Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen velka vanhemmille?
28.02.2013 |
Toisen viestin kommenteissa viitattiin lapsen velkaan vanhemmille ja se asia kolahti, asiasta on meidän perheessä keskusteltu paljon.
Meidän perheessä keskusteltiin vuosia sitten tämän aihepiirin asiasta. Miehen suvusta osa kävi minulle kertomassa, että mieheni että pitäis olla kiitollinen isälleen kun on saanut ruokaa ja vaatetta kotoa. Isä on siis ollut yksinhuoltaja. Mä en oikein osannut kuin nikotella ja mumista jotain lapsen oikeuksista.
Puhuimme silloin paljon tästä asiasta ja tulimme siihen tulokseen, että vanhempien tehtävä on taata lapselle perusasiat, kuten riittävä ravinto, puhtaus ja asiallinen vaatetus. ( Myös koti, lämpö, rakkaus ja turvallisuus jne..) Jos kokee, että lapsi näistä asioista jää vanhemmalleen kiitollisuudenvelkaan tai rahalliseen velkaan, tulee jättää lapset hankkimatta. Tai jo hankitut lapset annetaan sellaiseen perheeseen, jossa lapsista huolehtiminen on pyyteetöntä. Mieheni koki asian todella raskaana. Hän on vaatimattomista oloista ja on aina kokenut huonommuutta, kun ei ole saanut samaa kuin muut. Sanoi, ettei muista muuta pyytäneensäkään kuin suksia, joita ei sitten koskaan saanut.
Suvun avautuminen tuntui hänestä kohtuuttomalta, ihan kuin hän olisi pyytänyt kuuta taivaalta. Se että normaalista hoivasta jäisi velkaa, on hullua.
Meilä oli itsellämmekin silloin jo lapsia (onneksi) ja sen avulla asia selvisi. Jos ei olisi ollut näitä omia, niin mieheni ei osaisi ajatella vanhemman velvollisuuksia ja rakkautta lapsia kohtaan. Onneksi asia on kaukainen muisto, mutta vieläkin oudoksuttaa, että tuollaista joku ajattelee ja vielä kehtaa suustaan ulos päästää.
Jälkeen mietin, että olisiko kannattanut olla kertomatta miehelle, koska aiheutti niin paljon pahaa mieltä. Meillä on kuitenkin hyvin avoin ja luottamuksellinen suhde, joten hän olisi kyllä huomannut että mieltäni painaa jokin. Kerroin siis, kertoisin tänäänkin jos saman asian kohtaisin.
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 15:05"]
[/quote]
En ymmärrä, miksi vänkäät tuon toisen keskustelijan kanssa. Rakkaus ei ole velvollisuus, välittäminen ei ole velvollisuutta. Varmasti montaa äitiäkin nukuttaisi aamulla makoisasti, kun piltti alkaa vaatimaan ruokaa ja huomiota, mutta ei siitä lapsesta ainakaan toivon mukaan huolehdita velvollisuudesta.
Ihan silkasta rakkaudesta ja kunnioituksesta mummoani kohtaan häntä auttelen. Vaikka joskus vähän väsyttäisikin, ei silloinkaan kyse ole VELVOLLISUUDESTA vaan rakkaudesta. Haluan auttaa ihmisiä, joita rakastan, It's that simple ;). Samoin rakkaan ystäväni kohdalla, autan rakkaudesta, en velvollisuudesta, en edes silloin, kun itsellä on kiire. Miksi se velvollisuus täytyy keinotekoisesti vääntää joka asiaan mukaan? On aika luonnollista, että ihminen kohtelee lähimpiään samalla tavalla, mitä lähimmät kohtelevat häntä.
[/quote]
Minäkö tässä nyt muka yksin väännän, eikä se, joka alkoi ensin minulle vastaan inttää?
No.
Kuten sanoin, siinä on tunnetaso eli rakkaus mukana.
Mutta sen LISÄKSI minusta siinä on myös moraalista velvollisuutta. Jos luet alkuperäisen kirjoitukseni, kerroinkin siinä jo monta esimerkkiä, joissa ei kyse ole RAKKAUDESTA, vaan vastavuoroisuudesta ja sen tuomasta moraalisesta velvollisuudesta.
