Dekkarisarjojen ärsyttävyydet

Luettele muutama "menneisyyden traumatisoima kova ja kyyninen piilojuoppo naispääosan komisario".

Usein sinkku ja työlleen omistautunut. Jos on puoliso, työ menee tämän edelle. Puoliso silloin pyörittelee pettyneenä päätään, mutta kun työ kutsuu, niin kaikki muu saa jäädä.

Usein kuuntelee jotakin tiettyä musiikkia: klassista, oopperaa, punkia.

On jokin riippuvuus, josta pyristelee irti. Tällä kai luodaan rosoisuuttaa hahmoon, pyritään ainakin luomaan.

Ärsyttävin piirre on dekkarin juonettomuus, aihe täysin "turha" eli ei paljon sisältöä tai juonta ja toteutus pitkäveteinen ja ponneton eli kuvailen juuri esim. kolmosen ratamo-sarjaa, jota ei olisi tarvinnut tehdä ikinä. Ja hyvänen aika, toivottavasti ei tulee lisää kausia!

Aina muuttavat jostain ent kotiseudulle

Siellä mörköjä menneisyydestä

Pomo ent hellu/salarakas

Lapsi joka sukkuloi eestaas ja joutuu ongelmiin

äidillä/isällä synkkä menneisyys jota joutuu selvittämään

Joku alkaa vainoomaan

Paras kaveri on joko homo tai pullantuoksuinen kotiäiti, näin jos pääosa on naispuolinen komisario.

Juuri nuo traumat ja salaisuudet minuakin ärsyttää. Tämä kulminoituu siihen, että kun dekkari tulee jonnekin rikospaikalle, hänen silmissään välähtelee jotain menneisyyden haamuja ja jää tuijottelemaan tyhjyyksiin tai muuten sekoaa tai oksentaa tms. Sitten joku tulee taluttamaan hänet pois ja kysyy, onko kaikki ok ja pitäisikö pitää vapaata ja levätä. Ja tämän jälkeen tulevat kiltisti ne rivipoliisit ja tutkijat tekemään hommansa ammattitaidolla ilman minkäänlaisia järkytyksiä. Siellä perkaavat aivojen ja suolien palat nätisti ja keräävät näytteitä sun muuta aineistoa, mutta ainoastaan sille päädekkarille tilanne on traumaattinen ja aiheuttaa sen oksennusreaktion. 

Jos on lemmikki niin se on kissa, ei koskaan koira.

Miestutkijalla on ex-vaimo jonka kanssa huonot välit.

Kun rikollinen on saatu kiinni, päähenkilö jututtaa tätä rikospaikalla jostain henkilökohtaisesta, motiivista tai yhteisestä tutusta. Rivipoliisit odottelevat taustalla ringissä. Pientä vitt**lua voidaan siinä puolin ja toisin heittää. Lopulta päähenkilö kyllästyy ja sanoo rivipoliiseille: "Viekää hänet." Sitten vasta rivipollarit nytkähtävät liikkeelle ja taluttavat pahiksen pois päähenkilön iltaa pilaamasta.

Vanhan ajan dekkareissa (esim. Murdoch) ärsyttää se, että poliisi saa rikollisen antautumaan ja muistuttaa heti perään, että tämä joutuu hirteen. Se ärsyttää siksi, että kun rikollisella ei ole mitään menetettävää, miksi hän antautuisi.

Olen jo vastannut tähän ketjuun pari kertaa, mutta tämä ärsyttää eniten:

Tutkittavana on rikos, joka ei tunnu selviävän millään. Lopulta päähenkilö on vapaa-ajalla (kerrankin perheen tai ystävien kanssa, yleensä laittavan ruokaa) ja näkee jonkin helekatin chilin pöydällä. Chilistä hän saakin ajatuksen, ja muille selittämättä ryntää työpaikalle tarkistamaan seinälle kiinnitetystä paperista pienen yksityiskohdan. Ja bingo! Sehän se. Syyllinen jää kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Usein kuuntelee jotakin tiettyä musiikkia: klassista, oopperaa, punkia.

Tuo ei ole mitenkään harvinaista ihmisissä yleensäkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on lemmikki niin se on kissa, ei koskaan koira.

Koira on vaativaisempi hoidettava. Dekkareilla on epäsäännölliset työajat.

Vierailija kirjoitti:

Jos on lemmikki niin se on kissa, ei koskaan koira.

Heti tulee mieleen Wallanderin Jussi-koira ja Midsomerin murhien nykyisen Barnabyn koira Sykes... Kissoja on Maria Kalliolla, keilläs muilla?

Ne ainaiset perheongelmat on kyllä vähän rasittavia... :D

Vierailija kirjoitti:

Jos on lemmikki niin se on kissa, ei koskaan koira.

Niin kuin poliisikoira Rex, miau!

Se, että päähenkilöt tekevät kaiken itse, esim CSI:ssä yksi tiimin jäsenistä oli haudattuna elävältä jossain arkussa ja muut selvittävät hänen sijaintinsa. Kukas hänet kaivaa ylös kaupungin ulkopuolella aavikolla? Ei mikään työvuorossa oleva partio tietenkään, vaan työkaverit..

Kun esim patologi hoitaa rikospaikan tutkimuksen, ruumiin avauksen, osallistuu tutkintaan ja ratkaisee omin päin koko rikoksen. Hoitaa kuulustelut ja toimittaa rikollisen vankilaan.

Amerikkalaisissa dekkarisarjoissa on ihan liikaa naispuolisia hahmoja, jotka ovat erittäin kauniita mutta eivät itse tajua sitä ollenkaan.

Toinen prototyyppi on kaunis nainen, joka ei välitä vähääkään siitä, miltä näyttää, mutta meikkaa itsensä virheettömäksi eikä käytä samoja koruja koskaan kahta päivää peräkkäin.

Sitten ajetaan kovaa autolla ja jossain hiekkatiellä renkaat ulvoo, ei oikein uskottavaa.

Suurimmat tyhmyydet on jenkkisarjoissa, kun aliarvioivat katsojia.