Joutuuko parisuhteessa aina tyytymään vähempään?

sun pitää kokeilla, ei kukaan oikeasti voi vastata sun kysymykseen. tota voi vatvoa loputtomasti, siinä mielessä ideaali avmamma avaus, next please!

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 08:37"]

Otsikko oli vaikea muotoilla, mutta tarkoitan sitä, että jos on tarkkaan tiennyt minkälaisen ihmisen kanssa haluaisi olla, ja sitten rakastuukin vähän (tai paljon) erilaiseen ihmiseen, niin miten siinä käy? Tuleeko katkeraksi kun ei saanutkaan kaikkea mitä halusi?

Tiedän että kysymykseni kuulostaa varmaan tosi tyhmältä mutta tällaista mietin. Olen juuri alkanut seurustella vakavasti, ja tiedän että vaatimustasoni on aina ollut korkealla. Rakastuin mieheeni ihan ilman "järkisyitä", vaikka hän hyvä mies kaikin tavoin onkin, ja nyt mietin että voinko/haluanko luopua niistä asioista mitä toivoin. Parisuhde tämän miehen kanssa kun ei tule olemaan aivan sellaista kun olen aina kuvitellut.

Kysymykseni siis kai on, että jos jostain unelmasta/kriteeristä luopuu rakastamansa miehen takia, niin unohtuuko ne vanhat vaatimukset, vai uhraako sen asian, josta luopui, joka ikinen päivä uudestaan?

[/quote]

No kauhean suuret aatimukset johtavat ihan 100% varmuudella pettymiseen. "kaikkea" ei saa koskaan, sun pitää itse miettiä mistä asioista et voi luopua. Itse en esim koskaan olisi luopunut lapsihaaveista, en olisi muuttanut johonkin suurkaupungin sykkeeseen, enkä suostunut miehen ehdoilla miksikään edustus-ja pikkuvaimoksi. Muuten olenkin sitten ollut melko avoin elämälle. Ai niin ja ammattiin liittyvistä haaveista ja tavoitteista en myöskään luovu. (lasten takia olen kyllä jostain lupunut, miehen en) Mut ajatus että toinen voisi täyttää jotain vatimuksia tai tehdä sut onnelliseksi on täysin väärä. Kyse on siitä HALUATKO SINÄ antaa aikasi tuolle miehelle ja rakastaa häntä. kaikki suhteet, mitkä rakennetaan sen varaan mitä toinen antaa tai tekee menevät pieleen.

Kuten 3 jo sanoikin, sun on itse päätettävä, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä, tärkeistä yhteisistä asioista kuten lapsipolitiikasta on syytä keskustella puolisotarjokkaan kanssa ja tehtävä sitten päätökset sen mukaan.

Toisen kanssa elämän jakaminen vaatii ilman muuta kompromisseja ainakin joissain asioissa. Ajan kanssa se helpottuu, kun puolisot hiovat toistensa särmiä.

Jos pidät rimasi liian korkealla - joudut silloinkin tyytymään vähempään. Nimittäin olemaan yksin. Koko elämä on tyytymistä vähempään, kaikkea ei voi koskaan saada. 

Mä en halunnut luopua omista melko tiukoista kriteereistäni. Olin mieluumin yksin kuin kenenkään "ihan kivan" kanssa, en halunnut tehdä isoja kompromisseja. Tunnen itseni niin hyvin, että tiesin tulevani katkeraksi ja tyytymättömäksi, jos en saa sitä mistä haaveilen. Saihan sitä oikeaa useita vuosia odottaa, mutta kyllä se tuli. Nyt on onnellista aviota takana 15 vuotta, ja elämä on just niin ihanaa kuin kuvittelinkin. Pikkuasioita toki on, joita haluaisin muuttaa, mutta ne on niin pieniä ettei niistä tule edes riitaa.

Sitä mitä jäät vatvomaan riippuu sinusta itsestään. Jotku osaavat nauttia elämän hyvistä puolsita, jotku kärsivät vain huonoista. On sekin nähty miten kaikki toteutumattomat unelmat laitetaan puolison syyksi, mutta toisaalta helposti katkeroituva katkeroituu joka tapauksessa. Niin kuin sinulle jo sanottiin, kannatta kuitenkin tarkkaan harkita, mistä elämässään on valmis luopumaan parisuhteen takia. 

Mä ainakin jouduin tyytymään vähempään. Odotin niin kauan kuin voin, olin suhteissa jotka eivät koskaan tuntuneet riittävän hyviltä ollakseen loppuiäksi, kunnes sitten kolmekymppisenä totesin että ei tämä näytä siltä että sitä täydellistä olisi tulossa. Koska halusin perustaa perheen, otin sen joka sillä hetkellä vaikutti sopivimmalta.

Haluaisin sanoa että kaikki meni tosi ihanasti, mutta kyllä mä alan tässä reilun vuosikymmenen jälkeen olla sitä mieltä että tuskin oikeasti tulen tuon miehen kanssa vanhenemaan. Ehkä minulle yksinolo olisi lopulta kuitenkin parempi idea.

Mä olen kyllä kokenut saaneeni ENEMMÄN, kun otin miehen, johon rakastuin ja joka rakastui minuun, sen sijasta, joka täytti "listan kriteerit". Tosin mun lista oli näin jälkeenpäin ajatellen hyvin lapsellinen ja vaikka mun "kriteerit" eivät olleet kiveenhakatun tiukkoja, ne olivat aika yksiselitteisen suuntaisia tyyliltään - ihan vääriä näin aikuisempana ajatellen. Elämämme on taaatusti paljon hauskempaa, miellyttävämpää, seikkailullisempaa, yritteliäämpää ja menestyvämpää näin kuin olisi ollut sen tyypin kanssa, joka olisi ollut sen "listan" mukainen.

[quote author="Vierailija" time="22.03.2013 klo 09:27"]

Mä olen kyllä kokenut saaneeni ENEMMÄN, kun otin miehen, johon rakastuin ja joka rakastui minuun, sen sijasta, joka täytti "listan kriteerit". 

[/quote]

Minun "listani" oli niin perustavaa laatua oleva, etten voinut luopua mistään kohdasta. En voi rakastua mieheen, joka ei ole älykäs, hyväkäytöksinen, ahkera, luova ja persoonallinen. Tai ehkä voin ihastua, mutta äkkiä se ihastus laantuu jos huomaan vaikka käytöstavoissa olevan pahoja puutteita.