Miksi kolmekymppinen, lapseton nainen ei löydä miestä?

Nokka liian nirpassa.

Siis oliks kysymys tässä? No on esim. sairaalloisen ylipainoinen tai jotenkin epäsosiaalinen tai sitten kranttu. Kukaan ei kelpaa. Vähän vaikea tästä nyt on sanoa, jos ainoat vinkit on kolmekymppinen ja lapseton.

Jos asuu pääkaupunkiseudulla, ni ei todellakaan ole mitään helppoa!

Pakkohan on joku taso olla että saa lapselle parhaan mahdollisen isän, ja hyvillä geeneillä. 

Ei miehet halua kuin nuoria naisia. Keskity elämässä johonkin järkevämpään kuin miehiin. Niillä mitään tee.

[quote author="Vierailija" time="17.03.2013 klo 21:51"]

Jos asuu pääkaupunkiseudulla, ni ei todellakaan ole mitään helppoa!

[/quote]

Joo, jostain juuri luin, että pääkaupunkiseudulla on enemmän nuoria naisia kuin nuoria miehiä, koska opiskelupaikkojen perässä muuttaa muualta enemmän naisia kuin miehiä.

Haepa vaikka turkista itelles mies. 

Millä tapaa sinä etsit miestä?

Minä olen kolmekymppinen, lapseton mies. Vapauduin muutama vuosi sitten pitkästä suhteesta, enkä koe tällä toisella kierroksella (vaikken naimisissa ole ollutkaan) että minun täytyy löytää elämänkumppani itselleni. Olen itsenäistynyt parissa vuodessa niin paljon etten koe että olisin puolison tarpeessa. Toki en laita vastaan, jos sellainen sopiva ihminen ilmestyy kuvaan. Elämä on lyhyt ja eikä sitä pidä tuhlata sopimattomiin suhteisiin. Kaverini argumentoi minulle, että mitä jos joku tarvitsee sinua. Noh, naiset ovat selviytyjiä. He pärjäävät, kuten minäkin.

Itse en ainakaan löydä siksi, että mulle sopivia miehiä on aika vähän, kun en itsekään ole ihan tavallisimmasta päästä ihmisiä. Haluan tulevien lasteni isäksi miehen, josta voin sanoa, että hän on paras ystäväni, mut toisaalta tän ihmisen pitäisi olla myös ulkoisesti sen oloinen, että voin juuri hänen kanssaa kuvitella harrastavani loppuikäni seksiä ilman että tarvitsisi ihan hirveästi muiden perään haikailla. Sit tietty miehen pitäisi haluta lapsia ja olla kaikinpuolin kunnollinen ja terve (ei siis päihde- tai mielenterveysongelmia), että oikeasti myös kykenee osaltaan jälkeläisistään huolehtimaan.

Parikymppisenä, kun lasten hankinta ja kestävän perheen tarjoaminen heille ei ollut vielä omassa elämässäni ajankohtaista, olin valmis seurustelemaan huomattavasti kevyemmällä mielellä. Riitti lähinnä, että toisen kanssa on kivaa, ei niin väliä vaikka esim. tulevaisuudensuunnitelmat olisivat olleet molemmilla ihan erilaiset. Veikkaan, että jos jään lapsettomaksi ja joskun vaihdevuosi-ikäisenä etsin miestä, suhtaudun myös asiaan paljon kevyemmin kuin nyt, kun ei enää tarvitse ajatella onko miehestä miksikään loppuelämän puolisoksi tai isäksi tai edes asuinkumppaniksi. Tällä hetkellä elämäntilanne on semmoinen, että mihinkään kevyempiin suhteisiin ei voi tuhlata aikaansa vaan pitäisi oikeasti löytää semmoinen ihminen, jonka kanssa voi uskoa viettävänsä hyvillä mielin loppuelämänsä ja johon tietää pystyvänsä luottamaan ihan tavallisessa arjessa myös niinä vähän huonompina päivinä. Ja se pitäis löytää mahdollisimman pian, ennenkuin hedelmällisyys lähtee laskuun.

Mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän tarvitsee miestä (eikä ole valmis näkemään vaivaa asian eteen) ja vaihtoehdot vähenee? Mä en ole ainakaan kehenkään sellaiseen törmännyt jonka olisin valmis itselleni ottamaan vakavammassa mielessä.

Jos on kutes eräs kaverini: hän on 30-vuotias nainen, yliopistolla edelleen kirjoilla (ei ole valmistunut, eikä siinä mitään jos olisi esim. töissä tai pieniä lapsia...) mutta hän ei kertakaikkiaan ole itsenäistynyt! Äiti soittelee joka päivä useamman kerran päivässä ("oletko herännyt?"), nainen elää toimeentulotuella (eikä sekään vielä niin paha) MUTTA hänellä on äitinsä nimissä oleva Visa-kortti. Sitä voi sitten vinguttaa, kun on paha mieli kun miehestä tuli ero ja haluaa käydä ulkomailla, ostaa kalliita ihonhoitotuotteita jne. :O

En kertakaikkiaan ymmärrä, miten 30 kymppinen ihminen voi olla vielä kuin pahainenkin teini! 

