S-marketiin johtava katos romahti Helsingissä
Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevan ruokakaupan pihalla oleva katos on romahtanut.
Meri-Rastilankuja 2:ssa sijaitsevaan S-marketiin johtava katos sortui hieman ennen kello 17:ää.
- Kaupan ulkopuolella oleva S-marketiin johtava katos on noin 25 metriä pitkä ja 4 metriä leveä. Katos on romahtanut noin puolelta matkalta. Siinä päällä on nyt pari metriä lunta ja jäätä sekä rakenteita, kertoo päivystävä palomestariKimmo Tuominen.
Kauppa on ollut onnettomuushetkellä auki, ja Tuomisen mukaan paikalla on ollut ihmisiä. Pelastuslaitoksen raivaustyöt ovat parhaillaan kesken, eikä vielä ole varmuutta, onko joku loukkaantunut.
- Raivaamme niin kauan, että saamme varmistettua, ettei ketään ole alla.