Tunnen itseni hirviöäidiksi!!

Ei se lapsi kerrasta pilalle mene, vaikka ei tuo tietenkään parasta mahdollistakaan käytöstä ole, kuten itsekin tiedät. Itse asiassa mulla on välillä ihan samanlaista meininkiä, ja onhan tämä ihan kauheaa.

Mä oon vahvasti sitä mieltä, että tämä nykyinen perhemalli, jossa vanhemmat hoitavat lapset pääasiassa yksin, on perseestä. Lapsen kanssa oleminen on jostain syystä niin kuluttavaa, että siinä väsyy, vaikka rakastaisi lastaan täysillä ja nauttisi hänen seurastaan. Isovanhempia tai muita vanhoja ja viisaita perheenjäseniä tarvittaisiin lapsiperheissä kipeästi.

Mulla on aivan samanlaiset haaveet kuin sulla, ja just puoli tuntia sitten sanoin miehelle, että hänen on ihan pakko järkätä mulle sitä aikaa ja PIAN.

Et ole ainoa samanlaisten asioiden kanssa painiskeleva eikä tuo käytöksesi tee susta huonoa äitiä, se vain tarkoittaa, että olet väsynyt ja uupunut äiti.

Voi sinua :(

Itse kilahtelin myös samantapaisesti joskus, kun mulla oli 1,5 -vuotias taapero ja vastasyntynyt vauva...meni pari vuotta, kun olin äärirajoilla koko ajan. Muistan kuinka paha olo mulla oli tuollaisten tapahtumien jälkeen. Aina halasin, suukottelin ja pyysin anteeksi.

Nyt nämä samaiset pikkuihmiset ovat alakoulun loppuvaiheessa eli varhaisteinejä. Meillä on tosi läheiset ja lämpimät välit. Ei ainakaan tähän asti ole tullut mitään viitteitä mistään traumoista. Vertaa itseäsi vaikka alkkis- tai narkkariäitiin, joka laiminlyö lastaan vuodesta toiseen...kyllä joskus saa polttaa päreet, kun kuitenkin miltei heti on antamassa turvaa ja hellyyttä.

Olet hyvä äiti :) Ole itsellesi armollinen...

Eikö teillä ole mummeja, pappoja, kummeja, ystäviä, sisaruksia, enoja, setiä, tätejä? Ktään kuka ottaisi lapsen joskus vaikka yhdeksi päiväksi tai päivä + yö ajaksi?

Väärinhän sinä teit tottakai, mutta ota tästä opiksi ja pyydä apua. Jos et mieheltä sitä saa niin sitten joltain läheiseltä. Tarvitset omaa aikaa ja se ei ole väärin. Järjestä sitä jollain tavalla jotta saat tuulettaa päätäsi eikä väsymys/ärsyyntyminen kasaannu ja ettei tapahdu mitään ikävempää.

Katso pari jaksoa Supernannyä.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 14:05"]

Katso pari jaksoa Supernannyä.

[/quote]

Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että pari tai vaikka kolmekin jaksoa Supernannya tuskin poistavat mun väsymystäni tai poistavat tarpeeni olla pari päivää yksin.

#2

Ei ole mummoja ja pappoja täällä. Tai no ukki on mutta hänelle ei voi lasta luottaa. Muut isovanhemmat asuu 200km päässä. Tätini on täällä, mutta hän on päivätyössä joten arkisin ei onnistu. Viikonloppuisin hän on tyttöä välillä hoitanutkin. Olen vain huono pyytämään aina häntä hätiin ja ajattelen että hänkin tarvitsee vapaansa.

