Ideani sosiaalietuuksiin olisi toimivin!!
Tämä sosiaalietuustili niputtaisi asumistuen, äitiyspäivärahan, lapsilisät, kotihoidontuen, työttömyysetuuden, opintotuen ja eläkkeet eli kaiken mahdollisen!
Jokainen 18v saisi esimerkiksi 120 000€ Kelaan nostettavakseen. Nostosummasta ja eristä käydään keskustelemassa virkailijan kanssa kasvotusten. Selvitetään tulot ja menot ja syy nostoon perustellaan huolellisesti.
Sitten rahaa nostetaan opintojen vuoksi omaan asuntoon muutettaessa niin, että vuokra, opiskelu, ruoat ja lääkkeet sisältyy tähän. 3 vuotta aluksi ja 1200€/kk. Sitten sovitaan tarkastelusta jatkuuko opinnot ja onko työllistynyt opintojen ohelle.
Opiskelija nostaa ensimmäisinä 3 opiskeluvuosinaan 43 200€. Tarkastelussa hän kertoo työllistyneensä ja summaa pienennetään, 600€/kk. Opinnot jatkuvat vielä 2 vuotta.
Tarkastelu sovitaan opintojen loppuun. Opintojen aikana hän on nostanut ensin 64 800€.
Opiskelija on saanut työn valmistuttuaan, mutta työ alkaa vasta syksyllä. Siihen saakka hän on työtön. Sovitaan että summa nostetaan 1200€/kk kunnes työ alkaa, siis 4kk aikaa etsiä uusi asunto opiskeluasunnolta ja muuttaa lähemmäksi työpaikkaa. 4800€ + 63 800€ on mennyt siihen asti että opiskelija on valmistunut.
Työ alkaa ja palkka on 2800€. Hän maksaa veroa 700€/kk (25%) ja asumisesta 600€/kk. Jäljelle jää 1500€. Hän päättää maksaa sosiaalietuustililleen 500€/kk.
Työuraa on mennyt 10v kun hän on maksanut 60 000€ takaisin sosiaalietuuksiaan.
Nyt hän on enää 8 400€ vajaalla täydestä potista. Tulee perheen perustamisen aika.
Puolisot käyvät tarkastelussa virastossa. Sovitaan, että äitiysloma kestää 14kk ja sen päälle isä on kotona 14kk. Lisäksi tarvitaan isompi koti, auto ja vakuutukset lapselle. Sovitaan että nostetaan 2000€/kk ensin äidin sosiaalietuustililtä 14kk ja sitten 2000€/kk isän sosiaalietuustililtä. Toinen vanhemmista saa palkkansa koko ajan, eikä toisen työnantaja maksa erikseen palkallista perhevapaata, sillä perhevapaamaksut on sisällytetty työnantajan muihin maksuihin.
Lapsi hoidettu kotona, 2v4kk ja menee nyt päivähoitoon. Vanhemmat ovat kumpikin maksaneet 28 000€ omilta sosiaalietuustileiltään. Henkilömme on siis käyttänyt 36 400€ sosiaalietuuksia. Heidän perheensä tulo lapsiperheaikana on ollut toisen puolison palkka, henkilöllä siis 2100€/nettona ja lisäksi puolison 2000€/kk etuus. He ovat ostaneet perheasunnon puoliksi.
Perhe haluaa toisen lapsen, he sopivat jälleen samasta systeemistä. Heillä on kaksi lasta jolloin henkilömme on käyttänyt 62 400€ sosiaalietuustililtään. Kun lapset ovat hoidossa ja vielä pieniä, he eivät nosta eivätkä maksa sosiaalietuustilille mitään. Heidän tulonsa ovat noin 4500€/kk.
Kun lapset ovat isompia, he alkavat opiskella. Vanhemmat maksavat puoliksi opinnot. Ennen kuin lapset ovat 18, he käyttävät vanhempien varoja. Lapset ehtivät opiskella toisen asteen koulutuksen johon kumpikin vanhempi tekee kertanoston 6000€. Henkilömme on käyttänyt 68 400€ sosiaalietuuksia.
