Mies tekee lähes aina oharit - miksi?
En ole jaksanut itse enää ehdottaa tapaamisia kovin usein koska aina on jotain tai tulee jokin juttu väliin. Vaikka mies lupaa, että tottakai nähdään esimerkiksi tulevalla viikolla.
Sitten se siirtyy...ja siirtyy. Jopa monella viikolla.
Niin typerää. Vielä itse ehdottelee ja on halukas omien sanojensa mukaan näkemään mutta kuitenkin peruu koska työt tms.
En jaksa enää enkä tajua logiikkaa.
Mikä tän tyypin idea tässä hommassa on?
Ystäviä ollaan oltu ja lähes aina ollut samantyyppistä vääntöä ja epävarmuutta sovittujen asioiden kanssa vaikka ihan tosissaan painottaa ja lupailee.
Alussa kyllä oli asia paljon paremmalla laidalla mutta mennyt pikkuhiljaa tätä kohti. Aivan kun tahallaan koettelisi.
Menee hermot ja ahdistaa koska haluaisin ihan ystävänä keskustella asioita niin kun ennenkin ja tulemme hyvin juttuun.
On ihan okei jos ei nähdä mutta miksi täytyy valehdella. Aina menen hänen sääntöjen mukaan.
Kertokaa nyt oikeesti mikä ihme tän homman nimi voi olla? Saa jotain kiihoketta kun pyörin kuvioissa hänen haluamallaan tavalla?
Tuntuu, että olen jo joku ylimääräinen pyörä hänen elämässään mutta silti muka ihan innolla kyselee ja miettii yhteistä aikaa.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut mieleen kysyä tätä häneltä?
No mitä luulet hänen vastaavan?
Että on töitä tms ja pahoittelee. Todellista syytä tuskin saan koska alkaa tuntumaan, että taustalla on jotain kierompaa.
Uskon kyllä, että on myöskin työstä kyse mutta AINA on jotain. Ja nimenomaan itse vielä ehdottelee ja lupailee...
Miksi ei vaikka vain sano, että ei kiinnosta viettää aikaa kanssani?
Tai ghostaa.
Mutta eikun aina täytyy vetää pitkän kaavan kautta odotuksineen ja ärsyyntyä mutta lopulta ymmärtää.
Enää ei riitä ymmärryskään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei tullut mieleen kysyä tätä häneltä?
No mitä luulet hänen vastaavan?
Että on töitä tms ja pahoittelee. Todellista syytä tuskin saan koska alkaa tuntumaan, että taustalla on jotain kierompaa.Uskon kyllä, että on myöskin työstä kyse mutta AINA on jotain. Ja nimenomaan itse vielä ehdottelee ja lupailee...
Miksi ei vaikka vain sano, että ei kiinnosta viettää aikaa kanssani?
Tai ghostaa.Mutta eikun aina täytyy vetää pitkän kaavan kautta odotuksineen ja ärsyyntyä mutta lopulta ymmärtää.
Enää ei riitä ymmärryskään.Ap
No joillain on elämä ihan aidosti sekaisin ja mutkikasta ja kaoottista, joskus omasta syystä, joskus muista syistä.
Joillain puolestaan omat menot, omat aikataulut, omat prioriteetit ym. ovat ainoat tärkeät jutut, ja muilla ihmisillä ei ole niin väliä.
Tai sitten voi tietysti olla joku narsisti tai muuten vaan törppö.
Mutta jos et kerran enää jaksa, niin anna rukkaset ja etsi uusi, mitäs tuon kanssa vetkutella jos ette kerran (?) ole naimisissa tms.
Koska sinä annat hänelle tilaisuuden siihen. Teepä itse ensi kerralla.
Älä enää ota yhteyttä äläkä reagoi hänen yhteydenottoihinsa, jos asia vaivaa sua. Huomaat pian, että elämäsi on helpompaa, kun ei tarvitse olla varalla.
Mitäpä, jos ottaisit löysin rantein asian. Jos näette hyvä, jos ette näe hyvä, jatkat omien touhujesi tekemistä.
Sinccis
Toki jos sä haluat enemmän, niin sä voit sanoa miehelle, että jos ette koskaan näe, niin varmaan katselet sitten muualtakin seuraa itsellesi.
