Miten voi sietää sietämätöntä?

Mä teen 6 tuntista päivää, auttaa jaksamaan todella paljon. Myös joku oma harrastus on hyvä olla. Ja aina joskus se mukula simahtaa seitsemältä illalla ja mä nautin niistä hetkistä. Enkä tosiaankaan siivoa silloin. Sitä vaan pitää osata tarttua siihen vapaa hetkeen.

Ja onhan se kiva kun lapsi välillä sanoo ihana äiti ja silittää poskesta.

No, onhan siinä nyt paljon hyvää. Ihan mittaamattoman paljon. 

Mutta koska olet päättänyt nähdä asian noin, en viitsi edes yrittää selittää.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 07:02"]

Kuinka voi kestää sen tilanteen, mihin useat vanhemmat ovat itsensä ajaneet:

Elämä jossa aamulla herätään (liian aikaisin), lähdetään viemään kirkuvia, pahanhajuisia lapsia päiväkotiin, mennään työhön jota inhotaan, mutta jota on "pakko" tehdä, illalla väsyneenä haetaan kirkuvat lapset päiväkodista sadan muun samankaltaisen joukosta (miten erotatte omanne?), mennään niiden kanssa kotiin, kestetään kiukuttelua ja huutoa, pyyhitään kuolaa, ruokitaan niitä vaikka eivät halua syödä (on väärän värinen paketti), tapellaan pelaamisesta, hammaspesusta, riisumisesta, iltasadusta, peiton väristä, valon sammuttamisesta, karkeista.

Sitten kun ne on saatu tajuttomiksi, aletaan tehdä kotihommia. Ja kotiin vietyjä töitä. Nukutaan kaksi sekuntia.

Ja sama alusta. Loputtomiin. Viikkoja, kuukausia, vuosia.

Miten sitä kestää? Mitä siitä saa? Miksi?? Monet elävät näin, joten siinä täytyy kuitenkin olla jotain hyvääkin. Mitä?

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 07:02"]

Kuinka voi kestää sen tilanteen, mihin useat vanhemmat ovat itsensä ajaneet:

Elämä jossa aamulla herätään (liian aikaisin), lähdetään viemään kirkuvia, pahanhajuisia lapsia päiväkotiin, mennään työhön jota inhotaan, mutta jota on "pakko" tehdä, illalla väsyneenä haetaan kirkuvat lapset päiväkodista sadan muun samankaltaisen joukosta (miten erotatte omanne?), mennään niiden kanssa kotiin, kestetään kiukuttelua ja huutoa, pyyhitään kuolaa, ruokitaan niitä vaikka eivät halua syödä (on väärän värinen paketti), tapellaan pelaamisesta, hammaspesusta, riisumisesta, iltasadusta, peiton väristä, valon sammuttamisesta, karkeista.

Sitten kun ne on saatu tajuttomiksi, aletaan tehdä kotihommia. Ja kotiin vietyjä töitä. Nukutaan kaksi sekuntia.

Ja sama alusta. Loputtomiin. Viikkoja, kuukausia, vuosia.

Miten sitä kestää? Mitä siitä saa? Miksi?? Monet elävät näin, joten siinä täytyy kuitenkin olla jotain hyvääkin. Mitä?

[/quote]

Hih. Tuo oli ihana ja hauska kirjoitus. Olet tuleva nobelisti.

En tiedä. Mietin mitä tekisin isona.

Meidän lapset ovat yleensä hiljaa ja lukevat. paitsi ulkona, jossa eivät keksi tekemistä.

Olet ap oikeassa. Ei se paranna ihmistä. Mun lapsettomat ystävät ovat parempia ihmisiä kuin lapsiperheelliset. Ihmisestä tulee yksisilmäinen hirviö lasten myötä, vain oma lapsi on jotain.