Nyt hän alkaa kerryttää summaa takaisin, sillä hän on vakituisessa työssä ja lapset omillaan, oma asuntokin on maksettu.
Hän maksaa 700€/kk n. 8v. Tuolloin hän on n. 53-vuotias ja (teoriassa) hän ei ole käyttänyt sosiaalietuuksia ollenkaan.
Kommentit (17)
Nimimerkkisi on varsin osuva. Mitäs sitten kun tili menee miinukselle? Esim. useimmat kehitysvammaiset ovat eläkkeellä 16v lähtien loppuelämänsä, ei siinä makseta euroakaan tilille takaisin ja 120 000€ ei kovin pitkälle riitä.
Ja tämän kaiken rahoittaa veronmaksajat ja yritykset veroillaan, sekä tietenkin kunnat ja valtio.
Tämän sosiaalietuustilin sisältö periytyy myös joten sitä kannattaa säästellä lapsiaan ajatellen. Lasten sosiaalietuustiliä ei voi käyttää.
Täydellinen vapaus, täydellinen (valvottu) vastuu varoistaan. Ja tarvittaessa vaikkapa vanhempi voi siirtää omaa sosiaalietuuttaan lapsilleen jos haluaa.
Sosiaalietuuden siirrosta ei makseta veroja mutta siirrot on peruuttamattomia. Myöskään korkoa ei makseta.
Vierailija kirjoitti:

Näissä tilanteissa luonnollisesti haetaan sekä verovapautta että lisärahoitusta koska on olemassa perusteltu syy.
Sama juttu kuin työkyvyttömyyden jälkeen kuntoutuessa työhön takaisin jne.
Idealisti kirjoitti:

Korkoa ei makseta? No nyt on kaikki kuultu. Sanooko inflaatio mitään? 120 000€ joka on saatu 18-vuotiaana voi olla sitten 70-vuotiaana voi olla sitten kympin arvoinen. Jes.

Sanotaan näin että summan arvo ei saa muuttua kuin asiakkaan itsensä nostaman tai lisäämän määrän.
Niin. Ei korkoja, ei veroja.
Olipahan paska ja tarpeettoman hankala esitys. Oletan siis että tämä menee heittämällä läpi.
Idealisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimimerkkisi on varsin osuva. Mitäs sitten kun tili menee miinukselle? Esim. useimmat kehitysvammaiset ovat eläkkeellä 16v lähtien loppuelämänsä, ei siinä makseta euroakaan tilille takaisin ja 120 000€ ei kovin pitkälle riitä.
Näissä tilanteissa luonnollisesti haetaan sekä verovapautta että lisärahoitusta koska on olemassa perusteltu syy.
Sama juttu kuin työkyvyttömyyden jälkeen kuntoutuessa työhön takaisin jne.
Kuka ne maksaa?
t. veroja maksamaton eläkeläinen, sitä ennen työtön
Eihän tää toimi ollenkaan jos elämä ei mene juuri noin kuin kuvaamassasi esimerkissä! Mitä jos opiskelija ei työllisty opintojen ohessa? Tai edes sen jälkeen? Mitä jos perheessä on 10 lasta eikä äidillä aikomustakaan siirtyä työelämään? Mitä jos sairastuu nuorena ja jää pysyvästi pois työelämästä? Mitä jos ei ole perheasuntoa mitä myydä? Tai vaikka mitä muuta! Kuolleena syntynyt idea, ei jatkoon!
Tässä todellakin ajatuksena vapaus. Vapaus valita ja vapaus elää. Voi nostaa työttömyysetuutta 1200€/kk eikä tarvitse kitkutella opiskelijana. Voi tehdä normaaleja asioita.
Voi säästää ilman että se on itseltä pois etuuksista. Kannattaa ottaa jokainen euro vastaan mitä työstä saisi, sillä se ei leikkaa sosiaaliturvaa.
Älkää heti teilatko. Miettikää rauhassa!
