Olen ollut viikon siivoamatta kotona
Ruokaa ollaan tehty, mutta en ole sitten siivonnut jälkiä. Meillä on 1 kissa ja sen vessan olen siivonnut, ei lapsia. Kämppä ihan järkyttävässä kunnossa... Pölyä lattiassa ja pinnoilla, kissanhiekkaa, ruokatahroja, pyykkikori täynnä jne. Mies kysyi eilen miksi lattialla on noin paljon kissanhiekkaa. Muuta ei ole sitten huomannut tai halunnut huomata. Tiskitkin vain siirsi sivummalle. Aivan käsittämätöntä.
Kommentit (21)
Sano sille että imuroi. Minä sanoin omalle miehelleni, lupasi tehdä sen viikonloppuna, teki seuraavan viikon keskiviikkona. Mutta imuroi!
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että imuroi. Minä sanoin omalle miehelleni, lupasi tehdä sen viikonloppuna, teki seuraavan viikon keskiviikkona. Mutta imuroi!
Kyllä sanonkin, kun kotiin päästään töistä kumpikin. Tämä vaan ei voi jatkua näin, että minä olen joku kodinhoitaja työpäiväni jälkeen, kun miestä ei kiinnosta yhtään. Tai joo, kyllähän sitä on aina puhtaat kalsarit ja astiat kiinnostaneet... Ap
Ollaan asuttu 2 vuotta yhdessä ja nyt viimeisen vuoden aikana tilanne on mennyt siihen, että minä teen kaiken. Lisään vielä, että asutaan rivarissa, joten ulkona ei ole mitään "miestentöitä". Minä olen yhtälailla lumet kolannut ja nurmikon leikannut tuosta minimaalisesta pihasta... Ap
Jos molemmat käyvät töissä, siivoustehtävät tietenkin jaetaan. Se olisi eri asia, jos toinen olisi työttömänä kotona.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Vierailija kirjoitti:
Ala siivoamaan ja sen jälkeen teet ruuan. Ruuan jälkeen seksiä miehelle.
Mies saa ottaa päävastuun noista kaikista seuraavaksi, kun päästään kotiin. Ap
Mikä ongelma tässä on? Mitä pieni pöly tai jokunen tahra haittaavat? Kyse on vain sinun naistenlehtisisustusfetissistäsi. Rentoudu, hyvä ihminen. Ei se mies siellä ole siksi, että siivoaisi sinun ja kissasi jälkiä.
Faith kirjoitti:
Jos molemmat käyvät töissä, siivoustehtävät tietenkin jaetaan. Se olisi eri asia, jos toinen olisi työttömänä kotona.
Kumpikaan ei ole työttömänä kotona. Molemmat tekevät päiväduunia. Molemmilla ihan yhtä "raskas" työkin (molemmat tehdään toimistopuolen hommia). Mies on vaan alkanut nähdä asiat itsestään selvinä... Hänelle on ollut selvää, että on saanut vaan ottaa päikkäreitä töiden jälkeen ja napata kaapista puhtaat kalsarit, kun minä olen tehnyt normaaleja kotihommia töiden jälkeen. Ap
Mulla on mennyt vuosikin etten oo siivonnut.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma tässä on? Mitä pieni pöly tai jokunen tahra haittaavat? Kyse on vain sinun naistenlehtisisustusfetissistäsi. Rentoudu, hyvä ihminen. Ei se mies siellä ole siksi, että siivoaisi sinun ja kissasi jälkiä.
Kunpa vaan tietäisi miten kämppä on kaaoksessa kahden aikuisen ja yhden kissan viikon siivottomuuden jälkeen. Mutta kyllä kuule on... Viikon astiat tiskipöydällä ja kissanhiekka rapisee jalanpohjissa. Ja kissa ei ole mikään vain minun kissa, vaan ihan yhteinen kissa. Ap
Minä inhoan nalkuttamista eli sitä että aikuiselle ihmiselle täytyy erikseen sanoa mitä pitää tehdä.
