Miksi lasten pitäisi loputtomasti ymmärtää vanhempiensa vahingollista toimintaa?

ei tarvitse ymmärtää. voit antaa vanhempiesi elää omien ratkaisujensa kanssa. välejä ei tarvitse silti katkaista. et vain puutu heidän asioihinsa.

Vierailija kirjoitti:

ei tarvitse ymmärtää. voit antaa vanhempiesi elää omien ratkaisujensa kanssa. välejä ei tarvitse silti katkaista. et vain puutu heidän asioihinsa.

Vanhempien käytös on joka tapaamisella loukkaavaa, joten en näe syytä olla tekemisissä.

Tuossa on vain se ongelma, että kun lapsi on alaikäinen, vanhempi voi kääntää jokaisen erimielisyyden ja oman loukkaavan käytöksensä lapsen syyksi. On tietenkin asioita, joissa vanhempi ei voi valehdella edes olevansa oikeassa, mutta on paljon viallista vanhemmuutta, jossa vanhempi voi vlehdella lapselle, että tässä on vikaa.

Silloin lapsi tarvitsisi ulkopuolista tukea selviytyäkseen sellaisesta väärinkohtelusta niin, ettei vahingoita muita saamillaan kokemuksilla.

Ja että tajuaa unohtaa vanhemman taakseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on vain se ongelma, että kun lapsi on alaikäinen, vanhempi voi kääntää jokaisen erimielisyyden ja oman loukkaavan käytöksensä lapsen syyksi. On tietenkin asioita, joissa vanhempi ei voi valehdella edes olevansa oikeassa, mutta on paljon viallista vanhemmuutta, jossa vanhempi voi vlehdella lapselle, että tässä on vikaa.

Silloin lapsi tarvitsisi ulkopuolista tukea selviytyäkseen sellaisesta väärinkohtelusta niin, ettei vahingoita muita saamillaan kokemuksilla.

Ja että tajuaa unohtaa vanhemman taakseen.

Eli tällaisessa tapauksessa lapsesta voi kasvaa joka tapauksessa vnhemman ymmärtäjä, vaikka se olisikin todella vahingollista lapselle. Vanhempi koittaa vääryydellä saada lapsesta syyllistä kaikkeen ja lapsi koittaa muuttua ja automaattisesti luulee, että vanhempaa pitää ymmärtää, kun sillä on niin kamalaa kanssani.

Aikuisena olen huomannut, että on olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka oikeasti haluavat selvittää asiat ja muuttaa toimintaansa, jos jotain on mennyt aiemmin pieleen. Aiemmin luulin että minussa on jotain vikaa, jos minusta tuntuu pahalta. Nykyään en enää vahingollisten ihmisten kanssa halua olla tekemisissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on vain se ongelma, että kun lapsi on alaikäinen, vanhempi voi kääntää jokaisen erimielisyyden ja oman loukkaavan käytöksensä lapsen syyksi. On tietenkin asioita, joissa vanhempi ei voi valehdella edes olevansa oikeassa, mutta on paljon viallista vanhemmuutta, jossa vanhempi voi vlehdella lapselle, että tässä on vikaa.

Silloin lapsi tarvitsisi ulkopuolista tukea selviytyäkseen sellaisesta väärinkohtelusta niin, ettei vahingoita muita saamillaan kokemuksilla.

Ja että tajuaa unohtaa vanhemman taakseen.

Eli tällaisessa tapauksessa lapsesta voi kasvaa joka tapauksessa vnhemman ymmärtäjä, vaikka se olisikin todella vahingollista lapselle. Vanhempi koittaa vääryydellä saada lapsesta syyllistä kaikkeen ja lapsi koittaa muuttua ja automaattisesti luulee, että vanhempaa pitää ymmärtää, kun sillä on niin kamalaa kanssani.

Yhteiskuntakin antaa sellaista viestiä, että vanhempia pitäisi loputtomasti ymmärtää. Koulussakin kehotettiin muistamaan vanhempien olevan varmasti rasittuneita, kun kerroin ala-asteikäisenä perheemme ongelmista. Minun jaksamiseni ei kiinnostanut ketään, vaikka jo silloin oireilin masennuksella perheoloihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on vain se ongelma, että kun lapsi on alaikäinen, vanhempi voi kääntää jokaisen erimielisyyden ja oman loukkaavan käytöksensä lapsen syyksi. On tietenkin asioita, joissa vanhempi ei voi valehdella edes olevansa oikeassa, mutta on paljon viallista vanhemmuutta, jossa vanhempi voi vlehdella lapselle, että tässä on vikaa.

Silloin lapsi tarvitsisi ulkopuolista tukea selviytyäkseen sellaisesta väärinkohtelusta niin, ettei vahingoita muita saamillaan kokemuksilla.

Ja että tajuaa unohtaa vanhemman taakseen.

Eli tällaisessa tapauksessa lapsesta voi kasvaa joka tapauksessa vnhemman ymmärtäjä, vaikka se olisikin todella vahingollista lapselle. Vanhempi koittaa vääryydellä saada lapsesta syyllistä kaikkeen ja lapsi koittaa muuttua ja automaattisesti luulee, että vanhempaa pitää ymmärtää, kun sillä on niin kamalaa kanssani.

