Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka kiireellä menevät kihloihin, naimisiin, perustavat perheen, ottavat yhteisen lainan jne.
18.03.2019 |
Mitä mieltä? Puolivuotta ovat saattaneet tuntea toisensa ja sitten ollaan jo haluamassa kaiken yhteisen. Eihän siinä ajassa ihminen edes tunne toista kunnolla? Alkuhuuma voi olla ihanaa ja siitä näissä pikasuhteissa on kyse... Sitten, kun muutama vuosi menee eteenpäin voi tulla kamaliakin yllätyksiä toisesta.
Kommentit (44)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me muutimme käytännössä yhteen ensitapaamisen jälkeen heti. Oli vaan niin mukava olla yhdessä, että mies jäi meille ja aika pian totesi, että miksi maksaa kahdesta kämpästä jos me aina mun luona ollaan. Mulla oli kuitenkin sinkulle tarkoitettu kaksio joten aika pian päätettiin että tarvitaan isompi, ja ostettiin sellainen yhdessä. Naimisiin mentiin 5 kk tapaamisesta.
Se oli vaan sellainen täysin kokonaisvaltainen tunne heti, että tuossa se on: minun ihminen, toinen puolisko. Olin ollut ennenkin 3 pitkässä suhteessa mutta sellaista tunnetta ei ollut koskaan tullut. Oli ollut seksuaalista vetoa kyllä, tykkäämistäkin toki, mutta ei sellaista "olen löytänyt kotiin" fiilistä. Eikä mitään kamalia yllätyksiä ole ainakaan näinä 14 vuotena tullut, ja itse asiassa, rakastan niin paljon että aika kamalia olisin valmis sietämäänkin sen takia että sielunkumppanin kanssa saan olla, kaikillahan meistä on vikamme (toki ei väkivaltaa, toistuvaa pettämistä tms äärimmäistä).
Lähipiirissä oli yksi tällainen tuore pariskunta ja kaikkea sitä ihanuutta hehkutettiin ympäri somea. Muutettiin yhteen parin kuukauden tuntemisen jälkeen, mentiin kihloihin samoihin aikoihin, alettiin puhua jo lapsista siinä puolen vuoden kohdalla... Kaikki, kun oli niin ihanaa ja "kerrankin mies, joka on se oikea minulle". Kas kummaa siinä puolentoista vuoden kohdalla se kaikki ihanuus ja hehkutus loppui ja erosivat. Onneksi eivät saaneet lapsia. Kyse kuitenkin ihan aikuisista ihmisistä +25v. Luulisi olevan jotain itsesuojeluvaistoa ja halua tutustua siihen ihmiseen kunnolla ennen, kuin alkaa sopimaan mitään loppuelämän juttuja.
Tunnettiin kuukausi ennenkuin muutettiin yhteen. Puoli vuotta tapaamisesta kihloihin, vuosi häihin. Yhdessä olemme nyt olleet lähes 35 v. Kyllä sen jo ensitapaamisela tunsi, että se on tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonallisuus. Jotkut tykkäävät ottaa riskejä ja pitävät seikkailuista. Monet ovat rohkeita, eikä heitä haittaa vaikkeivät asiat menisikään suunnitelmien mukaan. Heillä on vankka luottamus siihen, että asiat aina järjestyvät.
Toiset taas ovat pelokkaita ja epävarmoja eivätkä uskalla poistua mukavuusalueeltaan. Osa sitten jotain noiden väliltä.
No, mieheni kanssa muutettiin saman katon alle noin puolivuotta tuntemisen jälkeen... Me vaan päätettiin, että halutaan asua yhdessä. Nyt ollaan pari vuotta oltu yhdessä ja ollaan alettu puhumaan lapsista ja avioliitosta ja yhteisestä asuntolainasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin toimii ja joillakin ei. Itse olen sitä tyyppiä, että haluan edetä rauhassa ja tehdä kunnolla harkittuja päätöksiä. Minulle nuo edellä mainitut asiat ovat todella isoja asioita ja vaativat harkintaa ja valmistautumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä koulutuksissa aina mainitaan, että nopea eteneminen on nimenomaan vaaran merkki -> toinen halutaan sitoa itseen. Toki nopeasta etenemisestä huolimatta kaikki voi mennä hyvin :)
20 vuotta oltu jo yhdessä kuvailemasi pikasuhteen jälkeen, eikä vielä ole niitä kamalia yllätyksiä ilmennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä kai sitä aikuinen ihminen tietää puolessa vuodessa millainen toinen ihminen on ja uskaltaa tehdä ratkaisuja.
