Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa oikeasti, miehen kanssa täysin solmussa..
04.03.2013 |
Tiedän, että tein aikanaan elämäni virheen menemällä yhteen väärän miehen kanssa. Siis mukavan miehen, mutta sellaisen, jolla itsellään ei ollut mitään selviä tulevaiuudentavoitteita eikä ilmeisesti todellista halua sitoutumiseen ja vastuunkantoon. Tuntuu, että mies on kipuillut asian kanssa aina. Sanoo kyllä, että perhe on tärkeä, mutta aina pohjalla jotenkin näkee se sitoutumiskammo - miehen ahdistus. Aina niissä tilanteissa, kun miestä ja vastuunakantajaa eniten tarvittaisiin, mies ahdistuu. Hän valittaa minulle, kuinka on joutunut maksajan rooliin, kuinka vapaamatkustan hänen kustannuksellaan. No äitiyslomaan asti maksoimme vuokran puoliksi, äitiyslomien ja hoitovapaitten ajan mies on ollut pääasiallinen elättäjä mutta omat kulunit, lasten lääkäreitä jne. makselen minäkin. Olen tehnyt päävastuun lastenhoidossa ja ollut todella tiukilla ja väsynyt mm. valvomisista, mutta kun sanotaan että jätä vastuuta miehelle ja anna hänen hoitaa yksin tilanteita lasten kanssa niin hyvin menee. No, meillä mies raivostuu mulle jos jätän häntä pulaan lasten kanssa enkä kanna vastuuta, vaikk jätän miehen pukemaan kiukkuavaa pientä ja menen ulos edeltä isomman kanssa. Miten lukuisat kerrat minä sen kiukkuilijan puen! Saan huudot niskaan.
Monesti mies marmattaa, että mikä hovikuski hän meille on, aina hän joutuu kuskaamaan joka paikkaan (lääkäri, ruokakauppa jos menemme sinne kaikki yhdessä).
Sanoin miehelle tänään, että tuntuu kuin hän haluaisi vaan eroon kaikesta vastuusta. Kysyin, että onko mun tunteeni oikeassa. Mitä hän itse oikein haluaa? Vastaus taas "mä en halua yhtään mitään".
Mitä mun pitäisi tehdä? Ihan kuin ei oltaisi oikea perhe, kun on olo ettei isä ole halulla tähän sitoutunut. Vaikka sanomattakin selvää että rakastaa hirveästi lapsia, on heille hellä ja antaa aikaa ja hoitaa heitä. Onko vika mussa? Olenko mä liian vaativa? Mitä mun pitäisi tehdä?
Kommentit (26)
Kiitos paljon sinun vastauksestasi. Paljon ajateltavaa minulle. Sitä todella tarvitsen. Varmasti vaadin ja odotan liikoja, ja mies itse taas jotenkin haahuillut ilman päämääriä eikä nyt jaksaisi tätä perhevastuuta. Kyllähän hän kuitenkin lasten kanssa puuhastelee. Minä vaan sitten koen, että matto vedetään jalkojen alta jos kauppareissulla lapset kiukkuavat ja mies alkaa huutaa mulle että helvetti pitikö kauppaan lähteä, käy yksinäs kaupassa tms. kun normaali perheen kauppareissu tehdään ja meidän yhteisille lapsillemme siinä ruokaa ostetaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletk kysynyt mikä miestäsi ärsyttää tuollaisessa kauppakiukkuamisessa. Osaisiko hän kertoa että ärsyttää kun muut näkee hänen lapsensa kiukkuavat. Tai että haluaisi sinun käyttäytyvän tilanteessa eri tavalla (eli esim. vietäsiin kiukkuava lapsi autoon sen sijaan että hyssytellään tai palkitaan kaupassa). Vai tuntuuko miehestä pahalta kun ei tiedä mitä tilanteessa pitäisi tehdä. Vai inhoaako hän vain kaupassa käyntiä. Jos näin niin onko mahdollista että sinä tai mies kävisi yksin kaupassa useinmiten ? Meillä mies ei tykkää koko perheen kauppareissuista mutta kumpikin meistä käy mielellään yksin tai yhden lapsen kanssa kaupassa joten en edes muista milloin me oltaisiin käyty koko perheenä ruokakaupassa ostoksilla. Mutta meillä tehdään sitten muita asioita koko perheenä.
Meillä miestä rasittaa vieläkin usein lasten iltapala-aika. Miestä haittaa jos lapset naureskelee, pelleilee tai kovasti valakkaavat mitä söisivät iltapalaksi. Siis yleensä meteli ja kohellus. Ehkä eniten tilanteessa vaikuttaa se että mies on silloin itsekkin väsynyt. No meillä minä huolehdin yleensä lapsille iltapalan ja mies taas pesee lasten hampaat ja käyttää heidät suihkussa.