Ihan samoin sitä äitiä/lasta auttaa joskus niinkin, että ei yhtään hotsittaisi, mutta kokee, että se kuuluu hyvään vanhemmuuteen/tyttärenä olemiseen, että auttaa, koska on itsekin saanut apua. Minä kutsun sitä edelleen moraaliseksi velvollisuudeksi.
Ei siinä mitään, tämä teidän kirjoitteluni todistaa vain kirkkaasti minun olleen oikeassa: nykyajan nuoret aikuiset kammoavat ajatusta velvollisuudesta eli siitä, että jotain kuuluu tehdä moraalisesta pakosta, vaikka se ei olekaan kivaa tai palkitse välittömästi esim. kohteen kiitollisuutena tms.
;-)
-8-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tällaisen ihmisen tytär jonka mielestä olen velkaa siitä että minulla on edes katto ollut pään päällä. Hän on kylläkin tätä nykyä täysin alkoholisti ja nämä velkapuheet alkoivatkin alkoholismin nostaessa päätään. Minun siis pitää maksaa (ihan rahalla) saamani ruoka ja asuminen. Kerran tuli joku täysin posketon sähköposti jossa oli oikein summa laskettu ja maksusuunnitelma että lyhennän tätä satoja euroja kuussa.. En (yllättäen) ole enää tämän vanhempani kanssa tekemisissä, mutta nuorin sisaruksistani on. Tältä sitten nykyään pummaa jatkuvasti rahaa juuri vedoten tuohon velkaan..
Toinen vanhemmistani taasen on täysin erilainen. Häntä autankin, esim. kesäisin leikkaamalla nurtsin, kuskaamalla, ompelulla, koska HALUAN auttaa. Kyse ei ole velvollisuudesta, vaan rakkaudesta ja kunnioituksesta, ja hän ymmärtääkin jos omat työt+elämä painaa niin pahasti päälle etten juuri sinä viikkona pysty ikkunoita pesemään :) Ei tule uhkailuja ja muistutuksia siitä miten on minun elämäni maksanut..
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 16:15"]
Itse olen tällaisen ihmisen tytär jonka mielestä olen velkaa siitä että minulla on edes katto ollut pään päällä. Hän on kylläkin tätä nykyä täysin alkoholisti ja nämä velkapuheet alkoivatkin alkoholismin nostaessa päätään. Minun siis pitää maksaa (ihan rahalla) saamani ruoka ja asuminen. Kerran tuli joku täysin posketon sähköposti jossa oli oikein summa laskettu ja maksusuunnitelma että lyhennän tätä satoja euroja kuussa.. En (yllättäen) ole enää tämän vanhempani kanssa tekemisissä, mutta nuorin sisaruksistani on. Tältä sitten nykyään pummaa jatkuvasti rahaa juuri vedoten tuohon velkaan..
Toinen vanhemmistani taasen on täysin erilainen. Häntä autankin, esim. kesäisin leikkaamalla nurtsin, kuskaamalla, ompelulla, koska HALUAN auttaa. Kyse ei ole velvollisuudesta, vaan rakkaudesta ja kunnioituksesta, ja hän ymmärtääkin jos omat työt+elämä painaa niin pahasti päälle etten juuri sinä viikkona pysty ikkunoita pesemään :) Ei tule uhkailuja ja muistutuksia siitä miten on minun elämäni maksanut..
[/quote]
ISO huokaus...no vänkääppä ja intä sinä sitten tästä asiasta vaikka hamaan hautaan asti. Ja saat kuvitella minun puolestani motiiveistani ja peloistani ihan miten haluat. Totuus on kuitenkin toinen, vaikka miten vänkäät ja jankkaat ja intät ja poljet jalkaa.
Ei lapsi voi jäädä vanhemmilleen perushoivasta tai tarpeidensa tyydyttämisestä velkaa.
Yksikään lapsi ei itse voi valita syntyykö hän vai ei. Vanhemmat sen sijaan pystyvät valitsemaan siittävätkö, synnyttävätkö, kasvattavatko lapsen.
Lapsen syntymä on aina aikuisen valinta.
