Lue keskustelun säännöt.
Häpeätkö/oletko koskaan hävennyt rintojasi?
08.03.2013 |
Olin tänään uimahallissa. Saunassa ajattelin, että vasta nyt, viisikymppisenä, osaan olla oma itseni muiden naisten katseitten alla. Olen hävennyt pieniä rintojani jo teini-iässä. Muistan jo silloin ajatelleeni uimahallissa, että jos jostain saisi sellaisen rintasyöpämerkin, ettei tarvitsisi olla ilman uimapukua pesutiloissa ja saunassa. Siis kyllä, todella noloa!
Rintani ovat aina olleet pienet ja roikkuvat ja nyt kolmen imetyksen jälkeen ne ovat tyhjät pussit. Onneksi nykyisin on geelitäytteisiä liivejä. Muuten kehoni mittasuhteet olisivat aivan kummalliset.
Saunailloista olen aina yrittänyt luistaa jotenkin. Jos on ollut ihan pakko osallistua, olen suihkuttanut seinään päin ja istunut saunassa polvet suussa. Uimarannat olen kiertänyt kaukaa. Joskus löysin jostain uimapuvun, jossa on kovikkeella suurennettu rintaosaa. Sen turvin pysyin menemään rannalle, kun lapset olivat pieniä. Tosin tuo kovike ajan myötä alkoi painua luttuun, kun sisällä ei ollut mitään. :) Onneksi ikä tuo lohdutuksen, eikä enää tarvi ihan niin paljon stressata asiasta. Paitsi silloin, kun eron jälkeen tutustuin nykyiseen mieheeni. Hui kauhistus ajatustakin, että piti riisuutua hänen nähtensä! Lopulta se oli edessä, mutta miehelle se ei ollut mikään juttu. Minä en onneksi siinä vaiheessa vielä ollut nähnyt hänen lastensa äitiä, jolla on upeat rinnat vieläkin. :)
Onko kukaan muu vaivannut päätään vuosikausia moisella ongelmalla? Vai olenko harvinaisuus?
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="08.03.2013 klo 23:26"]
Mä en ole hävennyt rintojani koskaan. Ihan rehellisesti sanottuna mulla on lähes täydelliset rinnat, koko 75DD. En tarkoita yhtään ylpeillä, mutta jostain syystä mun rinnat eivät ole alkaneet roikkua yhtään kolmesta lapsesta huolimatta. Edelleenkään ei pysy kynä rintojen alla. Vaikka painoni on vaihdellut vuosien varrella noin 10kg, niin rinnat ovat olleet hyvät aina. Sen voin sanoa, että nännit ovat nykyään noin 2-3cm alempana kuin nuorena, muttei rinnat edelleenkään riipu.
En ole ulkonäöltäni mikään missi, mutta ihan tyytyväinen silti. Tottakai on monta asiaa, joiden toivoisin olevan paremmin, mutta rinnat eivät kuulu niihin.
[/quote]
Ihana viesti! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen häpesin, mutta en enää. Raskaus paransi rintojani ja imetyksestä jäi pulleampi fiilis. Toivotaan, että toisella kieroksella olisi yhtä hyvä tuuri. Muuten kyllä häpeän kroppaani ja välttelen yleisiä saunoja yms.parhaani mukaan.
Jännää että monelle syy on pienirintaisuus ja toisilla taas päinvastainen syy. Itse tunsin, jos en häpeää, niin äärimmäisen suurta kiusaantuneisuutta kun rintani olivat liian usein ihmisten keskusteluissa mukana, alkaen ala-asteelta. Joskus olen miettinyt että ovatkohan muut tytöt olleet salaa kateellisia näistä jutuista mutta jos olivat niin aivan syyttä! Aivan kamalaa kun ihminen tunnetaan rinnoistaan yläasteella kaupungin muissakin kouluissa. Noloa ja ei todellakaan paranna itsetuntoa. Nykyään olen ihan sinut itseni kanssa.
Nuorena olin pikkutissinen, vähän töröttävät kohoumat, ja sain kuulla rääväsuu-miehiltä ilkeitä huuteluja. Pikku tissit kuitenkin hoitivat tehtävänsä imetyksessä hyvin ja nyt on koko 95E, tosin vähän riippatissit on, mutta muuten ihan ok. Voisin sanoa, että tällaisenaan ihan nätit tavikset. Parasta kuitenkin on, että mieheni vakuuttaa luomun olevan mieluisampi ja arvostaa rintojani niiden tehtävän takia, onhan niillä imetetty meidän vauvat - ja hän lisää, että mies myös! Hän on auttanut minua hyväksymään itseni nuoresta saaka.
En häpeä, vaan olen ylpeä. Sekä ulkomuodosta että loistavasta imetystoiminnasta että siitä, miten paljon iloa miehellekin tuottavat. Kasvatus ei ollut naiseutta tukeva, omin aivoin olen päätynyt arvostamaan itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana häpesin, a kupin rinnat oli mielestäni liian pienet vaikka olikin täydellisen pyöreät ja kiinteät. Silloinen gyne lohdutti että ne kasvaa kun vähän lihon, olin tosiaan hieman alipainoinen 30v saakka. Rakastettuni mielestä ne oli maailman kauneimmat rinnat, eka aviomies ei koskaan niitä kommentoinut vaan ihaili toisenlaisia...
35v:nä painoa tuli 10kg lisää (eli olin lopulta normaalipainoinen) ja rinnatkin kasvoi b kokoon.
Nyt 50+ minulla on edelleen ihanat kiinteät pallomaiset mieheni jumaloimat rinnat:] Hän opetti minutkin rakastamaan omaa ulkomuotoani. 4 lasta joista 2 imetetty
Häpeän aina ja kaikkialla (myös mieheni tai lasteni edessä). Rinnoissani on leikkausarpia (ja ei ole kyse silikoneista, vaan muuten hieman pieleen menneistä "kohotusleikkauksista").
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aina ollut pienet rinnat, jotka olleet ihan ok, vaikka pienuus aina vähän on häirinnytkin. 36-vuotiaana sain rintasyövän ja toinen rinta poistettiin kokonaan. Yksirintaisena kävin vain pari kertaa uimahallissa/kylpylässä ja sielläkin piiloitellen - onneksi uimapukuun saa silikoniproteesin laitettua. Nyt on tehty pois otetun tilalle uusi rinta, mutta eihän nuo kaksi ole ollenkaan saman näköisiä. Joten ei tee yhtään mieli mennä uimahalliin/saunailtoihin.
Mutta kai se niin on, että suurin osa ihmisistä häpeää ainakin jotain osaa kehostaan. Vaikka se yleensä onkin vain omassa päässään se hävettävyys. Kaikki me ollaan eri näköisiä eikä sitä yleensä tule edes ajateltua miltä joku toinen uimahallissa näyttää.
Mä en ole hävennyt rintojani koskaan. Ihan rehellisesti sanottuna mulla on lähes täydelliset rinnat, koko 75DD. En tarkoita yhtään ylpeillä, mutta jostain syystä mun rinnat eivät ole alkaneet roikkua yhtään kolmesta lapsesta huolimatta. Edelleenkään ei pysy kynä rintojen alla. Vaikka painoni on vaihdellut vuosien varrella noin 10kg, niin rinnat ovat olleet hyvät aina. Sen voin sanoa, että nännit ovat nykyään noin 2-3cm alempana kuin nuorena, muttei rinnat edelleenkään riipu.
En ole ulkonäöltäni mikään missi, mutta ihan tyytyväinen silti. Tottakai on monta asiaa, joiden toivoisin olevan paremmin, mutta rinnat eivät kuulu niihin.