Eikö muka tule naiselle lihaksia "vahingossa"?
Nykyään aina sanotaan että naiset eivät saa isoja lihaksia "vahingossa", eli näkyvät lihakset saadakseen pitä tosissaan harjoitella kuntosalilla tms.
No minulla kuitenkin on käynyt tämä vahinko. Olen vartalonmuodoltani laiha päärynä. Käsivarret ovat siis aina olleet ihan rimpulat. Vuoden alussa aloin tehdä kotona silloin tällöin painojen kanssa erilaisia käsivarsiliikkeitä. Ei joka päivä eikä ikinä yli 10 min päivässä. Eilen katselin itseäni hihattomassa paidassa pitkästä aikaa peilistä ja ihan pelästyin. Käsivarret ovat paksuntuneet varmaan kolmanneksen. Olkapäät ovat jotenkini isot. Lihakset näkyvät joka puolelta epämielyttävästi.
Ei hitsi. Pitää varmaan vaihtaa painot pienemmiksi. Ei tämä ollut yhtään tavoittelemani lopputulos. En ikinä olisi voinut uskoa että näin nopeasti tulee näin iso muutos.
Kommentit (55)
On tosiaan treenissä joku pielessä, mutta vielä enemmän taitaa olla pielessä ruokavaliossa. Pyrin syömään proteiinia vähintään gramman per painokilo vuorokaudessa, mutta sekin tekee usein tiukkaa.
Ja treenistä sen verran, että käyn noin kerran viikossa pumpissa, jossa ylävartalon painot ovat:
rinta 15kg
selkä 17kg
ojentajat 12kg
hauis 9kg
olkapäät 4kg irtopainot ja 10kg tanko
Nämä painot ovat sieltä suurimmasta päästä mitä salini naisiin tulee. Miehillä on toki enemmän. Pumpin lisäksi teen yhden toiminnallisen lihaskuntotreenin viikossa ja cardiota kolme treeniä. Ja kerran viikossa joogaa.
T. Tuo kuvansa laittanut
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:50"]
No onko se ihme jos juostessa tulee jalkoihin lihaksia? Ja olet siis pikajuoksija, jos sulla on samanlaiset lihakset kuin tummilla pikajuoksijoilla. En nimittäin ole nähnyt yhden yhtä pitkän matkan juoksijaa/kestävyysurheilijaa joilla olisi samanlainen kroppa kuin noilla pikajuoksijoilla, kyllä ne enemmän vinttikoiraa muistuttavat.
ai niin, koska olemme av-palstalla, niin olet niitä ihmenaisia, joilla on julmetut lihakset ja harrastat silti kestävyyslajeja, unohdin että täällä eivät normaalit luonnonlait päde ;)
[/quote]
On olemassa muitakin kestävyyslajeja kuin juoksu. Esimerkiksi hiihto tai pyöräily, muutamia mainitakseni. Ja kuten sanoin, olen kestävyysurheilija, en esimerkiksi pikamatkojen juoksija.
En ole kyseenalaistanut sitä, etteikö valtaosa kestävyysurheilijoista olisi vinttikoiran näköisiä. Olen vain kertonut, että minulla on omaan lajiini nähden epätyypillisen isot lihakset. Ja että ne ovat tulleet "vahingossa", eikä niitä ole treenattu tarkoituksella. Todennäköisesti lihakseni olisivat vieläkin isommat, mikäli nimenomaan treenaisin lihasmassan kiilto silmissä. Näin en kuitenkaan tee.
Voisiko mitenkään olla mahdollista, että vaikket sinä olisikaan nähnyt muita kuin vinttikoiran näköisiä kestävyysurheilijoita, voi muunkin näköisiä kestävyysurheilijoita olla? Ai niin, mutta ei tietenkään. Mehän olemme nyt av-palstalla, ja jos av-mamma ei jotain ole nähnyt, ei sellaista voi olla olemassakaan.
