Onko tämä normaalia ystävyyttä?

Löysin pari vuotta sitten kaveriporukan mutta pikku hiljaa ihmiset ovat tippuneet pois. Jotkut seurustelevat ja heitä tämän takia näkyy hyvin harvoin. Jotkut taas ovat muuttaneet tai liikkuvat enemmän opiskelijaporukoissaan. Välillä kuitenkin tuntuu että minussa on jotain vikaa. Käytän paljon aikaa opiskeluun ja en yleensä arkisin ehdi kavereita tapaamaan, vaan joskus viikonloppuisin tulee mentyä kyläilemään ja viihteelle. Viestitellään somessa melkein joka päivä, mutta joidenkin kanssa vaan silloin jos sovitaan jostain illanvietosta.

Koen olevani yksinäinen. Avopuolisolla on kavereita ja reissuja sun muita. Itse istun pitkälti kotona naama kirjassa kiinni. En osaa edes tutustua uusiin ihmisiin enää. Pelottaa että menetän kaikki kaverit. Ongelmana on myös se että lähimmät ystävät eivät ole opiskelijoita eivätkä he ymmärrä paljonko tunnollinen opiskelu vaatii. Ystäväni eivät myöskään halua rahallisesti satsata yhteisiin reissuihin. Ei ikinä mennä esim. festareille tai matkoille, ei mihinkään muualle kun samaan yökerhoon viikonloppuisin. Olen kyllästynyt. Haluaisin elää nuoruuttani, mutta en osaa yksin.

Pitäiskö vaan luovuttaa ja hyväksyä, että kaverit tippuvat pikku hiljaa pois ja elämä ei ole muuta kuin opiskelua ja töitä... Koen myös jotenkin epäreiluna sen, että avokki viettää hauskaa nuoruutta ja rellestää kavereiden kanssa kun minä masennun yksin kotona.

Noh, tällainen valitusvirsi tähän väliin.