Siis oletteko nyt ystäviä vai kenties muutakin ? Ei oikein käynyt selväksi.
Olet kiltti ja joustava. Mies ei sitä ymmärrä, joten ole selkokielisempi mitä tahdot.
Jos mies ei osaa hallita elämäänsä ja ajankäyttöään sovi selkeästi koska tapaatte ja mihin kellonaikaan. Sillä tavoin saat myös avattua onko hän tosissaan sinun suhteesi.
Vierailija kirjoitti:
Siis oletteko nyt ystäviä vai kenties muutakin ? Ei oikein käynyt selväksi.
No joskus tutustuimme ja ystävystyimme. Tulimme kuitenkin juttuun niin hyvin, että myöskin tapailimme. Minun puolelta tunteet syveni kyllä ja puhuimme tunteistamme usein, tai minä yritin avata ainakin suhdettamme.
Mies ei kuitenkaan ole koskaan kunnolla heittäytynyt ja on antanut aina ynpäripyöreitä vastauksia, lupaillut ja puhunut paljon ilman tekoja. En tiedä onko ollut aikomustakaan tehdä asioita joita on ehdotellut yhteiseen aikaamme liittyen.
Vähän mieli ahdistui kun mies antoi ymmärtää mutta lopulta ei tullutkaan vastaan. Päätimme jäädä ystäviksi ja tapaamme aina välillä.
Tämäkään ei näytä toimivan. En painosta ollenkaan enkä muutenkaan odota mitään tapaamiselta. Vain ystävyyttä ja läsnäoloa niin kun silloin alussa.
Ei tämäkään näytä toimivan. Haluaa edelleenkin olla se joka sanoo viimeisen sanan ja jättää vain jälkeensä kysymyksiä.
Hiljalleen tähän on tultu ja minä näen itseni hölmönä kun uskon tarinoita ja hänen vakuutteluaan näinkin pienissä asioissa kun pelkässä tapaamisessa.
En kyllä aio ottaa yhteyttä enkä sopia mitään koska se on aivan turhaa ja masentaa.
Olen vain ihmetellyt mistä tällainen käytös voi johtua? Miksi ei vain voi puhua suoraan tai antaa vaikka hienovaraisia vihjeitä, jos ei halua olla yhteydessä. Kun itse kuitenkin ehdottelee jne.
Pää menee pyörälle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet kiltti ja joustava. Mies ei sitä ymmärrä, joten ole selkokielisempi mitä tahdot.
Jos mies ei osaa hallita elämäänsä ja ajankäyttöään sovi selkeästi koska tapaatte ja mihin kellonaikaan. Sillä tavoin saat myös avattua onko hän tosissaan sinun suhteesi.
Kyllä hän osaa hallita elämäänsä.
On johtoportaassa ja täsmällinen asioissa.
Tämä nyt vaan on jotain pelleilyä.
Aina löytyy muille ystäville aikaa ja ne sovitut asiat pitää, mitä olen kuunnellut kun olen hänen ystävien seurassa joskus ollut.
Tosin ovat joskus puhuneet hänen työkuormasta ja olleet huolissaan hänen hyvinvoinnistaan.
Kauan kyllä ymmärsin tuon työn takia miestä.
Kunnes kaikki lupaukset oli kuin ilmaa vain.
Ap
Sanon suoraan. Jos kiinnostaisit kympillä niin hän näkisi sinut vaikka joka kolmas minuutti jos se olisi mahdollista. Toki aina voi olla luonnollisia esteitä tapaamiselle ja jotkut ovat oikeasti kiireisiä mutta kyllä sitä aikaa jostakin järjestetään jos aitoa ja todellista kiinnostusta löytyy.
Masennus tietysti voi olla sellainen este että ei vaan kertakaikkiaan kykene kotoaan lähtemään vaikka haluaisi. Myös paniikkihäiriö saattaa estää sovitut tapaamiset vaikka ne olisi sovittu niin kun se iskee niin ei vain kykene kotoaan liikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletteko nyt ystäviä vai kenties muutakin ? Ei oikein käynyt selväksi.