Meillä on 6 henkinen perhe ja lapset osallistuu hienosti arjen töihin. Usein ihan oma-aloitteisesti tyhjentää tiskikoneen tai järjestää eteisen. Toki haluavat siitä peliaikaa lisää tms ja sitä olen antanut tai sitten annan välillä rahaa.
Mies ei tekisi yhtään mitään. Istuisi töiden jälkeen vaan sohvalla. Tai kuopuksen joka on alle 2-vuotias niin hänen lelujaan keräilee ja roskat vie aamulla jos olen laittanut pussin ovensuuhun muttei muuta tee oma-aloitteisesti.
Välillä huutaa että ei ole puhtaita sukkia tai miksei ole yhtään haarukkaa puhtaana tms. Vastaan aina että et ole käyttänyt tiskikonetta tai pyykkikonetta niin siksi.
Kysyn vielä että montako kertaa on kuullut minun kyselevän samaa.
Joudun erikseen sanomaan joka ikisestä kotityöstä. Olen itse nyt kotona ja luonnollisesti teen eniten kotitöitä mutta että ihan kaikki kotityöt olisi minun hommia?
Kun alettiin seurustella niin kehuskeli sillä kuinka siisti ihminen on ja siivoaa paljon. Joo ja lehmät lentää!
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma tässä on? Mitä pieni pöly tai jokunen tahra haittaavat? Kyse on vain sinun naistenlehtisisustusfetissistäsi. Rentoudu, hyvä ihminen. Ei se mies siellä ole siksi, että siivoaisi sinun ja kissasi jälkiä.
Keittiössä se pöly jää melko äkkiä rasvan kanssa töhnäksi, jota on vaikea puhdistaa. Tule vaikka meille katsomaan, miltä kaapinovet näyttävät, kun niitä ei ole vuoteen pyyhitty. En edes tiedä, millä ne saisi puhtaaksi. Pinttynyt lika on ikävä siivota. Siivoukseen ei mene paljon aikaa eikä vaivaa, jos se tehdään yhdessä säännöllisesti.
Miehet tottuvat siihen, että nainen tekee kotihommat. Kun aikaa kuluu nainen huomaa tekevänsä sitten kaiken yksin ja väsyy sekä turhautuu. Mies ihmettelee, kun nainen nalkuttaa, että mikäs sille nyt tuli, mies luuli, että nainen teki siivoukset ym kotihommat ihan vapaaehtoisesti ja nauttii tästä puuhastelusta...
Eli tee nyt viimeistään selväksi työnjako, jatkossa molemmat hoitavat ainakin omien jälkiensä siivouksen ja mies opettelee käyttämään pesukonetta ja pesee säännöllisesti pyykkiä, sillä aikaa sinä menet päikkäreille tai teet jotain muuta rentouttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma tässä on? Mitä pieni pöly tai jokunen tahra haittaavat? Kyse on vain sinun naistenlehtisisustusfetissistäsi. Rentoudu, hyvä ihminen. Ei se mies siellä ole siksi, että siivoaisi sinun ja kissasi jälkiä.
No, kyllä ne tahrat ja pöly ihan normaaleja ihmisiä haittaavat. Jos sinä olet tuollainen hälläväliäihminen ja haluat elää saastan keskellä, niin siitä vaan. Lemmikeistä tulee myös paljon pölyä ja likaa esim. juuri kissanhiekkalaatikosta. Eikä sen naisenkaan siellä kotona kuulu olla siivoamassa miehen ja kissan jälkiä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on mennyt vuosikin etten oo siivonnut.
Jokainen tyylillään... Varmaan ollut upeassa kunnossa asunto. Toivottavasti et asu missään vuokralla.
