Onko yliopisto rankin vaihe elämässä?

No ei todellakaan :0)

Riippuu varmaan paljon muusta elämästä. Jos esim. sairastuu vaikka syöpään, luulen, että se on paljon vaikeampi vaihe elämässä kuin yliopisto. tai menettää vaikka lapsen,. puolison jne.

no ei ole, hauskaa aikaa oli.

Riippuu alasta ja omista kyvyistä.

Itselleni ei kyllä ollut. Oli elämäni parasta aikaa. Ja tein 2 yliopisto tutkintoa osittain samanaikaisesti.

Rankinta on ollut olla asiantuntija tehtävissä, pienet lapset, jotka valvottivat ja itse sairastuin ja piti tajuta oma rajallisuutensa.

Lapsettomuus voittaa yliopistoajan mennen tullen.

Ei mulle ollut. Rankinta ollut sen jälkeen kun ei ole löytänyt vakiduunia, vaan olen kituutellut pätkien varassa. Nyt mietinnässä uudelleenkouluttautuminen...

Minkä alan asioita tunnet? Mitkä tutkinnot sitä varten suoritit? Vitoselle siis kysymykseni.

Minusta vaikka yläkoulu/lukio oli paljon rankempaa aikaa, jos otetaan vain opiskeluajat vertailuun.

Siellä muut oppilaat asetti kaikenmaailman paineita, kun piti koettaa sopeutua joukkoon.

Yliopistossa saat olla ihan oma itsesi ja huolehtia vain siitä, että pärjäät, muista ei tarvitse välittää ja ulkonäkö ei vaikuta.

Voit mennä luennolle verkkareissa ja poninhäntä päässä, kukaan ei siitä sulle huomauttele.

Ehkä ekan vuosikurssin opiskelijat vielä meikkaa, sitten se vaihe lakkaa.

Rankin? Sehän tapaa olla helpoin. Silloin on jo päässyt opiskelemaan, joten ei enää tarvitse stressata pääsykokeista, toisin kuin lukiossa. Tietää valmistuvansa kyllä, nopeammin tai hitaammin, mutta joka tapauksessa. Ei tarvitse stressata vielä työelämästä, ainakaan kovin paljon.

Ei tosiaan! Opiskeluajat yliopistossa olivat elämäni hauskinta aikaa! Ehdottomasti niitä parhaita vuosia. Silloinhan on vielä nuori ja jaksaa kaikkea: sekä juosta luennoilla, lukea yökaudet tentteihin ja juhlia. Taloudellisesti saattoi aika ajoin olla tiukkaa, mutta minulla oli onni opiskella semmoisena vuosikymmenenä, jolloin sai vaivatta töitä kaikiksi loma-ajoiksi.

No ei! Vaikka opiskelinkin nopeasti ja samalla illat ja viikonloput töitä tehden.

Rankin aika ehkä oli esikoisen vauva-aikana. (Superallerginen, huonosti kasvava ja todella huonosti nukkuva vauva.)

Varsin rankkaa oli myös kun pahimpiin lapsiperheen ruuhkavuosiin yhdistettiin vielä miehen masennus ja minun erittäin vakava sairaus.

Juuri tuonne toiseen ketjuun vastasin, että koen tämän opiskelun (lääkiksessä) nyt helpompana/vähemmän rankkana kuin esim. normaalin säännöllisen päivätyön hoitajana vaikka perhettäkin löytyy enkä niin nuorikaan enää ole.

Ei mulla ainakaan. Rankempaa oli parikymppisenä, nyt kolmikymppisenä yliopisto on vähän kuin turvallinen satama.

No ei todellakaan ollut. Hauskan leppoisaa ja lähinnä oleiluahan tuo aika siellä oli.

Kyllä tää lapsiperheen arki, sovitettuna töissäoloon on paljon rankempaa.

Kyllä perhe- ja työelämä on ollut monin verroin rankempaa kuin opiskelu. Ei siinä mitään erityisen rankkaa ollut kun ei ollut vastuutakaan muista kuin itsestä.

jos niin luulet, että yliopisto on se rankin vaihe, niin etpä paljon elämästä vielä tiedä.

Ei tod. Riippuu tietysti mitä muuta siihen kasaa, esim.jos opiskelujen yhteydessä perustaa pikkulapsiperheen niin on takulla rankkaa.

Olen mm lääkäri.

t. Nro 5

No ei ollut vaan varmaan kevein mutta elämäntilanteesta ym. tuo johtuu. Itse olin parikymppinen ja sinkku kun aloitin yliopisto-opinnot ihanassa kaupungissa. Asuin kivasti yksiössä, alan töitä tein välillä mutten jatkuvasti työskennellyt opintojen ohella mikä helpotti paljon (tästä kiitokset vanhemmilleni). Opiskelin ahkerasti eli tein hommia myös viikonloppuisin, oli iltaluontoja yms. mutta vain harvana päivänä piti olla yliopistolla esimerkiksi yhdeksään mennessä. Työharjoitteluaikaan tosin nousin tosi aikaisin kun matkustin naapurikaupunkiin töihin junalla ja bussilla. Siellä tein myös sijaisuuksia välillä opiskeluaikoina.

Opiskeluaikani oli mielenkiintoista, ala kiinnosti ja lisäksi moni sivuainekin ja olin aika tiedeorientoitunut, olin myös löyhästi mukana yhdistystoiminnassa ja opiskelijatoiminnassa. Kavereita sain en kovin paljon mutta hyviä ystäviä kuitenkin, nautin kaupungin sykkeestä ja öisistä kävelyretkistä, vaikka mistä kivasta. Kesäisin matkustelin yksin tai poikaystävän kanssa Euroopassa pidempiä juna/bussireissuja joihin usein kuului jotain kansainvälistä leiriä tai muuta mielenkiintoista.

Opiskeluaikana aloin seurustella ja seurustelu toisella paikkakunnalla asuvan miehen kanssa vei toki paljon aikaa. Loppuvaiheessa opintoja asuin pitkään toisella paikkakunnalla ja tein gradua ja kävin täyspäivätöissä pitkään ennen kuin lopulta sain paperit käteeni. Se oli kyllä aika rankkaa mutta meni kuitenkin ihan hyvin kun ei vielä ollut lapsia.

Opiskeluaika oli kyllä minun elämäni onnellisin ajanjakso vaikka toki kaikissa muissakin vaiheissa on ollut omat mukavat asiansa.

Harkitsen uudelleen opiskelijaksi lähtöä yliopistolle mutta kahden lapsen kanssa ja perheellisenä opiskelu olisi ihan erilaista. Minule ei kyllä varmaan mahdotonta. Pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta ja se kyllä auttaa opiskelujen sietämistä.

No, mulla ei.

Tällä hetkellä on rankempaa. Kolme teini-ikäistä, oma työ, oma opiskelu, vanhemmista huolehtiminen ja vähän väliä viikatemies vierailee aina vaan lähempänä.

Huomattavasti rankempaa kuin huoleton opiskeluelämä.