No joskus tutustuimme ja ystävystyimme. Tulimme kuitenkin juttuun niin hyvin, että myöskin tapailimme. Minun puolelta tunteet syveni kyllä ja puhuimme tunteistamme usein, tai minä yritin avata ainakin suhdettamme.
Mies ei kuitenkaan ole koskaan kunnolla heittäytynyt ja on antanut aina ynpäripyöreitä vastauksia, lupaillut ja puhunut paljon ilman tekoja. En tiedä onko ollut aikomustakaan tehdä asioita joita on ehdotellut yhteiseen aikaamme liittyen.
Vähän mieli ahdistui kun mies antoi ymmärtää mutta lopulta ei tullutkaan vastaan. Päätimme jäädä ystäviksi ja tapaamme aina välillä.
Tämäkään ei näytä toimivan. En painosta ollenkaan enkä muutenkaan odota mitään tapaamiselta. Vain ystävyyttä ja läsnäoloa niin kun silloin alussa.Ei tämäkään näytä toimivan. Haluaa edelleenkin olla se joka sanoo viimeisen sanan ja jättää vain jälkeensä kysymyksiä.
Hiljalleen tähän on tultu ja minä näen itseni hölmönä kun uskon tarinoita ja hänen vakuutteluaan näinkin pienissä asioissa kun pelkässä tapaamisessa.En kyllä aio ottaa yhteyttä enkä sopia mitään koska se on aivan turhaa ja masentaa.
Olen vain ihmetellyt mistä tällainen käytös voi johtua? Miksi ei vain voi puhua suoraan tai antaa vaikka hienovaraisia vihjeitä, jos ei halua olla yhteydessä. Kun itse kuitenkin ehdottelee jne.
Pää menee pyörl]Ehkä mies ei kaipaa sinua ystävänä elämäänsä? Olet niin sanotusti varalla. Jos olisit mies ja pyörisit elämäni ympärillä tuolla tavalla niin harkitsisin lähestymiskiellon hakemista (en sitä tietenkään saisi kun ei tuo nyt ihan vainoa ole). En tykkää perskärpäsistä. Toiset pitävät niitä mielellään. Olet arvokkaampi kuin miten sua nyt kohdellaan!
Kuulostaa siltä, että mies on varattu. Ja jos ei ole, niin jotain muuta säätöä hänellä ainakin on.
Vierailija kirjoitti:
Sanon suoraan. Jos kiinnostaisit kympillä niin hän näkisi sinut vaikka joka kolmas minuutti jos se olisi mahdollista. Toki aina voi olla luonnollisia esteitä tapaamiselle ja jotkut ovat oikeasti kiireisiä mutta kyllä sitä aikaa jostakin järjestetään jos aitoa ja todellista kiinnostusta löytyy.
No just tällaisia vastauksia haluan. Hyvä kun sanoit suoraan oman näkemyksesi.
Miksi se äijä ei voi sitä sanoa. Kun on aivan sama jos häntä ei kiinnosta kunhan ei antaisi ymmärtää niin.
Tekisi mieli ärsyyntyä ja sanoa asiat suoraan hänelle kun on niin paljon tuhlannut aikaani omilla lupauksillaan. Mutta taidan poistaa numeron ja ingoorata, pääsee varmaan kaikki helpommalla.
Ap
Lisäys yhteen viestiin, mies ei ole masentunut, kuulemma päinvastoin.
Kuten joku jo kirjoitti, ei tuossa ole mitään miettimistä. Ei ole kovinkaan kiinnostunut sinusta. Olet ihan ok mutta kaikki muu menee edelle. Älä ota yhteyttä, älä vastaa yhteydenottoihin. Muuta tuo ei ansaitse.
Vierailija kirjoitti:
Masennus tietysti voi olla sellainen este että ei vaan kertakaikkiaan kykene kotoaan lähtemään vaikka haluaisi. Myös paniikkihäiriö saattaa estää sovitut tapaamiset vaikka ne olisi sovittu niin kun se iskee niin ei vain kykene kotoaan liikkumaan.
Ei semmoista masennusta miehellä olekaan, ettei se pomppaisi kuin arojänis sängyn pohjalta, jos bimsaa on tiedossa.
No ei tullut mieleen kysyä tätä häneltä?