Eikö muka tule naiselle lihaksia "vahingossa"?
Nykyään aina sanotaan että naiset eivät saa isoja lihaksia "vahingossa", eli näkyvät lihakset saadakseen pitä tosissaan harjoitella kuntosalilla tms.
No minulla kuitenkin on käynyt tämä vahinko. Olen vartalonmuodoltani laiha päärynä. Käsivarret ovat siis aina olleet ihan rimpulat. Vuoden alussa aloin tehdä kotona silloin tällöin painojen kanssa erilaisia käsivarsiliikkeitä. Ei joka päivä eikä ikinä yli 10 min päivässä. Eilen katselin itseäni hihattomassa paidassa pitkästä aikaa peilistä ja ihan pelästyin. Käsivarret ovat paksuntuneet varmaan kolmanneksen. Olkapäät ovat jotenkini isot. Lihakset näkyvät joka puolelta epämielyttävästi.
Ei hitsi. Pitää varmaan vaihtaa painot pienemmiksi. Ei tämä ollut yhtään tavoittelemani lopputulos. En ikinä olisi voinut uskoa että näin nopeasti tulee näin iso muutos.
Kommentit (55)
Olet kyllä sitten melkoinen geneettinen ihme! Onnittelut siitä! Minäkin haluaisin näkyvät lihakset, mutta eivätpähän tunnu helposti kasvavan. Etenkin kun tykkään enemmän bodypumpista kuin salista...
Olis kiva nähdä kuva niistä sun superlihaksikkaista käsivarsista...
Kannattaako nyt treenata pelkkiä käsiä ?
Kyllä joittain naisilla lihakset tulevat aika herkästi esiin , mutta mun miesestä se on vaan hyvännäköistä. Mielummin lihasta kuin höllyvää.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:07"]
Kannattaako nyt treenata pelkkiä käsiä ?[/quote]
No en treenaa pelkkiä käsiä. Takapuolessakin on tapahtunut muutosta kyykkyjen myötä, mutta siitä en ole yhtään pahoillani ;) . Vatsalihakset ovat aina olleet kunnossa (lievästi näkyvät). BMI on 18,5, joten käsissä ei todellakaan ole ollut läskiä mitä olisi voinut lähteä (kun se vähäkin läski on minulla takapuolessa ja reisissä). Enkä ole laiha läski, sillä aerobinen harjoittelu on minulle ollut tuttua aina. Painojen kanssa en ole vaan ennen huhkinut.
Kuvaa on turha odotella. :)
ap
No en usko. Salitaustaa on 15v ja tosiaan mitään jättilihaksia ei kasva tuollaisella alle 10 min harjoittelulla.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:18"]
No en usko. Salitaustaa on 15v ja tosiaan mitään jättilihaksia ei kasva tuollaisella alle 10 min harjoittelulla.
[/quote]
Ai minun "näkyvät lihakseni" ovat tässä ketjussa muuttuneet jo "jättilihaksiksi". Heh!
Ap
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:21"]

No, jos moni ammattilainen treenaa käsiä ihan omana lihasryhmänään ja treeniin kuluu aikaa n.45 min/kerta niin kerrotko miten sinä olet voinut saada saman aikaan alle 10min treenillä? Kannattaa hakeutua jonnekin tutkimuksiin, josko olisi aamupuurossa ollut raejuuston tilalla vaikka kryptoniittia. Tai sitten meillä on ihan hemmetinmoinen ero ajattelutavassa mikä on lihasta
Mä todellakin haluaisin nähdä ap:n lihakset!
