Oletko ollut koulukiusaaja vai kiusattu? Vai molempia? Vai et kumpikaan?

Molempia. En tiedä miksi, ja täysin varmaa on, etten silloin tiennyt. Ei lapsi ajattele kuten aikuinen, aivot eivät ole vielä kehittyneet samalla tavoin. Lapsi menee vaiston varassa. En usko, että olisin tullut kiusatuksi, jos meillä kotona olisi ollut kaikki hyvin, mutta ei ollut. Jotenkin ryhmä vaistoaa heikon jäsenensä, ihan kuin eläinlaumassa, ja alkaa nokkia sitä heikkoa. En ole ylpeä siitä, että yhdessä vaiheessa osallistuin itse nokkimiseen. Opettaja puuttui asiaan ja kehotti minua näyttämään muille parempaa mallia. Viesti meni perille. Tietenkään kukaan ei ansaitse kiusaamisesta, mutta kuten sanoin, kyse on mielestäni vaistotoiminnasta. Ei sillä ole mitään tekemistä ansaitsemisen kanssa. Aikuisten pitää puuttua asiaan ja ohjata lapset toiminnasta ajatteluun. Ihmisinä pystymme siihen, mutta lapsina vain ohjatusti.

Yläasteella olin vähän kiusattu. En rankasti kiusattu kuitenkaan.

Kiusaaminen on mielestäni alhaista touhua enkä arvosta kiusaajamentaliteettia tippaakaan.

olen ollut kiusatun puolustaja

Olin kiusaaja, aivan karmee paska, mahdollisesti koulun vihatuin tyyppi.  En kylläkään fyysisesti käynyt muihin oppilaisiin kiinni, välkkää valvovia maikkoja joskus heittelin lumipalloilla, olin se onnekas runkku joka jäi kiinni todella harvoin tekemisistään.  Ja mä vittuilin kaikille, satuin tuntemaan seudun pahimmat huligaanit, muuten oisin varmaan saanu turpaan kerran päivässä.  Tämä kaikki sattui kymmeniä vuosia sitten mutta jos törmään vanhoihin luokkakavereihin yritän mieluummin luikkia pakoon, hävettää edelleenkin niin paljon.  Kun nyt viimeaikoina olen ehkä kehittynyt henkisesti täysi-ikäiseksi, olen tietysti miettinyt syitä käytökseeni.  Koulu ei kiinnostanut mutta siellä oli pakko käydä "lusimassa" ja ilmeisesti mun erityiskyky on ihmisille vittuilu, lähes kaikissa suhteissani olen riidan sattuessa onnistunut ärsyttämään naiset fyysiseen väkivaltaan . . .

Viimeaikoina olen ihan vakavissani alkanut miettiä pitäisköhän mun valjastaa kykyni koululaitoksen käyttöön, siis ei vittuilua, vaan mä luulisin että parin päivän tarkkailulla pystyisin selvittämään yhden koulun sisäisen dynamiikan, eli lukemaan mikä on kiusaustilanne.  Noh, toisaalta elämä on muutenkin ihan mukavaa, saapa nähdä

Olen vasta viime vuosina tajunnut, että taisin olla koulukiusaaja. Olen nyt 37v. Meidän luokassa oli aina muutama tällainen erityisen köyhästä perheestä tuleva, kerran tai kaksi luokalleen jäänyt, hassusti pukeutuva, pahalle haiseva/ruman näköinen lapsi, jota kaikki katsoivat oikeudekseen kiusata. Ja minä muiden mukana. Ei sitä silloin ajatellut kiusaamisena. Eikä tajunnut, että toinen saattaisi kärsiä tästä pitkäänkin.

En kumpikaan. Meidän luokalla kuulemma kiusattiin yhtä jannua, mutten mä mitään huomannut.

Juteltiin tän jannun kanssa pari vuotta sitten. Paikallisessa nähtiin ja aloin jutuille. Ensin tuo oli nihkee, lähti poiskin ja palas, sitten ihmettelin, että mites nyt noin..

