Te vanhemmalla iällä esikoisenne saaneet

Up!

En tiedä, mitä pidät ns. varttuneempana ikänä. Itse sain esikoiseni 30 vuotiaana. Olinko silloin jo "varttunut"? Kuopukseni sain 43 vuotiaana, joten siihen verrattuna sain esikoiseni varsin nuorena. Sukulaistyttö sai esikoisensa 17 vuotiaana, joten siihen verrattuna tuo minun 30v ikä on jo ihan kypsä ikä.

Mikä on vanhempi ikä?

Onko 35 vanhempi?

36v tuli toinen lapsi, ja 37v kuopus. Syntyivät runsaan vuoden välein, esikoinen vajaa 3v kuopuksen syntyessä.

Olin jo juoksuni juossut lasten syntyessä, tehnyt töitä ulkomailla, matkustanut ja harrastanut. En tuntenut luopuvani mistään. Lasten isä on ikäiseni, ja samat fiilikset.

Tosiaankin, mikä on sinusta "vanhemmalla iällä"?

Itse sain esikoiseni 33-vuotiaana, toinen lapsi syntyi kun olin 36 ja kuopus kun oli 38. Olisin ollut kypsä vanhemmaksi jo aikaisemmin. Mutta elämällä oli muita suunnitelmia: Esikoista "tehtiin" lähes neljä vuotta ja suru lapsettomuudesta ja halu äidiksi oli valtavan kova.

En tule koskaan tietämään millaista olisi ollut, jos esikoinen olisi tärpännyt heti ja olisin ollut alle 30 esikoisen syntyessä. Mutta näin jälkikäteen ajatellen kaikki meni juuri hyvin. Ehdimme hyvin hankki juuri sellaisen perheen kuin olimme toivoneet ja olimme kypsiä vanhemmiksi ja osasimme nauttia ja olla kiitollisia lapsistamme.

Itse ajattelen että 30+ on vielä ihan yleinen ikä saada esikoinen, aloituksessa hain ehkä jotain 35+ ikää.

-Ap

Olin 46 kun esikoinen syntyi. Otin tuon jälkeen kierukan, lapsi oli vahinko varatulle miehelle joten en halunnut riskiä, että tulisin saamaan vielä toisen lapsen yksinhuoltajana. Tuskin enää tässä iässä, pienen vauvan tai taaperon yh:na olisin enää miestä rinnalleni löytänyt perustamaan perhettä kanssani. Sinänsä sääli ainokaista lasta kohtaan, kun olemme molemmat vanhemmat vanhoja, eikä meillä kummallakaan ole sisaruksia. Kun meistä aika jättää, lapselle ei jää yhtään elossa olevaa sukulaista. Meillä jo kummallakin verenpainelääkitys, joten tuskin eletään hyväkuntoisina montaakaan vuosikymmentä.

Hyödyksi omasta iästäni voisin sanoa elämänkokemuksen, tietynlaisen rauhallisuuden. Lapsi on oma silmäterä ja kun eläkeikä koittaa, voin helposti vahtia teinin menemistä ja tulemista :D. Ei vaan, todennäköisesti hemmottelen tuon lapsen pilalle, yritän jotenkin jo hyvitellä lapselle sitä etten tule olemaan hänen tukenaan aikuisiällä enkä apuna lastensa kanssa jne.

Joskus sitä on vähän apeana, kun leikkipuistossa on se vanhin äiti, harrastuksissa minua luullaan lapseni isoäidiksi ja varmasti aikanaan vanhempainilloissa jne tulen myös olemaan se vanhin. Jos suurtakin ikäkriisiä potisi, niin tämä ei ainakaan helpottaisi asiaa! Toisaalta sitä kokee itsensä myös hyvin yksinäiseksi, toiset äidit ympärillä ovat 20-30-vuotiaita saman ikäisen lapsen vanhempia ja onhan se parikymppisen maailma aika erilainen kuin viiskymppisen. Ja omien ikätovereiden lapset ovat jo aikuisia, ei heillä ollut mitään vasuja, wilmoja ja sen sellaisia.