Tässä vertailupohjaksi minun rimpulakäteni, jota olen tosissani yrittänyt treenata jo vuosien ajan:
Ei vaan tunnu lihas tarttuvan :(
Hmm. Minäkin olen luonnostani hoikka ja laihakätinen, varmaan aika saman mallinen kuin ap. Olen monesti huomannut, että jos alkaa tauon jälkeen vähän treenailla niin käsivarret on ensimmäiset joissa se jotenkin näkyy. Kai siksi, että niissä on alunperin vähiten rasvaa ja treenatessa ne vähätkin lähtee ja sitten tapahtuu jotain PIENTÄ lihaskasvua ja lihakset hieman piirtyvät esiin. Isojahan niistä ei tietenkään tule ilman intensiivistä treeniä (tällä vartalomuodolla itse asiassa tuskin ilman hormoneja), eikä niitä välttämättä kukaan muu edes huomaa. Itse tuollaisiin kiinnittää huomiota koska tuntee kroppansa niin hyvin ja on siitä kiinnostuneempi kuin kukaan muu.
En sinänsä ymmärrä miksi ap:ta tuo harmittaa. Minusta käsivarret jossa on vähän muotoa ovat kauniimmat ja terveemmän näköiset kuin rimpulakädet. Ja on kiva olla vähän vahvempi. Ja jos vartalo on päärynämallinen, niin vahvemmat käsivarret tasapainottavat sitä kokonaisuutta. Mutta juu, jos tavoitteena on vain laihuus niin sitten kannattaa mieluummin vaikka juosta pitkiä matkoja. (:
Siinäpä se ero taitaa olla. Siis sen määrittelyssä, mikä on paljon lihasta ja mikä ei. Jos ei ihmisellä alunperinkään ole käsissä rasvaa peittämässä lihaksia, niin mikäs ihme se on, jos pienellä harjoittelulla alkaa lihaksen muodot hahmottua. Itse en kyllä ymmärrä, miksi lihasmuotojen erottuminen olisi huono asia. Ensinnäkin, lihakset ovat hyvä asia terveyden kannalta ja erityisesti kolmenkympin paremmalla puolella myös naisille tarpeen. Kroppa, jossa on lihaksia, on aina paremman näköinen, kuin vastaava, jossa ei ole. Se on minun mielipiteeni. Itse ainakin olen erittäin ylpeä vahvoista käsivarsistani. Erityisesti silloin kun kuskaan kaupasta täysiä ruokakasseja tai raahaan kainalossa raivoavaa uhmista. Rakastan lihaksiani ja sitä, millaisiin suorituksiin niiden avulla pystyn. Siinä ei ole mitään epänaisellista.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:48"] Itse en kyllä ymmärrä, miksi lihasmuotojen erottuminen olisi huono asia. Ensinnäkin, lihakset ovat hyvä asia terveyden kannalta ja erityisesti kolmenkympin paremmalla puolella myös naisille tarpeen. Kroppa, jossa on lihaksia, on aina paremman näköinen, kuin vastaava, jossa ei ole. [/quote]
Googlaa Madonna ja käsivarret ja mieti sitten ovatko lihakset aina hyvän näköiset laihassa kropassa. Ei naisen kuulu olla lihaksikas! Ei se ole kaunista. Se taas on minun mielipiteeni.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:21"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:18"]
No en usko. Salitaustaa on 15v ja tosiaan mitään jättilihaksia ei kasva tuollaisella alle 10 min harjoittelulla.
[/quote]
Ai minun "näkyvät lihakseni" ovat tässä ketjussa muuttuneet jo "jättilihaksiksi". Heh!
Ap
[/quote]
No jos käsivarteen on tullut KOLMANNES lisää, niin kyllä se aika jättilihakselta vaikuttaa vaikkei lähtötaso kovin korkea olisikaan ollut :D
Ja en tiedä miksi edes vaivauduin vastaamaan, koska toi vain ei pidä paikkaansa. Mutta jos haluat saada meidät uskomaan, niin laitahan joku kuva missä näkyy kätesi ennen kun aloit treenata ja nyt otat kuvan nykyisestä kolmanneksen isommasta kädestäsi, niin joku saattaa uskoakkin.
"Googlaa Madonna ja käsivarret ja mieti sitten ovatko lihakset aina hyvän näköiset laihassa kropassa. Ei naisen kuulu olla lihaksikas! Ei se ole kaunista. Se taas on minun mielipiteeni."
