Mitä tuntemuksia herättää, kun joku tuttu kertoo, että yrittivät lasta

Aika on subjektiivista.

1. Ihmisillä on oikeus tuntea, miten haluavat

2. Ymmärrän sinua erittäin hyvin. Yksi ystävämme valitti kärsineensä lapsettomuudesta, kun oli yrittänyt lasta 6kk ja ihan luomusti lähti käyntiin. Meillä onnistui toisella IVF-yrityksellä. Aikaa meni 1.5v

itse en koskaan avaa suutani "lapsettomuudesta" varsinkaan, jos seurassa on lapseton nainen/pariskunta. Gynetkin sanovat, että puoli vuotta on ihan normaali aika yrittää, jos vuoden sisällä ei ole tärpännyt, kannattaa käydä tutkimuksissa

Jokaisella on oma skaala sekä ajalle, vaivannäölle että kärsimykselle, ei niitä kannata keskenään verrata. Noiden sun tuttaviesi aikaskaala on tällä hetkellä sellainen, että 5kk lapsen yrittämistä tuntuu pitkälle (varmaan muistat itsekin sen ajan, kun olitte yrittäneet 5kk?).

Ihan yhtä iso suru se heidän surunsa lapsettomuudesta on kuin sinunkin, ei se aika sitä miksikään muuta. Toivottavasti kumpikin vielä sen vauvan saa!

Tutkimukset tehty parin vuoden jälkeen. 5 vuodessa ehtii jo vanhentuakkin niin, että homman saa alkaa unohtamaan. Antaisin melkein silmäni, jos vaikka 5 kk päästä olisi tärpännyt. Ei olisi tullut  seksistäkin pakkopullaa ja katkeroitumista koko suhteeseen.

Siis tuttavalla oli nyytti sylissä. 5 kk yrityksen jälkeen oli tärpännyt.

Toki ymmärrän, että kummassakin tilantreessa lapsen kaipuu on todellinen. Mutta itse asiassa yleensä rehellisesti sanoen ajattelen, että lapsettomuushan on mahdollista ratkaista käytännössä aina, jos on soveltuva sijaisvanhemmaksi tai adoptiovanhemmaksi. En siis tunne suurta sääliä, mutta myötätuntoa kyllä. Jos joku on ollut lapsettomuushoidoissa jo kauan, eikä ole käynnistänyt muiden vaihtoehtojen kartoitustakaan, saatan ihmetellä hiukan.

Koska 3  hyvinkin läheistä ihmistä on kärsinyt lapsettomuudesta vuosia, yrittänyt kaiken mahdollisen ja joutunut pettymään kerta toisensa jälkeen, se suru ja tuska ovat niin syvällä sydämessäni ettei tulis mieleenkään möläytellä yhtään mitään. Samoin on kyllä monen muunkin asian laita. Kun läheltä seuraa ja myötäelää ihmisten suruja ja tuskia, oppii aika pitkälle arvostamaan ihmisiä ihan sellaisenaan. Siksi usein ihmettelenkin täällä juttuja lukiessani missä suljetussa tynnyrissä monet ovat kasvaneet.  

[quote author="Vierailija" time="23.03.2013 klo 17:44"]

Toki ymmärrän, että kummassakin tilantreessa lapsen kaipuu on todellinen. Mutta itse asiassa yleensä rehellisesti sanoen ajattelen, että lapsettomuushan on mahdollista ratkaista käytännössä aina, jos on soveltuva sijaisvanhemmaksi tai adoptiovanhemmaksi. En siis tunne suurta sääliä, mutta myötätuntoa kyllä. Jos joku on ollut lapsettomuushoidoissa jo kauan, eikä ole käynnistänyt muiden vaihtoehtojen kartoitustakaan, saatan ihmetellä hiukan.

[/quote]

selvästikään lähipiirissäsi ei ola lapsettomia... ei tuo sijaisvanhemmuus tai adoptio aina ole kovinkaan realistisia mahdollisuuksia. Moni on maksanutkin maltaita, muttei sitä lasta tule.

Sanoisin varmaan sellaiselle "lapsettomuudesta" kärsivälle, ettei tuo ole vielä lapsettomuutta...!   :D Toki kaikki tunteet on sallittuja, mutta itse yrittäisin rohkaista ystävää olemaan huolehtimatta, ehkä suosittelisin jotain ovulaatiomittaria ja mennä tutkimuksiin, sitten kun vuosi alkaa tulla yritystä täyteen.

