Lue keskustelun säännöt.
Mitäs kisin kun en rakasta miestäni...
26.02.2013 |
vaan päin vastoin vihaan häntä. Ja ahdistun hirmuisesti hänen läsnäolostaan. Haluaisin erota ja etsiä tosi rakkautta tai edes hyvää seksiä muualta. Mutta velvollisuuden, sosiaalisen paineen ja helvetinpelon vuoksi en voi. Roikun tässä, mutta en halua parantaa suhdettamme mitenkään. Toivon vaan että hän, tai edes jompikumpi, kuolisi pois.
Kommentit (10)
Valitsin hänet koska en parempaakaan löytänyt. Siis halusin epätoivoisesti perheen, tuntui että elämäni on hukassa jos en saa. Hän oli paras vaihtoehto minkä löysin. Erittäin älykäs, melko komeakin, sopiva sosioekonominen tausta (siis samankaltainen kuin itselläni), halukas elättämään kotiäidin ja lapsilauman, periaatteet joita arvostin (raivoraittius etunenässä). Mutta jo seurusteluaikana ahdistuin hänen tavastaan kohdella minua, ei ollut juurikaan kiinnostunut olemaan kanssani, ignoroi täysin toiveeni ja pyyntöni, pyrki hallitsemaan minua, esim mitä ruokaa saan ostaa ja miten minun pitää siivota paikkoja. Mutta en vaan voinut päästää käsistäni tilaisuutta päästä naimisiin.
No nyt olen saanut sen minkä halusin, viisi lasta. Mutta en voi nauttia elämästäni kun tuo ukko on siinä kiviriippana. Haaveilen että kuolisi pois.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnetko mitään myönteistä häntä kohtaan?
Oletko keskustellut hänen kanssaan asiasta?
Onko ero vaihtoehto? Jos ei niin voisitko keskittyä elämässäsi joihinkin muihin asioihin, mikä on sinulle tärkeää? Miten voisit nauttia elämästäsi ja mikä kiinnostaa sinua?
Onko sinulla hyviä ystäviä joiden kanssa voisit viettää aikaa ja tehdä asioita jotka tuovat elämääsi hyvää?
Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Pystyisitkö matkustelemaan, kokemaan uusia asioita ja haistelemaan uusia tuulia? Olisiko sinun mahdollista lähteä vaikka puoleksi vuodeksi vapaaehtoistyöhön tai muuten vain ulkomaille? Elämästä voit nauttia myös yksin välillä, vaikka olisitkin miehellesi koko erossaoloajankin uskollinen.
Maailma on kaunis (: Voimia sinulle!
En tunne mitään positiivista häntä kohtaan enkä halua keskustella hänen kanssaan juuri sen takia. Osaisin vain sylkeä sappea hänen naamalleen.
Ero ei ole oikein vaihtoehto. Just olin vuoden toisella paikkakunnalla töissä ja asuin siellä yksin. Oli ihanaa. Mutta oli pakko sitten palata kotiin kun se työ loppui eikä ollut enää hyvää alibia pysyä poissa. Ja lasten takia. Nuorin on vasta neljä. Kotona uuvun ja masennun, en jaksa edes ystäviä.
ap
no eipä tämä yh:n arkikaan herkkua ole
Ei tuollainen viha lasten isää kohtaan ole normaalia. Ymmärrän sen , että et rakasta miestä, mutta että vihaat noin paljon ...
Kyllä jokin pariterapia olisi tarpeen. Vaikka eroaisitte, pitäähä sinun lastesi isää arvostaa edes jonkunverran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele, että sä vaikka sairastuisit vakavasti. Toivoisitko silloinkin, että sulla ei olisi miestä. Mä luulen, että olet vain tylsistynyt elämääsi, ei vika ole miehessä. Luulet vain, että miehen pitäisi olla jokin ihmeellinen aarrearkku, joka täyttää sinun kaikki haaveesi. Ala lukemaan kirjoja tai katsomaan elokuvia!
[quote author="Vierailija" time="26.02.2013 klo 23:38"]
Ajattele, että sä vaikka sairastuisit vakavasti. Toivoisitko silloinkin, että sulla ei olisi miestä. Mä luulen, että olet vain tylsistynyt elämääsi, ei vika ole miehessä. Luulet vain, että miehen pitäisi olla jokin ihmeellinen aarrearkku, joka täyttää sinun kaikki haaveesi. Ala lukemaan kirjoja tai katsomaan elokuvia!
[/quote]
Tiedätkö, jos sairastuisin vakavasti niin ottaisin eron välittämättä siitä etten "saisi". En todellakaan haluaisi jäädä avuttomana tuon armoille. Mieluummin sitten kuolen vaikka yksin. Mä en ripustaudu mieheen mitenkään, en edes halua pyytää häneltä mitään kun kaikkeen suhtaudutaan vittuillen. Onneksi vanhimmat laåpseni on jo niin isoja, että pyydän heiltä ne palvelukset jotka oikeastaan olisivat "miehen tehtävä".
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan tosi kiva sun lapsille kasvaa perheessä, jossa isä vittulee ja äiti vihaa isää. Hakekaa nyt aikuiset ihmiset apua itsellenne.
Mä lähdin ajoissa. Tosin mies eli mielestään hyvässä suhteessa mutta minä en. Tiedätkö miltä tuntuu mennä kauppaan ekaa kertaa ilman miehen vaikutusta. Saa ostaa mitä haluaa ja tehdä sitä ruokaa mistä itse tykkää. 15vuoden jälkeen sain ostaa sitä ruokaa mistä tykkäsin. Ja minäkin olin ihan perus hyvässä suhteessa. Sitä vaan alentuu asioihin joita ei edes tajua. Meillä onneksi vain yksi lapsi ja nyt minulla uusi suhde. Ihminen joka on läsnä, haluaa ja tekee samoja asioit kuin minä.
Miksi olet alunperin valinnut hänet?