkarien, autojen, pesukoneiden hankinnat jne. Ruokakaupassakin käy välillä ja kuskaa vanhempiaan lääkäriin, jos eivät itse voi ajaa (silmälääkärin menot ym) Miehen veli ei auta vanhempiaan yhtään ja miehen siskon apu on vähäistä. Kaikilla heillä on kaksi pientä lasta ja kiireiset työt, joten ei sekään selitä sitä, miksi mieheni on pääasiallinen avustaja.
Rehellisesti, en koe jääneeni mistään paitsi. Joskus mietin, että olisi kiva jos voisi shoppailla tyttären kanssa, mutta onneksi on nuo pojatkin lähteneet shoppailemaan. Pojat ovat terveitä, reippaita, harrastavaisia, kilttejä poikia, en todellakaan olisi voinut toivoa enempää!
Meillä on kummityttö, teini-ikäinen, jonka kanssa toisinaan käyn shoppailemassa, pitsalla, sekin on ihan kivaa vaihtelua
t. Poikien äiti
Minäkään en allekirjoita tuota, että miehet eivät huolehdi vanhemmistaan. Sekä omassa suvussa, että mieheni suvun puolelta miehet ovat suojelevia ja hoivaavia, sekä isinä että omaisina. Käyttäytymismallit periytyvät, ja nimenomaan niin, että miehet osallistuvat lapsten kasvatukseen ja kasvattavat heidät omalla esimerkillään huolehtimaan toisista ihmisistä.
Mun anopilla on vain poikia. Ärsyttää kun se yrittää tehdä minusta tyttären korvikkeen. Ei nykyään edes juuri soita miehelleni vaan soittaa aina mulle.
Mun pitää sopia kyläilyt, hommata joulu-, synttäri- ja äitienpäivälahjat, hoitaa kaikki yhteydenpito.
No ei siinä mitään mutta kun joudun hoitamaan samat jutut myös omien veljieni puolesta. Monellakaan miehellä ei tunnu olevan luontaista tarvetta olla yhteydessä lähisukuun. Toki poikkeuksiakin on, mutta aika vähän.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:19"]
Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.
Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia.
Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä.
Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...
Ja kiitos.
[/quote]
No mä kyllä haikailin aikani tyttölapsen perään, tein vähän niinkuin surutyön sen asian kanssa. Tai oikeammin pohdiskelin todella syviä vesiä myöten MIKSI olisin halunnut sen tyttären? Mua kun ei myöskään erityisemmin kiinnosta meikit ja hepeneet, vaan olen myös aina tykännyt scifistä, urheilusta, vaikka kädenväännöstä ennemmin kuin kurkkunaamioiden vääntämisestä. Ja tulin siihen tulokseen, että miksi ihmeessä mä kaipaisin tytärtä, kun mulla on 3 upeaa poikaa, joiden kanssa mä voin tehdä kaikkea sitä, mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja että mä olisin oikeasti kaivannut sellaista tytärtä, jollainen itsekin olin: varsin poikamainen.
Sekin on ihan kukkua, että pojat eivät pitäisi huolta vanhenevista vanhemmistaan, kaikki ne omistautuneimmin vanhemmistaan huolta pitävät aikuiset lapset, joita minä tunnen on nimenomaan miehiä. Muutenkin elämä on vähän erilaista kuin meidän vanhempiemme aikaan, kyllä nykypäivän miehet pitää entistä paremmin puoliaan siinäkin asiassa, että pitävät omista sukulaissuhteistaan huolta, siinä missä omista lapsistaankin. Ennen ne sosiaaliset suhteet oli enemmän naisten harteilla, mutta ei enää.
Oma mieheni on ainakin sellainen, että tulee pitämään omista vanhemmistaan huolta, kun tekee sitä jo nyt varsin hyvin. Ehkä poikamme saavat siitä hyvän mallin toiminnalleen tulevaisuudessa. JA toisaalta oma anoppini on aina ollut aivan ihana, hänestä on hyvä ottaa mallia omaan anoppiuteeni.
No poikien äitinä joudut vähemmän setvimään ihmisuhdesähläämisiä ja näitä "ne ei oo mun kanssa" juttuja. Niitä ei ainakaan meillä ole ollut ollenkaan. Ehkä myös päihdekäyttöä vähemmän kuin lähialueen tytöillä. Sen sijaan kouluun voisi panostaa ja opettajia yrittää "mielistellä" enemmän esim. tehdä läksyjä jne,
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:40"]
Mun anopilla on vain poikia. Ärsyttää kun se yrittää tehdä minusta tyttären korvikkeen. Ei nykyään edes juuri soita miehelleni vaan soittaa aina mulle.
Mun pitää sopia kyläilyt, hommata joulu-, synttäri- ja äitienpäivälahjat, hoitaa kaikki yhteydenpito.
No ei siinä mitään mutta kun joudun hoitamaan samat jutut myös omien veljieni puolesta. Monellakaan miehellä ei tunnu olevan luontaista tarvetta olla yhteydessä lähisukuun. Toki poikkeuksiakin on, mutta aika vähän.