Miehen kanssa on pakko asiasta puhua illalla. En ikinä uskonut purkavani väsymystä näin.

ap

Täähän just on kaikkein paras paikka tulla kertomaan. :)

Auttaisiko, jos myöntäisit että sulla on nyt aika rankkaa, ja että on ihan ok että on joskus väsynyt?  Tilanteissa, jossa ne omat voimat on koetuksella, on järkevää miettiä, onko  laittanut riman liian korkealle niihin omiin voimiin nähden. Kaikkien kannalta on silloin parempi, jos sitä rimaa lasketaan, otetaan rennommin ja ollaan armollisia itselle ja muille. Esimerkkinä vaikka juuri tuo päiväunille meneminen; älä yritä kontrolloida sitä, milloin lapsi menee päikkäreille ja oleta, että hyvät äidit saavat lapset nukkumaan pelkällä tahdovoimalla, ja kiltit lapset nukkuvat koska äiti käskee. Lapsen nukkuminen on asia, johon te nyt lapsen kanssa ette kumpikaan voi hirveästi vaikuttaa. Lapsesi voi olla sitä sorttia, joka jättää kaksivuotiaana päikkärit kokonaan pois, ja sitä ennen on helposti kuukausien murrosaika, jolloin päiväuniaika voi vaihdella ja sitä on vaikea ennakoida. Joskus uni yllättää jo aamupäivästä, joskus iltapäivästä ja joskus ei nukuta ollenkaan. Ei lapsi silloin vaan voi nukahtaa tiettyyn kellonaikaan, koska ei tarvitse unta enää entiseen tahtiin. Ja ylipäänsä tuo ikä, missä lapsesi on, on aika työläs, koska lapsi tarvitsee niin paljon ihan perushoitoa, mutta omaa tahtoakin alkaa jo olla. Kun siitä selvitään niin elämä helpottuu. :)

Kaikki me ollaan joskus kilahdeltu lapsille. Silloin pitää vaan miettiä, mikä olisi se ratkaisu mikä toimii siinä tilanteessa. Yleensä se juuri on rennompi ote arkeen, ja sellaisesta ideaalista äitiydesn ihanteesta luopuminen. Äidille riittää, että huolehtii lapsen perustarpeista ja antaa itselleen ja lapselleen tilaa olla oma itsensä. Negatiiviset tunteet eivät siitä häviä, että niistä tuntee syyllisyyttä ja yrittää kieltää ne, vaan päin vastoin, silloin ne tulevat ja yllättävät aina puskan takaa, koska niitä ei halua tunnistaa ajoissa. Ja muuten. äidin oma aika on ihan korvaamatonta. Tuskin on mahdottomuus järjestää sulle vaikka pientä kaupunkilomaa, tai muuta sellaista, mistä pidät, eikös? Jos pääset hetkeksi jonnekin ihan itseksesi, ja saat aikaa ajatella, voi käydä niin, että näet selkeämmin mikä sua oikein kuormittaa ja stressaa elämässäsi, ja ehkä löydät niihin asioihin ratkaisujakin.

No jos tuo päiväunille meno on yhtä pelleilyä, niin ehkäpä lapsen oli hyvä nähdä, et äitikin osaa suuttua joskus. Ihminen säkin vaan olet, et kone. Tuskinpa tuo nyt mitään traumoja tuosta saa jos äiti rähjää ja paiskaiseekerran oven kiinni. Eri asia jos sä jatkuvalla syötöllä räyhäisit siellä tai pahoinpitelisit fyysisesti. Kun miehesi tulee töistä, niin lähdeulos siitä mökistä vähän tuulettamaan päätäsi. No big deal. 

[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 14:09"]

Ei ole mummoja ja pappoja täällä. Tai no ukki on mutta hänelle ei voi lasta luottaa. Muut isovanhemmat asuu 200km päässä. Tätini on täällä, mutta hän on päivätyössä joten arkisin ei onnistu. Viikonloppuisin hän on tyttöä välillä hoitanutkin. Olen vain huono pyytämään aina häntä hätiin ja ajattelen että hänkin tarvitsee vapaansa.

Miehen kanssa on pakko asiasta puhua illalla. En ikinä uskonut purkavani väsymystä näin.

ap

[/quote]

Musta vanhemmuus tuo ihmisessä esiin sekä ne parhaat että ne huonoimmat puolet. Mutta omaa aikaa tarvitsemme sekä sinä että minä! Mulla on kyllä omat vanhempani, jotka hoitavat lasta mielellään, mutta he eivät asu samalla paikkakunnalla, enkä voi lasta  laittaa vielä heidän luokseen yöksi. Olenkin siis päättänyt laittaa sinne sekä mieheni että lapseni hoitoon, jotta äiti saa omaa aikaa.