Meillä oli sama juttu, puoli vuotta meni raskautumisessa, hieman mietitytti että onko minussa jotain vikaa, mutten kyllä ikinä olis kellekään voivotellut lapsettomuutta! Taisin ystävälleni sanoa että vähän huolettaa, mutta muuten tapoihini ei kuulu maalailla piruja seinälle... 

MInusta oli ainakin pitkä aika odottaa tärppäämistä puoli vuotta, kun olin miettinyt ajoituksen työhön ja muuhun elämäntilanteeseen sopivaksi. Eli kyllä se voi tuntua ihan yhtä tuskaiselta kuin vuosien odottelu, kun ei tiedä kuinka pitkään sitä loppujen lopuksi joutuu odottamaan. Nyt on onneksi pulla uunissa :)

7 vastaa 9:lle

Lähipiirissäni on kyllä lapsettomia ja lapsettomuudesta kärsineitä. Yksi perhe on ratkaissut tilanteen ryhtymällä sijaisvanhemmiksi, toisella hoidot tehosivat. Kumpikaan tilanne ei mielestäni tarvitse sääliäni, Ei myöskään se, jos joku päättää jäädä lapsettomaksi, kun hoidotkaan eivät tuota tulosta.

Mun rakkain ystävä on nyt neljä vuotta yrittänyt ja koeputkiyritykset on vaiheessa numero kaksi. Mä taas pamahdin paksuksi tyyliin oho, kappas vaan.

Aluksi tunsin ihan selvästi, että ystävää pannutti suuresti mun raskaus, etenkin kun oltiin miehen kanssa jo ajateltu että lapset on nyt tässä. Ystävä on kuitenkin niin huomaavainen, ettei pihaustakaan mitään sanonut eikä edes vihjannut. Jotenkin vaan tunsin, että sen päätä kuumotti ankarasti..

Vähän aikaa oli nahkeeta ja väleissä viileni, mutta sitten se meni ohi itsekseen. Nyt me taas jo heitetään ronskia läppää sekä raskaudesta että lapsettomuudesta.

Arvostan kovasti, ettei ystäväni etääntynyt minusta.

Pahinta on vielä se, että kun aikaa menee 5 vuottakin ja mitään ei kuulu, niin lisääntyvät kyselyt "miksi te ette oo hankkinu lapsia" "voi miksi et ole antanut vanhemmillesi lastenlasta" alkavat sattua niin, että alkaa vältellä tilanteita, missä niitä kysytään. 

Me ollaan mieheni kanssa yritetty 2,5 vuotta, ollaan molemmat alle 30-vuotiaita, minä vielä reippaammin, eli täysin parhaassa hedelmällisyys iässä aloitettu yrittämään, mutta mitään ei kuulu :( Tuntui se siis aika pahalta, kun kaverini ilmoitti raskaudesta ja kun kerroin hänelle tilanteemme, niin lohdutteli, että kyllä mekin yritimme kauan (5-6kk). Toki sekin aika varmasti tuntuu pitkältä, tai tuntuikin silloin kun oli mennyt 6kk aloittamisesta, mutta ei se tunnu taas miltään verrattuna tähän 2,5 vuoteen. Se on kuitenkin 2 vuotta enemmän. Mutta nyt ollaan menossa kyllä tutkimuksiin ja mahdollisesti siitä sitten eteenpäin :)

Ei herätä mitään ihmeellisiä ajatuksia. Ihmettelen niitä, joiden mielestä olen suorastaan jotain eri lajia, kun en ole äiti. Kuulteni siis keskustellaan lapsettomien itsekeskeisyydestä ja kypsymättömyydestä. Nykyään minua paljon nuoremmat naisetkin jo harrastavat tätä, miestensuusta en ole tällaisia yleistyksiä kuullut.

"Yritystä" on ollut 13 vuotta.

Ajattelisin että on ehkä tietämätön omasta tilanteestani tai ajattelematon möläytys, jos tietää että on yritetty 5 vuotta. Maailma ei ole niin pehmoinen paikka. Täällä tulee noita kolauksia vähän siellä täällä. Harvemmin ihmiset kuitenkaan ihan tarkoituksella haluavat kiertää puukkoa haavassa. On siinä varmasti ymmärrys koetuksella ja joskus ei vain jaksaisi. Tsemppiä lapsihaaveisiin. Ehkä teillekkin joku lapsi kuitenkin on ja hän on sitten sellainen että on kannattanut odottaa monta vuotta. :)