Jos olisin mies, saattaisi kiinnostus lopahtaa kun kävisi ilmi naisen tiukka napanuora äitiinsä -_-

Ni, yksinäinen nainen kai usein sivistää itseään, huolehtii itsestään, pohtii kaikenlaisia syntyjä syviä..? Yksinöinen mies vetää kai useimmiten kaljaa tai on totaalisen ihmissuhdetaidoton/naisenpelkoinen.. miten näiden halut vois kohdata? Ja naisen vaatimuksen on usein korkealla, mikä on kyllä ymmärrettävää, kuka hyvään elämään tottunut haluaa vajota jonkun urpon kanssa keskiajalle?? Ja hei, 30v nainen EI OLE VANHA:DD

Se näkyy päälle päin että yrittää löytää miehen. Siinä vaiheessa kun päättää että pitää vaan hauskaa, pitää muistaa ottaa joku tikku mukaan jolla tökkii kauemmaksi niitä joka paikasta liiveihin uivia miehiä. Miehet tykkää hauskoista naisista, jos yrittää liikaa, ei ole hauska. Pitää lakata miettimästä ja vaan elää ja antaa mennä. Se sitten jossain vaiheessa kopsahtaa kohdalle, mutta ensin pitää vaan unohtaa koko homma.

Kyllä maaseudulla on.Niitä haukutaan peräkammari-pojiksi sun muuksi.Tulis joku Kaupunkilais-haukkuja tänne makselemaan edes yhdet taksikyydit että pääsis treffeille.Jos kyytiin menee pitkästi toista sataa euroa ni turha miettiä miks maaseudun pojat ovat kotona.

Oon sisuuntunu tietynlaisten ehkä ikänsä kaupungissa asuneista ihmisistä.Lopetetaan maatalous ja pistetään yli 5 miljoonaa ihmistä asumaan Helsinkiin?Löytys kumppani.Maksetaan ruuasta enemmän ja ulkomaille.Lopetetaan maataloustuet,Sittepä kaupunkilaiset näette miten käy

Itse olin vuoden sinkkuna ja kyllä niitä miehiä riitti ihan stadissakin! Joka kuukausi kävin terffeillä muutamankin kanssa, oli yksi suhteen yrityskin kesällä joka kesti pari kuukautta mutta josta ei sitten mitään syntynyt. Senkun pitää silmät auki, unohtaa etsimisen ja positiivisella mielellä on liikenteessä. Ei kukaan kotoa hae ellei sitten nettijutuja kokeile. Minulle ei nettitreffi sovi vaikka pari niitä kokeilin. Kemiaa ei pysty ennustaa etukäteen ja baareista löytää seuraa kuitenkin. Loppuvuodesta kohtasin sitten nykyisen miesystäväni joka on juuri sellainen mitä olin etsinyt ja unelmani: lapseton, 40 vuotias, fiksu ja akateeminen, ahkera, luotetava ja komea, urheilullinen mies ja vielä ensimmäisellä kierroksella ;) Olemme muuttamassa yhteen ja suhde on edennyt nopeasti.

Olen itse 30v, nätti ja urheilullinen nainen. En kyllä huomannut sinkkuiluaikana mitään ikärasismia vaan tapailin 33-40 vuotiaita miehiä joille olin juuri sopivan ikäinen.

Ainakin siskollani on syynä ihan saamattomuus ja kiinnostuksen puute. On kaunis ja korkeakoulutettu, mutta aikansa viettää vain töissä ja viikonloput vanhempiemme luona.

Tyhmä? Ikävä? Tosikko? Moukkamainen? Tylsä? Pinnallinen? Tilanteentajuton, ei käytöstapoja? Suvaitsematon? Sivistymätön?

Miksi pitäisi löytää mies? Onko ap:lle tullut mieleen, että nainen voi olla ihan onnellinen yksinkin?

Jaa-a. Minä yritin sitä miestä löytää 20-30 vuotiaana vaikka mistä. Kävin baareissa, nettitreffeillä, tapailin kavereiden tuttuja jne.

Aina, jos minä olin kiinnostunut miehestä niin hän ei ollutkaan minusta ja taas toisinpäin. 3 x sain aikaiseksi n. puolen vuoden suhteen, kunnes joka kerta mies paljastui joko alkoholistiksi tai pettäjäksi.

Ja sitten minua haukuttiin nirsoksi, kun en huolinut ketä tahansa alkoholistia tai pettäjää tai työtöntä lusmua elämääni.

31 vuotiaana odotus vihdoin palkittiin ja löysin elämäni miehen, ihan unelman ja sen oikean. Mitään muuta en enää koskaan halua!! :)
Vuoden päästä mentiin naimisiin ja nyt on yhteinen koti ja lapsi :)