Siksi, jos joku jää velkaa, on se aikuinen. Velkaa siitä että synnyttää lapsen tähän maailmaan.
Tämä nyt on aika kaukaa haettu vertaus, mutta esitän sen kuitenkin kun nyt Suomessakin on taas yksi ihmiskauppa-tapaus paljastunut.
Yksi tapa hoitaa ihmiskauppaa on houkutella nuoria naisia köyhistä oloista länsimaihin 'töihin'.
Sitten kun nämä nuoret naiset saapuvat sinne luvattuun työpaikkaan, ei siellä mitään työtä olekaan, mutta naisille esitetään lasku siitä mitä kaikkia kuluja heistä on syntynyt. Velka vaaditaan maksettavaksi työllä (=prostituutiota). Myös tämän työn tekemisen aikana naisille kertyy lisää velkaa. Mm. ruoasta ja asumisesta. Sitä velkaa vaan kertyy ja kertyy vaikka kuinka kovati tekisivät töitä.
Se velka, mikä lapsilla on kertynyt vanhemmilleen on vähän samantyyppistä velkaa.
Vanhemmat itse päättävät ensin hankkia lapsen. Ei siinä lapsella mitään vaihtoehtoja ole. Hän syntyy kun vanhemmat niin tahtovat. Hän myös aiheuttaa kuluja vanhemmilleen. Tämän ei pitäisi tulla vanhemmille yllätyksenä. Eikä näillä lapsille ole mitään mahdollisuutta vaihtaa perhettä ja säästää sillä tavoin vanhempansa aiheutamiltaan kuluilta.
Väite, että lapset olisivat vanhemmilleen velkaa on aivan yhtä törkeä kuin väite ihmiskaupan uhrien velasta rikollisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä kyllä koen, että olen vanhemmilleni velkaa aika lailla. Ei se ole ristiriitaista, että myös rakastan ja arvostan heitä. Olen velkaa apua ja tukea monenmoista.
27, eiköhän tuo nyt ole pikkuisen äärimmäinen vertaus. Tuskin tässä kukaan rahasta puhuukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi ei todellakaan ole velkaa vanhemmilleen yhtään mitään. Vanhemmilla on 100% vastuu ja nimenomaan pyyteettömästä rakkaudesta. Tällöin on mahdollista sukupolvien ketju, jolloin lapset HALUAVAT aikanaa pitää huolta vanhemmistaankin. Vanhempi jonka mielestä lapsi on velkaa hänelle, ei rakasta lasta pyyteettömästi ja aiheuttaa lapselle henkisiä vaurioita.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 14:32"]
Minusta siinä jää moraalisesti velkaa kyllä.
Jos vanhemmat ovat hoivanneet ja kasvattaneet rakkaudella ja parhaansa antaen lasta, on aika karua ajatella, että sitten lapsella ei olisi mitään moraalista ja tunnetason velvoitetta aikanaan auttaa vanhempiaan, mikäli he apua tarvitsevat.
Ei kaikkea velvollisuutta elämässä kirjata kuulkaas miksikään velkakirjaksi, ja silti ihmisellä on velvollisuuksia, koko ajan.
On työntekijän velvollisuus tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.
On ystävän velvollisuus olla lojaali, eikä puukottaa ystävää selkään ja laverrella eteenpäin tämän luottamuksella kertomia asioita.
On puolison velvollisuus auttaa ja tukea puolisoa, eikä pettää.
On lapsen velvollisuus auttaa vanhempaansa, jos tämä apua tarvitsee.
On vanhemman velvollisuus hoivata ja kasvattaa lapsensa.
On kansalaisen velvollisuus noudattaa lakeja ja hyviä tapoja.
Ja niin edespäin.
ERI ASIA on sitten, jos side on yksipuolinen ja toinen tulee jatkuvasti hyväksikäytetyksi. En nyt ihan ymmärtänyt ap:n miehen kuviota, mutta jos joku vaatimalla vaatii esim. rahallista tukea lapsiltaan sen perusteella, että nämä olisivat velkaa lapsuudenaikaisesta elatuksestaan, niin se toki on höpöä. Lapsi tukee, jos kykenee ilman, että joutuu isoihin uhrauksiin - mutta ei sitä nyt toki voi VELKOMALLA VELKOA lapseltaan!