Olen huomannut, että lapsettomilta naisilta jää joku kehitysvaihe läpikäymättä ja he vaikuttavat usein hirveän lapsellisilta, itsekkäiltä ja ehdottomilta vielä kuusikymppisinäkin. Lapsen saaneet ovat usein joustavampia persoonina, suhteellisuudentajuisia ja epäitsekkäämpiä. Kaikki ominaisuuksia, joita kavereissani ja työkavereissani arvostan syvästi.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:44"]

Vakavissaan: voiko joku väittää, että nauttii elämästään päiväkoti/työpaikka/hima -helvetissään?

Vai eikö kukaan ole tarpeeksi rehellinen myöntämään, että tuli mokattua ja pahasti kun punkesi niitä kakaroita maailmaan?

Kuitenkin, voisi elää toisinkin: itselläni on ihana mies, talo, iso tontti, vapaata aikaa, herään n. 9.30, harrastan, "parannan maailmaa", pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei lapsiahdistusta, ei stressiä, hyvä elämä.Miksi lasten teko ja työssäkäynti parantaisi elämääni jotenkin?

ap

[/quote]en tiedä parantavatko lapset elämänlaatua, mutta uskon että lapset opettavat ihmistä, siis jos jotain haluaa elämässä oppia, sen oppii omalta lapselta.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:44"]

Vakavissaan: voiko joku väittää, että nauttii elämästään päiväkoti/työpaikka/hima -helvetissään?

Vai eikö kukaan ole tarpeeksi rehellinen myöntämään, että tuli mokattua ja pahasti kun punkesi niitä kakaroita maailmaan?

Kuitenkin, voisi elää toisinkin: itselläni on ihana mies, talo, iso tontti, vapaata aikaa, herään n. 9.30, harrastan, "parannan maailmaa", pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei lapsiahdistusta, ei stressiä, hyvä elämä.Miksi lasten teko ja työssäkäynti parantaisi elämääni jotenkin?

ap

[/quote]

UUuu, miehen siivellä elävä tarkoitukseton työtön luuseri... Sinähän olet kuin eläkeläinen, vaikka ilmeisesti kuitenkin nuori ihminen vielä?

Mulle ainakin on tärkeää se, että jätän jälkeni tähän yhteiskuntaan ja teen jotain oikeasti merkittävää. Mullakin on okt, puutarha, laaja ystäväpiiri, mutta siihen päälle vielä mahtava, vaativa työ ja kolme lasta ja mies.

Kyllä nää ruuhkavuodet ottaa, mutta järjettömän paljon antaakin. Ja todellista rakkautta ei ole kokenut se, jolla ei ole lapsia. Ihan sama mitä joku lapseton lässyttää, niin se vain on.

En mä ole halunnut koskaan helpointa mahdollista elämää.Olen halunnut suurinta mahdollista elämää.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 10:15"]

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:44"]

Vakavissaan: voiko joku väittää, että nauttii elämästään päiväkoti/työpaikka/hima -helvetissään?

Vai eikö kukaan ole tarpeeksi rehellinen myöntämään, että tuli mokattua ja pahasti kun punkesi niitä kakaroita maailmaan?

Kuitenkin, voisi elää toisinkin: itselläni on ihana mies, talo, iso tontti, vapaata aikaa, herään n. 9.30, harrastan, "parannan maailmaa", pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei lapsiahdistusta, ei stressiä, hyvä elämä.Miksi lasten teko ja työssäkäynti parantaisi elämääni jotenkin?

ap

[/quote]

UUuu, miehen siivellä elävä tarkoitukseton työtön luuseri... Sinähän olet kuin eläkeläinen, vaikka ilmeisesti kuitenkin nuori ihminen vielä?

Mulle ainakin on tärkeää se, että jätän jälkeni tähän yhteiskuntaan ja teen jotain oikeasti merkittävää. Mullakin on okt, puutarha, laaja ystäväpiiri, mutta siihen päälle vielä mahtava, vaativa työ ja kolme lasta ja mies.

Kyllä nää ruuhkavuodet ottaa, mutta järjettömän paljon antaakin. Ja todellista rakkautta ei ole kokenut se, jolla ei ole lapsia. Ihan sama mitä joku lapseton lässyttää, niin se vain on.

