Mistä eri syistä päädyit etä-äidiksi?

Minä en ole eronnut (vielä), mutta asia on tapetilla ja mietin tilannetta. Huolehdin kaiken lapsiin liittyvän arjessa, ja ilman muuta ajattelin, että lapset muuttavat minun kanssani pienempään rivariin ja saavat pidennettyjen viikonloppujen aikana oleskella isän luona meidän entisessä omakotitalossamme. Välimatkaa on noin 3 km.

Fakta kuitekin on, että pojat viihtyvät isänsä kanssa, viettävät mieluummin aikaa hänen kanssaan, koska isä on rento ja hauska, minä äitinä se tiukkapipo, joka vahtii, että d-vitamiinit syödään ajallaan ja vaatteet ovat ehjät ja puhtaat. Tajusin eräänä päivänä, että eronneena olen vielä entistä enemmän tämä tylsä arkiäiti ja isästä tulee se mahtava lomaisä, jonka luokse lapset kaipaavat ja haluavat, mitä enemmän kasvavat ja osaavat ilmaista tahtoaan.

Olen alkanutkin miettiä tilannetta toisinpäin. Me molemmat vanhemmat olemme sitä mieltä, että lasten parasta on nähdä meitä kumpaakin mahdollisimman paljon. Olemme nyt puhuneet, että isä hoitaa kahtena iltana viikossa lasten harrastusrumban ja lisäksi joka toinen viikko to-su on isäaikaa. Ehkä olisi paljon järkevämpää, että minä hoitaisin kaksi iltaa viikossa lapset harrastuksiin ja joka toinen viikko olisin se mahtava hoplop-äiti. Toki nautin suunnattomasti lasten jokailtaisesta iltasatuilusta enkä oikein tiedä, haluanko luopua näistä arjen ihanista hetkistä, mutta toisaalta tuntuu niin loputtoman väärältä olla aina se, jonka on hoidettava neuvolat, lääkärit, vanhempainillat, vaatteet, ruoat, harrastuksiin ilmoittautumiset, maksut, lääkkeet jne. Tajusin tänään, kun menimme koko perhe luistelemaan, etten ole osallistunut tällaiseen pitkiin aikoihin, kun aina olen jäänyt kotiin siivoamaan, leipomaan, tekemään ruokaa, käymään kaupassa jne.

Miten siis te etä-äidit olette selviytyneet kaipaamisesta? Entä muiden syyllistämisestä? Onko sellaista vielä? Tuntuu, että olen ihan huono äiti, jos luovun lapsistani siksi, että haluaisin vaihteeksi olla se hauska vanhempi.