Kenen kahden aikuisen koti likaantuu muka viikossa niin että pölyä on kaikkialla? Tai ruokatahroja vaikka ei ole lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Kenen kahden aikuisen koti likaantuu muka viikossa niin että pölyä on kaikkialla? Tai ruokatahroja vaikka ei ole lapsia?
Meillä. Kyllähän ruuanlaiton jälkeen keittiöön jää väkisin jotain tahroja, jos niitä ei pyyhi heti ja astiat jää tiskipöydälle. Kahvitahroja löytyy myös valkoiselta olohuoneen pöydältä, jonne mies kantaa aina aamukahvinsa ja jos kahvia läikkyy, niin nopeasti vaan hutaisee talouspaperilla. Kissasta tulee hiekkaa ja karvaa ja pölyä. Myös eteinen, jonne jätetään kengät on täynnä pikkukiviä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma tässä on? Mitä pieni pöly tai jokunen tahra haittaavat? Kyse on vain sinun naistenlehtisisustusfetissistäsi. Rentoudu, hyvä ihminen. Ei se mies siellä ole siksi, että siivoaisi sinun ja kissasi jälkiä.
Keittiössä se pöly jää melko äkkiä rasvan kanssa töhnäksi, jota on vaikea puhdistaa. Tule vaikka meille katsomaan, miltä kaapinovet näyttävät, kun niitä ei ole vuoteen pyyhitty. En edes tiedä, millä ne saisi puhtaaksi. Pinttynyt lika on ikävä siivota. Siivoukseen ei mene paljon aikaa eikä vaivaa, jos se tehdään yhdessä säännöllisesti.
Tämän kun saisin opetettua avopuolisolleni. Että säännöllisellä siivouksella paikat pysyvät hyvinä, eikä tarvitse vahvoja pesuaineita vaan nihkeä mikrokuituliina voisi riittää! Mutta ei, annetaan tahrojen pinttyä työtasoille ja lattioille. Sitten valitetaan, kun pitää käyttää pesuaineita, suihkeet käyvät henkeen, iho ärtyy, on niin myrkkyjä jne.
Vierailija kirjoitti:
Kenen kahden aikuisen koti likaantuu muka viikossa niin että pölyä on kaikkialla? Tai ruokatahroja vaikka ei ole lapsia?
Esim. sellaisessa kodissa, jossa on lemmikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Kenen kahden aikuisen koti likaantuu muka viikossa niin että pölyä on kaikkialla? Tai ruokatahroja vaikka ei ole lapsia?
Meillä. Mieheni säilyttää harrastustavaroitaan lattialla, niiden ja huonekalujen alle kertyy pölyä ja kun tavaran nostaa niin villakoira pöllähtää ilmoille. Ja (harvoin) siivotessaan mies ei vahingossakaan siirrä sohvaa tai näitä tavaroitaan, jotta saisi imuroitua alta. Ei imuroi sängyn altakaan, tai nosta mattoja syrjään. Vapaat lattiapinnat imuroi, siinä se. Eli pölyä kertyy ajan kanssa, ja kun ei siivota kunnolla niin mihin ne pölyt asunnosta häviäisivät.
Meillä ei ole kuivausrumpua, joten pyykki on kuivattava telineellä sisätiloissa. Kuiva pyykki pölisee viimeistään viikattaessa/kaappiin laittaessa. Lisäksi ilmanvaihdon kautta tuntuu tulevan pölyä asuntoon.
Ruokatahrat syntyvät, kun kaikki tehdään vauhdilla ja hosuen. Tomaattikastiketta sekoitetaan lähes vispaten. Kahvi kumotaan kurkkuun ja lirut valuvat mukin kylkeä pitkin pöydälle jättäen rinkulajäljen sohvapöydän pinnalle. Raejuustoa kahmaistaan rasiasta kunnon kukkurallinen lusikallinen, ja ennen lautaselle kippaamista puolet putoaa kyydistä ruokapöydälle.
Ala siivoamaan ja sen jälkeen teet ruuan. Ruuan jälkeen seksiä miehelle.