No, Madonnahan onkin hyvä vertailukohta normaalitallaajalle. Voin kertoa, että kenestäkään meistä ei ikinä tule samannäköistä kuin Madonnasta, joten voit olla huoleti! Mutta kauneushan on katsojan silmässä, voit ihan huoletta pysyä rimpulana, ihan sama mulle. Itse neljääkymppiä lähestyvänä perheenäitinä haluan kaikin tavoin pitää huolen toimintakykyni säilymisestä. Minulle lihakset ovat ensisijaisesti terveysjuttu. Bonuksena tulee se, että ikäisekseni olen varsin timmissä kunnossa eikä tarvitse jokaista kaloria kytätä, kun lihakset pitävät myös aineenvaihdunnan toiminnassa.
11
Jeps, pics or didn't happen. AP kaivaa sen kameran esiin.
Niin että ap:llä oli ensin tämmöiset
ja nyt tämmöiset
Voi tulla!
Itse olen kestävyysurheilija (nainen), eikä tavoitteenani ole kasvattaa lihasmassaa. En juurikaan tee punttia tai lihaskuntoa, mutta kaikesta huolimatta minulla on todella isot lihakset ja iso lihasmassa. Lihakseni ovat samannäköiset kuin monilla tummaihoisilla pikajuoksijanaisilla. Kehonkoostumusmittauksen (tehty kuntotestin yhteydessä lääkäriasemalla) kyseessä on nimenomaan lihasmassa eikä mikään piiloläski ;).
Satun vain kuulumaan siihen ryhmään, jolle lihakset kasvavat (liian) helposti. Lihasten kasvu on siis ihmisestä ja tyypistä kiinni. Naisissa on ilmeisesti vähemmän isolihaksisia kuin miehissä. Joten kyllä, jos et ole aikaisemmin tiedostanut lihastyyppiäsi, voi lihaksia tulla vahingossa, naisellekin. Mutta ei se mitään, monet miehet tykkäävät kuitenkin naisista, joilla on vähän näkyvääkin lihasta, etenkin jos rasvaprosentti ei ole ihan pakkasen puolella..
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:34"]

Niin että olet saanut juoksemalla valtavat olkapäät ja hauikset? :D Ei perk** näitä juttuja, komiikkaa päivän piristykseksi :D
Onneksi av on täynnä näitä geeni-ihmeitä, muualla heihin ei törmääkään
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:39"]

Niin, en ymmärtääkseni maininnut mistä oman kehoni lihasryhmistä puhuin? En tainnut mainita edes lajiani?
Palstan sisälukutaito on kyllä vertaansa vailla...
-nro 18
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:43"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:39"]
Niin että olet saanut juoksemalla valtavat olkapäät ja hauikset? :D Ei perk** näitä juttuja, komiikkaa päivän piristykseksi :D
Onneksi av on täynnä näitä geeni-ihmeitä, muualla heihin ei törmääkään
[/quote]
Niin, en ymmärtääkseni maininnut mistä oman kehoni lihasryhmistä puhuin? En tainnut mainita edes lajiani?
Palstan sisälukutaito on kyllä vertaansa vailla...
-nro 18
[/quote]
No onko se ihme jos juostessa tulee jalkoihin lihaksia? Ja olet siis pikajuoksija, jos sulla on samanlaiset lihakset kuin tummilla pikajuoksijoilla. En nimittäin ole nähnyt yhden yhtä pitkän matkan juoksijaa/kestävyysurheilijaa joilla olisi samanlainen kroppa kuin noilla pikajuoksijoilla, kyllä ne enemmän vinttikoiraa muistuttavat.
ai niin, koska olemme av-palstalla, niin olet niitä ihmenaisia, joilla on julmetut lihakset ja harrastat silti kestävyyslajeja, unohdin että täällä eivät normaalit luonnonlait päde ;)
Laitahan kuva niistä valtavista lihaksista. Taitaa olla käynyt niin, että rasvaa on pikkuisen lähtenyt ja sinä luulet että sulla on lihakset tuolla treenillä paukahtanut isoiksi :D