Sitten tämä avautui, että vituttaa kaikki yläasteporukka, kun häntä kiusattiin ja kukaan ei siihen puuttunut. Olin kovin ymmärtävä ja pahoillani, että multa todellakin meni tuommoinen ohi. Sanoikin, että enemmän se kiusaaminen tapahtui heidän kotipihallaan. Tää kiusattu oli hieman jäljessä kasvussa ja siitä ne muut oli sitten kiusanneet. :( Meidän luokkalaisista asui paljon tietyissä taloissa ja sitten avautui pari asiaa yläasteelta.

Pyytelin hirveesti anteeksi, etten huomannut. Ei tää jannu ollut uskoa, koska kun toinen bestikseni oli ollut tälle kiusatulle aina mukava ja kävi häntä tsemppaamassa vapaa-ajallakin, viikonloppuisin haki "kylille" muiden mukaan.. Tää neiti oli/on sellainen maailmanpelastaja ihana ja todella osaa pitää suunsa visusti kiinni. Selvisikin myöhemmin, ettei hän halunnut  juoruta tämän kiusatun asioita. Olis nyt perkele mua edes tölvässyt, että olisin kiusaamisen huomannut. En kuulemma ollut ottanut osaa kiusaamiseen ja olin kohdellut kiusattua kuten muitakin kohtelin, silleen sopivan oudosti.

Mä elän kuplassani, enkä oikein tajua tätä ympärilläni pyörivää maailmaa. Kiusattu poika ymmärtää mua nyt, kun tutustuttiin sitä myöten uudestaan ja paremmin. :) Sain hänestä uuden aikuiskaverin.

Olen ollut molempia..

Ala-asteella kiusattiin yhden ulkomaalaisen kanssa yhtä reppanaa poikaa. Se oli sellainen vähän hölmö. Ei siis mitenkään älyttömästi, ja leikittiinkin sen kanssa, mutta se oli sellainen ns. huonosta perheestä. Vähän reppana tosiaan. Myöhemmin kuulin että oli muuttanut pois ja tuhonnut vanhempiensa talon (tahattomasti). En sen kummemmin ole kuullut pojasta.

Yläasteella muutama tyyppi yritti kiusata, mutta olin aika passiivinen sen suhteen. Niitä otti päähän että olin verbaalisesti niiden yläpuolella. Yksi yritti aina kiusata, mutta kerran tempaisin jääpalalla (luulin lumipalloksi) kymmenien metrien päästä tätä tyyppiä takaraivoon kun se kiusaamisen jälkeen juoksi karkuun. Tämän jälkeen ei enää vaivannut minua.

Vuosia noiden tapahtumien jälkeen kun on joihinkin törmännyt vanhassa kotikaupungissa, niin kovasti yrittää "kaveerata". Kai niitä harmittaa että minulla menee hyvin nykyään, ja itse ovat kiusaajat jääneet samoille kulmille hanttihommiin. Niinhän se usein menee..

Suomessa usein tapahtuukin näin, että kiusaajat ovat niitä vajaita ja köyhiä. Ulkomailla usein ne kusipäisimmät ovat niitä rikkaiden pentuja jotka sitten suhteilla ja rahalla pääsevät pitkälle elämässään. Palkitsee Suomessa paljon enemmän, kun pelkästään omat saavutukset merkitsevät. :)

Nostetaan ketjua. :)

Olen ollut minäkin molempia, ala-asteella jotkut kiusasivat yhtä tyttöä, en suoraan itse kiusannut, mutta myöhemmin tajusin, mitä mun olisi pitänyt tehdä eikä vain sivusta seurata, surettaa asia vieläkin. Lopulta tuo tyttö vaihtoi koulua.

Yläasteella sain sitten muutaman tytön kiusaamaan itseäni, ei ollut fyysistä, mutta muuten se oli rankkaa aikaa, itkin paljon, onneksi omat ystäväni tukivat minua.

Kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi, ja silti valitettavasti ymmärrän, miksi joku saatetaan olemuksensa vuoksi jättää syrjään...

paistinpannu

Kai se on myönnettävä, että molempia.

Leikin kyllä niidenkin tyttöjen kanssa, joita muut haukkuivat, kutsui synttäreille yms. mutta saatoin takanapäin naureskella heille omaa asemaani pönkittääkseni.

Kun minua ja ystävääni kiusattiin 4-6 luokkien ajan, oli puolustumisreaktioni haukkua kaikki tosi typerästi selän takana. Eli suoraan en sinänsä kiusannut, mutta takanapäin halveksuin ja varmaan asenne näkyi läpi.

No, olen edelleen manipuloiva pelkuri, mutta pyrin silti olemaan satuttamatta ketään. Lojaaliutta voi oppia.

Kiusattu ykkösestä lukioon. Mulla on aspergerin syndrooma eikä siltä olisi mitenkään voinut välttyä. Niin sosiaalisesti erikoinen kuin minä tuskin välttyisi kiusaamiselta nykyäänkään mutta aikuiset olisivat mielestäni saaneet puuttua enemän.

Uskon että on tilanteita joissa kiusaaminen ei välttämättä ole vain huono asia.

Olen ollut rankasti koulukiusattu koko ala- ja yläasteajan. 

Miksi? Varmaan siksi että olen aika sisäänpäinkääntynyt, hiljainen ja olin pikkuvanha lapsena. Minua ei kiinnostaneet ekaluokkalaisenakaan oikein samat asiat kuin niitä muita lapsia, vaan tietokirjallisuus yms. Olin outolintu kun olin yksinäinen pohdiskelija, eikä minulle suotu sitä mitä halusin, että minut jätettäisini yksin rauhaan, vaan välitunneilla ympärilleni kertyi aina kiusaajien rinki.

Tänä päivänä en asiaa juuri enää ajattele. Ei se minun elämääni ole kouluajan jälkeen mitenkään hallinnut mitä silloin tapahtui. Nykyisin olen onnellinen, että olin aina mitä oln enkä yrittänyt muuttaa itseäni nuorenakaan sellaiseksi, että kelpaisin muille. 

Niin ja kukaan ei minusta ANSAITSE kiusaamista. 

Ihan ekaluokalla osallistuin yhden tytön kiusaamiseen, ihan ajattelemattomuuttani. Kun tajusin miten paha mieli tytölle tuli, pyysin anteeksi enkä enää kiusannut, yritin usein myös saada muut lopettamaan kiusaamisen.

Sen jälkeen en ole kiusannut, mutta olen pyrkinyt jotenkin auttamaan kiusattuja, joko sanomalla kiusaajille vastaan, tai jos jostain syystä en ole uskaltanut niin olen tilanteen jälkeen yrittänyt lohduttaa kiusattua.

Välillä minuakin on kiusattu, mutta yleensä se jäi aika vähäiseksi kun olen kohtuu sanavalmis enkä pelännyt kiusaajia. Joskus yläasteella kiusaaminen kesti pidempään, mutta en välittänyt siitä vaan ajattelin että kiusaajat ovat idiootteja ja luusereita (minua kiusattiin lähinnä hyvistä numeroista ja silmälaseista). Minua ei koskaan kiusattu fyysisesti, eikä esim. varastettu ja piilotettu tavaroita jne. vaan oli haukkumista tms.

Kiusaaminen on aina väärin, mutta joskus harvoin myös kiusatussa itsessään voi olla syytä. Rinnakaisluokalla oli esim. poika, joka väitti kaikkea kiusaamiseksi, jos ei saanut tahtoaan läpi. Jos jäi polttopallossa ekana -> ope noi kiusaa! Joku leikki oli kesken, halusi mukaan ja muuttaa jotain mikä oli jo sovittu eikä suostuttu -> ope noi kiusaa! Jäi aika nopeasti yksin eikä kukaan halunnut ottaa mukaan mihinkään.