En mä ole halunnut koskaan helpointa mahdollista elämää.Olen halunnut suurinta mahdollista elämää.

[/quote]

saanko kysyä mitä se sinun "oikeasti merkittävä" on? rahan ja materian ja mammonan keräämistä ja samanlaisten materialistilaumasielukersojen tekemistä maailmaan?

Se johtuu ap siitä, että ne on omia lapsia, eikä mitään rasittavia, haisevia kakaroita. Eikö sun vanhemmat rakastaneet sua, vai miten tämä ei ole juolahtanut mieleen? :D

Olet miehen elätti ja kehut, miten hienoa elämää elät? Oletko opiskellut? Tehnyt työtä? Teetkö elämälläsi mitään muuta kuin päähänpistoja ja tyydytät välittömiä mielihaluja siinä järjestyksessä kuin ne putkahtavat mieleesi eläinmaailman tyyliin?

Olet jäljessä lajistasi - jokin kehityksen viivähtymä. Sinulla ei ole arjensietokykyä. Et siis kykene työhön etkä lisääntymään. Ja yrität jotenkin vääntää tästä sen, että itse asiassa sinulla on se huippuelämä ja muilla surkea. Valitettavasti vain et ole lainkaan sellainen ihminen, jota arvostan ja vakuutan, ettet itsekään arvosta muutaman vuoden päästä. 

Ei kai kukaan tuollaista kestä. Mäkin ihan oikeasti luulin ennenkuin sain lapset että elämä olisi tuollaista lapsiperheessä, ja kuinka väärässä olinkaan!

[quote author="Vierailija" time="15.02.2013 klo 07:10"]

Ei kai kukaan tuollaista kestä. Mäkin ihan oikeasti luulin ennenkuin sain lapset että elämä olisi tuollaista lapsiperheessä, ja kuinka väärässä olinkaan!

[/quote]

Ne lapset kasvaa, tulee uusia mielenkiintoisia vaiheita. Elämä helpottuu. Lopulta sulla on läheisä nuoria ihmisiä, joiden kautta sulla on suora yhteys sen sukupolven elämään. Muuten elät vain omanikäistäsi elämää.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:44"]

Vakavissaan: voiko joku väittää, että nauttii elämästään päiväkoti/työpaikka/hima -helvetissään?

Vai eikö kukaan ole tarpeeksi rehellinen myöntämään, että tuli mokattua ja pahasti kun punkesi niitä kakaroita maailmaan?

Kuitenkin, voisi elää toisinkin: itselläni on ihana mies, talo, iso tontti, vapaata aikaa, herään n. 9.30, harrastan, "parannan maailmaa", pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei lapsiahdistusta, ei stressiä, hyvä elämä.Miksi lasten teko ja työssäkäynti parantaisi elämääni jotenkin?

ap

 eli elät miehesi siivellä??

[/quote]

Joo kyllä. Toisinaan on juuri tuo olo. Että toteutan aamusta iltaan toisten toiveita (lapsi, lapsen isä, työantaja etc), juoksen tuli perseen alla paikasta toiseen tteuttamassa aikataulua. Itselleni ei jää edes tuntia viikossa omaa aikaa. Sitten joskus kun saan vapaata kaikesta, vedän tietty perskännit mikä ei auta mihinkään.

Toisaalta kun ajattelen - minä voin tehdä töitä silloin kun haluttaa (yleensä omasta tahdostani ajoitan sen kuitenkin siihen päiväkotirytmiin), voin ottaa kuukauden lomareissun kun huvittaa, ja pitää pitkän kesälomankin. Tietty puskeminen kurinalaisuuteen minulta on sankariteko - saan hirveästi buustia siitä että herään lenkille klo 7 ja töihin klo 8 (mies vie lapsen pvkotiin), ehdin tehdä 8h työpäivän oman alani töissä ja sitten on loppuiltapäivä ja ilta pyhitettynä lapselle ja kodille. Tai jos joskus repäisen, niin lähden suoran töistä hurlutteleman, ei sekään ole poissuljettua.

Ainoa, mikä on erona entiseen, on se, että koen vastuullisuutta ja velvollisuutta, etten voi olla pitkiä aikoja erossa lapsestani tai pyrkiä hänestä eroon, että pitää olla ruokaa tiettyinä aikoina ja tietty rutiini toiminnoissa lapsea ajatellen. Pyrinkin nykyään mieluummin kotiinpäin, aina kotiinpäin. Ja koska minulla on tosi inspiroiva koti, saan kyllä tarpeelliset kiksit sielläkin.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 10:02"]

Olen huomannut, että lapsettomilta naisilta jää joku kehitysvaihe läpikäymättä ja he vaikuttavat usein hirveän lapsellisilta, itsekkäiltä ja ehdottomilta vielä kuusikymppisinäkin. Lapsen saaneet ovat usein joustavampia persoonina, suhteellisuudentajuisia ja epäitsekkäämpiä. Kaikki ominaisuuksia, joita kavereissani ja työkavereissani arvostan syvästi.

[/quote]

Katohan vaa, tulihan se sieltä. :) Nosta itseäsi vielä vähän korkeammalle jalustalle, olet ansainnut sen!

MIten joku edes viitsii vastata tuollaisen ihmisen aloittamaan viestiin (toisaalta nyt alennun itse samaan;). Täällä pyörii kyllä epämääräistä porukkaa, ei voi muuta sanoa, mutta sanonpa kuitenkin. Viestin aloittajan on pakko olla tahattomasti lapseton, joka nyt sit ruikuttaa ku muut on saanu ihania lapsukaisia, sääliks käy häntä. Anna muiden olla onnellisia siitä mitä on ja keskity sinä kuokkimaan säälittävää takapihaas, sitä saat tehdä vielä 80 veenäkin, mut ihan YKSIN ku ukkkoskin on kuollu, koska joutuu tekemään niin paljon töitä, että sinä narsisti saat toteuttaa itseäsi. He hee hyvää yötä, taidan kömpiä hyväntuoksuisten lasteni viereen ( miehenikin nukkuu tosin samassa sängyssä) ja herätä siihen ku yksivuotias tuijottaa suoraan silmiin ja antaa maailman kauneimman hymyn heti aamusta! ( ja Ps. eivät aina nuku lapset siellä, joten on hyvä avioliittoelämäkin;)

Voin väittää. Jopa niin paljon, että teen niitä lapsia aina lisää, ettei kuvailemasi elämä loppuisi pitkään aikaan (paitsi tuo haju, sitä ei ole kuin pukluikäisellä ja murkkuikäisellä). Lapsia siis tehty 18 vuoden sisällä neljä ja jokaisen lapsen välissä olen töissä ja töissä hoidan lapsia. Siis lapsia aamulla, päivällä ja illalla ja PALJON. Harrastan käsillä, olen aktiivinen yhdistysihminen (ei lapsiin liittyvää), nautin kulttuurista eri muodoissa, näen ystäviä ja sukulaisia. Olen onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="14.02.2013 klo 08:44"]

Vakavissaan: voiko joku väittää, että nauttii elämästään päiväkoti/työpaikka/hima -helvetissään?

Vai eikö kukaan ole tarpeeksi rehellinen myöntämään, että tuli mokattua ja pahasti kun punkesi niitä kakaroita maailmaan?

Kuitenkin, voisi elää toisinkin: itselläni on ihana mies, talo, iso tontti, vapaata aikaa, herään n. 9.30, harrastan, "parannan maailmaa", pidän yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.

Ei lapsiahdistusta, ei stressiä, hyvä elämä.Miksi lasten teko ja työssäkäynti parantaisi elämääni jotenkin?

ap

[/quote]

kylläpä on taas provokatiivista tekstiä, kertakaikkiaan