Vierailija kirjoitti:
Eihän tää toimi ollenkaan jos elämä ei mene juuri noin kuin kuvaamassasi esimerkissä! Mitä jos opiskelija ei työllisty opintojen ohessa? Tai edes sen jälkeen? Mitä jos perheessä on 10 lasta eikä äidillä aikomustakaan siirtyä työelämään? Mitä jos sairastuu nuorena ja jää pysyvästi pois työelämästä? Mitä jos ei ole perheasuntoa mitä myydä? Tai vaikka mitä muuta! Kuolleena syntynyt idea, ei jatkoon!
Erityisen painavista syistä voi anoa lisärahaa. Esimerkiksi työllistymättömyys voisi olla tällainen. Silloin rahoitus myönnettäisiin aina johonkin tiettyyn toimeen, siis alanvaihtoon esimerkiksi. Että saisi ns. uuden mahdollisuuden.
Miksi tällaisen järjestelmän sisällä olisi 10 lapsen äiti jolla ei ole halua mennä töihin? Eikö lapsia silloin tehtäisi harkiten taloutta?
Jos sairastuu pysyvästi, saa ilman muuta lisärahaa. Jollei ole työtä niin sitten tosiaan etsitään se asia mihin haetaan lisärahaa että työn voisi saada. Kaikki ihmiset ei halua muutenkaan omaa asuntoa. Voi säästää vaikka 50€/kk sosiaalietuustililleen.
No entä sitten, kun olet opiskellut 6 vuotta ja haetkin alasi työtä, muttet pääsekään töihin. Joudut ottamaan vastaan huonopalkkaista ja raskasta työtä ja olet ottanut jo asuntolainan, koska tuosta tuestahan on helppo lyhentää lainaa ja pankkikin saattaisi jopa myöntää lainan. Kitkutatkin sitten nälkäpalkalla velkaantuen, koska palkka ei riitäkään muuhun kuin korkojen maksuun ja ruokaan ei ole enää oikein varaa. Todetaanko tässä vain sitten että tough luck, elämä on ja niele ylpeytesi.
Nykyisiä tukia voitaisiin hyvin pitää samana tai jopa ehkä laskea, jos vuokrasääntely otettaisiin taas käyttöön ja tukia maksettaisiin myös asuntolainan lyhennyksiin, mikäli ne ovat kohtuullisen pienet (vrt. vuokra). Näin jokaisella ihmisellä on yhteiskunnallisesti mahdollisuus pästä taloustilanteessaan voitelemaan rattaita. Nykyinen systeemi ei toimi, se on ihan totta.
Minun ehdotus on, että sosiaalietuuksia maksetaan lapsille, vanhuksille ja sairaille. Ei muille. Piste.
Koulutus, terveydenhuolto, vanhuspalvelut olisivat TÄYSIN maksuttomia. Etuuksia maksettaisiin ainoastaan Suomen kansalaisille (+EU?) tai valtion tänne erikseen kutsumille ulkomaalaisille.
Tämä olisi oikeudenmukaista ja nykyisen kerätyt verotulot riittäisivät vallan mainiosti.

Ei pankki saa myöntää lainaa sosiaaliturvalla maksettavaksi vai saako? Tuskin tekee niin nytkään. Jollei omalla palkalla elä, voi ihan hyvin anoa lisärahaa palkkatasoon perustellen.
Nuo tapaamiset asiantuntijana kanssa olisi muutenkin tärkeitä, että ei syntyisi kivaa ettei välitetä. Siinä voisi kattavasti miettiä elämäntilannetta ja mitä keinoja olisi parantaa asioita.
En ole itse mikään esimerkin henkilö vaan elämän kolhima ja monesti erehtynyt. En ole osannut ollenkaan suunnitella elämääni saati taloutta ja tuossa se kuuluisi pakettiin.
Minä olen varmaan kymmenkertaisesti käyttänyt tuon ehdottamani summan ennen kuin pääsin jaloilleni. Olen tullut veronmaksajille kalliiksi. Nyt maksan muiden rämpimistä.
Idealisti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tää toimi ollenkaan jos elämä ei mene juuri noin kuin kuvaamassasi esimerkissä! Mitä jos opiskelija ei työllisty opintojen ohessa? Tai edes sen jälkeen? Mitä jos perheessä on 10 lasta eikä äidillä aikomustakaan siirtyä työelämään? Mitä jos sairastuu nuorena ja jää pysyvästi pois työelämästä? Mitä jos ei ole perheasuntoa mitä myydä? Tai vaikka mitä muuta! Kuolleena syntynyt idea, ei jatkoon!