-18
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 11:06"]

Eli sulla on hillittömät lihakset jaloissa ja olet mielestäsi pikajuoksijan näköinen?
*huutonaurua*

Kai ymmärrät itsekin, että saadakseen lihasmassaa, pitää sen eteen tehdä jotain. Ei se jostain ilmesty, ei esim. pyörilijä saa tuosta vaan isoja käsilihaksia, kyllä ne pitää käydä salilta hankkimassa.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 10:11"]
Niin että ap:llä oli ensin tämmöiset
ja nyt tämmöiset
http://fit-geek.com/wp-content/uploads/2011/08/arms3.jpg
[/quote]
Siis kirjoittiko ap tuon?
Ei ole mahdollista saada vahingossa tuollaisia lihaksia!
Ihana kuulla, että löytyy kohtalotovereita!
Olen samanlainen lihastenkasvattaja kuin ap, vaikka harrastan tosi vähän urheilua. Taidan muutenkin olla hormooneiltani enemmän mies kuin nainen, koska tulen myös huonosti raskaaksi ja hiukseni ovat ohuet ja heikot.
Varsinkin jalkojen ja käsivarsien lihakset kasvavat aivan silmissä. En uskalla edes mennä punttikselle, koska näyttäisin heti kike elomaalta.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 11:03"]
On tosiaan treenissä joku pielessä, mutta vielä enemmän taitaa olla pielessä ruokavaliossa. Pyrin syömään proteiinia vähintään gramman per painokilo vuorokaudessa, mutta sekin tekee usein tiukkaa.
Ja treenistä sen verran, että käyn noin kerran viikossa pumpissa, jossa ylävartalon painot ovat:
rinta 15kg
selkä 17kg
ojentajat 12kg
hauis 9kg
olkapäät 4kg irtopainot ja 10kg tanko
Nämä painot ovat sieltä suurimmasta päästä mitä salini naisiin tulee. Miehillä on toki enemmän. Pumpin lisäksi teen yhden toiminnallisen lihaskuntotreenin viikossa ja cardiota kolme treeniä. Ja kerran viikossa joogaa.
T. Tuo kuvansa laittanut
[/quote]
No niin, ongelma piilee isoksi osaksi siinä että lajisi on pumppi, ei puhdas salitreeni. Pumppi kehittää tiettyyn pisteeseen mutta siitä on sitten vaikea päästä eteenpäin koska se on tyypiltään ennemmin lihaskestävyyttä kehittävä kuin lihaskasvua! Eli jos haluat lisää lihasmassaa, siirry salin puolelle ja ala tehdä massatreeniä joissa sinulla on 60-80% maksimipainosta ja sarjat välillä 8-12 toistoa. Lisäksi pitää saada kaloreita paljon, miinukaloreilla ei lihas kasva, pelkkä protsku ei riitä (joka sekin sinulla jää alakanttiin). Bulkkauksessa pitäisi jäädä päivässä väh. 500 kaloria plussan puolelle (mutta tässä pitää olla tarkkana mitä syö, mikään herkkumättö ei ole oikea ratkaisu).
-aktiivisesti salitreenaava ohis
Tiedän ap tunteen (en jaksanut kaikkia viestejä lukea!)
Painoindeksinä 18, olen siis hoikka.
Aloitin viime huhtikuussa duunin, joka on fyysisesti rankkaa, ja paino lähti vain laskuun. Meiltä irtisanottiin ainoat miestyöntekijät ja minä olin ainoa joka heitä joutui tuuraamaan... ja nyt tarkoitan niitä rankimpia duuneja! Kuorman purku, ym. kaikki hommat jäi mun vastuulle. Nyt mulla on aivan järkyttävä haba! Olen aina, aina rakastanut ohuita käsivarsia ja ollut onnellinen siitä että mulla on sellaset. Nyt nää on paksut, lihakset näkyy... en tykkää yhtään.
