Lue keskustelun säännöt.
Kieltä ei voi oppia aikuisena
25.02.2019 |
Satu on asunut ties kuinka kauan Islannissa, hänen miehensä on islantilainen, hän on opiskellut islantia yliopistossa, hän käyttää islantia koko ajan ja hänellä on Suomessa tehty ylempi korkeakoulututkinto, joka auttaa ymmärtämään järkeilyä vaativia asioita, mutta edelleenkin kieli vain takkuaa. Muutama lainaus:
-
"Mikä on sinulle vaikeinta kaksikielisessä arjessa?
Aikuisten kesken se, että vaikutan islantia puhessani paljon yksinkertaisemmalta mitä oikeasti olen."
-
"Mitä kieltä minä ja puolisoni puhumme yhdessä?
Kun islannin-taitoni alkoi kehittyä, jatkoimme islanniksi. Se on vaatinut kyllä häneltä järjesttömän pitkää pinnaa. En tiedä, olisinko itse pystynyt / pystyisi edelleen keskustelemaan joka päivä aikuisen kanssa, jonka kielen kehitys on ensin 4-vuotiaan tasolla, sitten 10-vuotiaan, 12-vuotiaan... jne."
-
"Kuinka tärkeää minulle on, että lapseni puhuvat suomea?
Tosi tärkeää. Suomen kieli on mahtava kieli ja se on ainoa kieli jota itse osaan todella hyvin."
-
"Saavatko lapset puhua kumpaa kieltä haluavat?
Joskus he toivovat, että voitaisiinko äiti puhua islantia (koska puhun sitä heidän mielestä vähän hassusti ja hitaasti, ja vitsailu vanhempien kustannuksella on tietysti aina hirveän hauskaa), mutta sanon aina silloin että mieluummin suomea, koska se on meidän yhteinen kieli."
-
"Mikä on haastavinta kaksikielisyydessä? Entä kivointa?
Omasta puolestani voin sanoa, että haastavinta on tuo itsensä tunteminen välillä vähän hölmöksi ja hitaaksi islanninkielisessä aikuisessa seurassa ja se, että en voi ikinä sanoa juuri täsmälleen sitä, mitä tarkoitan, sillä en osaa niitä kaikkia nyansseja vielä - enkä tiedä, opinko niitä koskaan."
-
"Tunnetko, että et saa aina itseäsi täysin ilmaistuksi vieraalla kielellä?
Jep, aika usein. Monta kertaa päivässä. Se pitää toisaalta ihmisen hereillä, kun viestintään pitää panostaa joka hetki, jotta se onnistuisi."
Olen itse ollut kauan asiantuntijatöissä ulkomailla. Oma kokemukseni on samanlainen kuin Sadun. Vaikka ulkomaille lähtevät olisivat kuinka koulutettuja ja fiksuja ja toimisivat asiantuntijatehtävissä, niin melkein kaikki heistä jäävät kielipuoliksi huolimatta työnantajan koulutuksesta, omasta opiskelusta ja jatkuvasta kielen käytöstä.
Siksi ihmettelenkin ihmisiä, joilla on kokemuksia nopeasta kielen oppimisesta. En ymmärrä, kuinka se on mahdollista.
Jonkin aikaa sitten Hesariin kirjoitti Venäjän korpeen perheineen muuttanut suomalainen toimittaja. Hän kuvitteli etukäteen, että parhaimmassa kielenoppimisiässä olevat lapset oppisivat venäjän tuosta noin vain muiden lasten seurassa, mutta niin ei käynyt.
Samaa kertovat monet muut expatit. Monille lapsillekaan kieli ei tartu nopeasti, vaan he vaativat loputtomasti toistoja ja harjoittelua.
Kommentit (25)
Riippuu äidinkielen ja opittavan kielen eroista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruotsi on portti kaikkiin kieliin. On hienoa, että täydellinen ruotsin taito lahjoitetaan kaikille suomalaisille!
Riippuu ihmisistä ja kielistä ja taustasta. Itse olen asunut sekä englannin- että ruotsinkielisissä maissa pidempiä aikoja (vuosia) ja jossain vaiheessa osasin ko. kieliä suomen kieltä sujuvammin ja suomen kieli alkoi ruostua ja tunsin itseni "vajaaksi" ja hitaaksi, kun puhuin suomea eli äidinkieltäni.
Ei ollut kyse mistään teeskentelystä, vaan siten kävi ainakin itselleni oikeasti. Lisäksi pelkäsin, että suomen kieli oli ruostunut pysyvästi, mutta se sitten palautuikin melkein huomaamattani parissa kuukaudessa sellaiselle tasolle, ettei enää tarvinnut siitä angstata.
Kai se joku lahjakkuusero on. Meille tuli töihin viitisen vuotta sitten italialainen kollega, ja ei kulunut kuin pari vuotta niin se puhui suomea todella hyvin. Nykyään ei puheesta tunnistaisi normaalitilanteessa ulkomaalaiseksi ollenkaan. Toisaalta samassa tiimissä on venäläinen kollega, joka on asunut maassa varmaan yli 10 vuotta ja hänellä on suomalainen vaimokin. Hän puhuu suomea vielä erittäin murtaen ja välillä sanoo englanniksi joitain sanoja joita ei muista.
Itse en valitettavasti kuulu noihin kielellisesti lahjakkaisiin. Tai no - kun asuin briteissä, opin kirjoitetun kielen erittäin hyvin. Osaan ilmaista itseäni kirjoittamalla englanniksi jopa tyylikkäästi ja kauniisti. Mutta ääntäminen ja intonaatio ei vaan luonnu, ei millään. Ihan samanlaista rallienglantia ja töpöttiä (The bird = töpöt) tulee 2 vuoden briteissä asumisen ja työskentelyn jälkeen kuin ennen sitä.
Lapsille kyllä kieli tartuu todella nopeasti jos ovat kotia lukuunottamatta täysin sen uuden kotimaan kielen ympäristössä. Jos luokalla on vaikka kaksi muuta suomalaista, niin sitten se on hitaampaa, koska pakko oppia puuttuu. Meilä ainakin lapsilla koulussa pyrittiin siihen, ettei saman kielisiä laiteta samalle luokalle ellei heitä ole niin paljoa että on pakko.
Aikuisilla oppiminen on toki hitaampaa eikä sinne natiiville tasolle edes pääse, on aina tiettyjä nyansseja ja sanontoja joita ei vaan opi. Mulla on kiinalainen kaveri joka on asunut Suomessa yli 20 vuotta ja hän puhuu aivan mielettömän hyvää suomea ja tekee mm. Finnairille käännöksiä suomesta kiinaan. Mutta kyllä hänelläkin on tiettyjä juttuja joita ei edelleenkään osaa, jotain sanaleikkeihin perustuvia asioita, sananlaskuja ja sanontoja. Kysyy minulta joskus että mitä tarkoittaa kun sanotaan xx. Tosi monta kertaa itse joudun kysymään tarkentavaa tietoa, että missä yhteydessä, mihin tää liittyy, koska en välttämättä itsekään tajua, vaan saattaa liittyä vaikka johonkin urheiluslangin sanastoon.
Tuossa haastateltu ei ilmeisesti ole muutenkaan hirmu hyvä omaksumaan kieliä, kun sanoo tuossa että suomi on ainoa kieli mitä hän puhuu hyvin. Kuitenkin aika moni suomalainen voi jo nykyisin sanoa puhuvansa englantia hyvin. Ja ollut ilmeisesti vuosikausia siellä Islannissa.
Jos mietitään vaikka Tanskan prinsessa Marya. Hän puhuu loistavasti tanskaa ja oppi sitä jo aika nopeasti tanskaan muutettuaan. Toki varmaan oli parhaat opettajat ja motivaatio kohdallaan, mutta silti. Mutta silti. Jos tuntuu ettei vuosienkaan päästä pysty seuraamaan keskustelua, niin kielen oppiminen on varmaan muutenkin keskimääräistä hanakalmpaa. Islanti on toki varmasti hankala kieli, mutta yllättävän paljon sanoja pääteltävissä kuitenkin muista kielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisistä ja kielistä ja taustasta. Itse olen asunut sekä englannin- että ruotsinkielisissä maissa pidempiä aikoja (vuosia) ja jossain vaiheessa osasin ko. kieliä suomen kieltä sujuvammin ja suomen kieli alkoi ruostua ja tunsin itseni "vajaaksi" ja hitaaksi, kun puhuin suomea eli äidinkieltäni.
Ei ollut kyse mistään teeskentelystä, vaan siten kävi ainakin itselleni oikeasti. Lisäksi pelkäsin, että suomen kieli oli ruostunut pysyvästi, mutta se sitten palautuikin melkein huomaamattani parissa kuukaudessa sellaiselle tasolle, ettei enää tarvinnut siitä angstata.
Missä kaikissa ruotsinkielisissä maissa asuit?
Itse olen asunut vain Ruotsissa, enkä tiedä muita ruotsinkielisiä maita. Mutta sinänsä allekirjoitan juttusi. Rupesi käyttämään kummallisia lauserakenteita ja sanoja. Saatoin mm sanoa "unohdin pois" (glömma bort) ja samoin lapseni englanninkielisessä ympäristössä alkoivat puhua hassuja, kuten "me pelattiin tänään koulussa kitaraa" ja "meillä aikoo olla niin hauskaa".
Itselleni kieli kyllä palautui nopeasti, samalla kun ruotsi käytön puutteessa hiipui. Lapset on jääneet Suomeen muuton jälkeenkin pikkuisen kielipuoliksi, puuttuu sanoja ja ilmaisut on josku jänniä ja väätävät sanoja englannista suomalaisiksi. "Mulla on huomenna historian test ja mun on pakko studya siihen illalla." jep, jep. Lisäksi puhuvat keskenään mielummin englantia, koska se on kuulemma nopeampaa ja helpompi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Lapsille kyllä kieli tartuu todella nopeasti jos ovat kotia lukuunottamatta täysin sen uuden kotimaan kielen ympäristössä.
Ei tarttunut ainakaan meidän lapsille. Toinen sentään uskalsi yrittää, mutta toinen ei pukahtanut vuosikausiin sanaakaan, vaikka oli vieraskielinen hoitaja, jonka kanssa lapsi vietti päivät.
En tiedä, millaisia traumoja tuosta jäi.
Mitä tulee ihmisten englannintaitoon, niin keskitasoisesti englantia osaava suomalainen asiantuntija osaa sitä huonosti, kun mitataan natiivimittareilla.
Ennen suomalaiset eivät uskaltaneet käyttää englantia, nyt he ovat ruvenneet kuvittelemaan, että osaavat sitä, vaikka kielitaito on ilmaisullisesti vaatimaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsille kyllä kieli tartuu todella nopeasti jos ovat kotia lukuunottamatta täysin sen uuden kotimaan kielen ympäristössä. Jos luokalla on vaikka kaksi muuta suomalaista, niin sitten se on hitaampaa, koska pakko oppia puuttuu. Meilä ainakin lapsilla koulussa pyrittiin siihen, ettei saman kielisiä laiteta samalle luokalle ellei heitä ole niin paljoa että on pakko.
Toisaalta ainakin ujot ja introvertit lapset voi mennä ihan umpilukkoon tällaisesta shokkihoidosta. Mulle ja veljelleni kävi niin, minulle vähän lievemmin, veljelle joka 2 vuotta nuorempi, pahemmin. Jännitin jo Suomessakin sosiaalisia tilanteita ja koulua ja olin kiusattu. Sitten muutto britteihin isän työn takia. Vanhempani oli juuri tuota mieltä että lapset oppii melkein kuin itsestään kun pannaan vaan sinne englanninkielisten sekaan.
Itse olin jo ehtinyt vähän aloittaa suomalaisessa koulussa englannin opiskelua, mutta minua jännitti kauheasti puhua silti englantia. Virheilleni myös naurettiin, ja entisenä kiusattuna se otti koville - ei se ollut välttämättä kovin pahantahtoista näin jälkeenpäin ajatellen, mutta minä vetäydyin heti peloissani kuoreeni: eih, se kiusaaminen alkaa taas! Yritin kuitenkin jotenkin selvitä päivästä toiseen vaikka se tuskaa ja ahdistusta olikin. Pikkuveljeni otti asian pahemmin. Hän ryhtyi täysin puhumattomaksi. Ensin koulussa, sitten ei puhunut enää kotonakaan edes suomea. Vuoden jälkeen vanhemmat päätivät että ei auta kuin äidin palata Suomeen meidän lasten kanssa.
Olen opettanut aikuisille työelämän kieltä (aikoinani useampaakin) kolmisenkymmentä vuotta. Olen tavannut muutaman aivan ilmiömäisen oppijan, joista vanhin oli jo 60-vuotias aloittaessamme muutaman vuoden taipaleemme. Heitä kaikkia on yhdistänyt motivaatio, kiinnostus ja poikkeuksellinen lahjakkuus.
Minä olen poikkeuksellinen lahjakkuus, mutta motivaatiota ja etenkin kiinnostusta on riittänyt äidinkieleni lisäksi vain yhteen kieleen. Ja se ero näkyy ja kuuluu. Pelkällä lahjakkuudella ei pötkitä kovin pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kieltenoppiminen aikuisena vaikeaa ole, pikkasen työläämpää vain kuin lapsena. Tunnen ihmisen, joka opiskelee joka kesä uudeN kieleN ja pystyy sitä jopa käyttämään. Toistakymmentä kieltä hallussa.
Mutta onhan ihmisiä, joille ainutkin kieli tuottaa suuria vaikeuksia. Kertoo joko neurologisesta vammasta tai oudoista kotioloista ensimmäisen ikävuoden paikkeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihmisistä ja kielistä ja taustasta. Itse olen asunut sekä englannin- että ruotsinkielisissä maissa pidempiä aikoja (vuosia) ja jossain vaiheessa osasin ko. kieliä suomen kieltä sujuvammin ja suomen kieli alkoi ruostua ja tunsin itseni "vajaaksi" ja hitaaksi, kun puhuin suomea eli äidinkieltäni.
Ei ollut kyse mistään teeskentelystä, vaan siten kävi ainakin itselleni oikeasti. Lisäksi pelkäsin, että suomen kieli oli ruostunut pysyvästi, mutta se sitten palautuikin melkein huomaamattani parissa kuukaudessa sellaiselle tasolle, ettei enää tarvinnut siitä angstata.
Missä kaikissa ruotsinkielisissä maissa asuit?
Itse olen asunut vain Ruotsissa, enkä tiedä muita ruotsinkielisiä maita. Mutta sinänsä allekirjoitan juttusi. Rupesi käyttämään kummallisia lauserakenteita ja sanoja. Saatoin mm sanoa "unohdin pois" (glömma bort) ja samoin lapseni englanninkielisessä ympäristössä alkoivat puhua hassuja, kuten "me pelattiin tänään koulussa kitaraa" ja "meillä aikoo olla niin hauskaa".
Itselleni kieli kyllä palautui nopeasti, samalla kun ruotsi käytön puutteessa hiipui. Lapset on jääneet Suomeen muuton jälkeenkin pikkuisen kielipuoliksi, puuttuu sanoja ja ilmaisut on josku jänniä ja väätävät sanoja englannista suomalaisiksi. "Mulla on huomenna historian test ja mun on pakko studya siihen illalla." jep, jep. Lisäksi puhuvat keskenään mielummin englantia, koska se on kuulemma nopeampaa ja helpompi ymmärtää.
Kirjoitin (suomeksi!) vähän huonosti, kun panin sen monikkoon. Siis oon asunut Ruotsissa, Iso-Britanniassa (Englanti ja Skotlanti) sekä Yhdysvalloissa. Edelleenkin tulee itsellenikin toisinaan houkutus sanoa jokin sanonta tai lause ruotsin tai englannin kielestä peräisin olevassa muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse opin aivan uuden vieraan kielen parissa vuodessa niin hyvin, että puhelimessa luultiin paikalliseksi. Varmaan kyseessä lahjakkuusero, toiset oppii, toiset ei. Mutta kaikki voivat oppia uuden kielen aikuisenakin tarpeeksi hyvin. Motivaatiokysymys.
Pitääköhän mun lopettaa afrikaansin opettelu :D jonkun verran olen sitä oppinut ymmärtämään ja kaverit jotka puhuu sitä äidinkielenään yrittää opettaa mua suomenkieltä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen oppinut kieliä aikuisenakin tosi helposti. Jännää on se, että olen ei-suomenkielisen äidin lapsi, ja meillä yritettiin nykysuositusten vastaisesti puhua meille lapsille vain suomea. Eli ensimmäinen kieleni oli ei-natiivin puhujan puhuma huono suomi. Oman äidinkielensä puhumista meille äiti varoi visusti, koska sen uskottiin "sekoittavan" oppimista. Isä oli paljon työmatkoilla joten häneltä vähän kuuli natiivia suomea.
Ilmeisesti tällaisen pitäisi olla tosi huono lähtökohta kielten oppimiseen, mutta me lapset (2 kpl) ollaan oltu lahjakkaita sekä suomen kielessä että vieraissa kielissä. Kielioppi minulle on luultavasti yhtä vaikeaa kuin kaikille muillekin, tosin sen oppimiseen auttaa hyvä muisti, mutta ääntäminen kaikille tähän asti opettelemilleni kielille on tullut tosi helposti, vain kuuntelemalla kieltä aikani. Esim. kun opiskelin venäjää, monilla oli valtavasti vaikeuksia erottaa niitä erilaisia r:iä ja s:iä jne, mutta minulla ei mitään, ne oli minusta ihan selkeitä.
Jos ap ja jutun Saru eivät ole onnistuneet oppimaan kieltä kunnolla pitkästä maassa oleskelusta ja opiskelusta huolimatta, ei se tarkoita, että oppiminen mahdotonta olisi.
Olen tehnyt työtä kolmlla eri kielellä suomen lisäksi eikä yksikään niistä tuota minulle minkäänlaisia vaikeuksia. Meitä on niin erilaisia!
Vierailija kirjoitti:
Ei kieltenoppiminen aikuisena vaikeaa ole, pikkasen työläämpää vain kuin lapsena. Tunnen ihmisen, joka opiskelee joka kesä uudeN kieleN ja pystyy sitä jopa käyttämään. Toistakymmentä kieltä hallussa.
Olen kyllä aidosti kateellinen. Siis oppii kielen kesässä ja vieläpä pystyy ylläpitämään useita jo opittuja kieliä.
Asun Romaniassa, opiskellut kieltä neljä kuukautta. Puhuminen tasoa A1, muu kielitaito A2. En varmaan koskaan tule osaamaan näinkin helppoa kieltä paremmin kuin tyydyttävästi. Motivaatiota ja intoa löytyy, mutta oon varmaan vaan tyhmä. :D
Hyvin pystyy oppimaan ollessaan normaali ja terve (esim. ei aivovammaa onnettomuudesta tms).
Aivojen kyky oppia ei periaatteessa koskaan lakkaa (terveistä aivoista) ja ainoa hidastuminenkin tapahtuu tutkimusten mukaan puberteetin iskiessä. Toki pitkä tauko minkäänlaisesta oppimisesta aiheuttaa myös alkukitkaa.
+Motivaatio, oppimistekniikka, mahdollisuus sekä halu päästä käyttämään kieltä ja itseluottamus/rohkeus ratkaisee.
Kielellinen lahjakkuus lähinnä nopeuttaa.
Kielen oppimista hidastaa mm. kieliopin junnaaminen ja yksityiskohtien viilaaminen, josta ainakin BBC on viimeaikoina uutisoinut. Motivaation puute aika tehokkaasti tappaa oppimisen ja saa unohtamaan sanoja, vaikka kuinka kertaisi.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi on portti kaikkiin kieliin. On hienoa, että täydellinen ruotsin taito lahjoitetaan kaikille suomalaisille!
On portti, jos se opitaan äidinkielenä. Ei koulunpenkillä opittuna.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin haluaisin Venäjän korpeen?! Linkkiä
Venäjän ja Korven risteys on valtatie 9:llä lähellä Humppilaa, joitakin kilometrejä Valtatie 2: n risteyksestä Turun suuntaan.
https://www.google.com/maps/@60.9410992,23.2849054,3a,75y,26.77h,84.81t…
Mäkin haluaisin Venäjän korpeen?! Linkkiä