Lue keskustelun säännöt.
Tuttavapiirin lapsikielteinen asenne
11.03.2013 |
Olen loppuraskaudessa nyt alkanut entistä enemmän alkanut kiinnittää huomiota joidenkin kavereideni ja tuttavieni asenteisiin lapsista ja lapsiperheistä. Olen jo kohta 38 vuotias ja tuttavat samaa ikäluokkaa, Helsingissä. Monet ovat boheemeja sinkkutyyppejä, käydään paljon kulttuuritapahtumissa jne. Suvaitsevaisia ollaan myös, homoja ja lesboja jne kohtaan. Mutta, tuntuu että lapsia "hankkineisiin" ei sama suvaitsevaisuus ylety.
Olin itse aika samanlaista elämää viettävä sinkku, asuin Helsingin keskustassa jne. Kun tapasin mieheni, huomasin, ettei minua enää kutsuttu illanviettoihin ja tapahtumiin tms kuten ennen, ystäväni ovat olleet sinkkuja vuosia, ja ne jotka ovat parisuhteessa, eivät ainakaan mene naimisiin (liian konservatiivista). Kun tulin raskaaksi, en kertonut asiasta kuin muutamille, ja heistä, aiemmin ystävinäni pitämistä, ei ole kuulunut mitään koko raskausaikana alkuonnittelujen jälkeen. Tämä tuntuu erityisen pahalta, sillä pari heistä ovat olleet minulle hyvinkin läheisiä.
Kysymys ei ole kateudesta tms, sillä ystävilläni on hyvin tarkat "kriteerit" miesten suhteen, vaan jotenkin ilmeisesti siitä, että olen "pettänyt" citysinkkukaverini kun nyt olen raskaana, ja kyllä, menin myös naimisiin. Olen myös alkanut kiinnittää huomiota esim. Facebookissa näiden tuttavieni lapsikielteisiin asenteisiin, ihan suoraan haukutaan "kakaroita" ja heitä "hankkineita" itsekkäiksi, kun maapallo on jo muutenkin ylikansoitettu,valitetaan bussissa itkevistä lapsista jne. Sama ilmiö näkyy jotenkin koko yhteiskunnassa muutenkin, ainakin täällä Etelä-Suomessa, tuntuu kuin lapsia "hankkivalla" pitäisi olla puolustus ja selitys siihen, miksi halusinkin lapsia. Outoa, eihän lapsiperheet vaadi selityksiä lapsettomilta, miksi eivät ole lapsia "hankkineet".Nämä samat ihmiset kuitenkin postaavat esim. facebookkiin päivittäin kuvia esim. lemmikeistään. Tuntuu, että vain lapsiperheitten "onnelliset"postaukset ja kuulumiset ärsyttävät näitä tuttujani,tuntuu että lapsiperheet ovat jotenkin velvollisia kätkemään onnellisuutensa ettei vaan ketään ärsytä.Samasta asiasta on minulle kertonut muutama jo parin lapsen äiti, onnesta joka liittyy lapseen, ei jotenkin uskalla mainita ja näyttää onneaan.
Tuntuu ikävältä, että minulle on jotenkin lyöty nyt leima otsaan "kohta äiti ja perheellinen" ikäänkuin se muuttaisi minut kokonaan ihmisenä enkä enää tarvitsisi ystävieni seuraa tai tapahtumia. Vai onko kyse sittenkin kateudesta, tai siitä että sinkkukaverit ovat jotenkin tyytymättömiä elämäänsä mutta eivät uskalla muuttaa sitä suuntaan tai toiseen, samoilla klubeilla ja festareilla pyöritään edelleen kuin 10 vuotta sitten jne ja samoissa "piireissä". Hullua, kun miettii kyseessä olevan kohta 40 v ihmiset jotka ovat vastuullisissa työtehtävissä jne eivätkä kuitenkaan tee mitään sen eteen, että oma elämä voisi muuttua mukavammaksi. Sinkkuystäväni eivät edes "yritä" etsiä kumppania, kun eihän vahva ja itsenäinen nainen tarvitse ketään. Tiedän kuitenkin sinkkuuden olevan kova pala monille heistä, ja salaa haaveilevat perheestä.
