Juro suomalaisuus on pelkkä yliarvostettu meemi.

Suomalaista kiinnostaa mitä muut meistä ajattelevat, meitä tuohivirsuissa ja pellavavaatteissa maakuopista kurkistelevia luonnonlapsia on aina valistettava sivistyksessä. Suomalainen on juro ja nöyrä, hän on vähään tyytyväinen ja ahkera. Kuokalla ja tarmolla hän on suosta kaivertanut itselleen kolon jossa on mukavaa. Tuulahdukset maailmalta ohitetaan tuhahduksella.

Kaikki tämä on pelkkää satua.

Nykyään kaiken pitää olla erilaista ja erilaisuus itsessään on nostettu meriitiksi, kaikkea ”samanlaista” pitää jotenkin hävetä ja väheksyä. Samaan aikaan unohdetaan että olemme joukkona hyvinkin spesiaali ja uniikki: muodostamme maailman ihmispopulaatiosta alle 0,08%.

Juron suomalaisen kuva romahtaa heti kun siitä jatkuvasti paasaaminen lopetetaan. En tunne ketään elävää henkilöä joka vahvistaisi tämän meemin todenmukaisuuden: kun katson peiliin juroa suomalaista ei näy. Kun kävelen kaupungilla, hän ei kävele vastaan. Voin soittaa puhelimeni jokaisen numeroon ja etsiä häntä löytämättä.

Väitän että joku joka on joskus selitellyt jollekin ulkomaalaiselle esimerkiksi että: ”Me suomalaiset nyt olemme tällaisia ja tällaisia”, on perustanut selityksensä omien kokemuksien sijasta median ja koomikoiden kärjikkäistä tapauksista luomiin karikatyyreihin ja meemeihin joita on toistettu niin pitkään että niistä on tullut itseään toteuttava pala todellisuutta; pelkkä tyhjä kuori.

Juro suomalainen on taruolento. Kun sitä etsii, sitä ei löydä mistään. Juro suomalainen on pelkkä meemi.