Mikä avuksi kun AHDISTAA?

Niin, yksin viimeisiä viikkoja raskaana. Minä vuokra-asunnossa johon juuri muutin, mies (ex- tai nykyinen - itsekään en tiedä) omassa kivassa talossaan jonka olisi pitänyt olla perheen koti. 

Synnytys voi alkaa milloin vain. Miten ihmeessä tästä oikeasti mennään eteen päin? Itse olen koonnut vauvan pinnasängyn, hoitopöydän ja kaikki. Itse hankkinut kaikki. Yksin. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa tätä. Aikaisemmin ei ole tullut tällaista ahdistusta, mutta nyt tuntuu että seinä nousi vastaan. Miten tästä tunteesta oikeasti pääsee eroon? Antaisin mitä vain kun minullakin olisi mies joka olisi minusta ja vauvasta raskausaikana välittänyt ja huolehtinut. Tekee pahaa nähdä ympärillä, miten muut ottavat toisensa huomioon ja tukevat, haluavat olla toiselle avuksi. Itse olen niin yksin ja mies ei ole ollut huolissaan muusta kuin rahasta, vaikka häneltä ei puutu yhtään mitään. On kaikki... Se mihin "tavallinen" ihminen ei ikinä yltä, tällä miehellä on. Nekin asiat mitä vain luksuksena pidetään ja jotka sitä todella ovatkin, niin tällä miehellä on. 

Nyt ottaisin mielelläni vastaan hyviä neuvoja kuinka jaksaa kun koti on vielä muuton jäljiltä sekaisin ja tuntuu että seinät kaatuu päälle... Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Harmittaa, että en ole osannut nähdä kuinka materialistinen mies on aina ollut ja kuinka erilaiset arvomaailmamme ovat. On niin paljon miehiä jotka tekevät perheidensä eteen kaikkensa. Minulle ovi vaan lyötiin kiinni koska tuloni eivät riitä kattamaan yhteistä perhe-elämää. Ja ihmettelijöille: ei, en ole yksin tätä vauvaa halunnut! Mies halusi myös. Ja rakastan kyllä vauvaani, tuntuu vain että omat voimat eivät meinaa kantaa. Olen täysin fyysisesti ja henkisesti poikki. Olisi kiva kerätä hieman voimaa ennen vauvan syntymää, niin jaksaisi sitten olla paras mahdollinen äiti syntyvälle ihmeelle.