Onpas sekava juttu, ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan, koko suhtautuminen lapsiperheisiin on minulle uusi asia kun odotan ensimmäistä eikä itsellä ole ollut mielipiteitä asiasta suuntaan tai toiseen, ja kun olen elänyt lapsetonta elämää 37 vuotta on mielestäni jokaisen oma asia hankkiiko lapsia vai ei :)
Kommentit (38)
Aika hassua, mäkin olen itse 37-vuotias, mutta mun tuttavapiirissä ei todellakaan ole tavallista tuollainen lasten vieroksunta. Se kait johtuu siitä, että suht kaikki ovat perheellisiä. Ja paras ystäväni ei surukseen ole lasta saanut, mutta jaksaa silti olla ihana kummitäti mun tytölleni. Sen sijaan työkavereissa on niitä, joilla on ehkä vähän samaa asennetta, en tiedä tarkemmin syitä.
Ap, yritä vielä pitää yhteyttä ystäviisi. Ehkä tilanne rauhoittuu, kun he huomaavat, että vauvasta huolimatta olet edelleen sama ihminen. Mulla itselläni on pikemminkin se ongelma, että tykkäisin käydä enemmän ulkona syömässä, keikoilla ja baareissa, mutta mun (perheelliset) kaverit eivät jaksa enää juuri lähteä (ainakaan mun kannsa?). Itse en taas voi mieheni kanssa mennä, kun meillä ei juuri ole lastenhoitoapua saatavilla. Ehkä sitten kun lapset ovat vähän isompia ja voivat mennä yökylään..
Kun lapsesi syntyy, kannattaa varmasti hankkia myös niitä perheellisiä kavereita. Lähde rohkeasti vauvaharrastuksiin ja esim. MLL:n perhekahvilaan, niin tapaat uusia, samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Onnittelut vielä, vauva tuo työn ja vaivan lisäksi paljon iloa ja onnea! Se on ihme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 18:00"]
Ap: luepa kaikki kommenttisi uudestaan. Minusta niistä paistaa ylimielisyytesi erinomaisesta elämästäsi (voit elää perhe-elämää ja bilettää kun haluat) ja halveksunta entisiä ystäviäsi kohtaan, jotka eivät onnistu saamaan miestä. Kyllä toi asenne paistaa varmaan ystävillesikin, erityisesti, kun tunnut itse olevan siitä täysin tietämätön. Jos olet oikeasti onnellinen, yritä kokea enemmän myötätuntoa onnettomia pitämiäsi ystäviäsi (varmaan entisiä) kohtaan.
[/quote]
Ap vastaa: tunnut kääntelevän kaikkea väärinpäin. Irrottelet kommentteja asiayhteyksistään. Nimenomaan ihmettelen miksi ihmiset leimataan tietynlaisiksi jos tekee jonkun valinnan elämässään, joku täällä leimasi minut tylsäksi kun en enää käy ulkona kun olen raskaana johon sitten kommentoin että tottakai voin edelleen käydä ulkona keikoilla ja festareilla jne (en kyllä ikinä "biletä" se vaihe jäi 10 v sitten). Tietenkin olen onnellinen nyt, miksi en saisi olla? En olisi valinnut naimisiinmenoa jos olisin mielummin sinkku, en olisi raskaana jos en haluaisi lasta jne.