[/quote]
Ei sun mitään tarvitse. Mutta selkeästi nautit tuosta marttyyrin roolistasi. Miehet kyllä hoitaa nuo hommat, jos et mene väliin huseeraamaan, ja teet selväksi, että et hoida asioita toisten puolesta.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 21:19"]
Nyt toivoisin täysin rehellisiä vastauksia, en sellaisia vastauksia, että halutaan vaan esittää kaiken olevan hyvin vaikka ei olisikaan.
Eli äidit joilla pelkkiä poikia lapsina ja lapset ovat jo isompia tai aikuisia.
Oletteko jääneet jostain paitsi ilman tytärtä? Miltä elämä tuntuu pelkkien poikien äitinä. Veikkaatteko sen olevan kovin erilaista kuin mitä se olisi jos teillä olisi tytär tai jos vertaatte elämäänne ystäviinne joilla on tyttäriä.
Haluan kuulla sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia siitä kun lapsena on vain poikia. Antakaa palaa...
Ja kiitos.
[/quote]
No mä kyllä haikailin aikani tyttölapsen perään, tein vähän niinkuin surutyön sen asian kanssa. Tai oikeammin pohdiskelin todella syviä vesiä myöten MIKSI olisin halunnut sen tyttären? Mua kun ei myöskään erityisemmin kiinnosta meikit ja hepeneet, vaan olen myös aina tykännyt scifistä, urheilusta, vaikka kädenväännöstä ennemmin kuin kurkkunaamioiden vääntämisestä. Ja tulin siihen tulokseen, että miksi ihmeessä mä kaipaisin tytärtä, kun mulla on 3 upeaa poikaa, joiden kanssa mä voin tehdä kaikkea sitä, mikä mua oikeasti kiinnostaa. Ja että mä olisin oikeasti kaivannut sellaista tytärtä, jollainen itsekin olin: varsin poikamainen.
Sekin on ihan kukkua, että pojat eivät pitäisi huolta vanhenevista vanhemmistaan, kaikki ne omistautuneimmin vanhemmistaan huolta pitävät aikuiset lapset, joita minä tunnen on nimenomaan miehiä. Muutenkin elämä on vähän erilaista kuin meidän vanhempiemme aikaan, kyllä nykypäivän miehet pitää entistä paremmin puoliaan siinäkin asiassa, että pitävät omista sukulaissuhteistaan huolta, siinä missä omista lapsistaankin. Ennen ne sosiaaliset suhteet oli enemmän naisten harteilla, mutta ei enää.
Oma mieheni on ainakin sellainen, että tulee pitämään omista vanhemmistaan huolta, kun tekee sitä jo nyt varsin hyvin. Ehkä poikamme saavat siitä hyvän mallin toiminnalleen tulevaisuudessa. JA toisaalta oma anoppini on aina ollut aivan ihana, hänestä on hyvä ottaa mallia omaan anoppiuteeni.
[/quote]
Tätä surutyötä taidan minäkin siis nyt käydä läpi. Meneekö se tunne sit oikeasti kokonaan ohitse, että tytärtä ei enää kaipaa?
ap
En mä tiedä, kuinka isoja poikia tässä nyt tarkoitetaan, mun pojat on kouluiässä. Raskausaikana minäkin toivoin tytärtä, mutta kun ei tullut niin olen jo kasvanut siitä yli. Suurin suruni on tainnut olla se, ettei saanut ostella nättejä pieniä vaatteita joten ei tuo nyt iso menetys ollut :) En siis koe jääväni mistään paitsi, enkä kaipaa mitään shoppailukaveria.
Minulla on kolme teini-ikäistä poikaa. Mitäs tähän nyt vastaisi.. En koskaan raskaana ollessanikaan toivonut erityisesti kumpaakaan. En myöskään koskaan haikaillut sen tyttövauvan perään, minusta oli ihanaa saada perheeseen taas yksi poika lisää. Koin siis toistensa perään syntyvät pojat positiivisena. Ikinä ei ole tullut sellaista ajatusta, että olisin jäänyt jostain paitsi, kun en sitä tyttöä saanutkaan. En itse koskaan välittänyt vaaleanpunaisista pitsihörhelöistä enkä barbeista, joten poikien äitinä oleminen on ehkä ollut luontevampaa. Minulla on kolme kummityttöä, ihan kiva, mutta jotenkin tuo poikien kanssa pelaaminen tuntuu luontevammalta edelleen.
Minä en ole koskaan kokenut mitään voivottelua siitä, ettei sitä tyttöä sitten tähän perheeseen syntynytkään. Tai ehkä en ole sitä huomannut, kun olen itse ollut pojistani niin ylpeä. Sitä paitsi lämmittäähän se äipyn mieltä, kun komeaa kolmen pojan jälkikasvua ihmetellään ja kehutaan maailmalla. Mamman rakkaat ♥
En olisi surrut jos ei olisi yhtään tyttöä, mutta luulen että olisin hieman surrut jos ei olisi yhtään poikaa. Molempia sukupuolia meillä tosin on ja rakkaita ovat, mutta poikien kanssa aina ollut helpoin tulla toimeen. Voi ehkä johtua vain lasten luonteesta, ei sukupuolesta. Eli korjaan; olisin surrut jos kukaan lapsistani ei olisi jakanut kanssani samoja elämänarvoja ja mielenkiinnonkohteita, meillä äidin kaltaiset ovat enemmän pojat, ei kaikinpuolin suloinen tytär.