Yhteiskuntakin antaa sellaista viestiä, että vanhempia pitäisi loputtomasti ymmärtää. Koulussakin kehotettiin muistamaan vanhempien olevan varmasti rasittuneita, kun kerroin ala-asteikäisenä perheemme ongelmista. Minun jaksamiseni ei kiinnostanut ketään, vaikka jo silloin oireilin masennuksella perheoloihin.

Niin just. Ja tällaiset huonot vanhemmat saavat ihan rauhassa syyllistää lasta jokaisesta viasta, jolloin lapsi opetetaan vaatimaan täydellisyyttä muilta. Jos lapsi sitten vaatii sitä, niin ei edes pyydetä anteeksi, vaan ohitetaan koko lapsi. Vaikka totta kai jos minun vanhempani oikeuttaa itselleen aivan kaiken, ja syyttää lasta jokaisesta vajeesta, että se kuormittaa äitiä, voi nyyh,, minäkin alan vaatia, että minuakaan kohtaan ei tehdä koskaan väärin.

Ehkä kannattaa pyrkiä olemaan itse riittävän hyvä vanhempi. Esim hoitaa ja hoivata. Huolehtia lastensa elatuksesta. Sallia lasten olevan lapsia

Tähän asiaan voi vaikuttaa tänään

Vierailija kirjoitti:

Ehkä kannattaa pyrkiä olemaan itse riittävän hyvä vanhempi. Esim hoitaa ja hoivata. Huolehtia lastensa elatuksesta. Sallia lasten olevan lapsia

Tähän asiaan voi vaikuttaa tänään

Itse voi toimia tietoisesti toisin, mutta ei se omia traumoja poista.

Huonot vanhemmatko näitä juttuja alapeukuttavat?

Traumojen takia minusta on ollut helposti kuormittuva ja psyykkisen oireilun takia töissä jaksaminen on vaikeaa. Kun masennusta alettiin hoitaa vasta aikuisiällä, niin se kulkee nykyään aina mukana diagnoosilla toistuva masennus. Tämä oli se seuraus lapsen ongelmien vähättelystä.

Jos lohduttaa niin täällä sama.

Nuorena ajattelin jollakin tapaa että kyse oli minusta, nimittäin "oireilin" nuorena melko lailla. Meno oli villiä.

Aikuisena kun sain omia lapsia, ajattekin luonnollisesti että lapsilla tietysti tulisi olla mummo ja vaari. Oltiin jälleen tekemisissä ja kriiseilin pari vuotta kunnes tajusin että vanhempani ovat täysin ymmärtämättömiä, eivät ole koskaan henkisesti kasvanut aikuisiksi eikä heille pysty antamaan pienintäkään vastuuta. Alkuun yritin tukea heitä heidän omien ongelmiensa kanssa kunnes tajusin että täysin turhaa. Pohjattomia kaivoja joilta puuttuu elämänhallinta taidot.

Itse otin reilusti etäisyyttä. En katkaissut välejä mutta emme ole nähneet nytkään vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Jos lohduttaa niin täällä sama.

Nuorena ajattelin jollakin tapaa että kyse oli minusta, nimittäin "oireilin" nuorena melko lailla. Meno oli villiä.

Aikuisena kun sain omia lapsia, ajattekin luonnollisesti että lapsilla tietysti tulisi olla mummo ja vaari. Oltiin jälleen tekemisissä ja kriiseilin pari vuotta kunnes tajusin että vanhempani ovat täysin ymmärtämättömiä, eivät ole koskaan henkisesti kasvanut aikuisiksi eikä heille pysty antamaan pienintäkään vastuuta. Alkuun yritin tukea heitä heidän omien ongelmiensa kanssa kunnes tajusin että täysin turhaa. Pohjattomia kaivoja joilta puuttuu elämänhallinta taidot.

Itse otin reilusti etäisyyttä. En katkaissut välejä mutta emme ole nähneet nytkään vuoteen.

Itsekin huomasin lasten syntymän myötä, että vanhemmillani ei ole kykyä asettua isovanhemman rooliin lapsen tarpeet huomioiden. Ei sen tietysti olisi pitänyt olla yllätys, jos kerran vanhemmuuskaan ei sujunut. Tuon asian huomaaminen kuitenkin oli se piste ii:n päälle, joka lopullisesti etäännytti minut lapsuudenperheestäni.

Välillä sitä miettii millaiseksi oma persoonallisuus olisi kehittynyt, jos olisi saanut kasvaa aivan toisenlaisessa perheessä. Mutta sitä ei saa koskaan tietää. Ehkä silloin ei yhtä usein kokisi itseään niin väsyneeksi ja voimattomaksi, kun ei alistamalla olisi tullut toistuvasti murretuksi.

Up

Yrityksiin ymmärtää huonoja vanhempia käytetty aika on pois muusta elämästä.

Jaksat kuitenkin täällä päivästä toiseen haukkua vanhempiasi, mutta et kerro faktaa. Oisko aika ottaa se "muu elämä" nyt käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Yrityksiin ymmärtää huonoja vanhempia käytetty aika on pois muusta elämästä.

Jaksat kuitenkin täällä päivästä toiseen haukkua vanhempiasi, mutta et kerro faktaa. Oisko aika ottaa se "muu elämä" nyt käyttöön.

Keneksi minua luulet?