Omistan tällä hetkellä isoimman haban töissämme, myös isomman kuin eriosaston miestyöntekijät :(((( ei ole hauskaa yhtään. Vihaan käsiäni ylikaiken, en voi enään kulkea ilman pitkähihaista paitaa.. en tiedä miten kesällä pärjään
Teidän kannattaa osallistua kyllä voimamieskisoihin ja kehonrakennuskisoihin kun teillä on noin valtavat lihakset tupsahtanut yhtäkkiä. Sillähän voi elättääkin itsensä, sirkuksessa vaikka.
Mulla on tullut ihan itsekseen, lentopalloa pelaamalla paljon parempi haba kuin tuolla kuvansa laittaneella. Mulla on lihasmassa tullut siis ihan itsekseen kroppaan, mutta olen siihen kyllä tyytyväinen. Lihaksikkaan näköinen käsi on hyvän näköinen. Ainoastaan "habaa näyttäessä" käsi näyttää ehkä pikkasen liian miehekkäältä mutta eihän käsi normaalielämässä ikinä ole sellaisessa asennossa joten nou hätä.
Pumpissa on tosiaan tietääkseni ihan mielettömän pitkät sarjat joten ei mikään ihme jos siellä ei lihakset paljoa kasva.
Hauskoja nämä... Fitnesskisaajat treenaavat tunteja viikossa saadakseen lihaksia mutta palstamammalle putkahtaa jättihauikset kun vaan nostaa pudonneen täytekynän lattialta....
Jep. :D
Jaa että lentopalloa pelaamalla kasvaa haba paremmin kuin painoja nostamalla? Ja sitten tuolle, joka laittoi kuvan habastaan ja kertoi treenistään sanottiin, että eihän pumppi lihaksia kasvata vaan kunnon salitreeni. Ap kuitenkin nostelee painoja alle kymmenen minuuttia kotona silloin tällöin ja sen habankasvu uskotaan silmiä räpäyttämättä... Oikeesti, herätkää jo!
Mä en tee lihaskuntoa kuin satunnaisesti, mutta juoksen 2-4 kertaa viikossa, ja mulla on kyllä omalla mittapuullani todella isot reisi- ja pohjelihakset. En ole minkään pikajuoksijan näköinen, mutta, no, mun painoindeksi on tasan 20 ja olen yläkropasta tosi hoikka, mutta esim. tiukoissa farkuissa jalat näyttävät todella leveiltä (ei yhtään sellaisilta kuin mun paino-pituus suhteella "pitäisi" näyttää).
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 12:19"]
Mä en tee lihaskuntoa kuin satunnaisesti, mutta juoksen 2-4 kertaa viikossa, ja mulla on kyllä omalla mittapuullani todella isot reisi- ja pohjelihakset. En ole minkään pikajuoksijan näköinen, mutta, no, mun painoindeksi on tasan 20 ja olen yläkropasta tosi hoikka, mutta esim. tiukoissa farkuissa jalat näyttävät todella leveiltä (ei yhtään sellaisilta kuin mun paino-pituus suhteella "pitäisi" näyttää).