No meillä menee ainakin hyvin, naimisiin ja kolme lasta kuuden vuoden sisään. Lainaa ei olla tosin otettu taloa varten. Onhan se hirvittävää ajatella, että jotkut elävät omaa elämäänsä niinkuin hyvältä tuntuu. Tosin eipä sitä voi aina luottaa ihmiseen, jonka luulee tuntevansa täydellisesti useammankin vuoden ajalta, av: sta opittua. Pääasia, että molemmat ovat avoimia ja rehellisiä suhteen alusta saakka, haluavat sitoutua ja rakastaa, puhaltaa yhteen hiileen. Silloin on aika vaikea epäonnistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun elämään ei vain sovi sellainen jahkailu. Parisuhde, rakkaus, kumppanin löytäminen ja perheen perusta ja elo yhdessä perheenä on minulle se juttu täällä. Joten olen nyt avoliitossa ja naimisissa miehen kanssa, jonka tapasin viime kesänä. Olen onnellisempi kuin koskaan, ja uskon että tulemme olemaan yhdessä sinne loppuun asti.
Monta miestä tapasin kyllä ennen häntä, jostain syystä vain hänen kanssaan kolahti näin ja hänellä myös minun kanssa. Meille nopea tahti oli luonnollinen, jos jompi kumpi olisi jarrutellut olisi suhde varmaan vähän erilainen. Siis huonolla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Bipolaarinen tekee näitä
Kyllä muutkin tekevät!
Minä esimerkiksi, eikä bipolaarisuus vaivaa tippaakaan. Olen enemmänkin rohkea riskinottaja, joka pitkästyy helposti ja haluaa kokea uusia asioita. Erona on se, että bipo käsittääkseni saattaa katua tekojaan tai päätöksiään eikä manian vallassa tiedä mitä haluaa tai ole ”oma itsensä”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bipolaarinen tekee näitä
Kyllä muutkin tekevät!
Minä esimerkiksi, eikä bipolaarisuus vaivaa tippaakaan. Olen enemmänkin rohkea riskinottaja, joka pitkästyy helposti ja haluaa kokea uusia asioita. Erona on se, että bipo käsittääkseni saattaa katua tekojaan tai päätöksiään eikä manian vallassa tiedä mitä haluaa tai ole ”oma itsensä”.
Pitkästyt helposti? Eli parisuhde loppuu yhtä nopeasti, kuin alkaakin ja taas uuden kanssa sama juttu?
Yhden pikaliiton kokeneena voin kertoa, ettei ikinä enää. Se ihana täydellinen mies olikin omistushaluinen narsisti, joka niillä ihanilla teoillaan ja sanoillaan sai minut tekemään itselleni yllättäviä ja nopeita asioita. Olihan tuosta se hyöty, että opin tuntemaan ja arvostamaan itseäni enemmän.
Enpä tiedä, esim. perheen perustamisessa voi olla eduksikin, että vielä muistaa miksi toiseen rakastui. Pitkässä 10+ v suhteessa elämän mullistuksen voi olla vaikeampi sopeutua kun on jo sen 10+ v tottunut tiettyyn. Toisaalta moniha seurustelee mielellään pitkään ja perustaa perheen vasta kun kaksinpeli alkaa kyllästyttää ja kaipaavat jo vaihtelua. Ja ei voi itse päättää milloin lapsia tulee. Jos nyt muistettaisiin, että kaikki olemme erilaisia ja muodostamamme suhteet ovat erilaisia. Kaikille ei sovi kaikki ja kaikkia koskee eri riskit. Ihmetelläänkö sitä Seuraavaksi?
Me muutettiin alle puoli vuotta seurustelun aloittamisesta yhteen. 1,5 vuoden päästä ostettiin talo. 3 vuoden päästä mentiin naimisiin, 4 vuoden päästä syntyi ensimmäinen lapsi (nuo kaikki ajat siis seurustelun aloituksesta mitattuja). Ollaan nyt oltu yhdessä 11 vuotta.
No ei se minun päänvaivani ole mitä toiset tekee elämällään.