- 2
No miestä ylipäätään ärsyttää kun pitää joustaa omissa mukavuuksissaan ja mennä toisten mukaan. Vaikkapa herätä lasten kanssa aamulla, huolehtia ruokapöydässä lasten syömisistä, auttaa lapsia pukeutumaan. Mies tahtoisi vaan jumitella ja keskittyä omiin juttuihinsa. Sitten voisi lukea välillä lapsille kirjoja tai pelailla kun isä ja lapset ovat virkeitä ja hyvällä tuulella, halia välillä ja iltasella lukea satuja ja nukahtaa yhdessä siihen. Mutta sellanen vaivautuminen on miehestä hankalaa. Ja kun ollaan jossain, miehestä on niin vaikeaa huomioida muita. Tahtoisi, että minä hoidan lapset kaupassa tai missä ollaankaan, tahtoisi että asiat menee rauhallisesti ja helposti, ärsyttää kun pitäisi jakaa huomiota moneen.
Aina oikeastaan mies tahtoisi omaa aikaa ja rauhaa, tehdä mitä mieli halajaa, laiskotella ja lukea lehtiä, nukkua pitkään, syödä rauhassa. Ja lapsiperhe-elämässä kun mikään tällainen ei oikein onnistu.. Mies tahtois laittaa rahaa vaikka parempaan autoon ja leffoihin, ja nyt raha menee pakolliseen elämiseen.
Meillä on myös niin että asiat on kohentuneet kun lapset ovat isompia, isä voi ulkoilla heidän kanssaan, käyvät mummun työnä ym. Minä käyn yleensä yksin kaupassa, yhdessä ei olla montaa kertaa käyty, mies inhoaa kaupoissa käyntiä, oli mikä kyseessä mikä kauppa hyvänsä. Meillä on kaksoset, joten mies ja teini-ikäinen tytär joutuivat pakosti olemaan apuna kun kaksoset olivat pieniä, miehellä on raskas vuorotyö, mutta ihan vapaaehtoisesti antaa joka ilta kun on kotona lapsille iltapuuron (syöttämällä vieläkin, muuten tulisi kauhea sotku kun lapset väsyneitä) sitten minä otan lapset huostaani ja suoritan iltapesut ym. kerään lasten kanssa lelut heidän huoneensa lattialta, ja sitten on taas miehen vuoro, hän haluaa lukea iltasadun. Minä teen sitten parina iltana kaikki yksin kun mies on yövuorossa. Yöllä kun lapset vieläkin usein heräilevät minä yleensä menen hiljentämään että mies ei heräisi, ja silloin kun miehellä on vapaapäivä, minä saan aamulla jäädä nukkumaan ja mies menee antamaan lapsille aamupalan.
Jotenkin tämä on muuttunut rutiiniksi johon mieskin osallistuu vaikka aluksi tuntui että kaikki on liikaa minun harteillani, ja silloin kun olin raskaana, ja vasta synnyttänyt mies sanoi pari kertaa tosi pahasti, on sanonut katuvansa sanojaan, mutta en ole täysin pystynyt antamaan anteeksi niitä sanoja vieläkään. Toisaalta miehelle tilanne oli niin uusi, ja hän oli hermostunut kun yritti olla näyttämättä pelkoaan minulle, kun minä pelkäsin koko ajan että jotain sattuu. Myös ajattelemattomuutta oli. Vaikka ymmärrän jotenkin miksi mies käyttäytyi tökerösti, se ei vie pois sitä pahaa mieltä mikä minulla jäi kaivertamaan sielua.
Mun mies ärsyyntyy jos puhun sille tai tarvitaan apua. Haluaisi olla vaan rauhassa. Meillä jo isommat lapset, mutta tuntuu et toi äijä jaksaa työnsä ja ei muuta. Kuskaa kyllä mutta ärtyneenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minunkin mieheni ahdistuu tuollaisesta, se ei ole hänelle luontaista järjestellä asioita tai kuskata lapsia harrastuksissa tai lääkärissä. Sen sijaan hän on hyvä esim auttamaan lapsialäksyissä, tekee mielellään koti- ja pihatöitä omaan tahtiinsa ja korjaa taloa. Hän hoitaa kyllä esim lapsen hammaslääkärikäynnin jos pyydä, mutta montaa hommaa hänelle ei kertakaikkiaan ladata, menee koko homma sekaisin.