Erityisen painavista syistä voi anoa lisärahaa. Esimerkiksi työllistymättömyys voisi olla tällainen. Silloin rahoitus myönnettäisiin aina johonkin tiettyyn toimeen, siis alanvaihtoon esimerkiksi. Että saisi ns. uuden mahdollisuuden.
Miksi tällaisen järjestelmän sisällä olisi 10 lapsen äiti jolla ei ole halua mennä töihin? Eikö lapsia silloin tehtäisi harkiten taloutta?
Jos sairastuu pysyvästi, saa ilman muuta lisärahaa. Jollei ole työtä niin sitten tosiaan etsitään se asia mihin haetaan lisärahaa että työn voisi saada. Kaikki ihmiset ei halua muutenkaan omaa asuntoa. Voi säästää vaikka 50€/kk sosiaalietuustililleen.
Miksi ihmeessä kukaan säästäisi sosiaalietuustililleen jos siitä ei makseta korkoa?

Tietenkin siksi, että siellä sen arvo ei voi muuttua, voit nostaa ja tallettaa ilmaiseksi etkä joudu maksamaan veroja nostoista. Lisäksi voit luovuttaa sieltä ilman kuluja lapsillesi sekä jättää perinnöksi, eikä niistäkään mene veroja.
Vierailija kirjoitti:
Minun ehdotus on, että sosiaalietuuksia maksetaan lapsille, vanhuksille ja sairaille. Ei muille. Piste.
Koulutus, terveydenhuolto, vanhuspalvelut olisivat TÄYSIN maksuttomia. Etuuksia maksettaisiin ainoastaan Suomen kansalaisille (+EU?) tai valtion tänne erikseen kutsumille ulkomaalaisille.
Tämä olisi oikeudenmukaista ja nykyisen kerätyt verotulot riittäisivät vallan mainiosti.
Tämä.
Jäädessään osa-aikaeläkkeelle työkunnon heiketessä, hänellä on täysi potti 120 000€. Lisäksi hän on säästänyt senkin jälkeen, kun sai maksettua takaisin kaiken, kuukausittain 500€/kk. Potti kasvaa 30 000€ ollen nyt 150 000€.
Hän on 66-vuotias ja tekee puolikasta työpäivää. Hän saa palkkaa 1200€/kk käteen. Lisäksi hän harrastaa ja matkustaa joten hän nostaa 800€/kk lisää sosiaalietuustililtään. Sovitaan kahden vuoden erästä. Yhteensä 19 200€.
Tarkastelussa hän kokee vointinsa hyväksi ja jatkaa vielä kaksi vuotta. Nyt summaa on nostettu osa-aikaeläkkeellä 38 400€.
Henkilömme on 70-vuotias ja jää eläkkeelle kokonaan. Hän sopii nostoeräksi 2000€/kk. On sairauskulua jne. Ja matkustellakin tekee mieli. Sovitaan kahden vuoden erästä.
75-vuotiaana hän on nostanut yhteensä 48 000€ ja osa-aikaeläkkeellä 38 400€. Ennen eläkkeitä hänen pottinsa oli 150 000€ joten 86 400€ käytettynä ja jäljellä on 63 600€.
Hän myy perheasuntonsa. Hän tallettaa siitä saamansa rahan 85 000€ sosiaalietuustililleen. Nyt tilillä on 148 600€.
Hän muuttaa palvelutalon asuntoon lisäpalveluilla ja maksaa puolisonsa kanssa siitä kuukausittain 1200€ yhteensä. Kuten aiemminkin, he maksavat laskun puoliksi. Lisäksi he tarvitsevat elämiseen toisen 1200€. He kumpikin nostavat siis 1200€/kk ja eräksi on sovittu 5 vuotta.
Alkuperäinen henkilömme on näin 80v ja hänellä on vielä 76 600€ tilillään.
Mitäs ajattelette?