#2

Niin tuttua!
Samasta tunsin/tunnen syyllisyyttä minäkin. Just tollasia vastaavia kilareita tuli silloin tällöin, olin tosi väsynyt.. Lapsilla ikäeroa vajaa 1,5v ja se kyllä tuntui aikanaan! Vuosi sitten olin ihan "hullu" noiden karjumisteni kanssa. Ja aina raivarin jälkeen halia ja suukkoa ja anteeksi pyytelyä. Mietin tuolloin tarvitsenko jotain apua itselleni. Toisaalta epäilin niiden liittyvän hormonaaliseen ehkäisyynkin joka ei minulle sopinut. Tempperamenttini

Nyt on helpomaa kun pojat kasvaneet hiukan :) Vanhempi täytti juuri 3 vuotta. Kyllä silti silloin tällöin hermostuu tietenkin (en ole mikään yli-ihminen), mutta en ole enää huolissani tästä ja yhdistän nämä huonommat päivät selvästi siihen, etten ole edellisenä yönä lasten valvottamisen vuoksi saanut nukkua kunnolla.

Jaksamisia sinulle, hyvä äiti sinä olet! Vaikka todellakin tiedän että ei tilanteessasi lohduta kovasti, niin ajan kanssa helpottaa kummasti. Täällä jo kolmas mietinnässä ;)

Älä vaivu epätoivoon. Me äidit olemme myös inhimillisiä ihmisiä ja joskus tulee vaan ylilyöntejä. Ei siinä kannata alkaa itseä kivittään eikä toisiakaan. Hyvä että ymmärsit poistua huoneesta ,edes hetkeksi, se voi riittää monesti siihen että saa hetken koota itsensä ja eikä tee mitään peruuttamatonta lapselle. Jos noin käy joskus niin se ei lasta traumatisoi, tärkeintä että suurimman osan ajasta lapsi kokee olevansa turvassa ja rakastettu. Yritä järjestää itsellesi omaa aikaa, missä saat voimavaroja arkeen.

No ei tuo minusta vielä kovin pahalta kuulostanut :) Ei toki superäitiydeltäkään ja se voisi hyvin toimia "herätyksenä", että nyt joko lasket rimaa (omat lapseni ovat lopettaneet päikyt viimeistään kaksivuotiaana ja sitä edelsi juuri ikuisuuksia kestänyt nukutusrumba, mieti mikä on teillä parhaaksi) tai etsit omaa aikaa tai mieluiten sekä että. Ehkä täti hoitaisikin lasta ihan mielellään vaikka pari kertaa kuukaudessa? Se mikä sinulle on arkea, voi hänelle olla juhlaa, onhan lasten seurasta ilonsakin. Kysy rohkeasti. Älä kuitenkaan jää murehtimaan sitä, ettei isovanhemmista ole hoitoavuksi. Tietysti se voi toimia hyvinkin, mutta eivät ne suhteet isovanhempiin aina niin mutkattomat ole. Tottakai olisi omanlaisensa ihanne elää isossa välittävässä yhteisössä, mutta joskus siinä voi ahdistuakin. Äitini asui ennen lähellä ja hoiti lapsiamme paljon, ja kun hän muutti kauas, on ikävä vaivannut, mutta toisaalta huomaan olevani "varmempi" äitiydessäni. Äidit kun tuppaavat helposti vähän letkauttelemaan tyttärilleen lapsenhoidosta. Eli älä kuvittele, että elämä olisi silkkaa päivänpaistetta ihan sen hoitoavun myötä :)

Voimia sinulle. Been there :)

Käyt töissä, lapsi on hoidossa ja sinulla on vaikeaa? Ymmärsinkö oikein?

Miksi jonkun isoäidin tai isoisän pitäisi vielä lisäksi hoitaa lastasi, kun teillä jo on yhteiskunnan tarjoamana palveluna hoitopaikka? Tarvitaanko yhtä lasta kasvattamaan todellakin lauma aikuisia sen sijaan, että hyväksyisit sen, että lasta ei juuri nyt nukuta?