Meillä mies on sanonut monta kertaa, että vihaa minua, ja että hän lähtee lopullisesti, ja "no paska säkä tuli tehtyä" lasten hankinnasta. Todella hirveää miettiä noita puheita. Mihinkään parisuhdeterapiaan mies ei suostu lähtemään. On sanonut lepyttyään aina että no kyllä perhe on tärkein ja haluaa olla meidän kanssa. Mutta kuulemma vaadin liikoja. Mielestäni taas "vaadin" vaan olemaan sitoutunut tähän perheeseen ja kantamaan vastuunsa mm. lasten kasvatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihannekuva siitä, mitä perheen pitäisi olla ja tehdä yhdessä voi aiheuttaa paineita. Kannattaa miettiä, että onko se ihannekuva ainoa oikea??? Onko kauppareissut, lomat, vapaa-aika pakko viettää tietyn muotin mukaan vai pitäisikö heittää nämä roolimallit ylösalaisin ja elää oman perheen persoonallista elämää. Esim juuri tuo kaupassa käyminen: jos se on yhdessä tuskasa, niin menkää erikseen eli toinen aikuinen hoitaa kaupan, toinen on lasten kanssa. Ulkoilu: jos koko porukan ulosmeno tökkii, niin äiti menköön toisen kanssa ja isä touhutkoon toisen kanssa - tai jos sutjakammin homma menee, niin toinen vanhempi lasten kanssa ulos ja toinen vaikka siivoaa sillä aikaa. Kuvioihin kannattaa ottaa myös mukaan ystäviä ja sukulaisia, jos esim isä ei ole innostunut lähtemään joka rientoon, niin joku kiva kaveri sen sijaan, varmasti kaikilla hauskempaa. Jne... Kaikki eivät vain ole samanlaisia ja nauttivat eri asioista, silti vanhempana voivat onnistua hyvinkin -omalla tyylillään.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 21:42"]
Meillä mies on sanonut monta kertaa, että vihaa minua, ja että hän lähtee lopullisesti, ja "no paska säkä tuli tehtyä" lasten hankinnasta. Todella hirveää miettiä noita puheita. Mihinkään parisuhdeterapiaan mies ei suostu lähtemään. On sanonut lepyttyään aina että no kyllä perhe on tärkein ja haluaa olla meidän kanssa. Mutta kuulemma vaadin liikoja. Mielestäni taas "vaadin" vaan olemaan sitoutunut tähän perheeseen ja kantamaan vastuunsa mm. lasten kasvatuksesta.
[/quote]
Jos tämä oli ap, en voi muuta sanoa kuin JSSAP.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 21:42"]
Meillä mies on sanonut monta kertaa, että vihaa minua, ja että hän lähtee lopullisesti, ja "no paska säkä tuli tehtyä" lasten hankinnasta. Todella hirveää miettiä noita puheita. Mihinkään parisuhdeterapiaan mies ei suostu lähtemään. On sanonut lepyttyään aina että no kyllä perhe on tärkein ja haluaa olla meidän kanssa. Mutta kuulemma vaadin liikoja. Mielestäni taas "vaadin" vaan olemaan sitoutunut tähän perheeseen ja kantamaan vastuunsa mm. lasten kasvatuksesta.
[/quote]
Jos tämä oli ap, en voi muuta sanoa kuin JSSAP.
[/quote] Kyllä oli ap:n kirjoitus. Noin mies on sanonut, ja perustellut että vaadin liikoja ja valitan jatkuvasti.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Pienet lapset, itse olen hoitovapaalla. Mistä apua, mihinkään neuvolaankaan huvita valittaa tilanteesta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkasen on vaikeaa elää ja olla, kun toinen sanoo vihaavansa minua. Tuntuu, että vatsahaava tulee itselle:/ Viime yönä näin unia hautajaisista.
Ja sinäkö haluat elää elämäsi ihmisen kanssa, joka vihaa sinua? Miksi ihmeessä?
Kyllä, sinä vaadit liikoja sekä odotat liikoja. Ja kyllä, miehesi vaatii sinulta liikoja sekä odottaa liikoja. Jos ette keskusteluilla pääse kompromisseihin, niin onko muita vaihtoehtoja kuin jatkaa ja hyväksyä tilanne tai sitten erota. Ei, muita vaihtoehtoja ei sitten enää ole käsillä, nyt vielä on.
Kuten muutamalla, yleensä se elämä alkaa suttaantumaan parempaan suuntaan, kun ne lapset kasvavat isommiksi, monesta isästä tuleekin ihan kelpo faija myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina ihmetellyt, että miksi jotkin perheet viettävät kaupassa yhteistä aikaa:-O Me on pääsääntöisesti käyty kaupassa ilman lapsia niin, että jompikumpi käy, useimmiten mies yksin. Lapset on jo niin isoja, että voitaisiin mennä yhdessäkin, mutta me ei olla koskaan ajateltu, että kauppareissu on jotain hienoa.