[/quote]
No tämän voi nähdä jonain muuna kuin velvollisuutena, siis suhteen omiin vanhempiinsa. Se on rakkautta ja kiintymystä eikä toivon mukaan kumpua velvollisuudesta.
[/quote]
Toki sen avun antaa rakkaudesta, mutta on siinä velvollisuuttakin mukana. Aina ei kamalasti välttämättä hotsittaisi lähteä hoitamaan iäkkään äidin kauppa-asioita tms., mutta silloin on hyvä hiukan muistella sitä, miten äiti aikoinaan jaksoi itseä kuskailla ja tukea....
Mikä muuten siinä on, että velvollisuus on nykyajan nuorista aikuisista niin kovin ikävää ja aiheuttaa jo sananakin allergisen reaktion? En ihan ymmärrä, koska se on vain sana, joka kuvaa sitä moraalista velkaa, jota kannamme aika monellekin taholle siitä, että olemme saaneet apua ja tukea ja haluamme sitä vastavuoroisuudenkin nimissä antaa takaisin.
-8-
[/quote]
En ymmärrä, miksi vänkäät tuon toisen keskustelijan kanssa. Rakkaus ei ole velvollisuus, välittäminen ei ole velvollisuutta. Varmasti montaa äitiäkin nukuttaisi aamulla makoisasti, kun piltti alkaa vaatimaan ruokaa ja huomiota, mutta ei siitä lapsesta ainakaan toivon mukaan huolehdita velvollisuudesta.
Ihan silkasta rakkaudesta ja kunnioituksesta mummoani kohtaan häntä auttelen. Vaikka joskus vähän väsyttäisikin, ei silloinkaan kyse ole VELVOLLISUUDESTA vaan rakkaudesta. Haluan auttaa ihmisiä, joita rakastan, It's that simple ;). Samoin rakkaan ystäväni kohdalla, autan rakkaudesta, en velvollisuudesta, en edes silloin, kun itsellä on kiire. Miksi se velvollisuus täytyy keinotekoisesti vääntää joka asiaan mukaan? On aika luonnollista, että ihminen kohtelee lähimpiään samalla tavalla, mitä lähimmät kohtelevat häntä.
[/quote]
Yritetäänkö tässä nyt vängätä, että velvollisuudentunto on huono asia? Että jos jotain hoitaa vain velvollisuudentunnosta, niin se on huono juttu?
En mä ainakaan aina jaksaisi tehdä kaikkia lapsiin tai omiin vanhempiin tai ystäviin liittyviä asioita, mutta teen ne velvollisuudentunnosta. Toki jos siellä pohjalla ei olisi rakkautta ja vastavuoroisuutta, niin en varmaan kokisi sitä velvollisuudentunnettakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 17:21"]
Lapsi ei todellakaan ole velkaa vanhemmilleen yhtään mitään. Vanhemmilla on 100% vastuu ja nimenomaan pyyteettömästä rakkaudesta. Tällöin on mahdollista sukupolvien ketju, jolloin lapset HALUAVAT aikanaa pitää huolta vanhemmistaankin. Vanhempi jonka mielestä lapsi on velkaa hänelle, ei rakasta lasta pyyteettömästi ja aiheuttaa lapselle henkisiä vaurioita.
[/quote]
No jaapa - entä kun minä lapsena koen, että olen velkaa vanhemmilleni? Kyllä rakastan heitä ihan pyyteettömästi, mutta pitäisin silti outona sitäkin, jos HE ajattelisivat, että "kun olen lapset kasvattanut aikuisiksi, niin saavat itse pitää huolen omista lapsistaan, turha tulla multa apua anelemaan".
Ihme vääntelyä tämä ketju.
Oikeesti av-palsta tulvii koko ajan aloituksia, joissa naiset ihmettelee ja äimistelee, että onpa törkeetä, kun kaveri ei auttanut, vaikka "minäkin aina autan sitä".
Ja nytkin tuossa on pääsivulla pitkä ketju siitä, kun joku mamma itkee sitä, että sen äiti hoitaa hänen siskonsa lapsia enemmän kuin hänen omiaan.
