Maria yökylässä: Anna Puu
Millaisia ajatuksia?
Nätti koti, asuvatko Kumpulan puutaloalueella vai missä? Myös siirtolapuutarhapalsta oli kiva. Kaikki Annan väsäämät ruoat näytti hyvältä.
Muumimukit, check! (Ei yllätä)
Kumpikaan Maria eikä Anna ole koiraihmisiä. Minusta se kertoo aika paljon ihmisestä. Oletuksena siis, etteivät ole myöskään kissaihmisiä tai eläinihmisiä ylipäänsä.
Anna kertoo, että on joskus ollut suhteita päällekäin, mutta on päässyt pahasta tavasta eroon. Sanoo kuitenkin, että rakastui Immoseen, kun tilanne oli otollinen eli molemmat vapaita. Olen ymmärtänyt vauva-palstalta ettei ihan noin mennyt..?
Onko muut vielä katsoneet jaksoa?
Kommentit (509)
Mä tykkään Annasta. Itsevarma, itsensä tunteva, rohkea. Ei mieti mitä muut ajattelevat. Sanoo omat mielipiteensä. Silti en ole hänen nähnyt ketään loukkaavan tai sanoneen mitään rumaa.
Kaunis ääni hänellä myös.
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/p/Bii0K7kH92A/
Siinäpä nätti perhekuva Jukasta, Annasta ja Paavosta.
En tiedä mutta aina kun tuon Immoskan näen, niin tulee siitä mieleen kyr**n pää.
Teitä vaan ärsyttää, kun Annalla on hyvä itsetunto ja uskaltaa olla oma itsensä. Kaunis, älykäs, ahkera ja taitava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/p/Bii0K7kH92A/
Siinäpä nätti perhekuva Jukasta, Annasta ja Paavosta.
Hahaha. Toukokuussa 2018 Jenni äänitti mm.Made in heaven biisiään Friedin studiolla ja Paavo oli siellä JENNIN mukana. Jukka "lainasi" sitä tuohon kuvaan.
Täällä tuntuu olevan joku hc-stalkkeri, joka tietää Jennin liikkeet vähän turhankin tarkasti.
Huh huh.
ohis
Mitä tietämistä tuossa on? Jennihän jakaa somessa materiaalia mm. silloin kun on studiossa.
Sä olet vainoharhainen.
Lähinnä huvittunut. Itse en kyllä muista seuraamistani instatileistä, että mitä kukakin sometti jonain tiettynä kuukautena viime vuonna.
No eipä tuo paljon muistamista vaadi, että tietää milloin artisti on ollut studiossa.
Tarkoitatko artistilla tässä Jenniä, vai tiedätkö muidenkin artistien studioaikataulut?
No kyllä mä osaan nimetä muutaman suosikkiartistin tekemisiä (somessa jaettua tietoa studiosta tai keikoista) ihan helpostikin, vaikka mikään hc-stalkkeri en ole. Kyllä tommoset asiat mitkä kiinnostaa jää helposti myös mieleen. Jennin studioaikatauluista en tiedä, mutta ei niiden muistamisessa mitään outoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/p/Bii0K7kH92A/
Siinäpä nätti perhekuva Jukasta, Annasta ja Paavosta.
En tiedä mutta aina kun tuon Immoskan näen, niin tulee siitä mieleen kyr**n pää.
Immoska tarkoittaa Immosen vaimoa suomen kielessä. Yritä oppia suomea, niin tulet ymmärretyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.instagram.com/p/Bii0K7kH92A/
Siinäpä nätti perhekuva Jukasta, Annasta ja Paavosta.
En tiedä mutta aina kun tuon Immoskan näen, niin tulee siitä mieleen kyr**n pää.
Immoska tarkoittaa Immosen vaimoa suomen kielessä. Yritä oppia suomea, niin tulet ymmärretyksi.
Mielestäni norjalaiseksi osaan aika hyvin suomea.
Vierailija kirjoitti:
Sisko ja ystävä näkee Annan sydämellisenä. Mielenkiintoista
Musta vaikutti siltä myös. Eikä yhtään teennäiseltä, kuten täällä on väitetty. Mukavan maanläheinen ja iloisesti naurava ja jutteleva ihminen. Ja se kohta kun siskonsa ja kaverinsa tulivat kylään oli tosi lämminhenkinen . Älytöntä läppää naisporukassa, todella hauska oli meininki. Yllätyin positiivisesti!
Onko Anna ja Jussi69 sisaruksia, tai jotain muuta kautta sukua? Jos annan tukka olis musta, erehtyisin pitämään heitä samana henkilönä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en allekirjoita tuota yleistystä että eläinrakkaus tarkoittaisi mitenkään todennäköisemmin ihmisrakkautta ja empaattisuutta toisia kaksijalkaisia kohtaan, vaan omien havaintojeni mukaan ennemmin päinvastoin. Tunnen monta jotka pitää "eläintarhaa", elukoita joko joka sorttia nurkat täynnä tai sitten monta koiraa tai kissaa jotka on itsessään se koko elämä ja sosiaalisuus muiden ihmisten kanssa on lähinnä niistä eläimistä selittämistä tai aiheeseen liittyvissä fb-ryhmissä riitelyä siitä saako koiralle antaa ruuantähteitä ja mikä on ainoa oikea kissanruokamerkki. Toisten ihmisten hyvyyttä arvioidaan sillä onko heillä lemmikeitä, mitä lemmikeitä, minkä rotuisia, millaista kissanhiekkaa tai minkä merkkistä ruokaa ne syö.