Mene yksin kauppaan ja jätä mies lasten kanssa. Koittakaa miettiä, mitkä reissut ovat oikeasti sen arvoisia, että niihin kannattaa mennä koko perheen voimin.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 21:04"]
. Minä vaan sitten koen, että matto vedetään jalkojen alta jos kauppareissulla lapset kiukkuavat ja mies alkaa huutaa mulle että helvetti pitikö kauppaan lähteä, käy yksinäs kaupassa tms. kun normaali perheen kauppareissu tehdään ja meidän yhteisille lapsillemme siinä ruokaa ostetaan..
[/quote]
Yritin tänään jutella asiasta, lähinnä menee aina niin että minä puhun ja mies on hiljaa ja katselee ulos. Silmät alkaa mennä kiinni hänellä.. Sanoi, että lopeta vittuilu ja nalkutus niin kaikki on hyvin. Mutta hän ei ota itse vastuuta omasta käytöksestään, siitä että laittaa mulle hirveästi vastuuta ja itse luikkii vaikeissa tilanteissa pakoon tai raivostuu mulle. Apua, tuntuu etten jaksa. Mutta hän ei lähde minnekään pariterapiaan, koska hänellä ei ole mitään ongelmia. En haluaisi erota kun pikkulapsiaika meneillään ja rankkaahan se kaikilla on, mutta miten tässä pitäisi jatkaa.
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 21:42"]
Meillä mies on sanonut monta kertaa, että vihaa minua, ja että hän lähtee lopullisesti, ja "no paska säkä tuli tehtyä" lasten hankinnasta. Todella hirveää miettiä noita puheita. Mihinkään parisuhdeterapiaan mies ei suostu lähtemään. On sanonut lepyttyään aina että no kyllä perhe on tärkein ja haluaa olla meidän kanssa. Mutta kuulemma vaadin liikoja. Mielestäni taas "vaadin" vaan olemaan sitoutunut tähän perheeseen ja kantamaan vastuunsa mm. lasten kasvatuksesta.
[/quote]
Jos tämä oli ap, en voi muuta sanoa kuin JSSAP.
[/quote]
Mitä JSSAP tarkoittaa?
Voisitko ap allekirjoittaa viestisi ap:na, niin tietäisi, mitkä ovat sinun?
Tuollainen mies tarvitsee yksilöterapiaa, ei se perheterapialla tokene. Henkinen kasvu on katkennut täysin kesken, emotionaaliset tarpeet ovat kuin pikkupojalla. Kun poika tarvisisi vielä itse äidin hoivaa, jota on todennäköisesti jäänyt vaille, ei hänestä ole hoivaamaan tarvitsevaa lasta.
Tilanne ei parane millään, mitä ap voi tehdä. Jos ap haluaa jäädä suhteeseen, on ainoa vaihtoehto hyväksyä tämä pikkupoika sellaisena kuin hän on ja kehittää keinot, joilla arki voi sujua hänestä huolimatta.
Ehkä voisit miettiä mitä odotuksia sinulla on ? Minä huomasin aikanani että odotin mieheltäni liikaa. Siis ihan tavalliselta suomalaiselta mieheltä. Kun laskin odotuksiani (että touhuttaisiin usein onnellisina yhdessä koko perhe jne) minun elämäni helpotti. Ja varmaan miehenkin.
Nyt nautin siitä kun lapset on hieman kasvaneet ja mies käy heidän kanssaan uimahallissa tai kirjastossa. Minä taas käytän lapsia laskemassa mäkeä jne. Toisinaan ollaan liikkeellä koko perhe ja toisinaan vaan osalla porukkaa. Avainsana taitaa olla että lapset on kasvaneet ja mies on löytänyt omat jutut lasten kanssa.
Toki jos mies aina pakenee kiukkuavia lapsia ym. on se sinulle todella rankkaa. Kyllähän toisenkin pitäisi kantaa osansa vaikeista tilanteista. Meilläkin mies oli huono ratkomaan tiettyjä tilanteita pienten kanssa mutta toisaalta mies oli välillä viikonkin lapsen kanssa sairaalassa osastolla ja pärjäsi siellä todennäköisesti paremmin mitä minä olisin pärjännyt. Se avasi osaltaan silmäni huomaaman että meillä jokaisella on yleensä omat vahvuutemme. Ja koetan kannustaa miestä tekemään niitä hänen vahvuus alueensa juttuja lasten kanssa. Ja minä teen niitä muita sitten. Minulta kun ne sujuvat helpommin kuin häneltä. Mutta kyllä hänkin joskus lukee lapsille satuja vaikka ei siitä tykkääkkään jne.
Ehkä miehesikin on kuitenkin jotenkin lujilla tilanteessa eikä pysty parempaan. Tai sitten vain koettaa vältellä osuuttaan.
Tsemppiä jokatapauksessa ap:lle.