Oma kokemus taas on, että asia menee juuri toisinpäin. Lapsettomat saavat selitellä lapsettomuuttaan ja lapselliset heittelevät kommentteja, joiden taso on "kyllä sinäkin sitten tajuat kun hankit lapsia (ja aikuistut oikeasti)". Johtopäätöksenä voi vetää ainoastaan sen, että molempiin ihmisryhmiin mahtuu todella ärsyttäviä ihmisiä joilla ei ole kykyä nähdä sitä, että oma elämäntapa ei ole se ainoa oikea vaihtoehto. Ja kyllä, myös ap:n tekstistä on havaittavissa se, että hän suhtautuu vähän ylenkatseellisesti ystäviensä elämäntapaan. Usein sellainen myös paistaa helposti läpi vaikka tietoisella tasolla yrittäisikin olla kohtelias ja olla "kyllästyttämättä" toisia omilla jutuillaan. Mutta jos tarkkaan ajattelee, jo tämä on minusta sen ystävyyden halveeraamista tai sitten kyseessä ei todella ole ystävyys ollenkaan. Keskusteluissa ei tietenkään pelkän oman navan ympärillä pyöriminen ole kohteliasta, mutta jos pitää lähteä omia asioitaan salailemaan koska ystävillä ei riitä ymmärrystä niille, on mielestäni jo alunperin aika huonoja ystävyyksiä tai sitten törkeästi aliarvioi ystävänsä.
Lisäksin, ulkopuolisen silmin katsottuna, kyllähän se parisuhde ja lasten hankkiminen muuttaa ihmistä. Pitäisin suorastaan omituisena, jos ei muuttaisi. Kun se osuu omalle kohdalle, kyseessä on vain niin luonnollinen prosessi, ettei sitä välttämättä huomaa itse.
Ap, kerrohan, miksi sinulla on niin paljon lapsettomia ystäviä? Voisiko se johtua siitä, että olet hakeutunut lapsettomana ollessasi lapsettomaan seuraan?
Hei,
Sulla on alkamassa uudenlainen elämänvaihe ja pohdintasi ovat ihan normaaleita ja oikeutettuja. Lapsen kautta ystäväpiiri myös voi uudistua tai ainakin laajentua. Perheellisyys yhdistää ja lapsen kautta on helppo tutustua samassa elämänvaiheessa oleviin ihmisiin. Älä unohda tai hylkää sinkkukavereitasi, joidenkin vuosien kuluttua kun lapsesi on isompi on taas ihan hauska mennä leffaan tai keikalle vanhojen sinkkukavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateellisia ovat. Niin olin minäkin ennen kuin sain vanhalla iällä lapsia. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Minä kyllä saan hyvin kiinni siitä mistä ap kertoo ja pystyn samastumaan. Kaikki eivät vamaan ymmärrä, koska ei kaikkien ystäväpiirissä ole noin. Itse asiassa veikkaan, että useimmissa porukoissa joutuu enemmän selittelemään lapsettomuuttaan kuin lapsen "hankkimista". Mutta juu, tunnistan hyvin tuon kokemuksen. Tuntuu vähän iskulta vyön alle, kun on juuri erehtynyt kertomaan jollekin kaverille jotain lapseen liittyvää -kyllä, puhun edelleen myös muusta!- ja heti sen jälkeen lukee fb:sta purkauksia siitä, miten ei jaksa tosten kakarajuttuja. (Nimenomaan puhutaann"kakaroista" ja "pennuista".) Ja auta armias, jos joku lapsi on inahtanutkin vaikka julkisessa kulkuvälineessä: sen perusteella lapsen vanhemmat leimataan heti täysin epäonnistuneiksi ja lapsi about tulevaisuuden kouluampujaksi. En mä kans jaksaisi enää tätä mielenosoittamista. Se loukkaa ja on huonoa käytöstä. Ehkäpä löydät jatkossa uusia perheellisiä kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Itse olen tullut siihen tulokseen, että syynä näiden "ikisinkkujen" lapsikielteisyyteen on jonkinsortin kateus. Kun ikää on mittarissa lähemmäs 35 niin ei se ikisinkkuna oleminen olekaan enää niin hohdokasta. Meillä on ns. helppo vauva ja olemme jatkaneet elämää vauvan kanssa kuten ennenkin. Viikonloppuisin voidaan käydä brunsseilla jne. ja muutenkin kaikenlaisissa tspshtumissa. Tämä onnellisen perheen näkeminen näyttää ärsyttävän, kun äiti ei olekaan tukka pystyssä silmäpussit silmien alla vaan energiaa riittää jne. Liian onnellinenhan ei saa olla Suomessa!
