Mistä luon itselleni itsetunnon, joka tuntuu kutistuneen ja luhistuneen miesten vertailusta?

Olemme olleet jo nelisen vuotta yhdessä mieheni kanssa, mutta minua vaivaa edelleen se miten hän ensimmäisten treffien aikaan puhui usein ranskalaisesta eksästään. Sen mitä nyt sain tietää, niin mies oli eksotisoinut koko kansan ja kielen joksikin todella hienoksi ja tavoittelemisen arvoiseksi, ja minulle jäi olo että olen suomalaisena naisena täysin kakkosluokan sarjaa. Sain lisäksi kuulla, miten paljon korkokenkiä kyseisellä naisella oli, miten hyvät ruuat hän teki ja pälä pälä. Tein typerästi, kun en vain lähtenyt paikalta vaan jäin kuuntelemaan tuollaista, mutta nyt jälkikäteen asia vaivaa. Itsetunto on pohjamudissa, ja tunnustan suoraan että tuo vertailu teki melkoisen viillon ja railon välillemme. Mies ei varsinaisesti koskaan kehu minua, ja hän puhuu ihan kuin vasta opettelisin pukeutumaan tai laittautumaa tai ihan kuin olisin kauhistuttavan epävarma itsestäni, mitä en todellakaan ollut kun tapasimme. Hän ei ole koskaan kehunut minua samanlaisin sanakääntein ja hän sai kaivettua silloin aikoinaan eksänsä joka välissä esille. Jos yritin kertoa, että opiskelin ranskaa useamman vuoden, niin hän sai väännettyä senkin mainospuheeksi "kuinka hänellä oli ranskalainen tyttöystävä".
Kysymykseni onkin miten otan eron esille. En halua tyytyä tähän rooliin, että olen se johon tyydytään. Vaikka tässä onkin mennyt vuosia välissä, mies väittää rakastavansa minua, mutta omat tunteeni ovat aika kylmiä tällä hetkellä.