Miten pehmentäisin itseäni?
Olen siis liian rohkea, liian kova, en kuitenkaan sellainen itsestään meteliä turhankin vuoksi pitävä mutta sellainen jonka muroihin ei kusta. Tästä on exäni sanonut suoraan vuosia sitten, ja nyt tuli toinen vastaava tilanne eteen jossa ihan selvästi toinen osapuoli pelkää minua, niin miten saisin pehmennettyä itseäni? Minulla on siis tapana "ottaa siipieni suojaan" kaikki jotka sinne haluavat ja olla muitakin kohtaan asiallinen, mutta jos joku ehdoin tahdoin lähtee kanssani vastakkain, jää häviölle. (En siis "riitele" kuin sellaisissa asioissa joissa tiedän olevani oikeassa.) Omat lapset ja oma lähipiiri kuuluu luonnollisesti siipieni suojaan joita puolustan kuin leijonaemo, joskus heidän tietämättäänkin.
Mutta millä saisin tuota kovuutta pois? Rohkeutta, joka pelottaa muita? Olen joutunut tekemään elämässäni rohkeita valintoja joten siitä syystä minusta on tullut tällainen, liian itsenäiseksikin haukuttu.