Onneksi on myös todellisia ystäviä, silloin ei ystävyys ole kiinni elämäntilanteesta. Ja uusia ystäviäkin on löytynyt :)
Siis hetkinen. Ihme lynkkausta täällä taas! Mä ymmärrän sua aivan täysin, sillä olin itse aikonani lapsi vihaaja nro 1, mutta nyt yhden lapsen myötä hieman rauhoittunut. Sinkkuaikana eli n. 24-28v minua ahdisti lapsiperheelliset ja kaverit jotka saivat lapsia. En voinut käsittää miten he haluavat pilata elämänsä. Jo pelkkä farmariauton ja siellä takaikkunassa cars- tai prinsessa-aurinkosuojat sai henkni salpaantumaan. Ahdistuksesta. En tosin sanonut kenellekään lapsellisista ystävistäni mitään ja kummin tehtävät hoidin kunnialla.
Sitten tapasin mieheni. Tosin alussa keskustelimme siitä, että kummallakaan ei ole vauvakuumetta, hyvä, joten lapsia ei ehkä hankita. Sitten jostain syystä mieheni alkoi haluamaan lasta ja minä suostuin siihen. Halusin kuitenkin kokeilla miltä perhe-elämä tuntuu. Nyt meillä on lapsi ja en voi sanoa, että elämäni olisi nyt parempaa tai huonompaa kuin ennen lasta, mutta erilaista. Riippuu sitten päivästä, että onko hyvällä tavalla erilaista vai huonolla tavalla :)
Nykyään ehkä mietin niitä kavereitani, jotka edelleen jatkaa sinkkuilua, mutta en tuomitse heitä. Molemmissa elämäntilanteissa on puolensa, enkä ole vielä tähän hetkeen osannut päättää kumpi vie voiton. Ehkä ei tarvitsekaan. Minua eivät sinkkukaverit hylänneet, mutta muutn toiseen kaupunkiin ja jättäydyin pois niistä bileporukoista, joten se erkaantuminen tapahtui luonnostaan. En usko, että siitä kukana kärsi sen enempää. Outoa se oli, myönnetään ja välillä kaipaan sitä vapautta niin paljon, että oikein sattuu. Mutta nyt on näin :)
Ymmärrän sua ap erittäin hyvin. Jos olet avoin ja sosiaalinen, saat varmasti uusia (äiti)kavereita. Mulla on niistä muutamasta tullut erittäin hyviä ystäviä ja emme todellakaan puhu aina lapsiasta, vaikka niihin toki se keskustelu usein meneekin. Olen myös säilyttänyt pari sinkkukaveria ja heidän kanssaan juttelen sitten taas eri asioista ja käyn kaupunkilomilla yms ilman lapsia. Mukava, että olen voinut säilyttää palan molempia "puolia" elämässäni!
Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin ja jos totta puhutaan, en voi sietää vieraita lapsia. Tuttut lapset ovat ok, mutta vieraat ovat kakaroita, vaikka ymmärrän miksi joku raivoaa bussissa, kun omanikin sitä joskus tekee. Mutta silti, hermo menee heti ja mietin, että miksi joku hankkii lapsia :D
Niin sitä voi äidilläkin olla kaksi eri puolta :)
t: 31
Ai niin ja jos totta puhutaan, en voi sietää vieraita lapsia. Tuttut lapset ovat ok, mutta vieraat ovat kakaroita, vaikka ymmärrän miksi joku raivoaa bussissa, kun omanikin sitä joskus tekee. Mutta silti, hermo menee heti ja mietin, että miksi joku hankkii lapsia :D
Niin sitä voi äidilläkin olla kaksi eri puolta :)
t: 31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ystäväni viettävät omiin korviini hyvinkin tylsää elämää: työ päivisin, illalla kotona yksin tai avopuolison kanssa kahdestaan, vkl baariin keikalle. Olemme kuitenkin kohta 40 v, emme 30 v :)"
Tarkoitin siis mm. tätä, kun sanoin kirjoituksistasi paistavan läpi halveksuva asenteesi ystäviäsi kohtaan. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Olisiko niin, että jossain tapauksissa suru lapsettomuudesta ja perheettömyydestä olisi hukutettu lapsivihamielisyyteen? Eli kun perhettä ei ole syystä tai toisesta saanut, on vakuutettu itselle, ettei sitä edes halua. Ja käyttäydytään sitten sen mukaan.
Oikeasti se, että johonkin ihmisryhmään suhtautuu niin kielteisesti, että puhutaan lapsivihamielisyydestä, ei ole oikein normaalia toimintaa. Eihän ole sopivaa sanoa, että vihaa vanhuksia tai vammaisiakaan? Lisäksi eihän semmoinen ole tottakaan, kun ei kukaan tunne kaikkia lapsia, vanhuksia tai vammaisia. Yksilöistä voi olla pitämättä, mutta ryhmään pitäisi suhtautua niin kuin muihinkin ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomasin saman aikoinaan, tosin olin 10 vuotta nuorempi... Aika pian raskautumiseni jälkeen kutsut illanviettoihin, tapahtumiin jne loppuivat. Jotkut kaverit halusivat nähdä vain päiväsaikaan lounaalla nopeasti, vaikka itse olisin mielelläni vielä käynyt baareissa/konserteissa siinä vaiheessa vaikkakin raskaana. Ja välillä tuli sellainen olo että näkivät "velvollisuudesta".. Vaikea selittää, mutta sinkkukaverini alkoivat käyttäytyä mielestäni oudosti.
Esikoiseni raskausaika olikin yksinäisintä aikaa ikinä, kun en ollut vielä tutustunut juurikaan perheellisiin, eikä kukaan tuttavapiiristäni ollut samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minä tuolloin. No, nämä sinkkukaverit jatkavat suurimmaksi osaksi edelleen sinkkuilua, osa on pariutunut, mutta juuri kellään ei edelleenkään ole lapsia. Yhteydenpito on ikävä kyllä aika lailla jäänyt.
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 19:15"]
"Ystäväni viettävät omiin korviini hyvinkin tylsää elämää: työ päivisin, illalla kotona yksin tai avopuolison kanssa kahdestaan, vkl baariin keikalle. Olemme kuitenkin kohta 40 v, emme 30 v :)"
Tarkoitin siis mm. tätä, kun sanoin kirjoituksistasi paistavan läpi halveksuva asenteesi ystäviäsi kohtaan. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
[/quote]
Me olemme vapaaehtoisesti lapseton pariskunta ja todellakin meidän on pitänyt selitellä juurikin perheellisille valintaamme. Ja perheellisten halveksunta on paistanut läpi, vaikka he ovat sitä yrittäneet peittää. Meillä on kuulemma liikaa aikaa, kun pariin kertaan olemme järjestäneet naamiaisia ym pippaloita. Hauskaa ei ilmeisesti saisi olla, eikä varsinkaan onnellinen ilman lasta.
