Valtio maksaa Matti Nykäsen hautajaiset!
Tuki välitetään opetus- ja kulttuuriministeriön kautta.
VALTIO on valmis korvaamaan mäkihyppääjälegenda Matti Nykäsen hautajaiskustannuksia 20 000 euroon asti, Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin) avustaja Toni Ahva viestittää Ilta-Sanomille.
Kommentit (411)
Merilä etsii uutta juottovasikkaa josta saisi revittyä otsikoita Hymyyn.
Joku ihmetteli ettei exiä ollut kutsuttu hautajaisiin, mutta sitähän me emme tiedä, ketä sinne oli kutsuttu. Ainakin Susanna Ruotsalainen oli paikalla kutsuttuna vieraana:
"Susanna Ruotsalainen on kokenut, millaista on seurustella ja erota mäkihyppylegenda Matti Nykäsen kanssa. Jyväskylässä entistä kumppaniaan viimeiselle matkalle saattamaan saapunut Ruotsalainen on kyynelissä jo ennen haastattelua."
-mtvuutiset.fi
Vierailija kirjoitti:

Siinä oli kanssa hyvä vaimoehdokas Nykäselle, kunnon tyttö ja selväpäinen. Matti taisi kuitenkin exiensä kanssakin olla ihan hyvissä väleissä, ellei siinä sitten joku kolmas osapuoli häärännyt välissä.214
Matin tytär Eveliina Mäntykangas oli ainakin Pian vieressä videossa jossa silittivät arkkua matkalla autoon. Eveliinalla tummat hiukset ja toispuoleinen kiharakampaus.
Vierailija kirjoitti:
Matin tytär Eveliina Mäntykangas oli ainakin Pian vieressä videossa jossa silittivät arkkua matkalla autoon. Eveliinalla tummat hiukset ja toispuoleinen kiharakampaus.
Oli, oli, Eveliina kantoi sylissään kihlattunsa päällystakkia. Mies oli kantamassa arkkua ensimmäisenä vasemmalla, Matin hyvän ystävän Ari Saarisen edessä. Eveliina on ollut aina isänsä elämässä mukana, vanhempiensa erosta huolimatta. Pia vaan oli niin fiksu, että osasi pyytää tyttären pitämistä julkisuuden ulkopuolella ja se oli varmaan Matinkin fiksuin teko, toki hän lapsensa aina asetti itsensä edelle, jokainen lapsi vaan ei saanut Eveliinan veroista mahdollisuutta olla osa isänsä elämää.
Mati Nykäsen läheisten kuolinilmoituksessa häntä muistavat Pia-vaimo ja lapset, Eveliina ja Vili, Vieno-äiti, sisarukset perheineen sekä ystävät ja sukulaiset.
Tuija-sisko on kirjoittanut Nykäsen kuolinilmoitukseen koskettavan runon.
Kotka nousi siivilleen
ja katosi taivaan sineen,
mutta sieluuni jäi kaunis muisto,
eikä se koskaan sieltä häviä.
Matti nousi viimeiseen lentoon,
jalat ei kosketa enää maata,
ikuinen elämä ruumiiseen hentoon,
vaikkei koskaan maahan palata saata.
Pilvien yllä saa vapaana liitää,
ikuinen rauha rinnassaan on,
ajatus yhteisiin aikoihin kiitää,
kaipuu ja suru jäi suunnaton.
Uljaassa liidossa kotkien lailla,
vapaus ja rauha sielussaan,
mitään et enää oo lintunen vailla,
iloa, riemua tunnet nyt vaan.
Lepää rauhassa Nykäsen Matti.
ajatuksemme ovat läheistesi luona!
Kauniit riimit, kiitos sinulle joka ne tänne julkaisit.
Samantapaiset ajatukset on varmaan nyt useilla, voimia Matin läheisille.
Hieno teko oli valtiolta, että kuningaskotkan viimeisen matkan kustantaa.
On tyhjä olo ja vieläkin tuntuu uskomattomalta ettei Mattia enää ole. Laulu-ura oli lähtenyt juuri aivan uudenlaiseen nousuun, keikoilla ei enää näkynyt naureskelijoita eikä sinne menty ivalla vaan Nykänen oli arvostettu artisti, jonka vuosien ankara työ alkoi tuottaa tulosta tälläkin saralla. Monet keikat olisin vielä mieluusti kuunnellut.
Ilmestyyköhän Matti Nykäseltä vielä albumi? Jostain luin, että olisi ollut jo levy melkein valmis.
Oli tosiaan hyvä, ettei Merilää huolittu Mattia saattamaan. Paikalla olivat todelliset ystävät, ei hännystelijät ja hyväksikäyttäjät. Matti oli valitettavasti tietynlaisten tyyppien vietävissä, joihin kuului mielestäni myös yksi exä, jolla rahaa ja viinaa riitti... R.I.P. Matti!

Olet täysin oikeassa!
Eilisessä Matti Nykänen dokumentissa, joka tulee tänään vielä neloselta uusintana, nähtiin syyt Matin alamäkeen ja huonoon elämään. Siitäpä voi jokainen katsoa, kuinka miestä manipuloitiin ja oltiin koko ajan ihan vieressä varmistamassa, että toimii halutulla tavalla, ei annettu edes ystävien kanssakeskenään olla mäessä, piti sinnekin ängetä ja ohjailla.
Vierailija kirjoitti:
On tyhjä olo ja vieläkin tuntuu uskomattomalta ettei Mattia enää ole. Laulu-ura oli lähtenyt juuri aivan uudenlaiseen nousuun, keikoilla ei enää näkynyt naureskelijoita eikä sinne menty ivalla vaan Nykänen oli arvostettu artisti, jonka vuosien ankara työ alkoi tuottaa tulosta tälläkin saralla. Monet keikat olisin vielä mieluusti kuunnellut.
Tunne on ollut kuin oma läheinen olisi poismennyt. Matti oli koko kansan Matti ja suurelle joukolle niin rakas ettei ehkä itsekään koskaan tiennyt. Matti säilyy sydämissämme aina.
Valkoinen oli Matin lempiväri ja neilikka lempikukka.
Molemmat hyvin edustettuina Ahosen perheen kukkalaitteessa.
https://cdn.ksml.fi/incoming/gmytbl-4367615.jpg/alternates/FREE_720/436…
Valkoinen neilikka symboloi lahjakkuutta ja viattomuutta
Ei pulmaa, ei luottoa.
Juottotoimittajaan ei kyl kukaan luottanut.
Matti joi sen tarjoamat viinat ja tanssi seiskan maksamat häät,
ei siinä luottamuksesta ollut kyse missään vaiheessa.