Haloo, olkaa itsellenne rehellisiä ja jättäkää noi Valitut Palat -tyyppiset hymistelyt edes hetkeksi. Tietenkin niin kauan, kun suhde lapsiin tai vanhempiin toimii itsellään vastavuoroisesti (kumpikin osapuoli antaa ja saa apua tarvitsessaan), se onkin pelkkää rakkautta ja auttamisen halua ja blaatiblaatiblaa-blaa.
Mutta kyllä tekin totta vie loukkaannutte, jos se toinen osapuoli on pelkästään saavana osapuolena. Juu, teidän on vaikea sitä vielä NYT kuvitella, kun lapsenne ovat pieniä, mutta nähdäänpä asian tiimoilta uudelleen sitten, kun se piltti asuu jo omillaan ja yhä käy teillä pesettämässä pyykkiään ja tyhjentämässä äiteen jääkaappia.
Voi siinä tulla mieleen sitten sekin, että se lortti saisi vuorollaan vähän avittaa vanhaa äiteetään.
Kutsutaan sitä sitten velaksi tai velvollisuudeksi, se moraalinen velvoite on silti olemassa.
Ja se on vain hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan sitä velkaa ei maksella sillä että omat vanhemmat lykätään laitokseen loppuelämää viettämään.
Musta tuntuu, että monen kannattaisi vähän ajatellakin niin, että on velkaa ja velvollisuutta...
Kun se lapsi on ihan pyyteettömän rakkauden, palvonnan ja ikuisen palvelun kohde, se ei koskaan opikaan sitä, että on tapana korvata hyväntekijälle se apu jollain tavalla. Jos ei sitten muuten niin olemalla rehti ja kiitollinen edes JOSKUS.
Näitä vanhempiaan passauttavia curling-lapsosia näkee vähän turhankin usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on jo aikuiset lapset, eivätkä he ole meille mitään velkaa. Se, ovatko lapset meille kiitollisia - tai ylipäätään kiitollisia asioista, joita he saavat - ystävällisiä, auttavaisia jne., on kaksisuuntainen tie, ja mielestäni siihen vaikuttaa eniten se, miten lapset on kasvatettu. Jos siis lapselta puuttuu kiitollisuus vanhempiaan kohtaan, se on mielestäni kasvatuksen tulos.
Rakkaus lapseen on pyyteetöntä, olisi ihan kamalaa ajatella, että se pitäisi korvata jollakin tavalla.
Sitten kaikki se palvelu, mitä hän saa, ei ole yhtä pyyteetöntä, se on vaihtokauppaa. Lapsen vastuulla on hoitaa koulutyönsä ja osallistua kodin yhteisiin töihin. Sekä vastuut että vapaus lisääntyvät ikää myöten, eikä hän jää mistään saamastaan "palvelusta" velkaa. Meidän vanhempien "palkka" siitä on, että lapsista on kasvanut yhteiskuntakelpoisia itsestään vastuun kantavia ihmisiä. Haluamme miehen kanssa säilyttää suhteemme lasten kanssa vanhempi-lapsi -suhteena, emmekä todellakaan odota, että heistä tulisi meidän holhoojiamme. Jos siitä saadusta huolenpidosta johonkin suuntaan pitää maksaa, niin he toivottavasti välittävät sen edelleen omille lapsilleen.
Minun vanhempani kokevat olevansa marttyyreita. Äitini muistelee, miten on meitä hoitanut, ja isäni vaatii kunnioitusta ja kiitollisuutta siitä, että hän jaksoi käydä töissä ja tienata rahat meille. Todellisuudessa meillä oli 7 tietokonetta silloin, kun edes yksi tietokone oli harvinaisuus, mutta ruokaa ei.