Miehen vasektomiaakin kauhisteltiin, ja sanottiin juurikin tyhjänpäiväisiä latteuksia : kyllä se mieli vielä muuttuu ja sitten kaduttaa, kuka teitä vanhana käy katsomassa, meidän elämä on tyhjää ym. Mahtaa elämä olla säälittävän tylsää, jos siihen pitää lapsi pukata, jotta olisi sisältöä :D
[quote author="Vierailija" time="12.03.2013 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="11.03.2013 klo 19:15"]
"Ystäväni viettävät omiin korviini hyvinkin tylsää elämää: työ päivisin, illalla kotona yksin tai avopuolison kanssa kahdestaan, vkl baariin keikalle. Olemme kuitenkin kohta 40 v, emme 30 v :)"
Tarkoitin siis mm. tätä, kun sanoin kirjoituksistasi paistavan läpi halveksuva asenteesi ystäviäsi kohtaan. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
[/quote]
Me olemme vapaaehtoisesti lapseton pariskunta ja todellakin meidän on pitänyt selitellä juurikin perheellisille valintaamme. Ja perheellisten halveksunta on paistanut läpi, vaikka he ovat sitä yrittäneet peittää. Meillä on kuulemma liikaa aikaa, kun pariin kertaan olemme järjestäneet naamiaisia ym pippaloita. Hauskaa ei ilmeisesti saisi olla, eikä varsinkaan onnellinen ilman lasta.
Miehen vasektomiaakin kauhisteltiin, ja sanottiin juurikin tyhjänpäiväisiä latteuksia : kyllä se mieli vielä muuttuu ja sitten kaduttaa, kuka teitä vanhana käy katsomassa, meidän elämä on tyhjää ym. Mahtaa elämä olla säälittävän tylsää, jos siihen pitää lapsi pukata, jotta olisi sisältöä :D
[/quote]
En ole ap, vaan nro 29. Haluan kommentoida, että ymmärrän oikein hyvin myös teidän ärsytyksenne. Tuokin on yksisilmistä ja huonoa käytöstä teitä kohtaan. Omalla kohdallani ei kyllä ole näin. Aika lailla sataprosenttien varmasti voin sanoa, että en ole käyttäytynyt hölmösti lapsettomia kohtaan tässä asiassa. Minulle on ihan sama haluavatko muut lapsia vai eivät, ymmärrän että jotkut eivät halua. Eikä heidä elämänsä kuullosta minusta tylsältä. Silti koen että minun äitiytymisestäni ärsyynnytään. Ja kyllä, pahoitan mieleni.
Etkö huomaa ylimielisyyttäsi? Vähän sama kuin kaveri joka on nyt löytänyt rutiinielämään "korkeamman tarkoituksen" jeesuksesta, karppauksesta, pakurikäävästä tms. Etsi samanhenkisiä ihmisiä niin ei tarvitse koko ajan himmailla intoa keskustella vauvankakkojen koostumuksista.
Olen lapseton (ja aion pysyä sellaisena) eikä kenelläkään ystävistäni ole lapsia eivätkä he aio niitä hankkia. Jos nyt kävisi niin, että parhaasta ystävästäni tulisi äiti, niin en osaisi suhtautua siihen mitenkään. Pitäisikö olla iloinen mutta kun en pidä lapsista ? Vai sanoisinko suoraan, että hyi helvetti, miten saatoit tehdä tuon itsellesi mutta se varmaan loukkaisi ystävääni?
Vähän sama kuin miten suhtautua johonkin joka on hurahtanut uskoon tai johonkin jonka kertoo alkaneensa treenata ylensyönnin maailman mestaruuskisoihin. Voiko sille sanoa päin naamaa kaiken mitä ajattelee? Jos ei voi sanoa, niin sitten se ystävyys oli niinku siinä koska mielestäni ystävyyden määritelmä on se, että voi sanoa oman mielipiteensä julki ilman että joku vetää sitä herneen nenäänsä. Ennen kuin kukaan kerkeää lukemaan tätä kuin piru raamattua, niin tarkoitan todella REHELLISEN MIELIPITEENSÄ, en mitään vittuilua tai manipulointia.