Nämä ihmiset (ei tietenkään ihan kaikki!) jotka tunnen tai tiedän on pettyneet jossain vaiheessa muihin ihmisiin ja kokevat että vain eläimet ovat aitoja ystäviä kun ne ei voi lähteä ja kertoa mielipidettään, niiltä kun saa ehdotonta rakkautta viis siitä millainen ihminen on. Ja nämä samat ihmiset on yleensä niitä jotka pelastavat mieluummin koiran tai kissan tulipalosta kuin naapurin kakaran, koska kakarat on tyhmiä ja ällöjä ja on tärkeämpää että oma lemmikki saa elää vielä 4 vuotta kuin se että naapurin kakara saisi elää vielä 75 vuotta. Ja en itsekkään ole lapsi-ihminen, ja oma lemmikki on rakas mutta on mulla nyt sentään joku järki päässä. Vaikken minäkään aina hirveästi muista ihmisistä perusta niin lopulta olen kuitenkin ihmisihminen enkä eläinihminen.
miksi siis se naapurin kakara pitäisi pelastaa? elinikäodotuksen takia? kuolemia on satoja tuhansia joka päivä, todellakin pelastaisin itselleni rakkaamman elämän ¯\_(ツ)_/¯
Vierailija kirjoitti:
Miksi Anna saa niin erilaista kohtelua kuin esim Matti Nykänen tai Sirpa Selänne?
Koska Matti on mäkikotka ja mies ja Sirpa nainen joka ei ole itse saavittanut mitään, ollut pelkkä vaimo ja äiti vain.
Nelosen media kohtelee omaa perhettään olevaa kuin silkkihansikkain.
Radio, lehti ja televisio. Kaikki on suunniteltu etukäteen.
Emman saajat pystyy ennustamaan etukäteen.
Nelonen on onnistunut pilaamaan myös Spotifyin soittolistat.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mitenköhän anna
Edes kehtasi pokata jukan, kun jenni on kuitenkin niin paljon kauniimpi kuin anna.
niin, voi sitä pientä jukkapolosta kun kuulemma niin omahyväinen ja kylmätunteinen ihminen riisti sen oikean rakkaansa luota :'( nyyhkyti nyyh hänelle vaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mitenköhän anna
Edes kehtasi pokata jukan, kun jenni on kuitenkin niin paljon kauniimpi kuin anna.niin, voi sitä pientä jukkapolosta kun kuulemma niin omahyväinen ja kylmätunteinen ihminen riisti sen oikean rakkaansa luota :'( nyyhkyti nyyh hänelle vaan
Ex paljasti turvasana-kappaleella löytäneensä parempia tyydyttäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Eipä vaikuta olevan kaksinen äiti, suoraan sanottuna. Jos kuukausitolkulla on lapsiviikollaan aina hoitajia... kuten itse sanoi, ettö voi mennä kuukausia siinä että aina ok vanhempi/muu hoitaja. Ja rikkoi lapsen perheen pienenä koska itse keksii alkaa kriiseilemään kun kaikki on liian hyvin.
oisko vuosien terapia ollut parempi vaikka lapsi olisi nähnyt vanhempiensa kituvan suhteessaan toisen kriisin takia? ei siitäkään mitkään terveelliset perhesuhteet tule :'D
Vierailija kirjoitti:
Eipä vaikuta olevan kaksinen äiti, suoraan sanottuna. Jos kuukausitolkulla on lapsiviikollaan aina hoitajia... kuten itse sanoi, ettö voi mennä kuukausia siinä että aina ok vanhempi/muu hoitaja. Ja rikkoi lapsen perheen pienenä koska itse keksii alkaa kriiseilemään kun kaikki on liian hyvin.
Näissä asioissa edelleen nainen tuomitaan miestä herkemmin. Taitaa monilla Annaa dissaavilla olla "ei niin kummoinen " mies.
Anna mokas tänään VoFin. Tiputti parhaat laulajansa pois, sen 16-vuotiaan ja sen pohjoisen tumman rytmitytön. Ääni ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Mietin vain että mitenköhän anna
Edes kehtasi pokata jukan, kun jenni on kuitenkin niin paljon kauniimpi kuin anna.
Jos se olikin Jukka joka pokasi Annan.
Mitä väliä?
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kumpula <3 Anna <3 Immonen
New York <3 Jenni <3 rahkamiljonääri
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on katkeria ja kateellisia ämmiä ketju täynnä.
Minusta kaunis ja hyvä laulaja on hän.
Mitä se ulkopuolisille kuuluu kuinka kukin elämänsä järjestää.
Usko nyt jo vihdoin että KYLLÄ KUULUU KUN TUO EUKKO RETOSTELEE SUHTEILLAAN TELEVISIOSSA JA LÖÖPEISSÄ!!
Aikapaljon nykyään lasten vanhemmat käyvät töissä. Vain harvat ja etuoikeutetut voivat lööbailla joka toinen viikko lapsen kanssa kotosalla.
Kyllä, olen kateellinen heille, joilla on siihen mahdollisuus. Tai rohkeutta heittäytyä vapaaherrattareksi.