Olen ostanut omat vaatteeni 10-vuotiaasta asti, koska vanhempieni mielestä tienaamani ja lahjaksi saamani rahat olivat sitä varten, eivät heidän rahansa. Kun pääsin töihin kaupungille sosiaalitoimiston avulla (vaikkemme olleet sossun asiakkaita) 13-vuotiaana, sain kannustuspalkkaa kuukaudessa 250 euroa. Isäni mielestä minun olisi pitänyt maksaa kesällä vuokraa, koska kerran käyn töissäkin. Onneksi tämän onnistuin välttämään ja ostin itselleni talvitakin ja vaatteita noilla rahoilla. Lapsuudenkodissani minun vastuullani oli kaupassa käynti (n. 10-vuotiaasta eteenpäin), ruoan tekeminen joka päivä (7-vuotiaasta eteenpäin) ja pikkusiskojeni hoitaminen (11-vuotiaasta eteenpäin) yöllä, kun äitini oli töissä, ja päivällä, kun äitini oli väsynyt. Kävin joka kesä töissä 13-vuotiaasta eteenpäin, ja tein pitkin vuottakin aina työkeikkoja, kun niitä sain. Lopulta muutin pois kotoa 17-vuotiaana.
Vanhempani olivat katkeria, kun muutin pois kotoa, ja ilmoittivat minusta sosiaaliviranomaisille, jotka eivät kuitenkaan tehneet mitään. Pärjäsin loistavasti, ja olen aina pärjännytkin. Jouduin jopa itse maksamaan ylioppilaskirjoitukseni ja lakkini.
Kuitenkin olen vanhempieni mielestä heille velkaa elämästäni :D Ei jaksa paljoa enää kiinnostaa. Nyt opiskelen, teen töitä, pidän huolta kodistani ja koirastani sekä käyn terapiassa, eikä elämä ole koskaan ollut näin helppoa! :)
Varmaan aika tyypillistä on se, että ne vanhemmat, jotka eivät oikeasti sitä kiitollisuutta ansaitsisi, odottavat sitä eniten. He ovat jo lasten kotona asuessa syyllistäneet lapsia, antaneet ymmärtää kuinka paljon vaivaa lapsista on ollut jne., niin kuin nro 37 tapauksessa.
Ne vanhemmat taas, jotka sen ansaitsevat, eivät sitä odota, koska heille kaikki se, mitä lapsen hyväksi on tehty on itsestäänselvää normaalielämää.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 14:12"]
Samaa mieltä. Lapseni eivät ole minulle velkaa. Minä olen heidät tähän maailmaan hankkinut, joten minun velvollisuuteni on huolehtia heidän tarpeistaan niin hyvin kuin näissä olosuhteissa pystyn, pyrkiä kasvattamaan heidät niin että he pystyvät itse huolehtimaan itsestään aikuistuttuaan, antaa heille peruseväät onnelliseen tasapainoiseen elämään. Tämä ei poissulje sitä, ettenkö välittäisi siinä sivussa myös omista tarpeistani ja hyvinvoinnistani, mutta sekin on mahdollista tehdä lapset huomioiden (en lähde puolen vuoden retriittivaellukselle, kun kotona alle kouluikäisiä lapsia).
Kokisin kiusalliseksi saada lapsiltani myöhemmin rahaa tai lahjoja, koska kokevat sen velvollisuudekseen kaikesta siitä, mitä ovat lapsuudessaan minulta saaneet. Minulle se, mitä olen heille antanut, on itsestäänselvyys. En tarvitse edes kiittäviä ylistyspuheita siitä, miten hyvä ja rakastava äiti ehkä olen ollut. Mielestäni riittäviä osoituksia minun onnistumisestani olisi esim. hyvät ja välittömät välit aikuisiin lapsiini, heidän onnellisuutensa ja elämäntaitonsa.
En aio holhota lapsiani ikuisuuksiin asti syytämällä heille jatkuvasti rahaa, mutta aion tukea heitä rahallisestikin, jos tarvetta on ja jos itselläni on tarpeeksi rahaa. Aion nauttia omasta elämästä enkä elää vain lasteni kautta, mutta sekään ei poissulje auttamasta aikuisia lapsiani olemalla läsnä silloin kun tarvitaan, vaikkapa lastenhoidossa välillä.
Lapseni eivät ole minulle velkaa. En halua heiltä rahaa, heidän ei tarvitse tehdä ratkaisuja elämässään minua miellyttääkseen, toivon että käyvät katsomassa minua muusta syystä kuin velvollisuudentunteesta.
- sen toisen ketjun ap
[/quote]
Viisasta tekstiä. Olisivatpa kaikki vanhemmat näin viisaita.