Kulkukoirat raatelivat suomalaista pikkupoikaa Thaimaassa rannalla
Nyt pitäisi pelastaa koirat, ettei niitä tapeta. Onko mitään rescue-yhteistyötä koirile Suomen ja Thaimaan välillä?
Poika on varmasti itse härnännyt viattomia luontokappaleita.
Kommentit (61)
– Rannalla oli ilmeisesti ollut kulkukoiria, jotka olivat tapelleet keskenään ja poika on valitettavasti ollut lähellä, jolloin joku koirista on käynyt pojan kimppuun, Pahkasalo sanoi IS:lle.
Paikallinen rantavalvoja on kertonut thaimedialle, että samaisella Ao Nangin rannalla on hiljattain tapahtunut myös muita koirahyökkäyksiä. Myös niissä uhrit ovat olleet 4–8-vuotiaita lapsia.
Hyvä että täällä kuitenkin ollaan heti syyllistämässä pieniä lapsia.
Ovatko vanhemmat olleet lähellä? Miten voi olla mahdollista, että olisivat perheenä vaan seuranneet vierestä, kun koirat tappelee keskenään?
Ei nuo kulkukoirat tietenkään ole samanlaisia kotikoiria. Itse Thaimaassa vieraillessani ovat kyllä olleet ihmisrakkaita, mutta kuitenkin varuillaan ja pyrkivät kyllä olemaan omissa oloissaan. Ihmettelen vaan, että jos koirat tappelee, niin miksi lapsi on siellä lähellä!?
Miks rannat pitäis olla täynnä jotain vaarallisia koiria. Nirri pois niin ongelma ratkeaa.
Mitäs läksit?! Tuon ikäiset pojat voi olla todella ilkeitä ja inhottavia eläimiä(kin) kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Miks rannat pitäis olla täynnä jotain vaarallisia koiria. Nirri pois niin ongelma ratkeaa.
Miksi rannat pitäisi olla täynnä jotain iljettäviä turistiruhoja lojumassa. Maastakarkotus niin ongelma ratkeaa.
Noi rantakoirat on tosi aggressiivisia jos illalla tai aikaisin aamulla kulkee niiden reviirin läpi. Meidänkin piti siirtää aamulenkkiajankohtaa myöhäisemmäksi, pelotti kävellä kun 4-5 koiraa lähti vihaisesti haukkuen perään. Eivät uskaltaneet tulla onneksi kuitenkaan lähelle kun poimi maasta kepin. Myöhemmin kun on ihmisiä liikkeellä ne vain makailevat rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Miks rannat pitäis olla täynnä jotain vaarallisia koiria. Nirri pois niin ongelma ratkeaa.
Olisi se niille koirillekin parempi, että ei tarvitsisi kärsiä... Thaimaassa kuitenkin eläimistä välitetään ja karma on aika vahvana. Ei niitä koiria vaan voi ampua sinne rannoille tai kaduille...
Surullista, mutta kyllä tässäkin jutussa on jotain hämärää... Koirat tappelee keskenään ja joku 5-vuotias muksu on siellä lähietäisyydellä? Miksi?
Onko tämä yleinenkin tapa, että suomalaiset vanhemmat jättävät lapsensa yksin kehitysmaiden rannoille selviytymään?
Vierailija kirjoitti:
Surullista, mutta kyllä tässäkin jutussa on jotain hämärää... Koirat tappelee keskenään ja joku 5-vuotias muksu on siellä lähietäisyydellä? Miksi?
Vanhemmat räkäkännissä jossain baarissa. Onneksi saatiiin rokotus rabiesta vastaan heti.
Vierailija kirjoitti:
Surullista, mutta kyllä tässäkin jutussa on jotain hämärää... Koirat tappelee keskenään ja joku 5-vuotias muksu on siellä lähietäisyydellä? Miksi?
Ne koirat juoksentelee siellä rannalla ihmisten seassa. Tappelu koirien kesken syttyy salamannopeasti.
Vaikeaa kirjoittaa tänne kun pitää aina arvailla mikä sana on bannissa ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä yleinenkin tapa, että suomalaiset vanhemmat jättävät lapsensa yksin kehitysmaiden rannoille selviytymään?
Äiti ja iskä vähän ottaa rantabaarissa Singhaa ja katselee, että jaa tuolla se meidän poitsu on koirien kanssa niin sulassa sovussa... Jaa hehheh nyt noi koirat tappelee keskenään, no ei noi murret mitään pahaa lapsille tee, kun meidän Tessukin antaa repiä hännästä ja korvista...
Rakastan koiria ja ihmisiä, mutta jos molemmat käyttäytyvät vaarallisesti ja väkivaltaisesti, niin siihen pitää vastata välittömällä väkivallalla.
Ihmetyttää tuo yksityiskohta, että koirat tappelivat ensin keskenään. Kuinka vanhemmat eivät ole jo siinä vaiheessa lähteneet kauemmas koirista lapsen kanssa? Ei kai ne sentään ole ruokkineet niitä koiria, koska ruuanpalasista ne koirat voisivat hyvinkin tapella keskenään. Ja ennen kaikkea, vaikka olisi kuinka tottumaton eläimiin, niin kaiken järjen mukaan pitäisi ymmärtää siirtyä turvallisen välimatkan päähän siinä vaiheessa, kun kulkukoirat tappelevat keskenään, ja ainakin viedä lapsi turvaan. Kyllä kai tyhmempikin tajuaa, että aggressiiviseen mielentilaan menneet koirat voivat purra muutakin ympärillä olevaa?
Vierailija kirjoitti:
Vaikeaa kirjoittaa tänne kun pitää aina arvailla mikä sana on bannissa ja mikä ei.
Hyvinhän se onnistui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista, mutta kyllä tässäkin jutussa on jotain hämärää... Koirat tappelee keskenään ja joku 5-vuotias muksu on siellä lähietäisyydellä? Miksi?
Ne koirat juoksentelee siellä rannalla ihmisten seassa. Tappelu koirien kesken syttyy salamannopeasti.
Ei ne kyllä ihan niin vaan juoksentele... Ovat pitkälti omissa oloissaan ja joskus voivat tulla jotain kerjäämään. Kyllä tämä 5v. on ollut liian lähellä.
Tai suomalaiset niin hyvissä lumoissa, että kukapa nälkiintynyt ei paistin kimppuun ryntäisi.