Olen paskin mutsi ikinä...

Niin,no ehkä oletkin.Eihän se ole mikään automaatio että nainen on hyvä äiti.

Hienoa että exäsi otti kuitenkin vastuun lapsesta.

no.... et ole kuitenkaan tehnyt sille mitään pahaa, lyönyt tai tappanut... lapset nyt on aika rasittavia... ei aina mutta usein ;) kaikki ei ole sellaisia äitimammasia. jotkut kaipaa enemmän omaa rauhaa. jos lapsella on hyvä olla isänsä luona niin mikäs siinä sitten.

No joo, ihan hyvä että tiedostat sen. Kannattaa kuitenkin miettiä asiaa myös lapsen kannalta ja mennä siksi jonnekin juttelemaan siitä ettet jaksa olla äiti. Se ei oo sille mukulalle ihan sama nimittäin, vaikka isänsä luona olisikin hyvä olla.

Sen siinä näkee kun minä, minä ihminen tekee lapsen. Kaikki pyörii vain sinun jutuissa,  tunteissa ja suhteessa. Mites lapsen tunteet ja hyvinvointi?

Normaali vanhempi osaa laittaa lapsensa itsensä edelle, mutta ei näköjään kaikki.

Kitiseeköhän lapsesi, koska hän kaipaa huomiotasi ja läsnäoloasi? Luulen hänen vaistovan sen, ettet oikein jaksa olla läsnä hänen luonaan ja siksi hän käyttäytyy noin. Se on hyvä, että tiedostat sen, miten tunnet ja ajattelet. Ettet oikein jaksa olla äiti. Olisiko kyseessä jonkinlainen uupumus? Jos toivot parannusta tilanteeseen ja olevasi lapsesi kanssa hyvissä väleissä vastaisuudessakin, niin sun olisi ehkä hyvä lähteä hakemaan ammattiapua? Niin saisit ns. perspektiiviä tilanteeseesi ja kans hyviä neuvojakin, joiden turvin voit lähteä eteenpäin tässä äiti-lapsi-suhteessa. 

itkettää kuitenkin

halusin niin tätä lasta ja ajattelin, että jaksan sen kanssa. Lapsi on siis ihan normaali lapsi, mutta ei pysty yksinään juuri mihinkään aina tarvitsee olla läsnä ja auttaa.

Uuden suhteen myötä olen myös tajunnut kuinka mieheni laiminlöi minua ja mistä kaikesta olen jäänyt patsi kun puhutaan "normaalista" parisuhteesta. Nautin tästä uudesta suhteesta ja haluan elää siinä.

Pelkään sitä kun lapseni tulee sanomaan aikuisena että minä hylkäsin hänet.

Ennen miehen muuttoa olin aivan tärinässä. Vaihtoehtona oli se että mies ja lapsi muuttaa pois tai minä menen sairaalaan, tilanne oli sietämätön. Olin masentunut tai en masentunut mutta aivan loppuun venytetty.

olet ap kuin minä... mutta lapsi asuu luonani ja mietin jos lapsi olisi useammin isällään.

olen ammattiavun piirissä ja saan sieltä apua kyllä.

Olin 4vuotta äärimäisen venytetty ja lapsi meni kaikessa edelle. Sen vuoksi päädyinkin tähän tilanteeseen. Minua ei ollut enää olemassa.

Ja juu olen käynyt sydäntä särkeviä keskusteluja ystävien ja läheiten kanssa kuinka olen hylännyt lapseni.

Toisaaltaan psykologini on sanonut, että jos äiti ei pidä huolta itsestään ei voi huolehtia myös lapsestaan. Olen ollut psykoosissa ennen kuin lapsi täytti 3v

ap

7=ap

Mieti, missä tilanteissa sinulla menee hyvin lapsesi kanssa. Mitä tykkäätte tehdä yhdessä (tai kolmisin uuden miehesi kanssa)? Käyttekö uimahallissa? Lenkillä? Retkillä? Tykkäättekö katsoa leffoja? Pelata? Mitä ikinä se onkin, lisää niiden määrää. Lisää hyvää vuorovaikutusta sisältäviä kokemuksia yhteisiin päiviinne. Jos olet uuvuksissa, aloita jostain pienestä ja helposta, vaikka kirjan lukemisesta ääneen, tai yhdessä piirtämisestä.

Olet rehellinen itsellesi, se on hienoa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse syyllistää itseäsi loputtomiin. Teille tulee vielä lukemattomia mahdollisia korvaaviin kokemuksiin. Ja aikanaan, kun lapsi on nuori aikuinen, voitte puhua tästä kaikesta.

4 pyytää anteeksi: Sori kommenttini, en tiennyt että sulla on sairautta. Sitten sun psykologi on kuule ihan oikeassa, tottakai sun pitää hoitaa ittesi kuntoon. Hyvä että oot rehellinen siitä miltä tuntuu, vaikka saat varmasti ihan kauheasti syyllistämistä osaksesi. Toivottavasti sun lapsikin tietää, että äiti on sillä tavalla kipeä, ettei jaksa aina olla kauheasti mukana jutuissa, ja se ei ole lapsen vika. Varmasti semmoinen avuttomuus ja metelöinti on juuri sitä, että hän kaipaisi sulta huomiota. Tsemppiä! Koittakaa tehdä niistä hetkistä kun olette yhdessä mahdollisimman hyviä.

kiitos 10 täällä itken kun luin sun viestin ja kiitos 11sta

kaikki päättyi siihen kun sairastuin tinnitykseen ja päädyin psykoosiin. Tiedän että lapsista lähtee ääntä mutta en vain kestänyt enää...

lapselle on kerrottu että äiti on välillä kipeä eikä pysty olemaan läsnä, mutta eihän tuollainen 5v voi ymmärtää...

ap

Joku päivä huomaat, että jaksat lastasi paremmin. Sitähän ei sitten tiedä, että haluaako lapsesi olla kanssasi. Mulla oli samanlainen jakso pienen lapsen kanssa, lapsen kuitenkin pidin, koska ainoa vaihtoehto olisi ollut adoptio.

Olet masentunut, ja tarvitset apua, etkä välttämättä siinä kunnossa, että pystyt lapsesta kantamaan vastuuta. Hyvä että saat apua. Oma neuvoni olisi, että hoida nyt itsesi terveeksi, ja pidä yhteyttä lapseesi. Sitten, kun olet toipunut, anna aikaa lapsellesi taas ihan kunnolla, ja kun lapsi on aikuinen, käy läpi kaikki tämän kanssa, rehellisesti, niin hän voi käsitellä tunteitaan. Lapsi ei aikuisen masennusta ymmärrä, eikä sitä pidä lapselle kaataa, mutta aikuisena hän tarvitsee sitten koko kuvan tilanteesta. Ja vakuutuksen siitä, että sinä häntä rakastat.

Voimia sinulle ja hyviä hetkiä lapsesi kanssa. Ja paranemista.