Mitä laitatte tänään perheelle ruuaksi?
Kommentit (41)
Tein eilen perunasose-jauhelihalaatikkoa ja sitä on vielä tänään.
Perunoita ja makkarakastiketta sekä lättyjä ja mansikoita. Eipä meitä ole syömässä kuin minä ja poika :)
Itsetehtyjä lihapullia ja spaghettia.
Rehellisyyden nimissä täytyy tosin myöntää, että mun eläkkeellä oleva äiti tekee ne lihapullat, mun ei tarvi kuin kuullottaa sipuli+valkosipuli ja heittää sekaan yksi Mutti-tomaattimurska ja ne lihapullat. Ja keittää se spaghetti tietty.
Huomenna tarjolla iranilaista ruokaa, miesystävä kokkausvuorossa. :) Hän on onneksi (!) työtön niin mukavasti aikaa viettää useampi tunti kyökin puolella (joka noihin ruokiin usein meneekin), että mulle on ruoka valmista kun tulen töistä kotiin. <3
Paistettuja nuudeleita teriyakikastikkeella, mifulla ja pavuilla. Miehen toive ja osti ainekset, joten mielelläni teen.
Tomaatti-härkiskastiketta ja tagliatellea.
Nakit, kananugetit ja Pirkka-ranskalaisia. Jälkkäriksi donitsit. Lapsella kavereita yökylässä ja tämä oli toiveena.
Lounas eilistä kirjolohikeittoa, ja päivälliseksi taidan laittaa superhelpon kanakiusauksen.
Kermaista lohikeittoa, sen kanssa ruisleipää, jonka ennen tarjoilua pyöräytän pannulla miedossa valkosipuliöljyssä.
Kutsuttiin appivanhemmat vuorostaan meille syömään, kun lapsillakin on loma :)
Eilistä sitruunaperse kanaa ja kookos-curry riisiä
Perhe on tänään vain minä, joten tein kukkakaalipaistosta. Pakasteesta otin viimeiset raparperit ja tein kiisselin.
Perhe on tänään mies ja minä, molemmat lomalla ja aikuinen (20-v) poika, joo asuu vielä kotona, kun tuli joulukuussa armeijasta, mutta on tuossa iltavuoroon lähdössä. Syötiin "kootut teokset" jääkaapista, osin eilistä ja osin valmista einestä plus salaattia. Kaikki saivat syödäksensä, ja jämät saatiin pois. Huomenna ulos syömään.
Tonnikalalasagne ja salaatti. Teen ehkä jälkkäriksi creme caramel. Nelivuotiaan lemppari tuo tonnikalalasagne 😄
Parsakaalisosekeittoa keitetyillä munilla, juusto- ja kinkkuvoileipiä.
Kasviskeittoa. Siitä riittää useammaksikin päiväksi.
Raejuustolaatikkoa. Muille perunoita siihen kaveriksi ja mulle hapankaalia. Salaattia toki myös.
Tein makaroonilaatikon nuorimmaiselle. Hänen herkkuaan ja esikoisen herkkua eli jauhelihamurekkeen ja sitä syötiin lapin puikulaperunoiden kanssa. Minun herkkua nämä perunat. Lisänä oli herneet. Yl. myös raejuustoa.
Illalla samaa ruokaa keitetyt porkkanat herneiden sijasta.
Lomaviikon kunniaksi lapset saivat valita viikolle yhdet lempiruokansa.