[/quote]
Minulla on sama, tosin hartiatkin on mulla leveät ja selkä, mutta lihakset ei yläkropasta erotu. Jalat on lihaksikkaat ja nk ihannemalliset, ja kun katsoo äitiäni joka ei koskaan salilla ole käynyt ja yläkropaltaan on ylipainoinen, niin sen jalkalihakset erottuu nyt selkeästi kuusikymppisenäkin eikä sillä ole selluliittia. Isällä on myös sellanen pallomaha ja hoikat, lihaksikkaat jalat joten ei minusta muuta ois voinut tullakaan kun tällane punttijalka. :/ Pitää tehdä töitä aina ettei kiloja kerry keskivartalolle ja olenkin löytänyt juoksun, se käy hyvin alavatsaan ja pitää paketin kasassa. Mutta jos nyt lihoisin niin paino kertyisi keskivartalolle ja jalkojen päälle tulisi rasvakerros, mutta lihas erottuisi silti (vrt vanhempani). Se etu tässä siis on, ettei tarvitse ikinä tehdä punttireeniä jaloille, koska lihakset erottuu kun rasvaprosentin pitää alhaalla. Mutta keskivartalo on kyllä probleema ja sitä pitää koko ajan treenata. :(
Kumma miten ihmiset ei täälläkää älyä että ihmisten kropat toimii ja näyttää erilaisilta ja osalla on geeneissä eri eväät mitä toisilla. Se että sulla ja kaverilla ei kasva lihas salillakaan ei tarkoita etteikö olisi ihmisiä joilla lihasmassa on iso luonnostaan. Naurettavia tyyppejä täällä jotkut. :D
Lisään vielä että serkuillani taas on omalta äidiltään perityt tolppajalat joissa jalat on pitkät mutta tasapaksut pötikät- olen kyllä aika onnellinen näistä omista jaloista joissa muoto on kohdillaan.
Ymmärrän täysin. Tykkään käydä tosi paljon salilla ja kehitys on ainut, mikä siellä kannustaa käymään. Miinuspuolena vaan yläkroppa on kehittynyt 1.5kuukaudessa aika miehekkääksi. Kun teen liikkeitä, niin ilman hiuksia mua luulis varmaan mieheksi. En vaan saa mitään kicksejä siitä, että hinkuttaisi samoja painoja päivästä toiseen. Ja sali on ainut treenimuoto, jota oikeasti jaksan tehdä enkä liikuntaa haluais lopettaa tän takia. Pitäis varmaan silikonit hommata mut sit näyttäisin varmaan transulta.
Nimimerkillä; lihaksikas pikkutissi
Ei hemmetit mitä vatipäätä täällä pyörii. 1.5kk salitreenin jälkeen ollaan jo miehen näköisiä. No on neidillä/rouvalla teston eritys sitte kohdillaan muutenkin jos noin äkkiä muuttuu. Kas kummaa kun tosielämässä näitä tällaisia mutantteja ei näy missään, ihan tavallisen pulliaisen näköisiä ja lihasta ei oiekasti nimeksikään. Herätkää tosiaan jo... menee aivan naurettavaksi
Jos nyt voisitte te, jotka ootte lentopalloa lätkimällä, juoksemalla tai kuukauden punttitreenillä saaneet mielettömän haban laittaa niitä kuvia tähän ketjuun. Uskottavuutenne on tasoa nolla niin kauan, kun pöytään lyödään todisteita!
Eikö olekin huvittavaa, miten täällä saadaan aloittajan viesti vääristymään aivan muuksi, mitä alunpitäen oli. Parasta on se, kun vastaajat alkavat vielä riitelemään keskenään. No, tämmöistä tämä on. Mutta aiheeseen. Kyllä on mahdollista saada lihaksia vähän kuin vahingossakin. Aikanaan asuin omakotitalossa ja pääasiassa huolehdin puun kantamiset, nurmikonleikkuut, lumityöt ja kummasti siinä hommassa hauis kehittyi, vaikken mieltänyt edes treenaamiseksi.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2013 klo 09:40"]
Mä todellakin haluaisin nähdä ap:n lihakset!
Tässä vertailupohjaksi minun rimpulakäteni, jota olen tosissani yrittänyt treenata jo vuosien ajan:
http://aijaa.com/HPWQmk
Ei vaan tunnu lihas tarttuvan :(
[/quote]
Kyllä on treenissä joku pielessä jos tuohon tulokseen päästäkseen tarvitaan vuosien treeniä ja vielä tosissaan tehtynä.
Tai sitten minäkin olen luonnonoikku jolle lihakset tulevat ihan itsestään.