Varmaan menisi sille kiusaajan puolelle. Meidän luokalla oli kaksi reilusti ylipainoista tyttöä, josta toista kiusattiin. Se ei ollut kovin rankkaa, enkä kouluaikana itse mieltänyt sitä kiusaamiseksi. Yleensä se oli sitä, että pojat murjaisivat jonkun painoon viittaavan vitsin takapulpetista, niin nauroin kyllä muiden mukana, vaikka aktiivisesti en itse kiusannut. Tyttö kuitenkin oli sosiaalinen ja osallistui keskusteluun. Hän oli hiukan rasittava sillä tavalla, että hänellä oli kommentti joka asiaan ja joskus ne kommentit olivat vähän kummallisia. Muistan itse miettineeni, miksi vain tuon tytön painosta vitsailtiin, vaikka toinenkin tyttö oli saman kokoinen. Luokkakokouksessa muutama vuosi sitten tyttö oli mukana, oli laihduttanut ja vaikutti ihan iloiselta. Samanlaisia outoja kommentteja hän silloinkin suolsi, eikä osannut olla hiljaa silloinkaan, kun se olisi ollut paikallaan. Koskaan tuosta kiusaamisesta ei ole puhuttu kenenkään kanssa, en tiedä kuinka pahalta se on hänestä tuntunut.

Mitäs mieltä olette tästä, keksin nyt vaikka tälläisen tilanteen, kun jotkut täällä sanoivat että joskus voi olla oikein jos kiusataan:

Ajatellaan vaikka, että on joku yläkoululainen tyttö ja hän olisi sellainen että olisi kova säätämään eri poikien kanssa, mutta ei kuitenkaan panisi näitä. Sitten olisi ollut ihastunut myöskin varattuun poikaan, mutta ei sanoisi sitä hänelle, vaan "ystävälleen", mutta käytöksestä paistaisi ehkä kuitenkin aika selvästi läpi, että hän on ihastunut tähän poikaan ja tämä poika silmäilisi myöskin tyttöä sillä tavalla mutta hänkään ei tekisi elettäkään viedäkseen asiaa eteenpäin. Sitten tämä "ystävä" möläyttää sille pojan tyttöystävälle, että tämä toinen tyttö on ihastunut hänen poikaystäväänsä ja tämä ihastunut tyttö ja tämän pojan tyttöystävä olivat myöskin " ystäviä ". Sitten tämä pojan tyttöystävä levittää sitä asiaa kaikille, että tiesittekö, se tykkää mun poikaystävästä. Tämä ihastunut tyttö oli myös kunnon heruttelija ja käytti välillä aika paljastavia vaatteita. Ansaitsiko tämä tyttö sitten sen että häntä alettiin kiusaamaan isolla joukkiolla huoraksi, uhattiin myös väkivallalla ja alettiin keksimään juttuja että hän on pannut tuon, tuon ja tuon kanssa vaikka niin ei oikeasti edes ollut tapahtunut?

Kysymys olisi siis ylä-aste ikäisistä.

En kumpaakaan. En nyt mikään huippusuosittu kuitenkaan ollut, mutta olipahan kuitenkin muutama hyvä kaveri.

En hyväksy kiusaamista ollenkaan, ja syy on aina kiusaajassa. Olen itse opettaja.

Kiusattu. Muutin pois toiseen kaupunkiin yläasteen jälkeen ja kiusaaminen loppui siihen. En halua edes kuvitella palaavani kotikaupunkiini. Nyt on asiat hyvin.

Olin ala-asteella hieman kiusattu vähävaraisuuteni vuoksi. Olen kuitenkin kova suustani, ja panin kiusaajat ruotuun, joten kiusaaminen loppui. Sen jälkeen minusta tuli kaikkien kiusattujen puolestapuhuja, ja menin aina väliin missä vain kiusaamista näin.

En hyväksy kiusausta tietenkään, se on raukkamaista. Jos joku on mielestäsi epämiellyttävä/tyhmä/ikävä/pahalta haiseva/köyhä/mitä tahansa, älä sitten ole sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä!