Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon leikit lapsen kanssa? Mikä on tarpeeksi?
22.02.2019 |
Vapaapäivän aamu. Heräämme lapsen kanssa yhtä aikaa. Lapsi kantaa heti leluja sänkyyni ja ryhdymme leikkimään.
Leikimme ja pelaamme tunnin. Sitten minulla alkaa olla huono olo, koska en ole syönyt aamiaista. Mutta lapsi haluaisi vain leikkiä. Yritän selittää, että nyt teen aamiaista, syödään, sitten jatketaan leikkiä.
Ei, lapsi vaan vaatii lisää ja lisää leikkimistä. Lopulta vaan lähden tekemään ruokaa. Ja lapsi murjottaa, että en muka ollenkaan leiki.
Leikin, pelaan, piirrän, jne lapsen kanssa joka päivä. Arkisinkin vähintään tunnin. Tuntuu, että mikään määrä ei riitä. Miten paljon lapsen kanssa leikkimistä on tarpeeksi?
Kommentit (32)
Itsellä ihan pieni vauva, koko ajan pitäisi olla "leikkimässä" viihdyttämässä. Tai alkaa itku :D
Nukkumaankaan ei ala enemmin, kuin minäkin olen nukkumassa vaikka miten yritän.
Omaan pinnasänkyyn yritän joka ilta nukuttaa niin ei, sitten kun otan viereen niin nukahtaa 5 minuutissa ja nukkuu läpi yön tyytyväisenä ilman heräämisiä.
Mieskin sanonut että pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa pitämään vaan siellä omassa sängyssä, mutta ei silloin ainakaan minun nukkumisesta mitään tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan myös ap:n tilanteen. Tosin oma lapseni on vasta 3v. Hän on todella riippuvainen seurastani ja osallistumisestani leikeissään. Olen kyllä yrittänyt pikkuhiljaa opettaa, että leikkisi itsekseen enemmän. Kyllä tavoittelen sitä tilannetta, että viimeistään 4-vuotiaana touhuilisi pääasiassa ominpäin. Mielestäni on tarpeeksi, että on päiväkodissa 8h päivässä leikkimässä seurassa, aikuisten ja lasten, ettei minun tarvitse enää kotona niin paljon panostaa. Monesti huomaa, että mitä enemmän menen leikkeihin mukaan, sitä enemmän lapsi sitä myös vaatii. Ja mitä vähemmän ehdin toisinaan osallistua, sitä pidemmiksi itsenäiset leikkihetket vähitellen venyvät.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ihan pieni vauva, koko ajan pitäisi olla "leikkimässä" viihdyttämässä. Tai alkaa itku :D
Nukkumaankaan ei ala enemmin, kuin minäkin olen nukkumassa vaikka miten yritän.
Omaan pinnasänkyyn yritän joka ilta nukuttaa niin ei, sitten kun otan viereen niin nukahtaa 5 minuutissa ja nukkuu läpi yön tyytyväisenä ilman heräämisiä.
Mieskin sanonut että pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa pitämään vaan siellä omassa sängyssä, mutta ei silloin ainakaan minun nukkumisesta mitään tule.
Pikkuvauva ei ymmärrä äitiä erilliseksi olennoksi itsestään. Sen sijaan 4-vuotiaan tulee jo ymmärtää, että äiti on oma ihmisensä omine tarpeineen eikä olemassa vain lapsen viihdyttämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan myös ap:n tilanteen. Tosin oma lapseni on vasta 3v. Hän on todella riippuvainen seurastani ja osallistumisestani leikeissään. Olen kyllä yrittänyt pikkuhiljaa opettaa, että leikkisi itsekseen enemmän. Kyllä tavoittelen sitä tilannetta, että viimeistään 4-vuotiaana touhuilisi pääasiassa ominpäin. Mielestäni on tarpeeksi, että on päiväkodissa 8h päivässä leikkimässä seurassa, aikuisten ja lasten, ettei minun tarvitse enää kotona niin paljon panostaa. Monesti huomaa, että mitä enemmän menen leikkeihin mukaan, sitä enemmän lapsi sitä myös vaatii. Ja mitä vähemmän ehdin toisinaan osallistua, sitä pidemmiksi itsenäiset leikkihetket vähitellen venyvät.
Voithan päättää mielessäsi, että leikit vaikkapa tunnin päivässä arki-iltana lapsen kanssa (tai puolituntia tai minkä verran jaksat). Kun aika on kulunut, niin siirryt omiin juttuihisi toteamalla lapselle, että olipa hauska leikki, mutta nyt äiti lepää/menee syömään tms. Ja lapsi mankuu lisää leikkiä, koska kanssasi oli niin hauskaa.
Otat sen auktoriteetin takaisin lapselta. Jos sinä haluat aamupalaa niin menet tekemään sitä heti, vaikka lapsi kinuaisi mitä. Jos sinulla on muuta tekemistä niin sanot vain lapselle että nyt ei ehdi. Pettymyksiä tulee sietää, etenkin jos muutenkin leikit hänen kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vähän leikin-leikin. Jonkun verran luen, pelaan, piirrän, katson lasten tekemiä esityksiä, ihastelen kun lapsi näyttää tai kertoo leikistään, autan etsimään oikeanlaisen legopalan tai virittämään majan katon, ehdotan voisiko pehmolelut tulla ravintolan asiakkaiksi kun mun maha on jo täynnä yhden kierroksen jälkeen. Pikkuautoleikki on yhdessä todettu mahdottomaksi, mun aivot vaan lamaantuu kolmen minuutin jälkeen ja lapsella menee hermot kun en eläydy, ja onkin sovittu että äiti ei leiki autoilla mutta voi esim. rakentaa niille autotallin joskus. Usein mun osallistuminen on sellaista pistäytymistä, varustelijan, kuuntelijan tai alustan rooli.
Toisen lapsen kanssa isä leikkii paljon. Ei vaan osaa sanoa ei. Ymmärrettävästi lapsi rankuttaa sitkeästi kun isä aina lopulta sanoo joo, ja siinä välissäkin epämääräisiä "kohta", "katotaan nyt" jne. Sitten mies tuskailee kun elämä on niin raskasta eikä ehdi suihkuunkaan ja toinen lapsi kiukkuaa (kai se kiukkuaa kun rankuttaja imee kaiken isän ajan, energian ja huomion). Lapsi aistii että aina isä ei haluaisi leikkiä mutta leikkii silti ja hämmentyy että hänkö aiheuttaa isälle tuon hankalan olon. En usko että tämä on eduksi kenellekään. Mies sanoi olevansa samaa mieltä "mutku ei se suostu".
Ei lapsen tehtävä ole itsenäisesti tietää missä menee raja tai huolehtia vanhemman puolesta että tällä on mahdollisuus huolehtia omista tarpeistaan, se on ihan liian iso vastuu lapselle.
Ihana että leikit. Kannatan rajaamista sen verran että leikit ilolla kun leikit 😊
Jos nyt määristä puhutaan niin jos leikit arkisin pk jälkeen tunnin ja vkl molempina päivinä tunnin niin tuntuu kyllä ihan riittävältä (vkl tuohon toki lisäksi ulkoilua, lukemista, leipomista tms. Yhdessäoloa, ehkä leffa yhdessä). Vkl voi myös pyytää kaveria kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on kohta 4-vuotias päiväkodissa käyvä lapsi, enkä juuri koskaan leiki-leiki hänen kanssaan siinä mielessä että "tää dinosaurus nyt tule täältä ja sitten nää menis kauppaan". Ennemmin pelaan, askartelen, leivon tai teen jotain muuta vastaavaa mikä ei sulata täysin omia aivoja. Arki-iltaisin otan enimmäkseen lasta mukaan kotihommiin vaikka se tietysti hidastaa niiden hoitamista. Kerron lapselle että nyt viikkaan pyykit tai tyhjennän tiskikoneen joten en ehdi leikkiä, tule auttamaan minua jos haluat. Toisaalta totean myös välillä suoraan lapselle että nyt minulla on rauhallinen hetki jolloin en leiki enkä puuhastele vaan juon kahvia ja selailen vaikka somea. Tämän vastapainoksi yritän jokainen arki-ilta olla ainakin n. puoli tuntia ihan keskittyneesti lapsen kanssa jolloin en tee sitten mitään muuta, edes niitä kotitöitä.
Niinkuin joku jo sanoikin, lapsihan pyytäisi aina vain lisää ja jos hän saisi täysin päättää, meillä ei tehtäisi ikinä mitään muuta kuin leikittäisiin. Kultainen keskitie toimii hyvin. Huonoin kompromissi minusta on se, että olen koko ajan lapsen leikissä mukana mutta teen koko ajan samalla jotain muuta. Silloin lasta ärsyttää kun en yhtään keskity häneen ja minua ärsyttää kun en saa mitään muuta hoidettua kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kummaa, ap? Mä olen aina leikkinyt lasten kanssa omasta tahdostani paljon (pitkä ikäero, joten eivät ole leikkineet paljoa keskenään), mutta kyllä mä pystyn sanomaan lapselle että syön ensin aamiaisen ja juon kahvin, ennen kuin aletaan leikkiä. Ja muutenkin kun tarvitsen tauon. Ja tekeehän lapsi menee isänsäkin kanssa asioita.
Sepä se, kun lapsen isä ei lapsen puheiden mukaan tee hänen kanssaan mitään. Silloin, kun lapsi on isänsä luona, hän saa olla ihan omissa oloissaan. Siksi kai vanhemman kaipuu on niin kova, kun lapsi on minun kanssani.
ensinnäkin ne on niitä lapsen puheita. Isä on ehkä leikkinyt lapsen kanssa pitkään ja sitten lopettanut, ja se ei ole lapselle sopinut. Eli isä ei „leiki koskaan“. Ei varauksella suhtautuisin tuohon.
Toiseksi, jos tuo pitääkin paikkansa, on se sinulle siinä mielessä hyvä uutinen, etrü lapsi mitä ilmeisemmin hallitsee itsekseen olemisen ja touhuamisen, pompottaa vain sinua siinä asiassa kun on huomannut, että sua on helppo ohjailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kai äiti nyt ole lapsen kaveri, jonka kanssa leikitään sanan leikki varsinaisessa merkityksessä? Siis pidetä kädessä barbia jolle on puherooli, tai kontata pitkin tupaa tiikerinä? Kyllä meillä lapset leikkii yksin tai keskenään, ei olla vanhemmat edes ruettu moiseen höpötykseen. Sensijaan kyllä pelataan lautapelejä, piirretään, tehdään lumilinnoja yms yhdessä, mutta leikitä ei kyllä todellakaan.
En kyllä jaksaisi oikein leikkimällä leikkiä koko iltaa lapsen kanssa. Mielestäni aikuisen ei kuulu olla lapsen kaveri. Tykkään kyllä pelata lautapelejä, piirtää lapselle ja rakentaa jotain Lego-rakennuksia, mutta en kyllä jaksaisi ryömiä töiden jälkeen koko iltaa lattialla ja leikkiä jotain roolipeliä. Missä vaiheessa siivoan tai teen ruokaa tai teen jotain omia juttuja?
Kuulostaa, että teillä lapsi määrää. Mielestäni lapsen pitää oppia leikkimään myös yksin ja selviämään ilman jatkuvaa huomiota ja viihdytystä. Onko teillä serkkuja tai naapurin lapsia, joita voisi tavata?
On ihanaa joskus uppoutua leikkimään, mutta vanhemman ei todellakaan kuulu olla lapsensa leikkikaveri koko päivää! Kaverivanhemmuudesta ei seuraa mitään hyvää.
Mitä kummaa, ap? Mä olen aina leikkinyt lasten kanssa omasta tahdostani paljon (pitkä ikäero, joten eivät ole leikkineet paljoa keskenään), mutta kyllä mä pystyn sanomaan lapselle että syön ensin aamiaisen ja juon kahvin, ennen kuin aletaan leikkiä. Ja muutenkin kun täytyy tehdä jotain muuta. Ja tekeehän lapsi menee isänsäkin kanssa asioita.
Mä olen myös huomannut että mitä enemmän lapsen kanssa on, sitä enemmän ne sitä vaatii. Eli tuo marina, ettet koskaan leiki, on aivan normaalia, eikä lainkaan peräisin todellisuudesta yleensä. Mun 4v puhkeaa usein iltapalalle kutsuttaessa valitukseen."emmekö koskaan ehdi leikkiä" vaikka olisin kirjaimellisesti leikkinyt hänen kanssaan koko illan.