Miten te muut pystytte tekemään isoja päätöksiä?

No perstuntumalla olen omat päätökseni tehnyt. Joitain puhtaasti järkipäätöksiä olen jäänyt katumaan elämässäni, mutta en yhtäkään intuitiolla tehtyä.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sydämellä tehdyt päätökset olisivat aina hyviä, pitää se järkikin pitää mukana ainakin siinä pohdintavaiheessa. ;) Sydän on siis minusta eri asia kuin intuitio. Intuitionsa löytää kun on 100% rehellinen itselleen ja tunteilleen, teeskentelemättä, pelkäämättä ja muita miellyttämättä.

Se päätöksentekokyky ja niistä vastuunkanto on osa aikuistumista. Kun ei enää voikaan valittaa kenellekään jos valinta on väärä. Perstuntumalla on menty ja jos joku päätös on ollut vähemmän hyvä on suuntaa muutettu taas. Vähitellen on kehittynyt kyky ajatella pahimmat ja parhaimmat asiat mitä ko päätöksistä voi tulla jo etukäteen ja varauduttu sen mukaan.

Piafin sanoin Je ne regret rien (tai jotenkin noin) - minä en kadu mitään!

- Listaa paperilla plussat ja miinukset, se saattaa auttaa hahmottamaan kokonaisuutta.

- Mieti elämääsi viiden vuoden päästä, jos teet ratkaisun A ja jos teet ratkaisun B. Kumpi on siinä mielessä parempi? Ja ennen kaikkea, jääkö jommalla kummalla tavalla jokin harmittamaan? Usein harmitus (tai kateus eri tavalla valinneita kohtaan) kertoo, että oikeasti haluaisi valita toisin.

- Järki vs. Tunteet --> mieti, mihin ne yrittävät ohjata sinua tässä päätöksessä ja ja onko tämä sellainen päätös, jonka voi tehdä ainoastaan järkeen tai tunteisiin perustuen

- Lopuksi: Jos kyseessä on kaksi yhtä hyvää vaihtoehtoa, anna kaverin päättää tai arvo. Luultavasti silloin alat automaattisesti selittelemään itsellesi, että valitsematta jäänyt oli muutenkin huono vaihtoehto. Jos taas itse valitsemalla valitset kahdesta yhtä hyvästä, syytät itseäsi ja kyseenalaistat valintasi joka kerta, kun kohtaat vastoinkäymisiä uudella tielläsi. Ja niitähän tulet kohtaamaa, se on elämää.

Auttoiko?

Kai teen ne vaan tunteen palosta. Näin lähes nelikymppisenä kyllä ihan järjelläkin. Minä olen aina ollut sellainen että hyppään vaan virtaan ja päätän pysyä pinnalla, tulee mitä tulee. Esim lasten hankkiminen ei ole koskaan pelottanut, 17v halusin lapsen yksin. Samalla tavalla muut lapset olen saanut tai muut isot päätökset tehnyt. Jos pelottaa niin sitten vaan sammutetaan epäröinnin äänet ja hypätään. Jos päätökset koskettaa muita ihmisiä, kuten omia lapsia niin heidän paras menee omien tunteiden edelle. Omasta puolestani en pelkää mitään.